SDP:n oma Veijo Baltzar on nyt tuomiolla

SDP:llä on luurankoja omassa kaapissa, hyvin oli pidetty mies tämä Veijo.
Paavo Lipposen kaveri 1960-luvulta lähtien, ei SDP:n johdon tarvitse lähteä toisia polkemaan omasta piiristä löytyy näitä tapauksia.
12211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tuleeko Tawwja Halonen todistamaan, ettei tämä manne ainakaan häntä seksuaalisesti lähennellyt ( ei kyllä kukaan muukaan ).

Äänestä

Demla tuomarit eivät aateveljeään tuomitse.

Äänestä

hih

Äänestä

Presidentti Halosen suuresti ylistämä ja palkitsema neuvos. Julkisuuteen tulleitten tietojen mukaan ansioitui suuresti tallihengessä toimivan haaremin rakentamispyrkimyksillään. Olihan siinä syntymässä malli sosialidemokraattisesta kolhoositeatterista.

Äänestä

Demarit lahjoittivat kulttuurineuvoksen toimintaan satoja tuhansia, ja toimintaahan oli ??

Äänestä

Punamuumi-Tavjan rakkaimpia tovereita. Onko oikein sellainen Suomen oma Epstein?

Äänestä
  • Tämä rankka tarina kertoo paljon SDP:stä ja presidentti Halosesta.

    Äänestä

Manne kiinni ( ei siis mannekiini ) ja linnaan loppuiäksi.

Äänestä

olisko Jauhot?

Äänestä

Oisko paikallinen äpsteini,,,no kyllä tuolla puolueella noita maskotteja riittää,aina ei voi onnistua.

Äänestä

Ei ihmetellä jos SDP tulee vasemmistoliiton kilpailijaksi alle 10 %.

Äänestä

Olisi mielenkiintoista tietää tuomitseeko eläkkeelle jäännyt Romanifoorumin puheenjohtaja Tuula Ågerlund tyttärensän Anette Ågerlundin entisen avomihen kulttuurineuvos Baltzarin hirmuteot, ei ainakaan tuominnut silloin kun oli Romanifoorumin puheenjohtaja. Sen sijaan nykyinen Romanifoorumin puheenjohtaja Mertsi ärling on jyrkästi tuominut Baltzarin hirmuteot. Toivon Ärlingille onnea ja menestystä ja suuri kiitos siittä että olet puolueeton, olet vaan ja ainostaan totuudenpuolella

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

SDP:llä on luurankoja omassa kaapissa, hyvin oli pidetty mies tämä Veijo.
Paavo Lipposen kaveri 1960-luvulta lähtien, ei SDP:n johdon tarvitse lähteä toisia polkemaan omasta piiristä löytyy näitä tapauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu