Vajauden Liitto - johtava putinistipuolueemme

Puolueen johto on syvällä Putinin taskussa. Ja Ukraina-asiassa äärivasemmalla Patomäen sekolinjalla, missä pitäisi tehdä kaikki kuten Venäjä haluaa.
17234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ehkä vastustavat euta,

Äänestä

Ilkka Tiainenkin ryhtynyt Puten asiamieheksi. Mv- lehti tänään. Paljonkohan ukkelit saa Putelta rahhoo ?

Äänestä
  • Toivottavasti kunnolla saavat, etteivät ilmaiseksi ahkeroi alhaisia puuhiaan.

    Äänestä

  • Tiainen on aina ollut pelle.

    Äänestä

näitä puolueita, kutsuta enää medijaan, nykyään kun vastustavat euta,

Äänestä

Marginaalinen minipuolue. Ei saanut vaaleissa yhtään kansanedustajaa, eikä sen tukema presidenttiehdokas Saara Huhtasaari saanut tarpeeksi kannattajakortteja.

Putinisteja, foliokypäräisiä salaliittovouhoja ja muita kylähulluja ei ole Suomessa niin paljon että menestyisivät missään. Netissä vöyhöttävät mutta siihen se jääkin.

Äänestä
  • Muutama tuhat kylähullua toisilleen viestii X:ssä ja täällä Suomi24:ssa vahvasti uskoen asiaansa. Aina ovat olleet niitä eniten pihalla olevia ja kaikesta tietämättömiä. Nyt uskovat tietävänsä koronarokotteista sekä sodasta Ukrainassa totuuden. Siksi päivästä toiseen meuhkaavat. Ja kansan suuri enemmistö nauraa noiden typeryydelle.

    Äänestä

  • Edelleen naurattaa vaalituloksen jälkeiset lähetykset. Korhosen tollokin uskoi menevänsä läpi ja kaikki uskoivat ainakin Tissi Öyhösen pääsevän läpi. Sitten alkoi heti vaalivilpillä syyttely, mitä muuta foliohatut voivat.

    Äänestä

HE OVAT KOMMUNISTEJA

Äänestä

Venäjältä tulee ohjeet ja nämä kaverit kirjoittavat juuri ohjeiden mukaan. Bäckman naureskelee taustalla, kun ilmaista työvoimaa on Putinille onnistunut löytämään.

Äänestä

"2022 Kristallipuolue, Suomen Kansa Ensin ja Vapauden liitto ovat solmineet valtakunnallisen vaaliliiton kevään 2023 eduskuntavaaleihin."

Äänestä
  • Tässä oli kyllä melkein kaikki hörhöt kimpassa. VKK vain puuttui.

    Äänestä

  • Eikös SKE lopettanut toimintansa?

    Äänestä

Ozzin dreamteam! Minimivaatimuksena tiukka putinismi ja antivaxxerismi. Ilmastonmuutokseenkaan ei saa uskoa. Plussaa muista salaliitoista.

Äänestä

Kovasti nämä ohjeiden mukaisesti yrittävät agendaansa levittää ja yhteiskuntarauhaa heikentää. Mutta eihän noita kukaan järkevä kuuntele nauramatta.

Äänestä

Osa noista tekee töitä Kremlin puolesta rakkaudesta lajiin; osa vaan on niin yksinkertaisia, etteivät edes tajua ajavansa rappioarmeijan etuja.

Äänestä

"missä pitäisi tehdä kaikki kuten Venäjä haluaa."

Eipä ukrainankaan tarvi tehdä niinkuin venäjä haluaa. Tietysti sille voi jotain pientä haittaa olla tuosta jos riitelee rajanaapurinsa kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Puolueen johto on syvällä Putinin taskussa. Ja Ukraina-asiassa äärivasemmalla Patomäen sekolinjalla, missä pitäisi tehdä kaikki kuten Venäjä haluaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu