Oppositiossa ainakaan eivät kannattaneet heikoimmalta ottamista. Mutta nyt kannattavat. Mitä tapahtui?
Milloin persuista tuli "riistäjiä".
Anonyymi-ap
24199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Olisko Purralle luvattu EK:sta palkkiovirka, jos suostuu ajamaan Kokoomuksen kanssa EK:n ohjelmaa.
Muuta selitystä ei tule mieleen. Takinkääntö heikkojen puolustajasta on melkoinen.
Samoin enää ei voi puhua duunaripuolueesta, kun hallitus ajaa palkansaajan aseman heikentämistä.
Kyllähän Soinin takinkääntö oli kuin papaatin tussaus, verrattuna Purran takinkäännön ydinlataukselle.
Koskahan tuo Purran ydinlataus on mahdollisesti odotettavissa? Köyhien ja suomalaisten duunareiden asemaa ainoana puolueena puolustavan Persujen paikka on nyt oikea eli hallituksessa. Luulisi tyhmimmänkin äärivasurin tietävän kuinka 20% ääniosuudella saa hallitusneuvotteluissa lupauksiaan läpi... mutta ei näköjään demari tiedä... Hehän hallitsivat diktaattorin ottein omalla kaudellaan.
Jokohan sinä persuista pihalle potkittu natsi osaisit listata itsenäisen Suomen historian hallitukset joihin osalliset puolueet eivät olisivat olleet pakotettuja ns. poliittisiin kompromisseihin hallitukseen päästääkseen ajamaan oman puoleensa hankkeita läpi?
Jos jätetään laskuista pois ihailemasi Soini joka ei saanut edes huvikuunariveroaan hallituksessa ollessaan läpi antaen periksi jopa hallintarekisterilaissa ettei menetä salkkuaan..🤣🤣
Niinhän ne vasuritkin antoi loppupeleissä kaikessa periksi huulipunassa hankkeiden suhteen joita vastustivat ja mikä naurettavinta vastustaen nytkin krapulanomaisesti. Ja nekin vähäiset saavutukset mitä aikaiseksi saivat ne kepu leikkasi toisaalta pois plus miinus nolla lopputuloksella.
"Anonyymi
2024-01-07 12:26:42
Jokohan sinä persuista pihalle potkittu natsi osaisit listata itsenäisen Suomen........."
zzzzzzzzzzzzzz
Semmosta vaan että ku tuo irvistelevä voinappi 🤣
hokkee tuota sammaa lausetta niin se SuomenSisu joka astui lippuinen persuutajien
puoluekokkoukseen että tuliko ne ihan omasta eestää vai kutsuko joku ne sinne
ilakointiin mukkaan ?
Kerro sinimustien somesaastevastaava ap miten oppositiosta käsin ajetaan puoleen kärkihankkeita läpi? Sinun syyttäessä vaalien alla persuja siitä, että ne myy nahkansa päästääkseen hillotolpille ja siitä, etteivät he kykene yhteistyöhön muiden hall.puolueiden kanssa paeten vastuita oppositioon. Sinun syyttäessä Purraa Orpon leikkauksista joita olet vuosia vaatinut ennen kuin ao. ennätti edes aloittaa hallitusneuvotteluita persujen kanssa. ;)
Valta sokaisee.
Avaatko hiukan persuista pihalle potkittu äärioikeistolainen minkä hallituksen sinä kelpuuttaisit maahanmuuttokriittisen oikeistohallituksen tilalle kun sen eroa päivittäin vaadit? Vastaa jos olet mies vai oletko sensuurin taakse piiloutuva trolli?"
Suomen ainoa rajoja mamuilta kiinni vaativa maahanmuuttokriittinen natsi jonka ainoa vihollinen maailmassa on maahanmuuttokriittiset persut? Jotka ajaa pennilleen juurikin niitä hankkeita hallituksessa läpi mitä tämä foliohattu itsekkin ajaa poislukien rotuopin julistaminen mitä PS ei harrasta mikä pesäeron natseihin lopulta tekikin.
Köyhät ja sairaat potkitaan leireille heti kun persuporukka saa mahdollisuuden.
tavallistakin tavallisempi lehmäkauppa kuten aina ennenkin hallituspaikan saamiseksi että pääsevät tekemään kiristyksiä mamupolitiikkaan ettei suomelle käy kuten ruotsille jo kävi. Mikä sinut kainaloiden tuulettajan saa tietenkin hyppimään seinille kun ps sulkee rajoja mamuilta jne
Sekö on ok. kun lapsi menee pesuveden mukana? Mitä hyötyä mamujen torjunnasta, jos suomalaisilta viedään elinmahdollisuudet?
Milloin persut sulkee ne rajat? Koko ajan vain haalitaan lisää mamuja.
Valtiolta rahat loppumassa. Tuliko yllätyksenä. Talous on heikommassa kunnossa, kuin kukaan uskoi.
Muistakaa vaalikopissa, että Persut on oikeasti Venäjämyönteinen puolue . Mm. Puolueen toimet eu parlamentissa.
Hiukanko sulla on faktat taas hukassa.
Mistä ihmeestä tuollaista olet keksinyt? Perussuomalaiset ovat edelleen ainoa puolue joka ilmoitti ettei halua köyhiltä leikattavan. SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto siksi ilmoittivat, etteivät halua hallitukseen yhdessä Perussuomalaisten kanssa. Kerropa, kuinka hyvin Perussuomalaiset oppositiosta olisivat voineet 20% kannatuksella vaikuttaa asioihin? Nyt hallituksessa ollessaan pystyvät vaikuttamaan ja tuloksia onkin jo näkyvissä. Orpon hallitus on jo nyt saanut inflaation laskemaan ja korkojen laskua odotellaan, pörssikurssit pitkästä aikaa nousussa ja yritykset näkevät tulevaisuuden nyt, pitkästä aikaa, valoisana... Ainoita synkkiä pilviä taivaalle tuo oppositiopuolueiden toimet.
Olet oikeassa, tulokset ovat kaikkien nähtävillä. Persujen ryhtyessä kantamaan vastuuta hallituksessa, alkoi konkurssiaalto ja jo nyt yli 100 000 uutta työtöntä.
Onko sinulla minkäänlaista käsitystä aiheesta, että mm. konkurssiaaltoa ei rakenneta, edes halutessa vuodessa. Ne ovat aina seurausta pidempiaikaisista ongelmista. Mutta mitäs sinä typerys takuaisit, pelkkää huutoa ja itkuahan sinun palstatoimintasi on aina ollut ja tulee olemaan.
Riikka ei lie tiedä, ettei ole pakko, jos ei haluu?
Persut on edelleen hillotolppapuolue. Sinne pääsemiseen saa valehdella niinkuin lystää,persut pitää tätä oikeutenaan. Härskimpää puoluetta ei ole kuunaan nähty. Valhe on heidän jumalansa
Tässä vaiheessa piti kuunnella
tänäkin aikana jälleen ajankohtainen:
Riistäjän lait
https://www.youtube.com/watch?v=ldmU2HopAa8
Vornanen ei ole riistäjä. Tarjosi anteliaasti juomia neitosille?