Moni uskoo Jumalaan, joka on sika

Rooman kirkon lanseeraama sika-Jumala, johon moni uskoo ja jota moni julistaa, on siitä kummallinen veitikka, että hän on moraaliltaan jopa huonompi kuin minä, mikä on jo melkoinen saavutus. Sanoisinpa jopa, että saavutuksena se on sitä luokkaa, että sellaiseen kyetäkseen tulee olla, no, sika.

On nimittäin niin, että olen joskus elämässäni kyennyt antamaan anteeksi jollekulle, joka ei ole koskaan tekemäänsä vääryyttä minua vastaan katunut eikä todennäköisesti kadu, joten hän ei ole tietenkään minulta koskaan anteeksi pyytänyt saatikka nyt sitten "vastaanottanut" anteeksiantamustani. Anteeksiantamukseni on silti edelleen voimassa - se ei ole lainkaan riippuvainen siitä, kuinka hän siihen suhtautuu. Ja anteeksiantamukseni TARKOITTAA sitä, että en velo häntä tapahtuneesta eli hänen tekonsa on täysin pois pyyhitty; olen ikään kuin julistanut se karmattomaksi, seurauksettomaksi. Ja jos (ja kun) anteeksiantamukseni on aito, silloin vastustan jo silkkaa ajatustakin siitä, että hän joutuisi maksamaan jollakin tavoin tuosta teostaan esim. jonkin vastoinkäymisen muodossa. Sitä on AITO anteeksiantamus.

Tämä sika-Jumala, johon moni uskoo, on ihrainen sika nimenomaan siksi, että hän ei suuressa egoistisessa sikamaisuudessaan kykene antamaan katumattomille, ymmärtämättömille, syntisille, heikoille eikä vihollisilleen anteeksi ilman näiden katumusta, "parannuksentekoa" ja uskoa. Hän on täysin näiden syntisten ja Hänestä piittaamattomien ihmisten ORJA! Hän on auttamattoman riippuvainen heistä ja heidän katumuksen ja ymmärryksen ja pahoillaan olon puutteestaan! Tämä sika-Jumala velkoo ihmisiä niin saatanallisen kierolla ja sammumattoman kostonhimoisella tavalla, että edes hänen Poikansa uhri ei vaikuta Hänen mielenmaailmaansa juuta eikä jaata!!!! Vaikka Hän siis itse väitetysti lähetti Poikansa maailmaan pelastamaan maailman (Häneltä itseltään, Hänen skitsofreeniselta katkeruudeltaan). Kaiken lisäksi tuon Pääsian anteeksiantamus on niin huteralla pohjalla, että jos jo kerran katuneet jossakin vaiheessa lakkaavat katumasta ja voivottelemasta omaa pahuuttaan ja syntisyyttään ja muistuttamasta niistä itseään ja tätä Sikaa, Hän saattaa jopa perua aiemman anteeksiantamuksensa ja alkaa velkoa noita samoja ihmisiä uudestaan!!!

Ja tämmöistä virtsa-aivoa tulisi sitten pitää hyvänä "jumalana"! Hupsheijakkaa, sanon minä.
5127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

niin , sikajumalat julistaa "evankeliumia" , > jos et nyt tee niin ja näin ja noin , niin Jumalakaan ei kauan odottele . . .

monien erilaisten lahkojen opetusta voisi verrata joskus aiemmin yhteiskunnassa toimineena , ns. kasvatuslaitoksina , > yhteiskunnassa kurittomille ihmisille.

yhteiskunnallisesti hyvä tavoite , ja siihen sekoitettuna maalliset ja taivaalliset
sikin sokin , ja hallita vieläpä helvetin pelolla > iankaikkisuus ,

"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa " 2 Kor: 5: 19

"sovitti itsensä kanssa"
"Emme ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan , emmekä voi mitään viedä
täältä pois" 1 Tim: 6
(emme tuoneet kielletyn hedelmän puuta)

Äänestä
  • Emme tuoneet kielletyn hedelmän puuta ottaa taas oppinsa käärmekundaliiinilta !

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Emme tuoneet kielletyn hedelmän puuta ottaa taas oppinsa käärmekundaliiinilta !

    >>>"emme tuoneet"<<<

    "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman ITSENSÄ kanssa"
    2 Kor: 5: 19

    Äänestä

  • 😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

    😋 ­N­­­y­m­­f­­­o­­m­­­a­­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18198040t

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Sehän riippuu missä lahkoissa on kitunut väärien oppien opettajien keskellä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rooman kirkon lanseeraama sika-Jumala, johon moni uskoo ja jota moni julistaa, on siitä kummallinen veitikka, että hän on moraaliltaan jopa huonompi kuin minä, mikä on jo melkoinen saavutus. Sanoisinpa jopa, että saavutuksena se on sitä luokkaa, että sellaiseen kyetäkseen tulee olla, no, sika.

On nimittäin niin, että olen joskus elämässäni kyennyt antamaan anteeksi jollekulle, joka ei ole koskaan tekemäänsä vääryyttä minua vastaan katunut eikä todennäköisesti kadu, joten hän ei ole tietenkään minulta koskaan anteeksi pyytänyt saatikka nyt sitten "vastaanottanut" anteeksiantamustani. Anteeksiantamukseni on silti edelleen voimassa - se ei ole lainkaan riippuvainen siitä, kuinka hän siihen suhtautuu. Ja anteeksiantamukseni TARKOITTAA sitä, että en velo häntä tapahtuneesta eli hänen tekonsa on täysin pois pyyhitty; olen ikään kuin julistanut se karmattomaksi, seurauksettomaksi. Ja jos (ja kun) anteeksiantamukseni on aito, silloin vastustan jo silkkaa ajatustakin siitä, että hän joutuisi maksamaan jollakin tavoin tuosta teostaan esim. jonkin vastoinkäymisen muodossa. Sitä on AITO anteeksiantamus.

Tämä sika-Jumala, johon moni uskoo, on ihrainen sika nimenomaan siksi, että hän ei suuressa egoistisessa sikamaisuudessaan kykene antamaan katumattomille, ymmärtämättömille, syntisille, heikoille eikä vihollisilleen anteeksi ilman näiden katumusta, "parannuksentekoa" ja uskoa. Hän on täysin näiden syntisten ja Hänestä piittaamattomien ihmisten ORJA! Hän on auttamattoman riippuvainen heistä ja heidän katumuksen ja ymmärryksen ja pahoillaan olon puutteestaan! Tämä sika-Jumala velkoo ihmisiä niin saatanallisen kierolla ja sammumattoman kostonhimoisella tavalla, että edes hänen Poikansa uhri ei vaikuta Hänen mielenmaailmaansa juuta eikä jaata!!!! Vaikka Hän siis itse väitetysti lähetti Poikansa maailmaan pelastamaan maailman (Häneltä itseltään, Hänen skitsofreeniselta katkeruudeltaan). Kaiken lisäksi tuon Pääsian anteeksiantamus on niin huteralla pohjalla, että jos jo kerran katuneet jossakin vaiheessa lakkaavat katumasta ja voivottelemasta omaa pahuuttaan ja syntisyyttään ja muistuttamasta niistä itseään ja tätä Sikaa, Hän saattaa jopa perua aiemman anteeksiantamuksensa ja alkaa velkoa noita samoja ihmisiä uudestaan!!!

Ja tämmöistä virtsa-aivoa tulisi sitten pitää hyvänä "jumalana"! Hupsheijakkaa, sanon minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu