Maailmankaikkeuden keskipiste EI ole Raamattu eikä kalamoksen tai jonkun muun "hienot" ja "syvälliset" raamatuntulkinnat.
Maailmankaikkeuden keskipiste on teurastettu Karitsa eli Jeesuksen Kristuksen ristinkuolema ihmiskunnan historiassa.
Toiseksi tärkein asia maailmankaikkeudessa on se, mitä ylösnoussut Herra Jeesus ilmoitti tuosta ristin tapahtumasta Paavalille.
On täysin tyrmistyttävää, etteivät edes parhaina raamtuntuntijoina itseään pitävät kalamokset sun muut tällä foorumilla ole vaivautuneet ottamaan selvää, MITÄ JEESUKSEN KRISTUKSEN RISTILLÄ OIKEIN TAPAHTUI.
Maailmankaikkeuden keskipiste
99
618
Vastaukset
- Anonyymi
Olisko se keskipiste jumalan nokiluukussa?
- Anonyymi
Kaikki fysiikan lait ja luonnonvoimat, ihmiset ja hallitukset ovat luodut Jeesusta varten. Jos joku tutkisi asiaa, huomaisimme, että kaikki luonnonvakiot ovat säädetyt sitä varten, että Jeesus voitiin naulita ristiin syntien sovitukseksi. Puu kantaa miehen painon sitä varten. Ja naula voi lävistää ihmisen kädet ja jalat sitä varten. Nykytiedekin tietää että miehen ruumis alkaa 30 ikävuoden jälkeen rapistua. Lihakset ja luusto alkavat vähitellen heiketä ja vanhentua. Jeesus uhrattiin täydellisessä iässä. Raamattu opettaa, että tämäkin luonnonlaki on paikallaan Jeesuksen takia, ei sattumalta.
- Anonyymi
Olisihan Jeesus voitu teloittaa sähkötuolissakin, mutta kun sähköä ei oltu vielä luotu silloin. Jumala on suuri!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisihan Jeesus voitu teloittaa sähkötuolissakin, mutta kun sähköä ei oltu vielä luotu silloin. Jumala on suuri!
Jeesus on Jumala ja nousi kuolleista. Älä pilkkaa.
- Anonyymi
Ennen alkua oli absoluuttinen Tyhjyys, joka päätti alkaa tuottamaan energiaa. Aikansa tiivistyttyään pisteeksi räjähti Universumiksi. Jonkin meteoriitin mukana tuli Maapallolle elämänsiemenet, jotka kehittyivät lopulta ihmiseksi.
Tuo on helppo ymmärtää ihan kiertokoulupohjaltakin.
Mutta se, että olisi aluton Jumala, joka päätti alkaa Luojaksi ja alkoi tuottaa energiastaan atomeja, luoden ajan ja Universumin ja elämän lähteenä loi elollisia luomuksia, menee yli ymmärryksen.
Varsinkin se, että Luoja voisi luoda maan tomusta uudelleen kuolleen ihmisen, saa meteoriitin siemenestä alkunsa saaneen ihmiskunnan ylioppilastasoisen pöytälaatikkotiedemiehen ulostuottamaan eetteriin epäuskoisen ivallisleuhkahkon kommentin: "No voehan tokkiinsa Taevas!" - Anonyymi
Ehkä jumala vain kyllästyi istumaan valtaistuimella tyhjässä avaruudessa?
- Anonyymi
Kysymys 2024-01-09 14:54:12 osoittaa, ettei kysyjä ymmärrä, mitä kysyy.
Jumalasta tuli Luoja samalla hetkellä, kun alkoi prosessoida atomit energiastaan siihen tarkoitukseen. Koska aika on atomin ominaisuus, aika alkoi tuolla samalla hetkellä.
Sen vuoksi Jumalan 'aluttomuudesta' siihen 'hetkeen', jolloin alkoi Luojaksi, ei kulunut 'aikaa'. Siksi Hänellä ei tullut 'aika' pitkäksi, koska ei ollut 'aikaa'.
Siksi kysymykset: "Tuliko Jumalalla aika pitkäksi ollessaan yksin", tai "Nöf, kuka sen Jumalan sitten loi", ovat lapsellisia ja osoittavat tietämättömyyttä. ja ymmärtämättömyyttä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys 2024-01-09 14:54:12 osoittaa, ettei kysyjä ymmärrä, mitä kysyy.
Jumalasta tuli Luoja samalla hetkellä, kun alkoi prosessoida atomit energiastaan siihen tarkoitukseen. Koska aika on atomin ominaisuus, aika alkoi tuolla samalla hetkellä.
Sen vuoksi Jumalan 'aluttomuudesta' siihen 'hetkeen', jolloin alkoi Luojaksi, ei kulunut 'aikaa'. Siksi Hänellä ei tullut 'aika' pitkäksi, koska ei ollut 'aikaa'.
Siksi kysymykset: "Tuliko Jumalalla aika pitkäksi ollessaan yksin", tai "Nöf, kuka sen Jumalan sitten loi", ovat lapsellisia ja osoittavat tietämättömyyttä. ja ymmärtämättömyyttä.No, Jumala oli aikuisen miehen näköinen.
Sellainen siis leijali avaruuden tyhjyydessä. Kyllästyi tyhjyyteen ja alkoi luomaan.
- Anonyymi
Teurastukset on niitä paholaisen tekoja, jotka niistä riemuitsee.
- Anonyymi
Jeesuksen veri meni Saatanalle maksuksi sieluista synnin vankilasta, jonne jokainen syntyy tähän maailmaan perisynnin vuoksi.
Room. 9:8
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.
Jumala tekee liiton kasteessa, jossa sielu pääsee pois synnin vankilasta ja sielu puetaan ja liitetään Kristuksen vanhurskauteen.
Room.6:3 "Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen veri meni Saatanalle maksuksi sieluista synnin vankilasta, jonne jokainen syntyy tähän maailmaan perisynnin vuoksi.
Room. 9:8
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.
Jumala tekee liiton kasteessa, jossa sielu pääsee pois synnin vankilasta ja sielu puetaan ja liitetään Kristuksen vanhurskauteen.
Room.6:3 "Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa.""Nyt ei ole mitään kadotustuomiota, niillä, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat."
1.Piet.3
Pietarilla oli Jumalan valtakunnan avaimet
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun ARKKIA rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui ARKISSA veden kantamana.
21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"
Joh. 10:1
"Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen veri meni Saatanalle maksuksi sieluista synnin vankilasta, jonne jokainen syntyy tähän maailmaan perisynnin vuoksi.
Room. 9:8
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.
Jumala tekee liiton kasteessa, jossa sielu pääsee pois synnin vankilasta ja sielu puetaan ja liitetään Kristuksen vanhurskauteen.
Room.6:3 "Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa."Höpö höpö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nyt ei ole mitään kadotustuomiota, niillä, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat."
1.Piet.3
Pietarilla oli Jumalan valtakunnan avaimet
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun ARKKIA rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui ARKISSA veden kantamana.
21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"
Joh. 10:1
"Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo."Joh 10:9
”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.” - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nyt ei ole mitään kadotustuomiota, niillä, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat."
1.Piet.3
Pietarilla oli Jumalan valtakunnan avaimet
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun ARKKIA rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui ARKISSA veden kantamana.
21 Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus"
Joh. 10:1
"Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo."Etkö sinä ja kaltaisesi joudu viimeiselle tuomiolle?
Uskotte Jeesukseen, ette Jeesusta!
Aidan yli vain ne teikäläiset... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen veri meni Saatanalle maksuksi sieluista synnin vankilasta, jonne jokainen syntyy tähän maailmaan perisynnin vuoksi.
Room. 9:8
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.
Jumala tekee liiton kasteessa, jossa sielu pääsee pois synnin vankilasta ja sielu puetaan ja liitetään Kristuksen vanhurskauteen.
Room.6:3 "Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa."Jeesus ei tehnyt syntejä niinkuin ihmiset tekee ja saatanalla ei ole mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joh 10:9
”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.”Ei ole kadotus tuomioita pojassa Jeesuksessa. Amen ✝️.Totuus. Elämän hengen laki. Pojassa.
- Anonyymi
Eipä ole ristiriipunnassa keikkuneesta, itseään Jumalan pojaksi tituleeranneesta silmänkääntäjästä kuulunut mitään.
Voi olettaa, ettei kuulukaan.- Anonyymi
Kerran vielä joudut Jumalan pilkasta tiliä tekemään Jumalalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerran vielä joudut Jumalan pilkasta tiliä tekemään Jumalalle.
Jumala ei tunnu noteeraavan kehuja eikä pilkkaa.
"Alussa oli Sana"
(Joh 1:1)>> Maailmankaikkeuden keskipiste EI ole Raamattu <<
Ymmärrän siis toisin.
"Alussa oli Sana.
Ja Sana oli Jumalan tykönä.
Ja Sana oli Jumala."
Emme siis voi erottaa
Sanaa ja Jeesusta.
Jo Raamatun ensimmäinen Sana
"Alussa"
tarkoittaa Esikoista.
Jo tuo ensimmäinen Sana
paljastaa meille
Pelastussuunnitelman sen varalta,
että synti saa ihmisen hallintaansa.
Tuon sanan kaksi ensimmäistä kirjainta
arameasta suomeksi käännettynä:
בר = Poika
Siis jo Raamatun
ensimmäinen Sana
tai vain sen
kaksi ensimmäistä kirjainta
osoittavat,
että Kirjoitusten ydin
on Sanoma Pojasta.
Ja kun on Poika,
niin täytyy tietenkin olla myös Isä.
Siis meille ilmoitetaan tavallaan
Pojan kautta heti alkuunsa
kahden ensimmäisen kirjaimen välityksellä,
että on ISÄ ja POIKA.
Mutta ...
Tuo sama kirjainyhdistelmä
eli Raamatun
kaksi ensimmäistä kirjainta
hepreasta suomeksi käännettynä
בר = Jyvä
Ja nyt vilkaisu
Kirjoitusten loppupuolelle.
Tuo Poika itse sanoo:
”Hetki on tullut,
että Ihmisen Poika kirkastetaan.
Totisesti, totisesti minä sanon teille:
jos ei nisun jyvä putoa maahan
ja kuole, niin se jää yksin;
mutta jos se kuolee,
niin se tuottaa paljon hedelmää."
Siis meille ilmoitetaan
jo Raamatun
kahden ensimmäisen kirjaimen myötä se,
että Kirjoitusten ydinsanoma on,
että Poika kuolee.
Raamatun punainen lanka on
alusta loppuun saakka se,
että Poika tulee kuolemaan
niinkuin nisun Jyvä putoaa maahan.
Pelastuksen evankeliumi
on kätkettynä jo
Raamatun ensimmäisten kahden kirjaimen
muodostamassa ilmoituksessa.
Otetaan tuosta
Raamatun ensimmäisestä Sanasta
sen ensimmäinen ja viimeinen kirjain,
ja saamme jatkoa tuolle
Raamatun kahden ensimmäisen kirjaimen
muodostamalle sanomalle.
Kun ristinkuoleman aika lähestyi,
Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen
Isän kodista.
"Minun Isäni kodissa
on monta asuinsijaa.
Jos ei niin olisi,
sanoisinko minä teille,
että minä menen
valmistamaan teille sijaa?
Ja vaikka minä menen
valmistamaan teille sijaa,
tulen minä takaisin
ja otan teidät tyköni,
että tekin olisitte siellä,
missä minä olen."
Ja sieltähän Poika oli tullut.
"Alussa oli Sana,
ja Sana oli Jumalan tykönä,
ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
...
Ja Sana tuli lihaksi,
ja asui meidän keskellämme,
ja me katselimme hänen kirkkauttansa,
senkaltaista kirkkautta,
kuin ainokaisella Pojalla on Isältä"
Siis alussa Poika oli Isän kodissa.
Sitten Hän tuli lihaksi
ristinkuolemaa varten.
Pojan eli Esikoisen
- jonka oli kuoltava nisunjyvän lailla -
matka Isän kotoa ristille on paljastettu
jo tuossa
Raamatun ensimmäisessä Sanassa,
joka alkaa kirjaimella/kuvalla
ב -> Talo / Koti
ja päättyy kirjaimeen/kuvaan
ת -> Risti
Eli Jeesus kulki tuon matkan
ensin taivaasta alas maan päälle
ja sitten
kuoleman ja tuonelan voittaneena
takaisin Isän Kotiin.
Tuon matkan
eli ensimmäisen ja viimeisen kirjaimen
väliin jää kirjainyhdistelmä
ראשי -> Pää
Tuo Raamatun ensimmäisen Sanan ydin
rosh tarkoittaa Päätä.
Se on tuossa taivutusmuodossa roshi
Eli matkan ensimmäinen vaihe
Isän kotoa ristille
vaati sen,
että Pojan päähän
iskettiin orjantappurakruunu,
joka paljastetaan,
kun jaamme tuon
Raamatun ensimmäisen Sanan kahtia:
Tuon ensimmäisen sanan alkuosa on
ברא
Ja tuo tarkoittaa luomista.
Nuo Raamatun
kolme ensimmäistä kirjainta
Raamatun ensimmäisessä sanassa
ovat myös Raamatun toinen Sana
kokonaisuudessaan.
ברא = loi
Eli Raamatun ensimmäisen sanan
alkuosa
kertoo ihanasta luomakunnasta.
Mutta loppuosa
eli viimeiset kolme kirjainta
kertovat
synnin turmelemasta luomakunnasta.
Tuo loppuosa tarkoittaa
ohdaketta tai orjantappuraa.
שית = Ohdake/Orjantappura
Ja juuri tämä oli synnin seuraus.
Jumalan luoma maa,
josta Aadam oli otettu,
alkoi kasvaa ohdaketta,
ja Jeesuksen täytyi ottaa
tuo maailman synti päällensä
ja orjantappurakruunu päähänsä.
Raamatun ensimmäinen Sana
sisältää siis kätketysti
erittäin tarkan kuvauksen siitä
Pelastuksen evankeliumista,
joka ikuisista ajoista asti on ollut siltä varalta,
että Jumalan kuvaksi luotu Aadam
joutuisi pahan valtaan
niinkuin sitten kävikin,
ja Isä joutuisi lähettämään
oman ainokaisen Poikansa
rinnaltaan maan päälle Viimeiseksi Aadamiksi,
joka ottaa päälleen
Aadamin ja koko Aadamin suvun synnin.
Johannes Kastaja huusi:
"Katso, Jumalan Karitsa,
joka ottaa pois maailman synnin!"
Raamattu on Jumalan Sana,
joka koko ajan
alusta loppuun saakka
kertoo ilosanomaa Jeesuksesta,
joka ristinkuolemallaan
on sovittanut maailman.
Joten kun keskustelemme Raamatusta,
niin me keskustelemme aina
Jeesuksesta Kristuksesta.
"Niinpä,
kun minä tulin teidän tykönne, veljet,
en tullut puheen tai viisauden loistolla
teille Jumalan todistusta julistamaan.
Sillä minä olin päättänyt
olla teidän tykönänne
tuntematta mitään muuta
paitsi Jeesuksen Kristuksen,
ja hänet ristiinnaulittuna.
Ja ollessani teidän tykönänne
minä olin heikkouden vallassa
ja pelossa
ja suuressa vavistuksessa,
ja minun puheeni ja saarnani
ei ollut kiehtovia viisauden sanoja"
(1 Kor 2:1-4)- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
>> Maailmankaikkeuden keskipiste EI ole Raamattu <<

(1 Kor 2:1-4)Tuo sinun kirjoituksesi on äärimmäisen irvokasta epäjumalanpalvelusta.
Jeesus Kristus YKSIN on Jumalan Sana.
Raamattu on puolentoista tuhannen vuoden aikana kertynyt läjä kirjoituksia, joista aika pieni osa käsittelee Jeesusta Kristusta.
Maria ei synnyttänyt kirjäkääröä Beetlehemissä vaan poikalapsen, jolle hän antoi nimen Jeesus.
Jumala ei ollut Raamatussa sovittaessaan maailman itsensä kanssa vaan JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.
Valtaistuimella EI istu Raamattu vaan Jumalan Karitsa, joka on ollut teurastettu maailman peustamisesta asti.
On paitsi idioottimaista myös röyhkeää ja irvokasta samastaa Ihmisen Poika Jeesus Kristus kasaan kirjoituksia.
Kun haluan halata vaimoani, halaan häntä enkä suinkaan hänen henkilöllisyystodistustaan. Kun sanon rakastavani häntä, tarkoitan häntä itseään, ihmistä, enkä hänen henkilötunnustaan tai ajokorttiaan.
"Joten kun keskustelemme Raamatusta, niin me keskustelemme aina Jeesuksesta Kristuksesta" on paitsi imelän teennäinen lausuma yrittäessään antaa lausujastaan syvällisen ja jumalisen vaikutelman, myös täyttä hevonpaskaa. Anonyymi kirjoitti:
Tuo sinun kirjoituksesi on äärimmäisen irvokasta epäjumalanpalvelusta.
Jeesus Kristus YKSIN on Jumalan Sana.
Raamattu on puolentoista tuhannen vuoden aikana kertynyt läjä kirjoituksia, joista aika pieni osa käsittelee Jeesusta Kristusta.
Maria ei synnyttänyt kirjäkääröä Beetlehemissä vaan poikalapsen, jolle hän antoi nimen Jeesus.
Jumala ei ollut Raamatussa sovittaessaan maailman itsensä kanssa vaan JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.
Valtaistuimella EI istu Raamattu vaan Jumalan Karitsa, joka on ollut teurastettu maailman peustamisesta asti.
On paitsi idioottimaista myös röyhkeää ja irvokasta samastaa Ihmisen Poika Jeesus Kristus kasaan kirjoituksia.
Kun haluan halata vaimoani, halaan häntä enkä suinkaan hänen henkilöllisyystodistustaan. Kun sanon rakastavani häntä, tarkoitan häntä itseään, ihmistä, enkä hänen henkilötunnustaan tai ajokorttiaan.
"Joten kun keskustelemme Raamatusta, niin me keskustelemme aina Jeesuksesta Kristuksesta" on paitsi imelän teennäinen lausuma yrittäessään antaa lausujastaan syvällisen ja jumalisen vaikutelman, myös täyttä hevonpaskaa."Alussa oli Sana"
(Joh 1:1)
"Mikä on alusta ollut,
minkä olemme kuulleet,
minkä omin silmin nähneet,
mitä katselimme ja käsin kosketimme,
siitä me puhumme:
elämän Sanasta"
(1 Joh 1:1)
"ja nimi,
jolla häntä kutsutaan,
on Jumalan Sana"
(Ilm 19:13)
Mitä Johannes mielestäsi
tarkoittaa näissä kohdissa
ilmaisulla Sana?- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
"Alussa oli Sana"
(Joh 1:1)
"Mikä on alusta ollut,
minkä olemme kuulleet,
minkä omin silmin nähneet,
mitä katselimme ja käsin kosketimme,
siitä me puhumme:
elämän Sanasta"
(1 Joh 1:1)
"ja nimi,
jolla häntä kutsutaan,
on Jumalan Sana"
(Ilm 19:13)
Mitä Johannes mielestäsi
tarkoittaa näissä kohdissa
ilmaisulla Sana?Jeesusta Kristusta. Läjä kirjoituksia ei ollut ALUSSA Jumalan tykönä eikä Jumala.
Jos sinä kutsut kirjoitusten kokoelmaa Sanaksi, sinä väität samalla, että nuo kirjoitukset olivat alussa Jumalan tykönä ja että ne olivat/ovat Jumala. Tämä on esimerkkitapaus epäjumalanpalveluksesta, joka on luodun - tässä tapauksessa ihmisten itsensä luoman kokoelman, esineen - korottamista Jumalaksi.
Jos näin yksinkertaisen asian ymmärtämisessä on vaikeuksia, kannattaa pohtia oman ajattelunsa perkaamista todella huolellisesti.
Se, joka perustelee Raamatulla Raamatun "Jumalan Sanuuden", kiertää kehää niin kuin liikenneympyrää loputtomasti lakaiseva törppö kadunlakaisija. Älä ole törppö kadunlakaisija tässä Raamattu-asiassa, aikuinen ihminen. Anonyymi kirjoitti:
Jeesusta Kristusta. Läjä kirjoituksia ei ollut ALUSSA Jumalan tykönä eikä Jumala.
Jos sinä kutsut kirjoitusten kokoelmaa Sanaksi, sinä väität samalla, että nuo kirjoitukset olivat alussa Jumalan tykönä ja että ne olivat/ovat Jumala. Tämä on esimerkkitapaus epäjumalanpalveluksesta, joka on luodun - tässä tapauksessa ihmisten itsensä luoman kokoelman, esineen - korottamista Jumalaksi.
Jos näin yksinkertaisen asian ymmärtämisessä on vaikeuksia, kannattaa pohtia oman ajattelunsa perkaamista todella huolellisesti.
Se, joka perustelee Raamatulla Raamatun "Jumalan Sanuuden", kiertää kehää niin kuin liikenneympyrää loputtomasti lakaiseva törppö kadunlakaisija. Älä ole törppö kadunlakaisija tässä Raamattu-asiassa, aikuinen ihminen.Emme siis voi erottaa
Sanaa ja Jeesusta.
Kuten aiemmin kirjoitin.
Maailmat syntyivät
Jumalan Sanan voimalla.
Kuten Pietarikin kirjoittaa.
"Sillä tietensä
he eivät ole tietävinään,
että taivaat ja samoin maa,
vedestä ja veden kautta rakennettu,
olivat ikivanhastaan olemassa
Jumalan sanan voimasta"
(2 Piet 3:5)
Ei tietenkään silloin,
kun kaikki syntyi
Sanan eli Jeesuksen kautta,
ollut esimerkiksi sitä Sanaa,
joka Mooseksen kautta
on meille tallennettu.
Eikä tätä tallennusta olisi
koskaan tullut,
jos lankeemusta ei olisi tapahtunut
- ensin taivaassa ja sitten maan päällä.
Mutta nyt kun asiat ovat edenneet
niinkuin ovat
Luciferin lankeemuksesta alkaen,
niin kaikki, mitä on kirjoitettu,
on Jumalan Sanaa
Raamatun viimeinen kirja
Jeesuksen Kristuksen Ilmestys
mukaan lukien.
Ihmiskunta eri vaiheissaan
on tehnyt valintansa,
ja nyt oli käynyt ilmi,
miten lopputapahtumat
näiden valintojen seurauksena
tulevat menemään.
Ja sen Jeesus näyttää
Johannekselle.
Raamatun Sanan on sinetöinyt
Raamatun viimeisessä luvussa
Hän, joka sanoo:
MINÄ OLEN
Alfa ja Omega
Ensimmäinen ja Viimeinen
Alku ja Loppu
(Ilm 22:13)
Raamatun allekirjoittaa
noilla seitsemällä nimellä,
Hän,
joka on Jumalan Sana.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo sinun kirjoituksesi on äärimmäisen irvokasta epäjumalanpalvelusta.
Jeesus Kristus YKSIN on Jumalan Sana.
Raamattu on puolentoista tuhannen vuoden aikana kertynyt läjä kirjoituksia, joista aika pieni osa käsittelee Jeesusta Kristusta.
Maria ei synnyttänyt kirjäkääröä Beetlehemissä vaan poikalapsen, jolle hän antoi nimen Jeesus.
Jumala ei ollut Raamatussa sovittaessaan maailman itsensä kanssa vaan JEESUKSESSA KRISTUKSESSA.
Valtaistuimella EI istu Raamattu vaan Jumalan Karitsa, joka on ollut teurastettu maailman peustamisesta asti.
On paitsi idioottimaista myös röyhkeää ja irvokasta samastaa Ihmisen Poika Jeesus Kristus kasaan kirjoituksia.
Kun haluan halata vaimoani, halaan häntä enkä suinkaan hänen henkilöllisyystodistustaan. Kun sanon rakastavani häntä, tarkoitan häntä itseään, ihmistä, enkä hänen henkilötunnustaan tai ajokorttiaan.
"Joten kun keskustelemme Raamatusta, niin me keskustelemme aina Jeesuksesta Kristuksesta" on paitsi imelän teennäinen lausuma yrittäessään antaa lausujastaan syvällisen ja jumalisen vaikutelman, myös täyttä hevonpaskaa.Jeesus sovitti housut.
- Anonyymi
Mikä oli tämä Mystinen sana?
Sen kun tietäisi, niin ei vahingossa lausahtaisi sitä. Sillähän saisi hirveitä aikaan maailmankaikkeudessa. - Anonyymi
Myös lopussa on sana. Alku ja loppu ensimmäinen ja viimeinen.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
>> Maailmankaikkeuden keskipiste EI ole Raamattu <<
Ymmärrän siis toisin.
"Alussa oli Sana.
Ja Sana oli Jumalan tykönä.
Ja Sana oli Jumala."
Emme siis voi erottaa
Sanaa ja Jeesusta.
Jo Raamatun ensimmäinen Sana
"Alussa"
tarkoittaa Esikoista.
Jo tuo ensimmäinen Sana
paljastaa meille
Pelastussuunnitelman sen varalta,
että synti saa ihmisen hallintaansa.
Tuon sanan kaksi ensimmäistä kirjainta
arameasta suomeksi käännettynä:
בר = Poika
Siis jo Raamatun
ensimmäinen Sana
tai vain sen
kaksi ensimmäistä kirjainta
osoittavat,
että Kirjoitusten ydin
on Sanoma Pojasta.
Ja kun on Poika,
niin täytyy tietenkin olla myös Isä.
Siis meille ilmoitetaan tavallaan
Pojan kautta heti alkuunsa
kahden ensimmäisen kirjaimen välityksellä,
että on ISÄ ja POIKA.
Mutta ...
Tuo sama kirjainyhdistelmä
eli Raamatun
kaksi ensimmäistä kirjainta
hepreasta suomeksi käännettynä
בר = Jyvä
Ja nyt vilkaisu
Kirjoitusten loppupuolelle.
Tuo Poika itse sanoo:
”Hetki on tullut,
että Ihmisen Poika kirkastetaan.
Totisesti, totisesti minä sanon teille:
jos ei nisun jyvä putoa maahan
ja kuole, niin se jää yksin;
mutta jos se kuolee,
niin se tuottaa paljon hedelmää."
Siis meille ilmoitetaan
jo Raamatun
kahden ensimmäisen kirjaimen myötä se,
että Kirjoitusten ydinsanoma on,
että Poika kuolee.
Raamatun punainen lanka on
alusta loppuun saakka se,
että Poika tulee kuolemaan
niinkuin nisun Jyvä putoaa maahan.
Pelastuksen evankeliumi
on kätkettynä jo
Raamatun ensimmäisten kahden kirjaimen
muodostamassa ilmoituksessa.
Otetaan tuosta
Raamatun ensimmäisestä Sanasta
sen ensimmäinen ja viimeinen kirjain,
ja saamme jatkoa tuolle
Raamatun kahden ensimmäisen kirjaimen
muodostamalle sanomalle.
Kun ristinkuoleman aika lähestyi,
Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen
Isän kodista.
"Minun Isäni kodissa
on monta asuinsijaa.
Jos ei niin olisi,
sanoisinko minä teille,
että minä menen
valmistamaan teille sijaa?
Ja vaikka minä menen
valmistamaan teille sijaa,
tulen minä takaisin
ja otan teidät tyköni,
että tekin olisitte siellä,
missä minä olen."
Ja sieltähän Poika oli tullut.
"Alussa oli Sana,
ja Sana oli Jumalan tykönä,
ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
...
Ja Sana tuli lihaksi,
ja asui meidän keskellämme,
ja me katselimme hänen kirkkauttansa,
senkaltaista kirkkautta,
kuin ainokaisella Pojalla on Isältä"
Siis alussa Poika oli Isän kodissa.
Sitten Hän tuli lihaksi
ristinkuolemaa varten.
Pojan eli Esikoisen
- jonka oli kuoltava nisunjyvän lailla -
matka Isän kotoa ristille on paljastettu
jo tuossa
Raamatun ensimmäisessä Sanassa,
joka alkaa kirjaimella/kuvalla
ב -> Talo / Koti
ja päättyy kirjaimeen/kuvaan
ת -> Risti
Eli Jeesus kulki tuon matkan
ensin taivaasta alas maan päälle
ja sitten
kuoleman ja tuonelan voittaneena
takaisin Isän Kotiin.
Tuon matkan
eli ensimmäisen ja viimeisen kirjaimen
väliin jää kirjainyhdistelmä
ראשי -> Pää
Tuo Raamatun ensimmäisen Sanan ydin
rosh tarkoittaa Päätä.
Se on tuossa taivutusmuodossa roshi
Eli matkan ensimmäinen vaihe
Isän kotoa ristille
vaati sen,
että Pojan päähän
iskettiin orjantappurakruunu,
joka paljastetaan,
kun jaamme tuon
Raamatun ensimmäisen Sanan kahtia:
Tuon ensimmäisen sanan alkuosa on
ברא
Ja tuo tarkoittaa luomista.
Nuo Raamatun
kolme ensimmäistä kirjainta
Raamatun ensimmäisessä sanassa
ovat myös Raamatun toinen Sana
kokonaisuudessaan.
ברא = loi
Eli Raamatun ensimmäisen sanan
alkuosa
kertoo ihanasta luomakunnasta.
Mutta loppuosa
eli viimeiset kolme kirjainta
kertovat
synnin turmelemasta luomakunnasta.
Tuo loppuosa tarkoittaa
ohdaketta tai orjantappuraa.
שית = Ohdake/Orjantappura
Ja juuri tämä oli synnin seuraus.
Jumalan luoma maa,
josta Aadam oli otettu,
alkoi kasvaa ohdaketta,
ja Jeesuksen täytyi ottaa
tuo maailman synti päällensä
ja orjantappurakruunu päähänsä.
Raamatun ensimmäinen Sana
sisältää siis kätketysti
erittäin tarkan kuvauksen siitä
Pelastuksen evankeliumista,
joka ikuisista ajoista asti on ollut siltä varalta,
että Jumalan kuvaksi luotu Aadam
joutuisi pahan valtaan
niinkuin sitten kävikin,
ja Isä joutuisi lähettämään
oman ainokaisen Poikansa
rinnaltaan maan päälle Viimeiseksi Aadamiksi,
joka ottaa päälleen
Aadamin ja koko Aadamin suvun synnin.
Johannes Kastaja huusi:
"Katso, Jumalan Karitsa,
joka ottaa pois maailman synnin!"
Raamattu on Jumalan Sana,
joka koko ajan
alusta loppuun saakka
kertoo ilosanomaa Jeesuksesta,
joka ristinkuolemallaan
on sovittanut maailman.
Joten kun keskustelemme Raamatusta,
niin me keskustelemme aina
Jeesuksesta Kristuksesta.
"Niinpä,
kun minä tulin teidän tykönne, veljet,
en tullut puheen tai viisauden loistolla
teille Jumalan todistusta julistamaan.
Sillä minä olin päättänyt
olla teidän tykönänne
tuntematta mitään muuta
paitsi Jeesuksen Kristuksen,
ja hänet ristiinnaulittuna.
Ja ollessani teidän tykönänne
minä olin heikkouden vallassa
ja pelossa
ja suuressa vavistuksessa,
ja minun puheeni ja saarnani
ei ollut kiehtovia viisauden sanoja"
(1 Kor 2:1-4)Korintto on Kreikassa. Paavali julisti siellä evankeliumia aikanaan
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Emme siis voi erottaa
Sanaa ja Jeesusta.
Kuten aiemmin kirjoitin.
Maailmat syntyivät
Jumalan Sanan voimalla.
Kuten Pietarikin kirjoittaa.
"Sillä tietensä
he eivät ole tietävinään,
että taivaat ja samoin maa,
vedestä ja veden kautta rakennettu,
olivat ikivanhastaan olemassa
Jumalan sanan voimasta"
(2 Piet 3:5)
Ei tietenkään silloin,
kun kaikki syntyi
Sanan eli Jeesuksen kautta,
ollut esimerkiksi sitä Sanaa,
joka Mooseksen kautta
on meille tallennettu.
Eikä tätä tallennusta olisi
koskaan tullut,
jos lankeemusta ei olisi tapahtunut
- ensin taivaassa ja sitten maan päällä.
Mutta nyt kun asiat ovat edenneet
niinkuin ovat
Luciferin lankeemuksesta alkaen,
niin kaikki, mitä on kirjoitettu,
on Jumalan Sanaa
Raamatun viimeinen kirja
Jeesuksen Kristuksen Ilmestys
mukaan lukien.
Ihmiskunta eri vaiheissaan
on tehnyt valintansa,
ja nyt oli käynyt ilmi,
miten lopputapahtumat
näiden valintojen seurauksena
tulevat menemään.
Ja sen Jeesus näyttää
Johannekselle.
Raamatun Sanan on sinetöinyt
Raamatun viimeisessä luvussa
Hän, joka sanoo:
MINÄ OLEN
Alfa ja Omega
Ensimmäinen ja Viimeinen
Alku ja Loppu
(Ilm 22:13)
Raamatun allekirjoittaa
noilla seitsemällä nimellä,
Hän,
joka on Jumalan Sana.Hebreaksi alef ja tav alku ja loppu oikeasti ei kirjaimellisesti vaan elävä Jumala luoja ei kirjaimen vanhassa vaan hengen vapaudessa. Elävässä elämässä.
- Anonyymi
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/moni-sateenkaari-ihminen-elaa-yha-ainakin-osittain-kaapissa/8856840#gs.2zr24q
Nämä sateenkaarilaiset luulevat olevansa maailman napa. Joka paikkaan tunkemassa joka paikkaan änkemässä. Helvettiin koko sakki joutaisi....oksettaa nähdäkin. - Anonyymi
Kuten aina höyrytään jotain aivan omia juttuja eikä sitä Jeesuksen ristiä mistä oli kyse mitä siellä tapahtui.
Suurin muutos mitä Jeesuksen ristinkuolema toi oli se, että Jeesus joutuessaan sinne fariseusten sapattirikkomusten takia, naulitsi lain ristille ja poisti sen ihmisen osalta. Sen, osalta joka siihen uskoo. Se on suurin muutos ja sen uskomisesta lähtee sitten rakentumaan kaikki muu mistä riittää kyllä loputtomasti kiistelyä miten se rakennetaan, hiekalle vai kalliolle. - Anonyymi
Miksi Kalamosta mollaat? Eikö sellainen ole mielestäsi väärin?
”samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.”
Jaak 3:10- Anonyymi
Oli Kalamos mikä tahansa-siitä ei edes ole tietoa-niin Jeesuksen ristinkuoleman merkitys on siinä, että hän purki ihmisen ja Jumalan välillä olevan vihollisuuden, lain kirjaimen ja naulitsi sen ristille. Se ei syytä enää ihmistä siinä tapauksessa että hän uskoo siihen. Kaikille maailman ihmisiä se ei koske, vaan vain Jeesuksen omia. Niitä jotka uskovat niin tapahtuneen. Muille laki on tuomioksi. Aivan niin höveli Jumala ei ollut, että olisi Jeesuksen kautta kaikkien maailman ihmisten synnit loppuajaksi sovittanut, vaan vain niille, jotka siihen uskovat ja ottavat Jumalalta vastaan Pyhän Hengen sinetin uskon vakuudeksi ja pelastukseksi.
Se on ilosanoma. Ei herjausteologiaa. Sellaisen sanoma on aivan toinen. Anonyymi kirjoitti:
Oli Kalamos mikä tahansa-siitä ei edes ole tietoa-niin Jeesuksen ristinkuoleman merkitys on siinä, että hän purki ihmisen ja Jumalan välillä olevan vihollisuuden, lain kirjaimen ja naulitsi sen ristille. Se ei syytä enää ihmistä siinä tapauksessa että hän uskoo siihen. Kaikille maailman ihmisiä se ei koske, vaan vain Jeesuksen omia. Niitä jotka uskovat niin tapahtuneen. Muille laki on tuomioksi. Aivan niin höveli Jumala ei ollut, että olisi Jeesuksen kautta kaikkien maailman ihmisten synnit loppuajaksi sovittanut, vaan vain niille, jotka siihen uskovat ja ottavat Jumalalta vastaan Pyhän Hengen sinetin uskon vakuudeksi ja pelastukseksi.
Se on ilosanoma. Ei herjausteologiaa. Sellaisen sanoma on aivan toinen.Ristille naulittiin
VELKAKIRJA
Ei lakikirja.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli Kalamos mikä tahansa-siitä ei edes ole tietoa-niin Jeesuksen ristinkuoleman merkitys on siinä, että hän purki ihmisen ja Jumalan välillä olevan vihollisuuden, lain kirjaimen ja naulitsi sen ristille. Se ei syytä enää ihmistä siinä tapauksessa että hän uskoo siihen. Kaikille maailman ihmisiä se ei koske, vaan vain Jeesuksen omia. Niitä jotka uskovat niin tapahtuneen. Muille laki on tuomioksi. Aivan niin höveli Jumala ei ollut, että olisi Jeesuksen kautta kaikkien maailman ihmisten synnit loppuajaksi sovittanut, vaan vain niille, jotka siihen uskovat ja ottavat Jumalalta vastaan Pyhän Hengen sinetin uskon vakuudeksi ja pelastukseksi.
Se on ilosanoma. Ei herjausteologiaa. Sellaisen sanoma on aivan toinen.Herjauksesi on väärin.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Ristille naulittiin
VELKAKIRJA
Ei lakikirja.Aivan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herjauksesi on väärin.
Mitä herjausta siinä on? Kuka tai ketkä tulevat herjatuiksi. Tai kuka haluaisi tulla herjatuksi kun niin kova siihen on halu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä herjausta siinä on? Kuka tai ketkä tulevat herjatuiksi. Tai kuka haluaisi tulla herjatuksi kun niin kova siihen on halu.
Tee parannus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tee parannus.
Tee itse parannus.
- Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Ristille naulittiin
VELKAKIRJA
Ei lakikirja.Synti sovitettiin syntiset mutta Kristus on lain loppu. Ristillä siinä vaan olet pieni ihminen. Et muuta. Älä yritä itse.
- Anonyymi
Ei siellä ristillä kaksituhatta vuotta sitten sen kummempia tapahtunut.
Ei tapahtumaa havaittu millään tavalla vaikkapa Kuussa.- Anonyymi
Aha. Vai niin. Ja sinunko tietosi mukaan siellä oli siis silloin astronautteja? Vai ehkäpä kosmonautteja…
- Anonyymi
Ristillä lupaukset lunastettu.
- Anonyymi
Tuntematon taho otti yhteyttä esi-äitiimme Eevaan ja kaupusteli tuotettaan tähän tapaan:
”Saat lahjana tiedon, miten voit vapautua ilman seurauksia Luojan vallasta ja alkaa jumalan kaltaisena elää kivaa elämää omien normiesi mukaan.” Mutta sortumalla ahneuteen Eeva joutui kapinalliseksi alkaneen enkelin, Saatanan vallan ansaan.
Vaikka siitä lähtien ihmiskunta on saanut vapaasti elää omien normiensa mukaan, historia on ollut hyvin tuskallista, osoittaen, että Paholainen on täysin epäonnistunut hallitsijana, mutta mistä tiedämme sen, että Luoja aina käyttää valtaansa luomustensa parhaaksi.
Tietenkin kaiken Tekijänä on paras asiantuntija siihen, mikä on parasta luomuksilleen. Ja koska hän rakastaa alamaisiaan, hänen hallitsemistapansa ei ole orjuuttava.
Saatana yllytti Eevaa, että luopumalla Luojan määräysvallasta saatte itse päättää normin, mikä on sallittua ja kiellettyä. Aadam ja Eeva päättivät asettua Paholaisen puolelle. He ikäänkuin sanoivat Luojalleen, että ”meidän puolestamme saat olla olemassa, kunhan et sekaannu normeillasi hyvästä ja pahasta meidän asioihimme.”
Vaikka he siis tiesivät Jumalan olevan olemassa, he alkoivat elää sillä tavalla, että ikäänkuin ei olisi Jumalaa. Luojan normien hylkäämisen seurauksena historia muodostuu kärsimyksistä ja epäoikeudenmukaisuudesta.
Saatana siis kyseenalaisti Luojan oikeuden hallita, mutta miksi Luoja ei tukahduttanut kapinaa heti?
Syitä on useita. Saatana sai vapaat kädet muodostaa oma hallitus ja siten antaa näyttö väitteensä tueksi.
1.Jo 5:19 ”Koko maailma on Paholaisen vallassa.” Koko historiansa ajan ihmiset ovat saaneet vapaasti kokeilla kaikenlaisia hallitusmuotoja, mutta huonolla menestyksellä.
Saatana väitti, ettei kukaan halua Luojaa hallitsijakseen ja on onnistunut harhauttamaan ihmiset niin etteivät eivät he turvaudu Luojaan, vaan omiin järjestelyihinsä.
Saatanaa ärsytti Jobin uskollinen asenne Luojaa kohtaan niin paljon, että nosti esiin uuden kiistakysymyksen, mutta nyt se ei liittynyt hallitusvaltaan.
Saatana väitti, ettei kukaan palvele Luojaa rakkaudesta vaan lahjottuna. Kun Paholainen esitti tämän väitteen Luojasta, hän samalla heitti tuon lokasankonsa myös meidän päällemme.
Ilm. 12:10:ssä Paholaista kutsutaankin ”syyttäjäksi, joka syyttää veljiämme yötä päivää”. Mutta mikä selittää hänen fanaattisuuteen saakka menevän Luojan palvojien haukkumisen? Siksi että se on hänelle elämän ja kuoleman kysymys.
Päästäkseen ”kalifiksi Kalifin paikalle” Saatana syytti Luojaa epäoikeudenmukaiseksi, mutta uhkapelissään itse luotti Luojan oikeudenmukaisuuteen, siihen, että Luojalla olisi velvollisuus jättää hänet henkiin, jos voisi todistaa väitteensä todeksi, ettei kukaan kannata Luojan valtaa, jos saa vapaasti päättää siitä.
Jobin uskollisuus oli musertava takaisku Saatanalle. Luoja vetoaa myös meihin:
San 27:11 kertoo, että teet Luojan iloiseksi, kun kannatat hänen tapaansa hallita: ”Ole viisas ja tee sydämeni (Luoja) iloiseksi, niin että voin antaa vastauksen pilkkaajalleni (Saatanalle).”
Mutta miten?
Saatana on kapinansa alusta saakka asettanut kyseenalaiseksi nämä 2 asiaa:
1. Jumalan Tekijänoikeuden valtaan
2. Kukaan ei palvele Luojaa rakkaudesta Häneen, vaan siksi, että on pakko.
Kapinan alettua Luoja ei tuhonnut Saatanaksi alkanutta enkeliä, vaan päätti antaa ihmiskunnan yksilöille mahdollisuuden kahteen asiaan:
1. Rakastamalla Luojan valtaa voidaan osoittaa Paholainen parjaavaksi, vallanhimoiseksi valehtelijaksi.
2. Tehdä tyhjäksi sen parjauksen, joka on kohdistunut Jumalaan ja solvaukseen, joka on kohdistunut myös meihin henkilökohtaisesti Jobin tavoin.
1. Jo 3:8 vakuutetaan, että Jeesus tulee murskaamaan kaikki Paholaisen työt lopullisesti, ts. Tekemään tyhjäksi Aadamilta perityn synnin, sairauden, sodan, nälän ja kuoleman aiheuttaman vahingon ja vapauttaa vastenmielisestä riippumattomuuden hengestä. - Anonyymi
Tein tuolin ja annoin sille nimeksi parannus.
Minä olen siis tehnyt parannuksen.
Oletteko te? - Anonyymi
Jeesus teurastettiin pääsiäisenä.
Suuressa Lampaan kasvatus oppaassa kerrotaan tarkkaan tapahtuma.
Sen kunniaksi syödään gluteenitonta öylättiä ja juodaanalkoholitonta viiniä.
Ihmisen ja simpanssien genomissa on 2 % ero.- Anonyymi
2024-02-28 20:11:21 "Ihmisen ja simpanssien genomissa on 2 % ero."
--ööö---
Hesarin Kari Suomalainen piirsi 50-luvulla pilakuvan, jossa Michelangelon maalauksessa Luoja koskettaa sormellaan luomansa Aadamin sormea. Istumaan noussut Aadam näkee apinan ja huudahtaa: ”Isä!”
Darwinia kiihotti, miten eri ominaisuudet siirtyvät sukupolvelta toiselle, mutta hän ei tiennyt juurikaan perinnöllisyyslaeista ja varsinkaan perinnöllisyyteen vaikuttavista solun mekanismeista.
Biologit ovat tutkineet perimää ja yksityiskohtaisia ohjeita, jotka sisältyvät lähes yliluonnollisen ihmeelliseen molekyyliin nimeltä deoksiribonukleiinihappo eli DNA.
Tärkeä kysymys, jota darwinistit kieltäytyvät ajattelemasta, kuuluu: mistä ovat lähtöisin nuo ohjeet?
Monet tiedemiehet USKOVAT, että Sattuma synnytti neitseellisesti DNA:n koodattuine ohjeineen Sattuman määräämien tapahtumaketjujen seurauksena siten, että kun Sattuma antoi niille riittävästi aikaa eli miljoonia vuosia, mahdoton tulee mahdolliseksi.
He USKOTTELEVAT, että tuon ihmemolekyylin rakenteessa, toiminnoissa, sen sisältämässä ja välittämässä informaatiossa ei ole mitään todisteita suunnittelusta, vaan kaikki on puhdasta SATTUMAA.
Mutta Raamattu paljastaa, että on Luojasta lähtöisin oleva kuvaannollinen Kirja, jossa on ohjelmointiohjeet kaikkien ruumiinosien muodostamisesta ja niiden eri vaiheiden ajoittamisesta.
Pslm.139:16 ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani (alkiona). Minun osien muodostumisen päivät (aikataulut) olivat (etukäteen) määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun (DNA)-kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.”
Jos evoluutioteoria olisi totta, pitäisi olla helppoa osoittaa, että DNA on syntynyt Sattumien sarjana. Toisaalta, jos Raamattu on oikeassa, DNA tarjoa vakuuttavat todisteet, että sen on suunnitellut Älykäs, Järjestyksellinen mieli.
Oikean vastauksen saamiseksi suurennetaan solu suuren tehtaan kokoiseksi.
Tuo ihmeellinen tehdas on täynnä erilaisia rakenteita ja muotoja. Tehtaan keskellä on 20-kerroksisen talon korkuinen pallo eli tuma. Kun astumme ulomman tumakalvon ovesta sen sisälle, näemme että sitä hallitsee identtisiksi pareiksi järjestettyä 46 kromosomia, eri korkuisia, lähin pari on 12-kerroksen korkuinen.
Kunkin kromosomin pinnassa on silmukoita ja kun vedät yhtä ulos, huomaat, että esiin tuleva loputtoman pitkä nauha koostuu pienemmistä lenkeistä hyvässä järjestyksessä. Tuo nauha on insinööritaidon mestarinäyte ja on 26 mm paksu, kiertyneenä käämien ympärille. Nuo kierteet ovat kiinni rungossa. Jos vedät kromosomin miljoonista tarkassa järjestyksessä olevista nauhoista jokaisen suoraksi, pituus ulottuisi ympäri maapallon.
Noissa nauhoissa on tasaisin välein poikkipuita, joten muistuttavat kiertyneitä tikapuita. Opas selittää sinulle, että ne ovat DNA-molekyylejä. Kukin kromosomi sisältää yhden tiiviisti pakatun DNA-molekyylin käämeineen ja runkoineen ja nuo poikkipuut ovat emäspareja.
Kun halkaiset tikkaat niin, että kumpaankin runkoon jää poikkipuun puolikas, niitä on vain 4-laisia, nimeltään A, T, G, C ja noiden ’sanojen’ järjestys sisältää koodatun informaation, perintätekijäkertomuksen, joka sisältää eliöiden kaiken geneettisen informaation.
Kussakin geenikirjassa on 27000 kirjainta, joiden yksittäisten kromosomien pitkät jaksot on järjestetty kirjan luvuiksi ja 23 kromosomista muodostuu koko kirja.
Jos tuo genomi olisi oikean tietosanakirjan kokoinen, siihen pakatun tietomäärän vuoksi sen koko olisi valtava. Koska ihmisen genomin DNA-tikkaissa on noin kolme miljardia emäsparia eli poikkipuuta, tietosanakirja olisi 428-osainen ja kussakin kirjassa 1000 sivua.
Jos palkkaat sihteerin kirjoittamaan tuon kirjasarjan 10-sormijärjestelmällä, häneltä kuluisi 80 vuotta sen kirjoittamiseen – 24 tuntia vuorokaudessa, 24/7 ilman lomia ja taukoja.
Sitten sinun pitäisi pakata tuon paksun kirjan kaikki informaatio eli sen osat 100 biljoonaan mikroskooppiseen soluun!
DNA:n geenit sisältävät ohjeet, joiden mukaan kukin persoonallinen ihmisruumis muodostuu. Jokaisessa solussa on kaikki tarpeelliset ohjeet ja tuo informaatio on pakattu niin tiiviisti, että yksi teelusikallinen sitä sisältäisi ohjeet, joilla voitaisiin rakentaa 350 kertaa nykyinen ihmiskunta.
Tuo informaatio-kirja ei muuta solun painoa tai kokoa havaittavasti, mutta se on silti sen tärkein piirre. Eivätkö nuo ’kirjalliset’ ohjeet olekin vakuuttava todiste siitä, että sen täytyy olla Älykkään Mielen aikaansaama? Eikö olekin niin, että kirjoitus vaatii kirjoittajan?
Hep.3:4 ”Jokainen huone on jonkun rakentama, mutta kaiken rakentaja on Jumala.”
1.moos.1 ”Kaikki tulee lajinsa mukaan.”
DNA estää sen, että vaikka lajien sisällä on monia rotuja, kantalajit eivät muutu ikinä toisiksi, esim. kissa ei voi muuttua koiraksi eikä apina ihmiseksi.
Etkö olekin sitä mieltä, että evoluutioteoria on pelkkää luojanpilkkaa, ei mitään sen enempää? - Anonyymi

Etkö olekin sitä mieltä, että evoluutioteoria on pelkkää luojanpilkkaa, ei mitään sen enempää?Nooakin arkissa oli eläinpareja vähäinen määrä, kun kaikki eivät millään mahtuneet.
Näistä pareista muotoutui muuttumalla eläinten nykyinen runsaus.
Näinhän tätä tarua selitellään.
- Anonyymi
'ISÄ ISÄ MIKSI HYLKÄSIT MINUT'
- Anonyymi
Etkö ole lukenut Raamattua?
Galatalaiskirje:
3:1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?- Anonyymi
Ristillä. Sovitus.
- Anonyymi
Paavali ei pitänyt Jeesusta Jumalana.
Galatalaiskirje:
3:20 Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
1.Timoteuksen kirje:
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,- Anonyymi
Jumalan ihmiseksi syntyminen onkin suuri ihme. Saa ihmetellä.
- Anonyymi
Jeesus ei pitänyt itseään Jumalana.
Johanneksen evankeliumi:
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. - Anonyymi
Jeesus sanoi:
"Minun Jumalani
ja
Teidän Jumalanne"
"Minun Isäni
ja
Teidän Jumalanne"
Johanneksen evankeliumi:
20:17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö".
Ilmestyskirja:
3:12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.- Anonyymi
"Minun Jumalani
ja
Teidän Jumalanne"
"Minun Isäni
ja
Teidän Isänne " - Anonyymi
Jeesuksen uusi nimi ILM.3: 12 siinäpä miettimistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Minun Jumalani
ja
Teidän Jumalanne"
"Minun Isäni
ja
Teidän Isänne "ISÄ MEIDÄN ANNA JOKA PÄIVÄ ELÄMÄN LEIPÄÄ
- Anonyymi
Jeesus tunsi jumalanpelkoa.
Hebrealaiskirje:
5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.- Anonyymi
Luhanka päivinä ihmisenä ollessaan hän rukoili tuskassa ennen ristille menoa sovittamaan meitä. Kyllä hän hikoili verta sen suuren tuskan edessä. Getsemanen puutarhassa. Hikoili verta niin suuri tuska !( HEBRELAISILLE kirjoitettu kirje näiden jälkeen opetukseksi Italian HEBRELAISILLE).
- Anonyymi
Sanotaan ettei Jeesus koskaan valehdellut.
Matteuksen evankeliumi:
27:46 Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
Markuksen evankeliumi:
15:34 Ja yhdeksännellä hetkellä Jeesus huusi suurella äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?- Anonyymi
Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus sanoo viimeisiksi sanoikseen: ”Se on täytetty.” Luukaksen evankeliumin mukaan: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus sanoo viimeisiksi sanoikseen: ”Se on täytetty.” Luukaksen evankeliumin mukaan: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.”
Eihän Johannes tietenkään voinut sanoa että mies jota hän syvästi rakasti, olisi noin sanonut.
Johannes jota Jeesus rakasti, keksi siis muuta.
Johanneksen evankeliumi:
13:23 Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten. - Anonyymi
Jeesus kärsi kauheat tuskat ristillä meidän puolesta. Siksi sinä pieni ristillä kiitollisena. Jesaja53 ristillä hän kärsii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus sanoo viimeisiksi sanoikseen: ”Se on täytetty.” Luukaksen evankeliumin mukaan: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.”
Se on tehty hän täytti lupaukset
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän Johannes tietenkään voinut sanoa että mies jota hän syvästi rakasti, olisi noin sanonut.
Johannes jota Jeesus rakasti, keksi siis muuta.
Johanneksen evankeliumi:
13:23 Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten.Joh.evankeliumi 13 siinä se luvattu Messias on keskellä juutalaisia ennen ristiä.
- Anonyymi
Aloittajalle mietittävää
Galatalaiskirje:
3:1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
Miksi täältä poistetaan asiallisia kommentteja asiallisine raamatunjakeineen?
Ovatko Raamattukoulujen pannaan julistamia raamatunjakeita?
Nämä on poistettu asiallisine kommentteineen:
Hebrealaiskirje:
5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
Galatalaiskirje:
3:1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? en
Galatalaiskirje:
3:20 Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
1.Timoteuksen kirje:
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
Matteuksen evankeliumi:
27:46 Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
Markuksen evankeliumi:
15:34 Ja yhdeksännellä hetkellä Jeesus huusi suurella äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
Johanneksen evankeliumi:
20:17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö".
Ilmestyskirja:
3:12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
Johanneksen evankeliumi:
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.- Anonyymi
Raamattua ei saa sensuroida vain sen takia, ettei se sovi jonkun 'uskovaisen kristityn' omaan vakaumukseen ja raamatunvastaiseen omaan uskoon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattua ei saa sensuroida vain sen takia, ettei se sovi jonkun 'uskovaisen kristityn' omaan vakaumukseen ja raamatunvastaiseen omaan uskoon!
Mikä on johtoajatus noiden lainaustesi takana? Jeesus puhui itsekin itsestään vuoroin Jumalan poikana, vuoroin Ihmisen poikana.
Minusta aloitus on vakuuttava. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on johtoajatus noiden lainaustesi takana? Jeesus puhui itsekin itsestään vuoroin Jumalan poikana, vuoroin Ihmisen poikana.
Minusta aloitus on vakuuttava.Korjaus. Muistin väärin, että kalamoksen viesti olisi ollut aloittava viesti. Sitä tarkoitin. Jossa on heprealaisia kirjaimia selitetty. Se on vakuuttava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on johtoajatus noiden lainaustesi takana? Jeesus puhui itsekin itsestään vuoroin Jumalan poikana, vuoroin Ihmisen poikana.
Minusta aloitus on vakuuttava.2.Korinttolaiskirje:
3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme samankuvan kaltaisiksi
kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.
"muutumme samankuvan kaltaisiksi "
=Herran KALTAISIKSI
1.Johanneksen kirje:
3:2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
"Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen,"
hänen=Jeesus
Ilmestyskirja:
3:21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
Ja
Lopulta istut
JUMALAN VALTAISTUIMELLA
JUMALAN KALTAISENA
Ja Jeesus on sinun uskontunnustuksesi
APOSTOLI ja YLIMMÄINEN PAPPI
Ja
SINUN
USKONTUNNUSTUKSESI
apostoli ja ylimmäinen pappi on Jeesus
Hebrealaiskirje:
3:1 Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2.Korinttolaiskirje:
3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme samankuvan kaltaisiksi
kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.
"muutumme samankuvan kaltaisiksi "
=Herran KALTAISIKSI
1.Johanneksen kirje:
3:2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
"Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen,"
hänen=Jeesus
Ilmestyskirja:
3:21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
Ja
Lopulta istut
JUMALAN VALTAISTUIMELLA
JUMALAN KALTAISENA
Ja Jeesus on sinun uskontunnustuksesi
APOSTOLI ja YLIMMÄINEN PAPPI
Ja
SINUN
USKONTUNNUSTUKSESI
apostoli ja ylimmäinen pappi on Jeesus
Hebrealaiskirje:
3:1 Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen,Niiiiiin…,?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2.Korinttolaiskirje:
3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme samankuvan kaltaisiksi
kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.
"muutumme samankuvan kaltaisiksi "
=Herran KALTAISIKSI
1.Johanneksen kirje:
3:2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
"Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen,"
hänen=Jeesus
Ilmestyskirja:
3:21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
Ja
Lopulta istut
JUMALAN VALTAISTUIMELLA
JUMALAN KALTAISENA
Ja Jeesus on sinun uskontunnustuksesi
APOSTOLI ja YLIMMÄINEN PAPPI
Ja
SINUN
USKONTUNNUSTUKSESI
apostoli ja ylimmäinen pappi on Jeesus
Hebrealaiskirje:
3:1 Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen,Anonyymi 2024-02-28 23:05:25, mistä tietää sen, ettet kuulu niihin ”pyhiin veljiin”, jotka kuoltuaan menevät henkipersooniksi taivaaseen Kristuksen hallitustovereiksi?
(”Hebrealaiskirje:
3:1 Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset,..”)
Sen havaitsee helposti siitä, mitä kirjoitit kommentissasi.
Miten niin? No siten, että jos esim. näet kirjeen, siinä on vastaanottajan nimi. Jos luet toiselle tarkoitetun kirjeen, tiedät tietenkin, ettei se koske sinua.
Esim. eduskuntavaalien seurauksena valitaan 200 kansanedustajaa. Kun luet ohjeet kansanedustajille, se ei tarkoita sitä, että sinä olet kansanedustaja. Jos yrität mennä eduskuntataloon vaalien jälkeen, jos sinua ei ole valittu, sinulle ei anneta kansanedustajan valtakirjaa. Ei, vaikka kuinka sinusta tuntuu, että olet valittu.
Sama pätee Raamattuun. VT kertoo selkokielellä, että ihmiset tulevat kuoltuaan maan tomuksi jälleen. Mutta heillä on toivo tulla aikanaan luoduiksi uudelleen.
UT kertoo, että ennustettu Messias oli Jeesus Kristus, joka antoi elämänsä ihmiskunnan ylösnousemuksen puolesta. Jeesus sanoi lähimmille seuraajilleen, että ”teen liiton teidän kanssanne Valtakunnasta.”
Kristikunnan sotaintoiset ihmiset on höynäytetty luulemaan, että tuo liitto koskee heitä. Mutta Jumala on oikeudenmukainen. Olisiko se oikein, että kun joku pirskotetaan vauvana kuulumaan johonkin kristikunnan 10 000 riitelevään lahkoon, hän saa kuoltuaan istua valtaistuimelle taivaassa 2,5 miljardin muun pirskotetun kanssa ja alkaa hallita sieltä käsin maan päällä olevaa ihmiskuntaa?
Mutta eikö esim. yhtä sotaintoinen muslimi koe sitä epäreiluksi, että hän ja 2 miljardia muslimia joutuvat olemaan noiden pirskotettujen vallan alla ikuisesti maan päällä?
Mutta älä sure: Vaikka et ole menossa taivaaseen, sinulla on mahdollisuus kuulua niihin, jotka elävät ikuisesti maan päällä Jumalan Valtakunnan alamaisena.
Ilmsts.21;22 ”Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki.
Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
Elämän puu kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.” - Anonyymi
John 3:16
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on johtoajatus noiden lainaustesi takana? Jeesus puhui itsekin itsestään vuoroin Jumalan poikana, vuoroin Ihmisen poikana.
Minusta aloitus on vakuuttava.Jumala ihmisenä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2.Korinttolaiskirje:
3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme samankuvan kaltaisiksi
kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.
"muutumme samankuvan kaltaisiksi "
=Herran KALTAISIKSI
1.Johanneksen kirje:
3:2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
"Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen,"
hänen=Jeesus
Ilmestyskirja:
3:21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
Ja
Lopulta istut
JUMALAN VALTAISTUIMELLA
JUMALAN KALTAISENA
Ja Jeesus on sinun uskontunnustuksesi
APOSTOLI ja YLIMMÄINEN PAPPI
Ja
SINUN
USKONTUNNUSTUKSESI
apostoli ja ylimmäinen pappi on Jeesus
Hebrealaiskirje:
3:1 Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen,HEBRELAISILLE opetuskirje Italian HEBRELAISILLE.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi 2024-02-28 23:05:25, mistä tietää sen, ettet kuulu niihin ”pyhiin veljiin”, jotka kuoltuaan menevät henkipersooniksi taivaaseen Kristuksen hallitustovereiksi?
(”Hebrealaiskirje:
3:1 Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset,..”)
Sen havaitsee helposti siitä, mitä kirjoitit kommentissasi.
Miten niin? No siten, että jos esim. näet kirjeen, siinä on vastaanottajan nimi. Jos luet toiselle tarkoitetun kirjeen, tiedät tietenkin, ettei se koske sinua.
Esim. eduskuntavaalien seurauksena valitaan 200 kansanedustajaa. Kun luet ohjeet kansanedustajille, se ei tarkoita sitä, että sinä olet kansanedustaja. Jos yrität mennä eduskuntataloon vaalien jälkeen, jos sinua ei ole valittu, sinulle ei anneta kansanedustajan valtakirjaa. Ei, vaikka kuinka sinusta tuntuu, että olet valittu.
Sama pätee Raamattuun. VT kertoo selkokielellä, että ihmiset tulevat kuoltuaan maan tomuksi jälleen. Mutta heillä on toivo tulla aikanaan luoduiksi uudelleen.
UT kertoo, että ennustettu Messias oli Jeesus Kristus, joka antoi elämänsä ihmiskunnan ylösnousemuksen puolesta. Jeesus sanoi lähimmille seuraajilleen, että ”teen liiton teidän kanssanne Valtakunnasta.”
Kristikunnan sotaintoiset ihmiset on höynäytetty luulemaan, että tuo liitto koskee heitä. Mutta Jumala on oikeudenmukainen. Olisiko se oikein, että kun joku pirskotetaan vauvana kuulumaan johonkin kristikunnan 10 000 riitelevään lahkoon, hän saa kuoltuaan istua valtaistuimelle taivaassa 2,5 miljardin muun pirskotetun kanssa ja alkaa hallita sieltä käsin maan päällä olevaa ihmiskuntaa?
Mutta eikö esim. yhtä sotaintoinen muslimi koe sitä epäreiluksi, että hän ja 2 miljardia muslimia joutuvat olemaan noiden pirskotettujen vallan alla ikuisesti maan päällä?
Mutta älä sure: Vaikka et ole menossa taivaaseen, sinulla on mahdollisuus kuulua niihin, jotka elävät ikuisesti maan päällä Jumalan Valtakunnan alamaisena.
Ilmsts.21;22 ”Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki.
Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
Elämän puu kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.”Siinä kerrotaan apostoleilla veljet on miehiä miten heidät on kutsuttu TAIVAALLISELLA kutsumuksella. PILKKAAJAT tappelee taivasta vastaan.
- Anonyymi
Jeesus on maailmankaikkeuden keskipiste
- Anonyymi
Vaikka kukaan ei tiedä missä sen oikea hauta on.
- Anonyymi
Tarkemmin: se on Jeesuksen napa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka kukaan ei tiedä missä sen oikea hauta on.
"Vaikka kukaan ei tiedä missä sen oikea hauta on."
Mahtaisko sen hauta löytyä sillä kaivonpaikan hakijan varvulla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vaikka kukaan ei tiedä missä sen oikea hauta on."
Mahtaisko sen hauta löytyä sillä kaivonpaikan hakijan varvulla?2024-05-01 17:34:03 etäohjauksessa olevien omavaltaisten sormenpäiden naputtelun tuotos tekstinkäsittelyn näppäimistöllä naurattaa korkeintaan esittäjäänsä aatetovereineen hulvattomasti, koska se on vitsikkyydestään huolimatta älyllisyyden pohjakosketus.
Mutta sellainenkin asia, joka on totta, voi myös naurattaa.
Oheisessa Sananlaskujen luvussa paljastetaan älyllisen kyvyn omaaville, mikä Luojaa naurattaa yksinkertaisissa ja miksi?
Sananl.1 "Viisaus huutaa kadulla, antaa äänensä kuulua toreilla;
meluisten katujen kulmissa se kutsuu, porttien ovilta kaupungissa sanansa sanoo:
Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?
Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kukaan kuunnellut, vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani,
niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte;
kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.
Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä.”
Miksi?
”Koska he vihasivat tietoa, eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken halvaksi, saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä:
Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka kukaan ei tiedä missä sen oikea hauta on.
Jeesus on luoja ja lunastaja lupausten lunastaja ja ihmisenä ollessaan rukoili.Hauta on Jerusalemissa missä on lopunajan Sodoman ja tyhjä tietysti Davidin luut on arkussa.Jeesus nousi kuolleista eikö hän silloin ole taivaassa mistä hän myös tuli. ( Omiensa keskelle jotka ei ottanut häntä vastaan).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vaikka kukaan ei tiedä missä sen oikea hauta on."
Mahtaisko sen hauta löytyä sillä kaivonpaikan hakijan varvulla?YouTube garden tomp
- Anonyymi
Tai häntäluu kun siitä on vain luut jäljellä.
- Anonyymi
Lapsonen: "Tai häntäluu kun siitä on vain luut jäljellä."
Iskä: "Kuulitko äiskä, mitä lapsosemme juuri sanoi!"
Äiskä: "En kuullut. Mitä hän sanoi?"
Iskä: "Interomme sanoi, että "Tai häntäluu kun siitä on vain luut jäljellä."
Äiskä: "Ahaa, joten nyt on aika antaa lapsosellemme iltapäivälääke."
Lapsonen: "Iskä ja äiskä, mistä te aina niin hyvin päivittäin huomaatte, milloin on lääkitykseni aika?"
>>Jumalasta tuli Luoja samalla hetkellä, kun alkoi prosessoida atomit energiastaan siihen tarkoitukseen. Koska aika on atomin ominaisuus, aika alkoi tuolla samalla hetkellä.>>
Jumala "alkoi" tehdä jotakin.
Siis oli olemassa aika ennen "hetkeä" kuin Hän "alkoi".
Montako miljoonaa vuotta mahtoi odottaa?
Ja sitten Jumala vaelteli vetten päällä epämääräisen ajan ennen kuin päätti luoda valon ja ihmisen.- Anonyymi
Veli Venäläinen on nyt ihan väärällä palstalla.
- Anonyymi
Pimeässäkö vaelteli?
- Anonyymi
Venäläinen vaeltaa pimeydessä
- Anonyymi
Venäläinen vaeltaa pimeydessä
- Anonyymi
LUOJAN ENSIMMÄINEN LUOMISTEKO SANAH ELI LOGOS:
Sananl.8 ”Herra (Luoja) loi minut (Personoidun Viisauden eli Jeesuksen) luomistöittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen AIKOJEN ALKUA, (ennen taivasta ja maata KR-1992).
Muinaisuudessa minut asetettiin olemaan, alusta asti, jo ennen maan luomista.
Minut synnytettiin, kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
Kun hän taivaat valmisti, olin minä läsnä,
silloin minä hänen sivullansa hoidokkina (אָ֫מ֥וֹן ’ā·mō·wn mestarillisena työntekijänä) olin,
iloitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset.
Joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion. Mutta joka menee minusta harhaan, kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa.”
HENKIMAAILMAN LUOMISEN AJAN ALKU:
Joh.1 ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä (tullut olemassaoloon) hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt (tullut olemassaoloon) mitään, mikä syntynyt on."
AINEELLISEN LUOMISEN ALKU:
1.moos.1:1 ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan.”
Kol.1 ”Hän (Kristus) on näkymättömän Jumalan (Luojan) kuva, esikoinen ennen kaikkea (muuta) luomakuntaa.
Sillä hänen kautta luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, kaikki on luotu hänen kauttansa
ja hän on (ollut olemassa) ennen kaikkia.”
ENNEN MINKÄÄN LUOMISTA EI OLLUT AIKAKÄSITETTÄ:
Kun Luojan antamaan lahjaa eli järkeä käyttäen luemme nuo Raamatun kohdat, lapsikin ymmärtää tuon, että
ennen kuin aluton Jumala päätti alkaa Luojaksi, hänen olemassaolossaan ei ollut aikakäsitettä.
Hänelle ei tullut aika pitkäksi aluttomuudestaan siihen hetkeen, jolloin alkoi Luojaksi, koska aika alkoi vasta samalla hetkellä.
KAIKKI ON LUOTU LUOJAN ANTAMASTA VOIMASTA ELI PERSOONATTOMASTA ENERGIASTA ELI PYHÄSTÄ HENGESTÄ:
Luojan ensimmäinen luomisteko oli luovuttaa energiaansa kaltaisensa henkipersoonan luomiseksi. Kuten lapsen saanut ihminen tekee, Luojakin antoi heti nimen tuolle esikoislapselleen, mahtavalle henkipersoonalle:
Toisto tai Kopio. Toisto on hepreaksi Sanah ja kreikaksi Logos eli Kopio.
Maan päällä ollessaan sai nimen Jeesus.
KAIKKI ON LUOTU LUOJAN VOIMALLA JEESUKSEN KAUTTA:
Kaiken, mitä Luoja loi sen jälkeen, tapahtui siis Jeesuksen kautta: Sadat miljoonat muut henkipersoonat, Universumi, kasvit, eläimet, ihmiset, kaikki luotiin Jeesuksen välityksellä.
Raamattu ei kerro syytä, miksi Luoja teki noin.
Universumiin pätee tämä, että Luoja luovutti energiaansa prosessoiden atomit. Koska aika on atomin ominaisuus, Universumia koskeva aika alkoi samalla hetkellä.
Mutta koska Jeesus ja muut taivaallisessa Luojan hallintokeskuksessa ovat henkipersoonia, millä perusteella Jeesuksen luomishetkestä alkaen heille alettiin mitata aikaa, Raamatut ei kerro sitä.
Se, mitä siis Raamattu kertoo, on tämä:
Ennenkuin aluton Jumala alkoi Luojaksi, ei ollut aikaa, ei alkua.
Ensimmäinen luomus Sanah eli Logos eli Jeesus luotiin ”alussa” ennen Universumin ”aikojen alkua”.
Sen jälkeen ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan.”
Termi ”alussa” antaa mahdollisuuden tiedemiesten ilmoittamaan Universumin ja Maan ikään.
1.moos.1:2 alkaa ensimmäinen Raamatussa olevasta kahdesta Luomisdokumentista. Ensimmäinen luomisdokumentti paljastaa Luojan näkökulmasta, miten miljardeja vuosia vanha Maapallo valmisteltiin vastaanottamaan elämä 6 "päivä"-nimisessä periodissa, joiden valtavaa pituutta emme tiedä.
1.moos.2:1 alkaa toinen Luomisdokumentti, joka kertoo oleelliset yksityiskohdat ihmiskodin valmisteluista. - Anonyymi
Jos haluatte kuuluisaksi niin kaivakaa ylös jeesuksen jäänteet aavikolta.
- Anonyymi
Pyhiinvaellus kertoo paljon ortodokseilla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhiinvaellus kertoo paljon ortodokseilla
Adam synnin orja. Jeesus vapauttaa tuomioista.
- Anonyymi
Lunnaat on hinta joka maksetaan jostain. Esim. ostetaan jotain takaisin tai vapauduttaisiin joistakin ikävistä olosuhteista. Se on hinta, joka peittää tai korvaa vahingon tai sovittaa oikeudenmukaisuuden vaatimukset.
Lunastus puolestaan korostaa vapautusta maksettujen lunnaiden perusteella. Jeesuksen vuodattama veri mahdollisti ihmiskunnan vapautumisen synnin ja kuoleman vankilasta, johon Aadam oli syössyt jälkeläisensä kapinallaan.
Vaikka Mooseksen lain kautta Luoja opetti ikäänkuin ”puusta tehdyn mallin avulla”, että mitä lunastus tarkoittaa, kristikunnan 2,5 miljardilla jäsenellä ei ole siitä mitään käsitystä. Höpistään jostain ”ristinkuolemasta”, josta Raamatussa ei ole sanaakaan. Jokaisen ristiksi käännetty kreikan sana ”(karsittu) puu, paalu” on tahallinen väärennös.
Ja onko tuo kidutusväline muka on maailmankaikkeuden keskipiste?
Jos Jeesus olisi surmattu hirttämällä, puukolla, kiväärillä, hukuttamalla, kantaisitko kaulassasi kullattua hirttoköyttä, puukkoa, kivääriä tai kullattua vesiastiaa?
Mooseksen laissa lunastusta vertauskuvaa hyvin laki sonnista, jolla oli taipumus puskemiseen. Jos omistaja salli sen olla vapaana ja se tappoi jonkun, omistaja täytyi surmata, koska lain mukaan piti maksaa surmansa saaneen ihmisen elämä omalla elämällään.
Mutta koska omistaja ei kuitenkaan tappanut suoranaisesti tai tahallaan, Oikeudessa voitiin määrätä maksettavaksi lunnaat. Mutta jos härän omistajaa oli varoitettu härän vaarallisuudesta, oli annettava henki hengestä, kuten myöskään tahallista murhaajaa ei voitu korvata lunnailla.
Heprean sana lunastus merkitsee myös vapautusta, esim orjuudesta, sorrosta, ahdistavista olosuhteista, haudasta, kuolemasta. Luoja lunasti Israelin Egyptistä ”omaisuudekseen”. Satoja vuosia myöhemmin Assyrian ja Babylonin pakkosiirtolaisuudesta.
Minkä hinnan pani Egyptin maksamaan? Koska Israel oli Luojan ”esikoinen” ja Luoja varoitti, että jos faarao kieltäytyisi vapauttamasta kansaa, se maksaisi kaikkien Egyptin ihmisten ja eläinten esikoisten hengen.
Samoin kun Persian Kyyros vapautti juutalaiset Babylonin pakkosiirtolaisuudesta, Luoja antoi hänelle ”lunnaiksi kansastaan Egyptin, Etiopian ja Seban”. Aikanaan Persian Imperiumi valloitti nuo alueet ja Jesajan 43 sanotaan, että ne annettiin korvaukseksi israelilaisten sijaan”, sopusoinnussa San 21 julistuksen kanssa, että ”jumalaton joutuu lunastusmaksuksi vanhurskaan puolesta.”
Lunastamiseen liittyy myös ajatus takaisin ostamisesta, takaisin saamisesta. Hoos.13 ”Minä lunastan heidät haudasta, palautan kuolemasta.”
Lähisukulaisilla oli velvollisuus toimia lunastajana tai verenkostajana murhaajille. Jos jonkun köyhtyneen oli pakko myydä perintömaansa tai itsensä orjaksi, lain mukaan lähisukulaisella oli oikeus ostaa menetetty omaisuus tai vapaus takaisin.
Koska israelilaiset jatkuvasti myivät itseään tekemään sitä, mikä oli pahaa”, Luoja usein ”myi heidät vihollistensa käsiin”. Kun he katuivat, Luoja toimi ”lunastajana” ”ostaen” eli vaatien heidät takaisin ahdingosta, ollen ikäänkuin ”omaisuuskansansa lähisukulainen”. Kun Luoja myi kapinallisen kansansa pakkosiirtolaisuuteen, kansat eivät maksaneet siitä Luojalle, siksi Luojallakaan ollut velvollisuutta maksaa kansoille lunastushintaa vapautuksesta.
Mutta koska nuo kansat sortivat Israelia, Luoja vaati sortajilta itseltään korvauksen ja pani heidät maksamaan siitä hengellään. Kun Juudan valtakunnan asukkaat ”myytiin” eli luovutettiin babylonialaisille, Israel Jes 52; Ps 77 ”myytiin ilmaiseksi” ja lunastettiin vapaaksi ”ilman rahaa” Jumalan voimalla.
Luojan 1.luomus Jeesus Kristus,antoi lunnaat ihmiskunnan puolesta. Se tarvittiin Eedenin kapinan johdosta. Aadam myi itsensä tekemään pahaa ja saattoi myös jälkeläisensä synnin ja kuoleman orjuuteen, sillä Luojan oikeudenmukaisuus vaati tuon hinnan.
Mooseksen laissa oli ”tulevan hyvän (lunastusuhrijärjestelyn) varjo”, jonka alaisuudessa synnit peitettiin vertauskuvallisesti virheettömillä eläinuhreilla. Siksi todellisen lunastusuhrin, ihmisen, täytyi olla täydellinen, voidakseen olla kelvollinen vapauttamaan synnin ja kuoleman orjuudesta.
Koska syntinen ihmiskunta ei voinut tuottaa sellaista, Luojan esikoisluomus Jeesus tuli ihmiseksi. Kristityistä sanotaan, että heidät ”ostettiin tietyllä hinnalla” ja että heillä oli ”omistaja, joka osti heidät”, ja osoitetaan, että Jeesus oli Ilmst.5:9 Karitsa, joka
”olet arvollinen, sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista.”
Gal.3:13 ”Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on (ei ristille vaan) PUUHUN ripustettu". - Anonyymi
Kommentti 2024-01-09 15:17:46 >>Jumalasta tuli Luoja samalla hetkellä, kun alkoi prosessoida atomit energiastaan siihen tarkoitukseen. Koska aika on atomin ominaisuus, aika alkoi tuolla samalla hetkellä.>>
(ಠ益ಠ)
Kommentti 2024-04-17 14:14:33:
Jumala "alkoi" tehdä jotakin.
Siis oli olemassa aika ennen "hetkeä" kuin Hän "alkoi".
Montako miljoonaa vuotta mahtoi odottaa?
Ja sitten Jumala vaelteli vetten päällä epämääräisen ajan ennen kuin päätti luoda valon ja ihmisen.
(ಠ益ಠ)
Monilla on illuusio, että egomälli, joka pestynä mahtuisi kouriinsa ja jota kutsuvat aivoiksi, on mielestään Luojaakin tietävämpi ja älykkäämpi.
Tieteellinen tutkimus osoittaa, että ihminen, joka tarpeeksi kauan valehtelee, alkaa lopulta itsekin uskoa siihen. Prosessia jouduttaa se, kun yliopistossa opiskelun vuodet ovat keskittyneet campuksella kaljahuuruiseen moraalista vapaaseen elämäntapaan, se pakottaa työntämään ajatuksen Luojasta yhtä kauas kuin itä on lännestä.
Huumeaddikti on täysin varma, että hänen aivonsa ovat Universumin korkein tiedon, ymmärryksen ja älykkyyden keskittymä. Kun sellainen, jolla ei ole huumeriippuvuutta eikä aivopesun uhri, kertoo addiktille, että ”aluttoman” Jumalan olemassaolossa ei ole aikakäsitettä kuten meillä, koska ”aika” on atomin ominaisuus ja siten luomistyö, miten addikti reagoi?
Jos addiktin persoonaan yhdistyy narsismi, alkaa hirnunta, jolle hevoslaumakin olisi kateellinen.
Luther kirjoitti: ”Kun oppimaton keskustelee oppineiden kanssa, se on kuin hiirenpapana pippurien joukossa.”
Ohessa näyte Einsteinin ja Hiirenpapanan keskustelusta:
Einstein: ”Aika on atomin ominaisuus. Mitä nopeammin liikut, sitä hitaammin liikut ajassa. Aika alkoi ’alussa’. Ennen alkua ei ollut aikaa, koska energiaa ei ollut vielä prosessoitu atomeiksi.”
Hiirenpapana: ”Rohkenen eppäillä!” (Saa raikuvat taputukset toisilta hiirenpapanoilta)
Einstein: ”Millä perusteella?”
Hiirenpapana: ”Esimerkiksi näin: Sanoit, että 'Jumalasta tuli Luoja samalla hetkellä, kun alkoi prosessoida atomit energiastaan siihen tarkoitukseen, niin koska aika on atomin ominaisuus, aika alkoi tuolla samalla hetkellä.'
Siis väität, että Jumala "alkoi" tehdä jotakin.
Siis oli olemassa aika ennen "hetkeä" kuin Hän "alkoi".”
Einstein: ”Miksi teit olkiukon? Sinä saivartelet, en minä noin sanonut.”
Hiirenpapana: ”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.”
Hiirenpapana tahtoo näyttää, että ”tietää” asiat paremmin kuin Einstein ja jatkaa: ”Toverit, nyt kun olen kumonnut ”Ajan alkua” koskevan tieteellisen näytön, haluan pilkata sitä lisää:
”Montako miljoonaa vuotta mahtoi odottaa?”
Muut hiirenpapanat osoittavat suosiotaan, jolloin Hiirenpapana innostuu jatkamaan:
Hiirenpapana: ”Ja sitten Jumala vaelteli vetten päällä epämääräisen ajan ennen kuin päätti luoda valon ja ihmisen.”
Nyt hiirenpapanoiden ivanauru yltyy niin valtavaksi, että Einsteinin itsesuojeluvaisto pakottaa hänen poistumaan paikalta.
-
Mikä saa monet pakkomielteisesti uskottelemaan itselleen ja toisille, ettei ole alutonta Jumalaa, joka päätti alkaa Luojaksi?
Pslm.14 ”Moraalisesti vajaa sanoo sydämessänsä: Ei ole Jumalaa.”
Miksi?
”Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa.
Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko (moraalisesti vajaitten joukossa) ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa.
Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; (moraalisesti vajaitten joukossa) ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.
Eivätkö he mitään käsitä, kaikki nuo väärintekijät?" - Anonyymi
Aluton Jumala
☆
Alkoi Luojaksi
⬇
Ensimmäinen luomus Sanah eli Logos eli Jeesus (jonka kautta luotiin kaikki muu)
⬇
Muut henkipersoonat (ihmisen luomisen jälkeen osa alkoi kapinoida Luojaa vastaan)
⬇
Universumi
⬇
Aurinkokuntamme, Maa
⬇
Radioaktiivisuuden laskeuduttua riittävän turvalliselle tasolle:
Lajinsa mukaan kasvit, eläimet, ihminen.
Luojan ikuinen tarkoitus Maan ja ihmisen suhteen: ”Täyttäkää maa”.
⬇
Kapinallisen henkipersoonan yllytyksestä ihmisen kapina Luojaa vastaan.
Kapinan oikeudenkäynti 1.moos.3:15: Vaimon siemen tekee tyhjäksi kapinan seuraukset ja eliminoi kapinalliset
⬇
Logos ”tyhjensi itsensä”: Luoja hedelmöitti Logoksen elämänvoimalla neitsyt-Marian munasolun.
9 kkn kuluttua syntyi täydellinen ihminen Jeesus.
Hänet surmattiin 33,5-vuotiaana ja elämänverensä arvolla osti eli adoptoi Aadamin syntisen ihmiskunnan ”lapsikseen”.
Täydellisenä Aadamin vastineena voi antaa ”lapsilleen” sen, mitä hänellä itsellään on: Ikuisen elämän.
⬇
Taivaassa vai maan päällä?
Kapinalliset eivät voineet muuttaa Luojan maata koskevaa tarkoitusta: Aadamin jälkeläiset täyttävät Maan, ei taivasta.
⬇
Jotkut Jeesuksen lähimmät seuraajat menevät taivaaseen hallitsemaan sieltä Jeesuksen kanssa ihmiskuntaa ikuisesti.
⬇
Kun Jeesuksen remonttihallitus on tehnyt tehtävänsä, hän luovuttaa Valtakunnan Luojalleen.
➡
✯ Kol.1 ”Kiittäen Isää (Luojaa), joka on tehnyt teidät (Kristuksen tulevat taivaaseen menevät hallitustoverit soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
häntä (Luojaa), joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän (Jeesus) on näkymättömän Jumalan (Luojan) kuva, esikoinen ennen kaikkea (muuta) luomakuntaa.
Sillä hänen kauttaan luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia.
✯ 1.kor.15 ”Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
Sillä koska kuolema on tullut ihmisen (Aadamin) kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen (Jeesuksen) kautta.
Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat (hallitustoverinsa) hänen tulemuksessaan.”
❋
Ilms.20 ”Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.”
❋
✯ 1.kor.15 ”Sitten (1000 vuoden kuluttua) tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun.
Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle."
Vihollisista viimeisenä kukistetaan (Aadamilta peritty) kuolema (perisynti).
Mutta kun hän (Luoja) sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se (Luoja), joka on alistanut kaiken hänen (Jeesuksen) allensa.
Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen (Luojan) valtaan, joka on alistanut hänen (Jeesuksen) valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
❋
Joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?"
On taivaallisia ruumiita (henkipersooniksi muutettuja taivaaseen) ja maallisia ruumiita (hyvien ja pahojen ylösnousemus eli uudelleenluominen ihmisiksi maan päälle); mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
☂ Jos kerran on aineellinen ruumis, on myös hengellinen. ☀
Ensimmäinen ihminen (Aadam) oli maasta, maallinen, toinen ihminen (Jeesus) on taivaasta.
Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset (ylösnousseet); ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset (ylösnousseet).
Liha ja veri eivät voi periä Jumalan valtakuntaa (liharuumis kuolisi maan ulkopuolella).
Olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa.”
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901260
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511056En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse63797Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14750Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290706- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?39661- 60648
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634