Tekipä Perussuomalaiset niin tai näin, äärivasurit ei tykkää

Nyt ei meinaa äärivihervasudemujen kannattajilla pysyä mopo enää käsissä. Kovasti yrittävän moittia Orpon hallitusta ja erityisesti Perussuomalaisia. Valitettavasti kaikki loka kuitenkin tulee takaisin "omaan tuulettimeen", siitä pitää huolen saatavilla olevat faktatiedot 2019-2023 hallituksen jäljiltä.

Perussuomalaiset AINOANA puolueena ilmoitti eduskuntavaalikampanjassaan 2023 vastustavansa köyhiltä leikkaamista. Mitäs siitä seurasikaan? SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto ilmoittivat heti, etteivät lähde samaan hallitukseen Perussuomalaisten kanssa. Herää kysymys, miksi ei? Eikö suomalaisten hyvinvointi ollutkaan heille tavoite numero 1, kun jopa ääniä koplaamalla halusivat jatkokaudelle.
Halusivatko he siis jatkaa suomen alasajoa? Jatkaa lainanottoa ja jakaa lisää rahaa Eurooppaan ja jatkaa erilaisia, miljardien KUNNIANHIMOISIA projekteja, ainoana maailmassa, sen lisäksi, että ajavat suomen sosiaali- ja terveyshuollon alas. On hyvä, että äänestäjillä on nyt tiedossaan faktaa kaudelta 2019-2023, faktaa, joka kertoo sen kylmän totuuden Suomen "alasajosta" tuolla vaalikaudella.

Vain 20% äänestäjistä halusi pysäyttää/jarruttaa mm. noita työttömyys- ja sosiaaliturvan leikkauksia ja äänesti Persuja. Ainoa tapa millä Perussuomalaiset edes vähän pystyvät vaikuttamaan noihin asioihin ja pitämään lupauksiaan, on olla mukana hallituksessa. Helppoahan se ei todellakaan ole, kun lukee näitä kirjoituksia tälläkin palstalla. Ennusteet näyttävät kuitenkin hyvältä Orpon hallituksen alkutaipaleella... Inflaatio on laskenut ja ostovoima nousussa ekaa kertaa sitten 2019.. Pörssikurssit nousussa ja korkojen laskua odotellaan...
39281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Onhan se vaalitappio aina katkeraa, tytöillä kun oli niin hienoja, koko maailmaa parantavia suunnitelmia. Harmi vaan, että lainarahatkaan eivät riittäneet...

Äänestä
  • Ideologialla ei pyöritetä kuin poliittisia ompeluseuroja, viittaan tässä edelliseen hallitukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ideologialla ei pyöritetä kuin poliittisia ompeluseuroja, viittaan tässä edelliseen hallitukseen.

    Istuva Mussolini-hallitus on lapualaisoopperaa mitä suurimmassa määrin.

    Äänestä

PS on lyhenne sanoista Poskisolisti.

Äänestä
  • Saat sinä sitä silti lyhennettä käyttää, ei sinua kukaan Persuksi luule...

    Äänestä

  • Hyvin sanottu!
    Ja kun ei tuossa avauksessa oikeastaan ollut mitään asiaa, väärä tieto ja liioittelu häiritsee että perssuomalaiset eivät purran äänellä halunneet leikata köyhiltä, mutta kuinkas kävi...

    Perssuomalaiset huusivat sähkönhintapiikin takia hätäkokouksia ja edellisen hallituksen toimia mutta miten kävi kun hintapiikki tuli oikein todelliseksi ja kovaksi , ei kiinnostanutkaan yhtään...

    Äänestä

Ei tarvitse olla edes vihervasemmistolainen arvostellakseen persuja ja heidän tekemisiään, aivan hupiukkoja ja akkoja ovat lähes koko sakki.

Äänestä
  • Persut ovat kansanliike, eikä köörissä ole vielä opittu valehtelemaan kirkkain silmin ja kääntämään todellisuus päälaelleen, kuten tekevät nämä satavuotiset poliittiset puoluedinosaurukset.

    Äänestä

  • Mutta Sinä kuitenkin olet ja oikein äärilaidalta... No, tulokset puhukoon puolestaan... kauhukausi 2019-2023 vs. nousukausi 2023-2027. Ja nousu on jo alkanut, hienoa työtä uusi hallitus!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Persut ovat kansanliike, eikä köörissä ole vielä opittu valehtelemaan kirkkain silmin ja kääntämään todellisuus päälaelleen, kuten tekevät nämä satavuotiset poliittiset puoluedinosaurukset.

    Persut ovat populisteja ja lupaavat helppoja asioita jotka uppoaa tyhmään kansanosaan, mutta tekevät kuitenkin toisin ja näin apinaa koijataan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mutta Sinä kuitenkin olet ja oikein äärilaidalta... No, tulokset puhukoon puolestaan... kauhukausi 2019-2023 vs. nousukausi 2023-2027. Ja nousu on jo alkanut, hienoa työtä uusi hallitus!

    Miten väittämäsi uuden nousun kausi näyttäytyy? Taantumana?

    Pyöräytit asiat päälaelleen, Goebbelsin hengessä!

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Miten väittämäsi uuden nousun kausi näyttäytyy? Taantumana?

    Pyöräytit asiat päälaelleen, Goebbelsin hengessä!

    Miten nousukausi näyttäytyy??? .. Et ole ihan penaalin terävin kynä sinäkään, jos et mistään uutislähteestä ole vielä tähän päivään mennessä kuullut lukenut asiasta. Inflaatio on enää murto osassa 2019-2023, pörssikurssit nousussa, siksi yrityksillä on nyt positiivinen vire ja korkojen laskua odotellaan yhdessä duunareiden ostovoiman kasvun kanssa, ekaa kertaa sekin sitten 2019.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mutta Sinä kuitenkin olet ja oikein äärilaidalta... No, tulokset puhukoon puolestaan... kauhukausi 2019-2023 vs. nousukausi 2023-2027. Ja nousu on jo alkanut, hienoa työtä uusi hallitus!

    Niinkö nousua on...
    Kun idiootimmat luulevat että polttoaineen hinnalla ja hallituksen toimilla on on tekemistä keskenään, eli luulo sataa persujen piikkiin...

    Äänestä

Purra on ihan oikeasti innoissaan kun saa köyhiä kyykyttää jos persut olisi sitä mieltä että pienituloisilta ei leikata niin Orpolla ei olisi muita vaihtoehtoja kuin suostua tai kaataa hallitus mutt persut ovat kristillisten ohella ainoat jotka tukevat tätä eriarvoistavaa politiikkaa ja Purra oikein silmät leiskuen puolustaa kokoomuksen ja EK:n tahtoa. Kyllä Purra on tehnyt vuosisadan näyttävimmän takinkäännön ei olisi voinut millään uskoa moiseen temppuun mutta persut näköjään pettää aina se on kepulta periytynyt persuille niinkuin monet äänestäjätkin.

Äänestä
  • Enpä usko, että on innoissaan äänestäjiensä kyykyttämisestä. Luulisin, että pääministeri uskoo tekevänsä hyvää työtä pelastaakseen, mitä tässä hyvinvointikonkurssissa pelastettavissa on.

    Äänestä

  • Mistähän ihmeestä sinä Purran innot tiedät? Ja mikähän takki nyt on kääntynyt? Pyydä vaikka äitiäsi lukemaan tuo aloitus, josko hän osaisi sinulle rautalangasta vääntää, jookos?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Enpä usko, että on innoissaan äänestäjiensä kyykyttämisestä. Luulisin, että pääministeri uskoo tekevänsä hyvää työtä pelastaakseen, mitä tässä hyvinvointikonkurssissa pelastettavissa on.

    Täysin suunniteltu linja. Kun köyhät kuolee nälkään niin jäljelle jää kokkareiden äänestäjät.

    Ja sinä uskot kuin lammas kaiken mitä Kokkelien, EK:n ja Persujen propaganda kertoo.

    Aika kyyninen ja empatiankyvytön itse on kertonut olevansa.Lempilausekin on 'mesimäyrä ei piittaa paskaakaan', joka on kopioitu äärikonservatiivilta USA:sta. Siellä sen isänmaallisuus makaa. Hih.

    Se on juurikin noin... 2019-2023 pa**t jäi Orpon poppoon siivottavaksi kun prinsessa läx muille maille vierahille, onneksi... Uskalla edes kuvitella niitä kauhuskenaarioita, jos edellisen hallituksen äärivihervasurit olisivat vaalivilppinsä saaneet läpi ja päässeet jatkokaudelle.... Demareilla olisi ollut mahtava paikkaenemmistö suhteessa muihin hallitus puolueisiin... Toisaalta, millaisen sopimuksen sitten tekivät, se paljastunee jonkun muistelmissa sitten joskus.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Täysin suunniteltu linja. Kun köyhät kuolee nälkään niin jäljelle jää kokkareiden äänestäjät.

    Noin olisi voinut edellisen hallituksen jäljiltä käydäkin, ei nykyisen. Kukaan ei ole nälkään kuolemassa, enää.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ja sinä uskot kuin lammas kaiken mitä Kokkelien, EK:n ja Persujen propaganda kertoo.

    Ja sinä uskot kuin lammas kaiken mitä äärivasureiden ja heitä tukevien trollien propagandaviestit kertovat, kun et osaa itse lukea faktatietoa netistä etkä seurannut, kuinka valtavasti ostovoimasi vähenikään 2019-2023...

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Aika kyyninen ja empatiankyvytön itse on kertonut olevansa.Lempilausekin on 'mesimäyrä ei piittaa paskaakaan', joka on kopioitu äärikonservatiivilta USA:sta. Siellä sen isänmaallisuus makaa. Hih.

    Milloin Marin tuon sanoi?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ja sinä uskot kuin lammas kaiken mitä äärivasureiden ja heitä tukevien trollien propagandaviestit kertovat, kun et osaa itse lukea faktatietoa netistä etkä seurannut, kuinka valtavasti ostovoimasi vähenikään 2019-2023...

    Turkkilan sonnanlevittäjä laittaa sitten vaan sitä faktaa kehiin, koska todistusvastuu on itselläsi esittämillesi väitteille.

    Äänestä

Niin, aloittaja voi pohtia omaa kirjoitustaan vasten, kuinka monessa asiassa sitä hyrrätakki taas pyörähtikään. Soini jää ehdottomasti kakkoseksi Purran tempulle.

Äänestä
  • Et sitten ymmärtänyt lukemaasi aloitusta vieläkään... No, eihän sitä voi demuilta mahdottomia vaatia... Jos takinkäännöstä puhutaan, kannattaa katsella 2019 hallituksen muodostamista, jossa vaalien 2. ja 3. jätettiin ulos hallituksesta... Onneksi 2023 temppu ei vaalivilpistä huolimatta demuilta onnistunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Et sitten ymmärtänyt lukemaasi aloitusta vieläkään... No, eihän sitä voi demuilta mahdottomia vaatia... Jos takinkäännöstä puhutaan, kannattaa katsella 2019 hallituksen muodostamista, jossa vaalien 2. ja 3. jätettiin ulos hallituksesta... Onneksi 2023 temppu ei vaalivilpistä huolimatta demuilta onnistunut.

    Öyhöti öyhöti, taas sanoja vailla minkäänlaista totuutta takanaan. Mitäs helvetin tekemistä sillä on, että vaalien kakkonen ja kolmonen jäivät ulos hallituksesta 2019? Eikö reppanalla ole minkäänlaista käsitystä, miten Suomessa on hallituksia kasattu viimeisen sadan vuoden ajan? Ei sinne mitään vapaalippuja ole jaettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Taas yksi "teräväpäädemu" liikkeellä "öyhöttämässä". Nyt näyttää kyllä pahasti siltä, että Sinulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, miten esim. 2019 hallitus kasattiin... kuinka paljon takkeja käänneltiin, jotta pienpuolueet saatiin "sopimaan" hallitukseen Kokoomuksen ja Perussuomalaisten tilalle. JOS sinulla olisi sitä ns. järkeä, olisit sinäkin pohtinut tuota vaalitulosta demokraattisesti... vaalien 2. ja 3. saivat siis toiseksi ja kolmanneksi ENITEN ÄÄNIÄ olivat siis TOISEKSI JA KOLMANNEKSI SUOSITUIMMAT puolueet... joko tajuat vai väännänkö lisää?

    Äänestä

"Perussuomalaiset AINOANA puolueena ilmoitti eduskuntavaalikampanjassaan 2023 vastustavansa köyhiltä leikkaamista. Mitäs siitä seurasikaan? SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto ilmoittivat heti, etteivät lähde samaan hallitukseen."

Totta kai ilmoittivat, kun tiesivät että persut valehtelevat.

Purra ei muuten sanonut vastustavansa köyhien ja pienituloisten etuisuuksista leikkaamista vaan sanoi päättäväisesti, että meille se ei käy.

Äänestä
  • Purra sanoi ''pienituloisilta ei leikata''
    Ei Purra valehdellut. Leikataan köyhiltä.

    Äänestä

  • Ei tuo kieltäytyminen johtunut siitä, mitä persut lupasivat omassa vaaliohjelmassaan vaalikarjalle.

    Puolue oli törkein historian aikana oppositiossa toiminut puolue.
    Maan kriiseissä ei ollut muuta agendaa kuin massiivinen, putintyylinen maalitus hallitusta, erityisesti naispuolisia kohtaan. Niinkuin joku häkistä päässyt villieläinlauma, Aivan järkyttävää kiusaamista ja haukkumista ja sellaisia sanoja, joita en ollut koskaan ennen kenenkään suomalaisen ( enkä ole vieläkään) kuullut sanovan maanmiehistään saati valtakunnan vastuussa olevista!

    Mutta. Kriittinen ajattelu on myös sivistyksen mitta. Riman vei lattiatasoon -tadaa- perussuomalaiset ja niistä poistuneet ääriainekset.

    Kansan sivistystyöllä on nyt vain yksi suunta. Ylöspäin.

    Äänestä

Persut on hallituksen heikoin lenkki. Siksi kaikki iskevät persuihin.

Äänestä

”Äärivassarit” , kerro toki ketä he ovat. Ano ja Sheikki jne???

Äänestä

Demari on kuin pystyyn nostettu mato, ei pysy pystyssä ilman tukea.

Äänestä

Perussuomalaisia ja koko hallitusta eivät arvostele pelkästään äärivihervasemmistolaiset. Persujen kannalta lienee huolestuttavampaa se, että maltillinen vasemmisto ja keskusta myös arvostelevat persuja. Jopa hallituksen sisältä on löytynyt aika ajoin huomattavaa ristivetoa politiikassa.

Olet seurannut politiikkaa varsin heikosti, kun näet köyhiltä leikkaamisen olleen keskeinen syy siihen, ettei vihervasemmisto halua yhteistyötä persujen kanssa. Persuillahan todellinen kynnyskysymys on vain maahanmuuton vastustaminen. Muissa kohdin persut ovat osoittautuneet opportuneistiksi. Vihervasemmiston puolella toki otettiin tosissaan persujen vaalitavoitteet. Niitähän olivat ilmastonmuutostoimien vähättely ja siirtäminen, EU:sta eroaminen ja EU-vastaisuus sekä ihmisarvokäsitykset (jopa suoranainen rasismi) ja oikeusvaltioperiaatteen hyväksyminen. Persujen ideologinen perusta eroaa selvästi vihervasemmiston politiikan tavoitteista. Siis jopa enemmän kuin se ero, mikä vihervasemmiston politiikalla on Kokoomukseen. Vihervasemmistohan ei kieltäytynyt yhteistyöstä Kokoomuksen kanssa. Monissa muissakin Euroopan maissa yhteistyötä laitaoikeiston kanssa on karsastettu. Politiikan erot ovat niin suuria näiden ryhmien välillä. Vielä vuonna 2017 myös Kokoomus ja Kepu kieltäytyivät yhteistyöstä Halla-ahon johtamien persujen kanssa. Ne siis jostain syystä muuttivat näkemystään, vaikka persujen politiikassa ei ole havaittavissa muutosta vuoteen 2017 verrattuna.

Vihervasemmisto vatusti sosiaaliturvan ym. leikkauksia. Persutkin ehkä vaaleissa vielä vastustivat, mutta hallitusvastuuseen päästyään pettivät sitten äänestäjänsä muitta mutkitta.

Äänestä

Mutta möly on nyt hiljennyt. Ministereiltä saa suorastaan kiskoa sanat suusta.
Varmaan lähtevät töistäkin kellarin kautta ettei tarvi lausuntoa antaa mistään asiasta.

Hiljainen hallitus. Surkea ohjelma, Mihinkään akuuttiin asiaan ei sanottavaa.

Toisaalta, jos puolueella on yksi asia: maahanmuuton vastustaminen, voivat olla huuli pyöreinä, jos siitäkin tulee sanomista. Että osaajat karkotetaan Suomesta.
Muusta eivät käsitä paljonkaan, eivät ole tulleet ajatelleksi. Kokoomuksen peesissä köyhiltä tuhkatkin pesästä. Kyllä herra, kyllä herra...

Äänestä
  • Persujen poliittisesti irvokkain takinpyörähdys. Eliittiä arvostelevasta puolueesta kuoriutui eliittiä suosiva puolue :)))

    Äänestä

Tekipä Vornanen mitä tahansa, niin persut tykkäävät.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt ei meinaa äärivihervasudemujen kannattajilla pysyä mopo enää käsissä. Kovasti yrittävän moittia Orpon hallitusta ja erityisesti Perussuomalaisia. Valitettavasti kaikki loka kuitenkin tulee takaisin "omaan tuulettimeen", siitä pitää huolen saatavilla olevat faktatiedot 2019-2023 hallituksen jäljiltä.

Perussuomalaiset AINOANA puolueena ilmoitti eduskuntavaalikampanjassaan 2023 vastustavansa köyhiltä leikkaamista. Mitäs siitä seurasikaan? SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto ilmoittivat heti, etteivät lähde samaan hallitukseen Perussuomalaisten kanssa. Herää kysymys, miksi ei? Eikö suomalaisten hyvinvointi ollutkaan heille tavoite numero 1, kun jopa ääniä koplaamalla halusivat jatkokaudelle.
Halusivatko he siis jatkaa suomen alasajoa? Jatkaa lainanottoa ja jakaa lisää rahaa Eurooppaan ja jatkaa erilaisia, miljardien KUNNIANHIMOISIA projekteja, ainoana maailmassa, sen lisäksi, että ajavat suomen sosiaali- ja terveyshuollon alas. On hyvä, että äänestäjillä on nyt tiedossaan faktaa kaudelta 2019-2023, faktaa, joka kertoo sen kylmän totuuden Suomen "alasajosta" tuolla vaalikaudella.

Vain 20% äänestäjistä halusi pysäyttää/jarruttaa mm. noita työttömyys- ja sosiaaliturvan leikkauksia ja äänesti Persuja. Ainoa tapa millä Perussuomalaiset edes vähän pystyvät vaikuttamaan noihin asioihin ja pitämään lupauksiaan, on olla mukana hallituksessa. Helppoahan se ei todellakaan ole, kun lukee näitä kirjoituksia tälläkin palstalla. Ennusteet näyttävät kuitenkin hyvältä Orpon hallituksen alkutaipaleella... Inflaatio on laskenut ja ostovoima nousussa ekaa kertaa sitten 2019.. Pörssikurssit nousussa ja korkojen laskua odotellaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu