Miten jaksatte kuunnella kodissanne

Pikkuisten ja isompienkin rakkien räksytystä ?
On tuo vaan kauhea kuulosta, mieluummin kuuntelen lasten itkua, kuin rakkien tunteja kestävä räksyttämistä ja lapsia tänne tarvitaankin, mutta koirin määrähän on täällä Suomessa aivan posketon ja teiden reunoilla se näkyykin paskaläjinä.
19212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

lyhyen aikaa elävä lemmikki , sairastelee paljon, vaatii huoltoa, kuluja siis, pitää monta kertaa pv viedä ulos ulostamaan jne..
toki se kodin vahtina estäisi murtomiehiä, metsästyskoirina möys syöttävät susille paljon pieniä piskejään

Äänestä

aina musiikkisoitin päällä ettei kuule

Äänestä

Aina se aloittajan räksytyksen voittaa.

Äänestä

Koira on räksyttävään ihmiseen verrattuna suloinen.

Äänestä
  • Tapa sinäkin koira päivässä ja voita Hankkijan lippis.

    Äänestä

Ole onnellinen asiasi on hyvin jos koirien haukunta on suurin murheesi.

Äänestä

Suomessa koirat haukkuu kuin niille ei pidetä kuria ja järjestystä.
Aasiassa reissatessa tuli huomattua, että koirat eivät uskalla haukkua, ainakaan ihmisiä. Yhden haukkuvan koiran näin ja kohta omistaja ottikin rantasandaalin jalastaan ja alkoi paukuttamaan piskin selkää. Näyttää oppi menevän perille.
Suomalaiset koirat ovat vapaan kasvatuksen tuotteita ja koira katsoo oikeudekseen haukkua ja näykkiä kaikkia ja kaikkea. Ehkä sillä se oikeus pitää ollakin, mutta mieluummin kohtaan vapaana kulkevan koiran Aasiassa, kuin Suomessa pyörätiellä 5 metrin jojossa ulkoilutettavan syöksähtelevän räksyttäjän.

Äänestä
  • nehän on ihan kulkukoiria aasiassa useimmat. kerran meinas tulla 3 isohkoa koiraa kadulla kimppuun thaimaassa. exää oli koira purrut joskus jo jalkaan pahasti ja piileskeli selkäni takana. koirat tuli jörkiinsä

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    nehän on ihan kulkukoiria aasiassa useimmat. kerran meinas tulla 3 isohkoa koiraa kadulla kimppuun thaimaassa. exää oli koira purrut joskus jo jalkaan pahasti ja piileskeli selkäni takana. koirat tuli jörkiinsä

    No, en reissanut Thaimaassa, vaan Vietnamissa, Singaporessa ja Malesiassa ja ne kymmenet koirat joita siellä näin, vaikuttivat omistetuilta ja niiden käytös oli nuhteetonta. Jalan uskalsi laittaa 5 sentin päähän koiran nenästä, eikä pienintäkään elettä koiran suunnalta. Tossunhivutusta annettiin Phu Quocissa, Vietnamissa, mutta oletan saman käytöskoulun olevan käytössä muuallakin.

    Äänestä

  • ja filippiineillä heitin anopin paska rakin kadulle ja jäi auton slle ja kuoli voi voi harmi 😁

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    No, en reissanut Thaimaassa, vaan Vietnamissa, Singaporessa ja Malesiassa ja ne kymmenet koirat joita siellä näin, vaikuttivat omistetuilta ja niiden käytös oli nuhteetonta. Jalan uskalsi laittaa 5 sentin päähän koiran nenästä, eikä pienintäkään elettä koiran suunnalta. Tossunhivutusta annettiin Phu Quocissa, Vietnamissa, mutta oletan saman käytöskoulun olevan käytössä muuallakin.

    joo ilmankos. thaikuis ja filippiineil kamalia koiria

    Äänestä

koira melu ja koira kusi paska on jo suuri ongelma kaupungeissa !"!
joku haittavero tai "koira-ajokortti", hygienia passi, tms.. tarvitaan...

Koiriin sekaantuminen on ongelma. Koira-sairaus muuttaa ihmsenkin koiran lailla käyttäytyväksi, ikävä kyllä.

Äänestä

Meillä oli joskus pystykorva. Yritin nukkua aitassa mutta ei siitä meinannut tulla mitään koska se koira haukkui koko yön lähes.

Äänestä
  • Mikset lyönyt sitä kirveellä päähän?

    Äänestä

  • Mikset lyönyt sitä kirveellä päähän?

    Äänestä

Mua inhottaa sama asia .

Just kaikenlisäks nuo just niitten ulkoiluttajatkin.

Ihan kuin niillä itellään ei ois silloin oikein kaikki kohdallaan.

Jos semmoselle vaan pitää näköjään puhuakkin.
Typerää.

Äänestä

Vain viranomaisilla ja poromiehille on moraalinen OIKEUS pitää palveluskoiria .. kaikki muut rakkikoirat on teurastettava ja tehtävä BIG - lihapata pakolaisten ateriakokonaisuuteen

Äänestä

Ei meidän koira ainakaan hauku. Ainoastaan sillon jos lähdetään lenkille,niin muutaman kerran. Koira ei ole kunnossa jos se kokoajan räksyttää. Ei koiran kuulu kokoajan räksyttää. Kuka nyt kakaroiden räksytystä ja ininää jaksaa kuunnella,ei niilläkään ole kaikki muumit laaksossa jos niin käyttäytyy... ihminen tai eläin,sillon jos vinkuu ja kitisee sillon ei ole kaikki kunnossa. Kaikista ärsyttävintä on kakaroiden parkuminen ja kitinä mitä tiedän!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pikkuisten ja isompienkin rakkien räksytystä ?
On tuo vaan kauhea kuulosta, mieluummin kuuntelen lasten itkua, kuin rakkien tunteja kestävä räksyttämistä ja lapsia tänne tarvitaankin, mutta koirin määrähän on täällä Suomessa aivan posketon ja teiden reunoilla se näkyykin paskaläjinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu