EI SATTUMAN EIKÄ LUONNONLAKIEN MYÖTÄVAIKUTUKSELLA

Kun näette rakkaat ateistit oravan vipeltävän puussa menemään, niin oletteko niin alkeellisia, että orava menee ylös alas, oksalta toiselle, niin te kuvittelette vastoin parempaa tietoa, että orava menee puussa menojaan pelkästään sattuman, luonnonlakien sekä kehityksen (oppi evoluutiosta) myötä?

MITEN SUURESTI TE EREHDYTTE, ETTEKÄ NÄE JA YMMÄRRÄ TOTUUTTA!!!

Orava tietysti vipeltää menemään puussa siksi, että se on luodessa suunniteltu ja ajateltu etukäteen, että minkälaisessa ympäristössä se tulee päivänsä näkemään ja millaisia haasteita kohtaamaan.

Ja tuo Luoja joka on etukäteen suunnitellut tuon oravan, on tietysti Raamatussa ilmoitettu Luoja-Jumala, Jumala jossa on Isä-Jumala, Poika-Jeesus sekä Pyhä Henki.

Ja sama minkä kirjoitin oravan suunnittelusta ja luomisesta toistuu luomakunnassa jopa 30 miljoonaa kertaa, sillä suunnilleen tuon verran on arviolta maksimissaan luomakunnassa eri eliölajeja. Jokaisen näistäkin on Jumala luodessaan ensin sen suunnitellut ja ajatellut, että millaiseen biotooppiin mikäkin eliölaji sijoitetaan ja millainen eliön sitten pitää olla pystyäkseen elämään ja lisääntymään juurikin siellä mihin Luoja-Jumala sen suunnitteli ja ajatteli sekä lopulta toteutti.

Meillä on suuri ja kykenevä Jumala!

Ja tuo samainen Luoja-Jumala näki, että ihmiset ehtimiseen saakka tekevät pahaa ja rikkovat Jumalan hyvän tahdon ja ovat siis ansainneet näistä töistä rangaistuksen.

Jumala ei kuitenkaan halunnut rangaista ihmisiä heidän pahoista teoistaan ja antoi siksi noin 2000 vuotta sitten Poikansa Jeesuksen kärsiä ristillä sijaisena meidän ihmisten puolesta sen rangaistuksen minkä me ihmiset itse kukanenkin meistä ansainneet pahoilla teoillamme ja synneillämme.

Nyt vain tarvitsee uskoa tähän ristiinnaulittuun Jeesukseen juuri noin kun edellä kirjoitin, että hän on kärsinyt ja kuollut ristillä minunkin tähteni.

Ja kun tuon uskot ja päätät seurata tästä lähtien elämässäsi Jeesusta ja tehdä hänen tahtonsa, niin saat todeta, että Jeesus on ihmeellinen, ja sinulla on paikka Paratiisissa kun kuolema korjaa sinut pois tästä elämästä.

69

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Satunnaisuus ja luonnonlait riittävät hyvin kuvaamaan kaikkea, mitä tapahtuu, on tapahtunut ja voi tapahtua. Ei tarvita mitään yliluonnollisia selityksiä tai oletuksia.

      • No jos kerran sattuma ja luonnonlait vaikuttavat niin, että nyt on noita oravia, niin miten todistat sen?

        Oikean tieteen joka perustuu totuuteen ja tosiasioihin olisi jo aikaa sitten todistanut, että miten sattuma ja luonnonlait olisivat synnyttäneet tänne maailmaan juurikin oravan.

        Mutta tiede ei ole pystynyt selittämään, eikä tule pystymään selittämään, että miten maailmaan syntyi juurikin orava.

        Ainoastaan myöntämällä tosiasiat, eli sen, että kerran maapallon historiassa on tapahtunut, että Raamatussa ilmoitettu Jumala loi alkuun kaiken elollisen. Tämän kun tiede myöntää, niin se on ottanut suuren askeleen kohti totuutta ja todellisuutta.

      • Anonyymi
        miikanaahum kirjoitti:

        No jos kerran sattuma ja luonnonlait vaikuttavat niin, että nyt on noita oravia, niin miten todistat sen?

        Oikean tieteen joka perustuu totuuteen ja tosiasioihin olisi jo aikaa sitten todistanut, että miten sattuma ja luonnonlait olisivat synnyttäneet tänne maailmaan juurikin oravan.

        Mutta tiede ei ole pystynyt selittämään, eikä tule pystymään selittämään, että miten maailmaan syntyi juurikin orava.

        Ainoastaan myöntämällä tosiasiat, eli sen, että kerran maapallon historiassa on tapahtunut, että Raamatussa ilmoitettu Jumala loi alkuun kaiken elollisen. Tämän kun tiede myöntää, niin se on ottanut suuren askeleen kohti totuutta ja todellisuutta.

        Orava on kehittynyt aiemmista kantamuodoista ja sarvieväkalasta pitkien aikojen kuluessa mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta.

        Tiede ei ota huomioon yliluonnollisia tekijöitä, joita ei ole mitään havaintoja eikä yhtään todistetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hehehehe

        Se on varsieväkala, tollo! :)

        "Sarvieväkala" – voi taivahan talikynttilät! LOL

      • Anonyymi

        Ihmistekoista soopaa!

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        🔞 ­­N­­y­­­m­f­­­o­­­m­a­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18199834

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Minkä rangaistuksen Jeesus kärsi puolestasi?

      Tarkoitan sellaista rangaistusta, jota sinun ei tarvitse itse kärsiä.

      Sinä kuolet, joten kuolema se ei ole.

      Helvetti se ei ole, koska Jeesus ei mennyt helvettiin eikä kärsi siellä tällä hetkellä ikuista rangaistusta.

      Mikä se siis oli?

      • Anonyymi

        Me kuollaan oikeasti ihan jokainen, sille uskovakaan ei voi mitään. Siksi meidän pitäisi nauttia elämästä, läheisten seurasta jne. niin paljon kuin pystymme. Rakastaa heitä, iloita heidän kanssa, auttaa heitä hädässä. Kuolema on unohdus ja pyyhkii pois kaiken mitä oli.

      • Sen rangaistuksen Jeesus kärsi ristillä minkä me ihmiset olemme pahoilla töillämme ja teoillamme ansainneet.

        Täällä maailmassa yksikään ihminen ei ole selvinnyt niin, että ei olisi tehnyt pahaa ja rikkonut täten Jumalan hyvää tahtoa vastaan.

        Ja minä aloittajakin olen pahoilla teoillani ansainnut ikuisen tulihelvetin, tulihelvetti on ihan todellinen paikka josta Raamattukin puhuu, ja jonne joutuvat ne kaikki jotka ovat elämänsä aikana tehneet pahaa ja ovat olleet niin tyhmiä, että eivät ole ymmärtäneet turvata Jeesukseen ja hänen ristinkärsimykseen ja ristillä kuolemiseen.

        Raamattu sanoo, että Jeesus meni tuonelaan joka on helvetin esikartano, ja saarnasi siellä.
        Mutta Jeesus oli tuonelassa vain hetken aikaa, eikä jäänyt sinne pitkäksi aikaa.

        Minäkin aloittaja olen siis teoillani ansainnut ikuisen tulihelvetin, tämä on tosiasia, josta ei pääse yli eikä ympäri.

        Mutta kaikki pahat tekoni on annettu anteeksi minulle sen takia, että olen ottanut Jeesuksen vastaan omaksi Vapahtajaksi ja turvannut häneen. Ja näin ollen Jeesuksen kärsimys ristillä on tullut minun hyväkseni ja edukseni. Ja tästä syystä minulle ei lueta pahoja tekojani niin, että niiden perusteella minulle vaadittaisiin ikuista tulihelvettiä ja rangaistusta,
        vaan minä saan olla vapaa pahojen tekojeni vaatimasta rangaistuksesta.

        KIITOS JEESUKSELLE JA HÄNEN RISTILLÄ KÄRSIMISELLE JA KUOLEMISELLE!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Me kuollaan oikeasti ihan jokainen, sille uskovakaan ei voi mitään. Siksi meidän pitäisi nauttia elämästä, läheisten seurasta jne. niin paljon kuin pystymme. Rakastaa heitä, iloita heidän kanssa, auttaa heitä hädässä. Kuolema on unohdus ja pyyhkii pois kaiken mitä oli.

        Kyllä me tavallisesti kaikki kuollaan, tämä on tosiasia, josta ei pääse yli, eikä ympäri.

        Mutta ei ihmisen kuollessa kaikki pääty siihen kun tämä ruumis kuolee ja alkaa maatua, ei sinne päinkään! Osa ihmisestä, osa joka on hyvinkin tunteva ja todellinen jää elämään, vaikka ruumis kuinka väkivaltaisesti hienonnetaisiin hienoksi ja lopulta poltettaisiin.

        Ja tämä osa joka ihmisestä jää hänen kuoltuaan menee kuoleman jälkeen joko helvettiin, tuonelaan tai sitten Taivaan Paratiisiin Jeesuksen luo, riippuen siitä miten ihminen on elämänsä aikana valinnut.

        Jos ihminen on elämänsä aikana ollut kaukonäköisesti viisas ja valinnut ottaa Jeesus vastaan omaksi Vapahtajakseen ja seurannut häntä sekä palvellut häntä, menee tällainen kuoleman koittaessa ikuiseen Paratiisiin Jeesuksen luo ja saa olla siellä ikuisesti täydellisen onnellisena.

        Jos taasen ihminen on koko elämänsä aikana valinnut olla tyhmä, ja ei ole ottanut vastaan Jeesusta omaksi Vapahtajakseen, ei ole palvellut häntä, eikä seurannut häntä, niin tällainen onneton menee suoraan päätä kun kuolee ikuiseen tulihelvettiin piinattavaksi ja ei tule koskaan pääsemaan sieltä pois.

      • Anonyymi

        Raamattu vastaa

        Uskotko sinä todellakin että näin tapahtuu? uskovat taitavat olla pihalle vielä enemmän kuin kuvittelin.

      • Anonyymi

        Ihmistekoista soopaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskotko sinä todellakin että näin tapahtuu? uskovat taitavat olla pihalle vielä enemmän kuin kuvittelin.

        Ihmistekoista soopaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me kuollaan oikeasti ihan jokainen, sille uskovakaan ei voi mitään. Siksi meidän pitäisi nauttia elämästä, läheisten seurasta jne. niin paljon kuin pystymme. Rakastaa heitä, iloita heidän kanssa, auttaa heitä hädässä. Kuolema on unohdus ja pyyhkii pois kaiken mitä oli.

        Ihmistekoista soopaa!

      • miikanaahum kirjoitti:

        Sen rangaistuksen Jeesus kärsi ristillä minkä me ihmiset olemme pahoilla töillämme ja teoillamme ansainneet.

        Täällä maailmassa yksikään ihminen ei ole selvinnyt niin, että ei olisi tehnyt pahaa ja rikkonut täten Jumalan hyvää tahtoa vastaan.

        Ja minä aloittajakin olen pahoilla teoillani ansainnut ikuisen tulihelvetin, tulihelvetti on ihan todellinen paikka josta Raamattukin puhuu, ja jonne joutuvat ne kaikki jotka ovat elämänsä aikana tehneet pahaa ja ovat olleet niin tyhmiä, että eivät ole ymmärtäneet turvata Jeesukseen ja hänen ristinkärsimykseen ja ristillä kuolemiseen.

        Raamattu sanoo, että Jeesus meni tuonelaan joka on helvetin esikartano, ja saarnasi siellä.
        Mutta Jeesus oli tuonelassa vain hetken aikaa, eikä jäänyt sinne pitkäksi aikaa.

        Minäkin aloittaja olen siis teoillani ansainnut ikuisen tulihelvetin, tämä on tosiasia, josta ei pääse yli eikä ympäri.

        Mutta kaikki pahat tekoni on annettu anteeksi minulle sen takia, että olen ottanut Jeesuksen vastaan omaksi Vapahtajaksi ja turvannut häneen. Ja näin ollen Jeesuksen kärsimys ristillä on tullut minun hyväkseni ja edukseni. Ja tästä syystä minulle ei lueta pahoja tekojani niin, että niiden perusteella minulle vaadittaisiin ikuista tulihelvettiä ja rangaistusta,
        vaan minä saan olla vapaa pahojen tekojeni vaatimasta rangaistuksesta.

        KIITOS JEESUKSELLE JA HÄNEN RISTILLÄ KÄRSIMISELLE JA KUOLEMISELLE!!!

        "miikanaahum
        2024-01-06 13:54:34
        Ja tästä syystä minulle ei lueta pahoja tekojani niin, että niiden perusteella minulle vaadittaisiin ikuista tulihelvettiä ja rangaistusta,
        vaan minä saan olla vapaa pahojen tekojeni vaatimasta rangaistuksesta".

        <<<<<<<<<<<<<<<<<<
        Eli siis elät tuomiovallan ulkopuolella.
        Mitä tahansa teekin se annetaan anteeksi.
        Saat tappaa kiduttaa ja raiskata ketä haluat koska ei ole sellaista tekoa
        mitä jumalasi ei antaisi sinulle anteeksi ?
        On sulla vaan kuule heleppo elämä.

    • Anonyymi

      Jeesus on siis suunnitellut kaikki vittumaiset eliölajit, jotka vahingoittavat ja tappavat ihmisiä muiden eläinten lisäksi.

      On siinä sinulla rakastava ja hyväntahtoinen Jumala!

      • Anonyymi

        ”Ja koska me elämme langenneessa maailmassa, niin kaikki ei ole niin hyvin kun Jumala hyvää tahtoaan osoittaen oli alunperin valmistanut.”

        Niin jokaiselle sattuu kai mokia. Täydellisen maailman luominen ei ole mikään helppo juttu.

        Mutta kyllähän Jumala jätti tämän maailman aika lailla heitteille. Jos tuollainen olento olisi, niin olisi suotavaa, että hän edes jotenkin enemmän osallistuisi tekemänsä sotkun korjaamiseen.

      • Anonyymi

        Ihmistekoista soopaa!

    • Anonyymi

      Jeesus on ihminen. Ihminen ei voi olla Jumala. Jeesus ei voi olla Jumala ja ihminen olematta kaksi eri olevaista. Jumalalla on oma tahto, mieli, ajatukset, tunteet, sanat ja muistot. Jeesuksella on omansa. Nämä ovat kaksi eri persoonaa ja eri olevaista.

      Miksi et tajua edes näin yksinkertaista asiaa?

      Siksi, että uskosi on sokea ja estää sinua ajattelemasta selvästi, loogisesti. Pidät totena järjettömiä oppeja, jotka ovat pelkkiä ihmisten sanoja.

      Kolminaisuusoppia ei löydy Raamatusta.

      • Anonyymi

        Ei löydy minubkaan raamtusta
        Kolminaisuusoppi tekee Jeesuksesta suuren valehtelijan, samoin UT kirjoittajista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei löydy minubkaan raamtusta
        Kolminaisuusoppi tekee Jeesuksesta suuren valehtelijan, samoin UT kirjoittajista!

        Raamatun Jeesusta on turha syyttää. Sehän on suurelta osin sepite, ellei kokonaan.
        Valehtelija oli UT kirjoittajat ja myöhemmät editoijat yksin.

    • Anonyymi

      Oravat on vanhempia kuin uskovaisten maapallo, mites selität?

      • Anonyymi

        Hehehehehe

    • "Nyt vain tarvitsee uskoa tähän ristiinnaulittuun Jeesukseen juuri noin kun edellä kirjoitin, että hän on kärsinyt ja kuollut ristillä minunkin tähteni."

      Kovin surkeasti se sinun Jumalasi on kaiken suunnitellut, koska hänen tarvitsi kiduttaa omaa poikaansa eli kolmannesta itsestään tyydyttääkseen itsensä paremmalle tuulelle. Sen sijaan hän olisi voinut loihtia ihmisistä heti mieleisiään ollakseen tyytyväinen ilman kidutuksiakin.

      Raamatun mukaan kyseinen Jumala hukutti ihmiskunnan tulvaan, koska ei tykännyt heistä. Kummallista :O Kaikkivoivan Jumalan olisi pitänyt pystyä loihtimaan kertalaakista kelvollista väkeä. Mutta ei. Surkeasta Jumalasta ei siihen ollut. Että enpä menisi kehumaan sellaista kelvotonta. Ei ihme, ettei tuo Jumala kehtaa naamaansa näyttää.

      • Anonyymi

        Raamatun pariin, silloin ei tarvitse jauhaa paskaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun pariin, silloin ei tarvitse jauhaa paskaa!

        Vielä onneksi löytyy parempaakin lukemista kuin raamattu. Ja tuommoista kieltäkö uskovaiset käyttävät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä onneksi löytyy parempaakin lukemista kuin raamattu. Ja tuommoista kieltäkö uskovaiset käyttävät?

        Ihmistekoista soopaa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmistekoista soopaa!

        Mitä tarkoitat? Puhuppas selvempänä avaukseeni tai ole hiljaa

        Aika pitää RUNKKUILTAMAT mokoma Luterilainen löysäpalli sinä ei siihen kykene

        Mikä ihmeen soopavedisti tämä Luterilaani oikein on?

      • Anonyymi
        miikanaahum- kirjoitti:

        Mitä tarkoitat? Puhuppas selvempänä avaukseeni tai ole hiljaa

        Aika pitää RUNKKUILTAMAT mokoma Luterilainen löysäpalli sinä ei siihen kykene

        Mikä ihmeen soopavedisti tämä Luterilaani oikein on?

        Luterilaiset on saatan sakkia kuten sinäkin!

      • Anonyymi

        Se kyseinen Jumala on tarinan Saatana! Mikä ihme teidät saa uskomaan uskovaisten tarinat 'isä kidutti kuoliaaksi oman poikansa'?! Ei raamatussa mitään sellaista ole?! Hiton hullut ateistit, jotka eivät edes viitsi itse lukea, vaan uskovat vielä uskovaisia. Tarina on universumin mitan päässä siitä mitä uskovaiset valehtelee siellä lukevan.

    • "Raamatun pariin, silloin ei tarvitse jauhaa paskaa!"
      - Raamattu on paskaa valmiiksi

      • Anonyymi

        Ihmistekoista soopaa!

      • Anonyymi

        Jos Raamatusta löytää paskaa, niin olisiko vika silloin korvien välissä, jos aistit ja äly ei pelaa löytää tarinan punaista lankaa. Uskon kanssa sillä ei ole edes ateistin verran tekemistä.

      • miikanaahum-
        2024-01-06 19:20:55

        zzzzzzzzzzzzzzz
        jaa täällä on kaksi nick name
        miikanaahum
        &
        miikanaahum-

    • Ainoastaan myöntämällä tosiasiat, eli sen, että kerran maapallon historiassa on tapahtunut, että Raamatussa ilmoitettu Jumala loi alkuun kaiken elollisen.

      Ja salli nyt niiden sadat sodat .Tämän kun myöntää, niin se on ottanut suuren askeleen kohti totuutta ja todellisuutta. Jumalan rakkaus on soopaa, ja sillä ei pese edes kommunistin peräaukkoa puhtaaksi.

      Jumala on heitettävä ilman armoa alas Taivasta Puutinin niskaan.

      • Anonyymi

        Ihmistekoista soopaa!

      • Anonyymi

        Ei ihan osunut nappiin, koska Raamatun tarinassa myös Saatanaa kutsutaan Jumalaksi, joten tarinaa on tarkasteltava hieman korkeammasta näkövinkkelistä kuin uskonasiana. Äärettömän älykäs tarina huijaamaan lukijansa, ellei löydä logiikkaa. Vaatii älyä.

        Pelikentällä pelaa sekä Saatana että Jumala ja molemmat Jumalan nimellä. Mitä tarinassa lopulta tapahtui, ja millä aloitussanoilla se lähtee liikkeelle? Kirjassa on juoni kuten missä tahansa murhadekkarissa. Kuka murhattiin ja miksi?

    • Anonyymi

      Siis mitkä luonnonlait selittävät mitä? Jo sata vuotta on tiedetty, ettei ole mitään determinismiä, kaikkia maailman tapahtumia - niitä kuviteltuja lakejakin - voidaan tarkastella vain tilastollisina todennäköisyyksinä.

    • miikanaahum
      2024-01-05 19:55:51

      <<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<
      Entä tämä maaginen maapallon ikä on 6000v ????????????

      Eli siis koirat oli ihmisten kotieläiminä ennen maailman luomista.
      https://peda.net/p/Aiski/ee/ee/nimetön-3529
      "Ihmisen ensimmäinen kotieläin on ollut koira, joka on ollut ihmisen kumppanina noin 14000. vuoden ajan".

      • Anonyymi

        Soopaa
        Raamattu ei puhu sanaakaan 6000 v!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soopaa
        Raamattu ei puhu sanaakaan 6000 v!

        1. Mooseksen kirjan luvuissa 5 ja 11 esitetyt sukuluettelot kertovat meille Aadamin ja hänen jälkeläistensä iän heidän siittäessään seuraavan sukupolven Aadamista Aabrahamiin. Määrittelemällä Aadamin sijainnin tässä historiallisessa aikajärjestyksessä ja laskemalla yhteen 1. Mooseksen kirjan luvuissa 5 ja 11 kerrotut iät, käy ilmeiseksi, että Raamattu opettaa maan olevan noin 6000 vuotta vanhan muutaman sadan vuoden tarkkuudella.

        NIIN ETTÄ KUKAS NYT PUHUU SOOPAA! Kyllä uskovaiset luterilaiset väittävät maapallon iäksi noin 6000 vuotta, ateistit noin 4.5 miljardia vuotta mikä on todistettu tieteen avulla suht oikeaksi.

        TAAS USKOIVAT RAAMATUN SOOPAA AJATTELEMATTA ETTÄ OLISKO TOTTA?

    • Anonyymi

      Raamattu on Ihmistekoista soopaa!

      • Anonyymi

        Juu on, mutta oletko käyttänyt älyäsi, että mitä tuolla soopalla on tehty ja tehtiin. Motiivi?

    • Anonyymi

      Edelle tiedoksi: Raamatussa ei ole mitään syntiinlankeemusta paratiisissa - on jo kuvottava ajatuskin väittää, että Luojajumala olisi vehkeillyt jo paratiisissa viatyoman ihmisen selän takana. Totuus löytyy 1.Mois.3:22.

      Perisynti on vain juutalaisen yhden kirjeen yksi jae, jolla valheella ja rikoksella koko ihmisyyttä vastaan hän on saanut miljardit ja miljardit ihmiset palvomaan Jeedusta kirottuna ja teurastettuna tosi Jumalana Kristus-nimellä kuoliaaksi kidutettuna uhrina (Galatalaiskirje 3:13).

      Löytyy wikipedia, Perisynti

      • Anonyymi

        Anteeksi kirjoitusvirheet - lähtekää liikkeelle lukemalla 1.Mooseksen kirjan 3:22, että miksi ihminen oli sidottava materiaan ajan suojaamiseksi. Ja googlatkaa tiedettä, että mitä aika on, ja miten sitä mitataan.

        Kokeilkaa saatteko selville, että mitä tarkoittaa käsite 'ikuinen elämä' tai 'ajaton tila'. Käsite liittyy nimenomaan aikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokeilkaa saatteko selville, että mitä tarkoittaa käsite 'ikuinen elämä' tai 'ajaton tila'. Käsite liittyy nimenomaan aikaan.

        Kaikki liittyy Raamattuun, sen pariin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki liittyy Raamattuun, sen pariin!

        No ja mitä sait selville?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ja mitä sait selville?

        Lisäystä. Tässä tarinassa ei nyt potkita menemään uskolla, vaan tiedolla, kuten 1.Moos.3:22 lukee, että TIEDOLLA ihminen tuli jumalien kaltaiseksi.

        Minkälainen on jumalien kaltainen ihminen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäystä. Tässä tarinassa ei nyt potkita menemään uskolla, vaan tiedolla, kuten 1.Moos.3:22 lukee, että TIEDOLLA ihminen tuli jumalien kaltaiseksi.

        Minkälainen on jumalien kaltainen ihminen?

        Ihan oikeastiko syntinen ja saatanan kaltainen, joka kertoo uskontona tarinaa Luojajumalasta, joka jo paratiisissa vehkeili viattoman ihmisen selän takana Saatanan kanssa saadakseen ihmisen (Lutherin sanoin) jo sukupolvien ajaksi luonnostaan pahaksi ja vihattavaksi? Tämäkö on jumalien kaltainen ihminen?

        Raamatusta riittää tuo yksi jae - Luojajumalan omat sanat - kaatamaan koko kristinuskon ja todistamaan sen ääriäisen törkeäksi valehteluksi Raamatusta, jolla valheella on oikeutettu Jeesuksen palvominen kidutettuna ihmisuhrina nyt 2000 vuotta uskontona.

        Ja kukaanko, koskaan, ei missään, eikä yksikään ateisti edes ole vaivautut katsomaan Raamatusta Luojajumalan sanoja 2000 vuoteen.

        NIINKÖ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kukaanko, koskaan, ei missään, eikä yksikään ateisti edes ole vaivautut katsomaan Raamatusta Luojajumalan sanoja 2000 vuoteen.

        NIINKÖ?

        Edelleen - minkälainen oikeasti olisi jumalien kaltainen ihminen? Sehän tässä juuri sabotoitiin kristinuskon pahalla tiedolla perisyntitarinana petollisesta Luojajumalasta ja ryhdyttiin manipuloimaan pahuutta uskontona.

        Mitä selität?????

        Soopaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä selität?????

        Kun Jumala on satua, älä selitä sitä enää - mene toihin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kukaanko, koskaan, ei missään, eikä yksikään ateisti edes ole vaivautut katsomaan Raamatusta Luojajumalan sanoja 2000 vuoteen.

        NIINKÖ?

        vaivautut kukaanko

    • Anonyymi

      Mitä avaajaa selität?????

      Joko pidit runkkuiltamasi ja poistatko taas kohta avauksesi
      tai pari vanhempaasi?

    • Anonyymi

      Ja kukaanko, koskaan, ei missään, eikä yksikään teisti edes ole vaivautut katsomaan Raamatusta Luojajumalan sanoja 2000 vuoteen.

      NIINKÖ? Sitä vain istutaan netissä evankerunkkaloimassa ja Raamattu unohtuu kun on nopea käsi ja netti?

    • Anonyymi

      Avaajan Runkkuiltamat vei voimat
      sitäkö selitit?

    • Anonyymi

      Aivan Soopaa tämäkin avaus.

      Ensin, avaaja kertoo pitävänsä "Runkkuiltamat" ja katoaa iäksi.
      Toisiaan, on taas poistant soopa-aloittaja 2 viestiketjuaan.

      Ehkäpä huomasi millaista soopaa suolsi

    • Anonyymi

      Oravat kuuluvat jyrsijöiden lahkoon, jotka taasen nisäkkäisiin.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Oravat
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Jyrsijät#Evoluutio
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Nisäkkäät

      "Varhaisimmat jyrsijäfossiilit ovat noin 56 miljoonan vuoden takaa, mikä näyttäisi tukevan ajatusta, että jyrsijät kehittyivät monien muiden nisäkäslahkojen tapaan dinosaurusten sukupuuton jälkeen. Jyrsijät kehittyivät samasta kantaisästä jäniseläinten kanssa. Varhaisimmat fossiilit ovat peräisin Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta, mutta monet seikat viittaavat kuitenkin siihen, että jyrsijät olisivat peräisin Euroopasta ja kauempaa historiasta kuin 56 miljoonan vuoden takaa. Molekyylitutkimusten avulla jyrsijöiden alkuperä on sijoitettu jopa liitukaudelle 100–110 miljoonan vuoden päähän, mikä on poikkeuksellisen radikaali tulos verrattuna fossiililöytöihin.[4] Sittemmin on saatu myös fossiililöytöjä tukevia molekyylitutkimuksia.[5] Jyrsijöiden monofyleettisyyttä on ehditty kyseenalaistaa molekyylitutkimuksiin vedoten, mutta uudelleentehtyjen tutkimusten tulokset näyttäisivät kuitenkin tukevan monofyleettisyyttä.[6][7] Jyrsijät lajiutuivat erittäin nopeasti eoseenikauden alussa sopeutumislevittäytymisen kautta, mikä selittää sen, miksi jyrsijöihin kuuluu poikkeuksellisen runsas määrä heimoja.

      Eoseenikauden loppupuolella (n. 38–45 mvs.) jyrsijät alkoivat uudestaan monimuotoistua nopeasti. Tämä sattui juuri samaan aikaan kuin nisäkkäiden alkuajoilta lähtien elinvoimaisena ollut Multituberculata-nisäkkäät kuolivat sukupuuttoon. Multituberculata-nisäkkäät muistuttivat ulkoisesti erittäin paljon jyrsijöitä ja söivät samaa ruokavaliota, joten niiden kuoltua jyrsijät ottivat hallitsevan aseman niiden ekologisissa lokeroissa.[4]

      Etelä-Amerikan jyrsijät ovat saaneet alkunsa kahden jyrsijämuuttoaallon tuloksena. Eoseenikauden lopulla ensimmäiset afrikkalaiset jyrsijät (Phiomorpha: maamyyrärotat, ruokorotat, Petromuridae) siirtyivät Etelä-Amerikkaan nopeasti kehittymisensä jälkeen. Tieto perustuu fossiiliaineistoon, mutta molekyylitutkimukset ovat ehdottaneet siirtymän tapahtuneen 40–60 mvs. Etelä-Amerikassa näistä afrikkalaisista jyrsijöistä kehittyi Caviomorpha-jyrsijät. Se miten nämä eläimet pystyivät muuttamaan Afrikasta Etelä-Amerikkaan on hieman epäselvä, sillä Afrikan ja Etelä-Amerikan välillä oli tuolloin 1 700 kilometrin levyinen Atlantin valtameri.[8] Toinen Etelä-Amerikkaan kohdistunut jyrsijäaalto sattui noin 2–3 mvs., kun Sigmodontinae-alalahkon jyrsijät muuttivat sinne Panaman maasiltaa pitkin Pohjois-Amerikasta. Ajoitus on kuitenkin aiheuttanut hämmennystä, sillä osa tutkimuksista ehdottaa ajankohdaksi mioseenikautta."

      Piirteitä
      Oravia elää monenlaisissa elinympäristöissä lauhkeilla, subtrooppisilla ja trooppisilla alueilla. Liito-oravia lukuun ottamatta ne ovat kaikki päiväeläimiä.[3]

      Suurimmat murmelit (Marmota) painavat yli kahdeksan kilogrammaa. Jättiläisoravat (Ratufa) ovat suurimpia puussa eläviä oravia ja kasvavat jopa kolmen kilogramman painoiseksi. Pienimpiä oravia ovat pygmipuuoravat (Myosciurus ja Exilisciurus), jotka ovat hiirtäkin pienempiä ja painavat alle 15 grammaa.[4]

      Oravilla on suuret talttamaiset etuhampaat. Poskihampaat vaihtelevat sen mukaan, mitä laji syö – lehtiä syövien lajien poskihampaissa on kaikkein epätasaisin purupinta.

      Maassa liikkuvilla oravilla on lyhyemmät jalat ja häntä kuin puussa liikkuvilla oravilla. Kaikkein pisimmät jalat ja häntä on liito-oravilla, jotka pystyvät liitämään jalkojensa välissä olevien ihopoimujen avulla.

      Oravat pystyvät kääntämään nilkkojaan 180 astetta, minkä ansiosta ne kykenevät kiipeämään puunrunkoa pitkin alaspäin ketterästi.

      Joillakin oravilla on poskipussit, joihin ne varastoivat ruokaa.

      Oravilla on hyvä näkö ja laaja terävän näön alue, joten oravan ei tarvitse käännellä päätään nähdäkseen ympärilleen. Monella päiväaktiivisella lajilla on silmänsä linssissä kellertävää pigmenttiä, joka vähentää heijastuksia ja voimistaa värien kontrastia kuten aurinkolasit."
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Oravat

    • Anonyymi

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Varsinaiset_oravat
      Evoluutio ja taksonomia
      Evoluutio
      Kaikki oravat ovat polveutuneet Protosciurus -suvusta, johon kuului neljä lajia.[2][3] Varsinaisten oravien varhaisten puissa eläneiden esi-isien elinaika on onnistuttu ajoittamaan eoseenikaudelle eli 54–38 miljoonaa vuotta sitten. Ensimmäisten nisäkkäiden kehitys matelijoista alkoi permikauden keskivaiheilla eli jotakuinkin 270 miljoonaa vuotta sitten. Ranskasta ja Yhdysvalloista löydettyjen fossiileiden hampaiden perusteella voidaan todeta, että nykyinen oravien heimo kehittyi oligoseenin aikoihin eli 37–25 miljoonaa vuotta sitten.

      Eoseenin lopun ja oligoseenin alun ilmastonmuutos, merenpinnan vaihtelu ja mannerlaattojen liike kiihdyttivät oravien kehitystä. Myöhäisoligoseenin ruohokasvien yleistyminen sai oravat etsimään ahkerammin ravintoa maasta, jolloin syntyivät ensimmäiset maaoravat. Varhaismioseeniin mennessä oravat olivat kehittyneet jo niin paljon, että jotkin lajit pystyivät liitelemään liito-oravan tapaan. Oravien heimon jakautuminen liitokykyisiin ja maassaeläviin alaheimoihin tapahtui mioseenikaudella.[4] Noin 18–20 miljoonaa vuotta sitten Afrikka ja Euraasia liittyivät yhteen, joka mahdollisti eläinlajien siirtymisen uusille alueille. Afrikan maaoravapopulaation tiedetään saaneen alkunsa tästä tapahtumasta. Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa yhdistivät tuolloin kuiva maasilta, joka mahdollisti lajien muuton Amerikkaan."

    • Anonyymi

      Jo pelkästään oravan evoluutiota tutkien aloittajan pitäisi TOTUUDEN nimessä tunnustaa höpinät jostain luoja-jumalasta 6000 vuoden maailman luomisesta olevan valheellista epätotuullista jankutusta.

      Suosittelen aloittajaa katsomaan Yle Areenasta uuden hienon dokumentti-sarjan maapallon historiasta, ja elämän synnystä maa-planeetalle. Pitäisi avata jokaisen fundamentalistin silmät siihen oikeaan tapahtuneeseen "luomisprosessiin", joka on tapahtunut vuosimiljoonien aikana hitaasti maapallolla.

      Maa - elämän planeetta
      https://areena.yle.fi/1-66606075

      "Sarjassa perehdytään maapallon evoluutioon ja historiaan. Avaruuskappaleiden törmäykset, ensimmäiset vesipisarat, äärimmäiset säävaihtelut, maanosien liikkeet ja lopulta myös ihmiskunnan synty ovat osa maapallon jo yli neljä miljardia vuotta kestänyttä kehitystä. (Earth. Tuotanto: BBC/PBS, Iso-Britannia 2023.)"

    • Anonyymi

      Evoluutio on todistettu luonnonilmiö jota evoluutioteoria selittää.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2896
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2450
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2220
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      19
      2049
    5. 171
      1862
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1856
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1746
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      134
      1546
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe