Entistäkin suurempi syy lopettaa tukinulleille lapattava ilmainen raha, joka vie EU:n budjetista yli puolet. Siis Suomenkin jäsenmaksut puolittuvat, kun lopetetaan tukinullien laiskottelutuet.
---
Saksassa mieltään osoittavat maanviljelijät ovat aiheuttaneet tuotannon keskeytymisen yhdessä Volkswagenin autotehtaassa, saksalaislehti Bild raportoi maanantaina.
Asiasta kertoi lehdelle Volkswagenin tiedottaja.
Saksassa maanviljelijät aloittivat tänään viikon kestävän maanlaajuisen protestitempausten aallon, jossa muun muassa tukitaan ajoväyliä traktoreilla.
Maanviljelijät vastustavat hallituksen suunnitelmaa maataloustuen leikkaamisesta.
---
Saksassa mieltään osoittavat maanviljelijät ovat aiheuttaneet tuotannon keskeytymisen yhdessä Volkswagenin autotehtaassa, saksalaislehti Bild raportoi maanantaina.
Asiasta kertoi lehdelle Volkswagenin tiedottaja.
Saksassa maanviljelijät aloittivat tänään viikon kestävän maanlaajuisen protestitempausten aallon, jossa muun muassa tukitaan ajoväyliä traktoreilla.
Maanviljelijät vastustavat hallituksen suunnitelmaa maataloustuen leikkaamisesta.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Aivan niin taas, ne jotka tuottavat ruuan, ovat tietenkin niitä vihattavimpia ja heitä pitää nimitellä.
Luuletko pässi oman elintasosi muka paranevan, jos maataloustuet poistetaan?
Luuletpa tietenkin. Aivan kuten luulet, että yhteismarkkinat helpottavat jonkun Suomen kokoisen ääriolosuhteissa elävän maan vientiä.
Eikö näille palstoille koskaan kirjoita yhtään järjellistä ihmistä.
Maanviljely keksittiin ennen maataloustukia. Viljely onnistuu siis aivan hyvin ilman näitä tukinullit passivoivia sosiaalitukia. Tukinullien pitää vaan ryhdistäytyä ja alkaa tekemään töitä kuten tavallisetkin duunarit tekevät.
Eikö sen pitäisi nimenomaan passivoida enemmän, kun ylituotantoa koko ajan pukkaa.
Teillä siellä Venäjällä voi tietenkin olla puutetta. Ainakin järjestä.
On siinä kanssa taas yksi kommunisti, jolle kyllä kelpaa ilmaisraha, muttei työnteko.
Miksi sitä työtä pitäisi tehdä, kun se pahentaa ylituotantoa.
Näinkö meinaat, Leonid Kamennikov? Kirovin 11. traktoritehtaan työläinen?
Oletko itse tukinulli, kun täällä päivät pitkät notkut puolustelemassa laiskottelutukea, joka on todettu maailmanlaajuisesti haitalliseksi?
Maksasivat asianmukaista palkkaa...
Nuohan omat omasta mielestään "yrittäjiä", jotka käyttävät yksityishankintoihinkin firman tiliä, ja tekevät alv-vähennyksen jopa joulukinkuista. Koska ovat "yrittäjiä", niin joutuvat maksamaan itselleen palkkaa. Miksi maksavat liian pientä palkkaa? No koska saavat ILMAISTA rahaa veronmaksajilta.
Maailmassa ei tukinullia pahempaa pummia löydy.
Siitä tuestahan ne sen palkkansa maksavat. Oletko tosiaan sitä mieltä, että maksaisivat enemmän palkkaa jos tukea alennettaisiin.
Mistähän se sinun katkeruutesi kumpuaa, kun noita hömppäjulistuksiasi esität?
Taas loinen on katkera kun joku muu saa tukea vaikka se loisen mielestä kuuluisi kenelle.
Maatalous kuuluu huoltovarmuuteen elikkä pahan kriisin tullessa ruoka loppuisi Suomesta jos omaa tuotantoa ei pidetä yllä. Ei sen kummempi juttu kuin puolustusvoimat tai energiahuoltovarmuuskaan.
Ulkomailla tuotettu ruoka vaan on halvempaa kuin Suomessa tuotettu ja jos tuet lopetetaan, loppuu maatalous siihen paikkaan. Pahimmassa tapauksessa käy niin kuin eräissä Afrikan maissa joille Ukrainan vilja oli elinehto: sota katkaisi viljatoimitukset ja sitten kuoltiin nälkään. Näin kävisi myös Suomessa.
Toinen juttu on se, että kun ei ole ruoassa kotimaista kilpailijaa, vaikka tuettuakin, ullkomaiset tuottajat määräisivät hinnat.
Koko kansa saa tuet takaisin halvempina ruoan hintoina kuten myös se ahnein, tyhjäpäisin ja suurisuisin vassu-tukiloinenkin niistä maataloustuista hyötyy halvempina ruoan hintoina, vaikka ei millään pystykään ymmärtämään maataloustukipolitiikan ja huoltovarmuuden yhteyttä.
On myös huomattava, että valtaosa maatalouden tuista tulee nykyisin EU:lta. Saadaan takaisin niistä miljardeista, jotka maksetaan EU:lle jäsenmaksua.
Hyvin sanottu - noin on!
Maataloustuista on tunnetusti haittaa, ja ne aiheuttavat jopa kuolemia Afrikassa.
On käsittämätöntä, että tuollaista laiskotteluun kannustavaa ilmaisrahaa jaetaan vastikkeetta.
Suomi on eri asia kuin Afrikka, ainakin vielä.
Maatalous kuuluu huoltovarmuuteen jossa kansa pidetään kriisiaikana leivässä.
Afrikan maissa, joille Ukrainan vilja oli elinehto, sota katkaisi viljatoimitukset ja sitten niissä kuoltiin nälkään. Näin kävisi myös Suomessa.
Mutta eihän loinen tällaista ymmärrä, kun ahneuden kiilusilmäinen kiilto silmissään haluaisi kaikki tuet itselleen eikä mitään muille.
Jos maataloutta ei tueta, pitää maksaa työttömyyskorvauksia ja sosiaalitukia. Ne tulevat paljon kalliimmaksi, jos yritetään tarjota niiden avulla edes siedettävä elintaso.
EU:n tukijärjestelmä edistää suurtilallisten etua lähes kaikkien muiden kustannuksella.
Miljoonien köyhien maanviljelijöiden toimeentulo kehitysmaissa vahingoittuu siksi, että EU-maat vievät ulkomaille ylen määrin sokeria, viljaa, maitotuotteita ja karjaa hinnalla, joka alittaa sen tuotannon kustannukset. Tuettuna näiden vientituotteiden hinta voi olla alempi kuin niiden, joita tuottavat kehitysmaiden köyhät maanviljelijät.
Centre for the New Europen raportti "EU Trade Barriers Kill" laski, että EU:n tullimuurit tappavat 6 600 ihmistä päivässä. Suuri osa tästä johtuu maataloustuista ja -tulleista.
Professori Pierre Desrochers ja tutkija Hiroko Shimizu ovat päätyneet tutkimuksessaan siihen, että maataloustuista luopuminen ja vapaakauppa antaisivat tehokkuuden ohjata tuotantoa, mikä säästäisi rahaa ja ympäristöä.
Se EU tukijärjestelmähän muuttuu niin, että pienillekin tiloille saadaan tukia.
Voihan se olla että Venäjä voi tuottaa vehnää halvemmalla kuin Suomi, mutta kun on kyse ruuasta niin asia on vähän mutkikkaampi.
Kuka tänne toisaalta kaipaisi kehitysmaiden elintarvikkeita lisää. On jo riisiä ja hirssiä ym.
Liha , maitotuotteet, kananmunat , juurekset ym. kuuluvat kotimaan tuotantoon.
EU tukijärjestelmä on ollut koko ajan pientiloja suosivaa.
Tänne tulee itse kehitysmaalaisia. Ja joillekin ne vaan ovat mieleen, unelmaksi asti
Toimii siis päinvastoin kuin sosiaalituet ,jotka pitävät köyhimmät hengissä.
Osuuspankin Karhinen viljelköön itse maat.
Saksassa kyse on siitä että viljelijät pakotetaan käyttämään dieseliä verottoman polttoöljyn sijaan eikä erotusta korvata millään.
Saksassa ei edes ole mitään alemman verokannan dieseliä kuten Suomessa on moottoripolttoöljy. Saksassa on ollut tilapäinen veroalennus, jollla kompensoitiin Putinin erikoisoperaation nostamia polttoaineen hintoja. Suomessakin oli silloin euron kalliimmat polttoaineet mitä tällä hetkellä.
Maajussit protestoivat nyt sitä, kun nuo veronalennukset ovat päättymässä, koska ne maksavat Saksan kansantaloudelle 17 miljardia euroa.
Samalla tavallahan Suomessakin on polttoaineen hinnat romahtaneet, ja niiden veroja pitäisi nimenomaan nostaa, jotta valtio saisi lisää tuloja.
https://www.euronews.com/green/2023/12/18/angry-german-farmers-drive-their-tractors-to-berlin-over-diesel-tax
Koronavuonna 2021 bensa ja polttoöljy kävivät tosi alhaalla;
E95 jotain 1,35 €/l ja MPÖ n. 85 cnt/l..... nousu alkoi sitten myöhemmin.
Saksa lopetti tukiaiset uuden sähköauton hankinnalle.
Mikä oli kommenttisi tarkoitus?
Eu maksu suomalaista kohden on HUIKEAT 144 EUROA VUODESSA
Kyllä on hirveä summa🤣🤣🤣🤣
Täytyy olla pönttö päästään jos katsoo EU sisämarkkinat ja turvallisuuden kalliiksi.
Ai oikein osasit jakaa kivasti jättisumman 5 miljoonalla...se pieneni - olet koksunero!!!!!
Kye on siis yli 700 000 000 eurosta, jos sinun tietosi on oikea. 700 miljoonaa euroa tuolle byrokratian mammutille.
Kuinka monennen kerran ; EI SISÄMARKKINAT mitään UNIONIA eikä pakkomaksuja edellytä.
Mistä teitä hoopoja juksattavia piisaa???
Ja entäpä EUnukkilan koronakriisipaketit ......eipä riitä mikään 144 euroa... jne.
Minä saan sen 144 euroa takaisin tukipaketteineen päivineen.
EU:n ansiosta Suomi jää minun kohdallani tappiolliseksi moninkertaisen summan.
Pitää vaan osata ottaa hyöty irti jäsenyydestä. Jos vaikka 10% aikuisväestöstä tekisi niin, Suomi olisi konkassa alta aikayksikön. Ja siihen ei auttaisi mitkään leikkaukset tai elvytykset kun raha vaan virtaisi ulkomaille vuolaana koskeva.
Eikö muut kuin punikit saa puolustaa palkkaansa?
Ahtaajille ei mikään riitä, eikä paperin miehille. Heillä on mahtava lakkoase jolla on hyvä aina tarpeen vaatiessa kiristää lisää hilloa. Maajussi vaan taistelee (muualla, ei Suomessa) olevien rahojen puolesta, punikit vaatii aina lisää.
Kovinpa pinillä varastoilla iso autotehdas pyörii. Taitaa olla menossa konkkaan ihan omista syistä.
Varastot on nykyään pyörillä.
"(UTT 8.1.2024) SAKSA – Saksan veturinkuljettajien ammattiliitto GDL on ilmoittanut jatkavansa lakkoaan ensi keskiviikkona ja torstaina joululomatauon jälkeen.
Lakot järjestetään, koska Saksan suurin rautatieyhtiö Deutsche Bahn ei hyväksynyt ammattiliiton vaatimuksia työajan lyhentämisestä, palkankorotuksista ja inflaation korvaamisesta.
”GDL:n jäseniä Deutsche Bahnissa, Transdevissa ja Citi Bahn Chemnitzissä kehotetaan lopettamaan työskentely 10. tammikuuta klo 02.00–12. tammikuuta klo 18.00”, sanotaan ammattiliiton sunnuntaina 7.1 julkaisemassa lausunnossa.
Saksalaiset veturinkuljettajat vaativat viikoittaisen työajan asteittaista lyhentämistä 38 tunnista 35 tuntiin ilman palkanalennusta 1. tammikuuta 2025 alkaen, 420 euron palkankorotusta ja korvausten merkittävää korottamista sekä inflaation korvaamista.
(UTT 8.1.2024) SAKSA/Berliini – Saksan hallituksen ilmoittamat maataloustukien leikkaukset ovat johtaneet maanantaina 8.1 suuriin mielenosoituksiin. Tuhannet maanviljelijät tukkivat maanantaina tärkeitä teitä useissa kaupungeissa.
Kansainvälisen median mukaan yli 500 traktoria pysäköi Brandenburgin portin eteen pääkaupungissa Berliinissä, ja lisää traktoreita oli tulossa.
Saksan maanviljelijöiden yhdistyksen DBV:n puheenjohtaja Joachim Rukwied huomautti, että mielenosoitus tukee viljelijäperheiden tulevaisuutta, ja erityisesti ruokaturvaa. ”Meiltä riistetään elinkelpoisuutemme”, Rukwied sanoi."
Saksa erittäin lakkoherkkänä maana on kumminkin EUn talousveturi...
"420 euron palkankorotusta ja korvausten merkittävää korottamista sekä inflaation korvaamista."
Saksassa työväki on todella nöyrääääää....
"Saksan viljelijät ovat päättäneet, että heidän tilojen keskim 120 000 liikevoittoon ei kosketa."
aika hyvin ne keskimäärin tienaa.
”Karu laskelma Saksasta: 27 vuoden työnteolla sama eläke kuin pelkillä sosiaalituilla”
Sosiaalietuudet kohdillaan jos saa yhtä hyvää eläkettä sossupummikin kuin työllä eläkkeensä ansainnut.
Mutta samahan tuo suomessa on 30 vuoden työuralla eläke viellä niin pieni että ei sillä elä muita tukia haettava.
Ja sossupummit sitten saa muita tukia enempi koska eläke viellä pienempi.
Tänään sotkevat Berliinin liikenteen. Toivottavasti villitys ei leviä Suomeen. Nyt kun kepu on oppositiossa saattaa oikeistohallitus lakkauttaa säästövimmassaan maataloustuet Suomessakin.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010118771.html
”Ilman meitä olisit nälkäinen, alasti ja raitis”
Saksan maajussit on ilmeisesti sitten äärioikeistoa. Eroaa aika paljon Suomesta, jossa ne on keskustalaisia.
Noillakin joutavaa aikaa. Menisivät töihin lorvijat.
https://yle.fi/a/74-20069508