Venäjän infra katastrofissa pakotteiden vuoksi

Anonyymi-ap

Venäjältä loppuvat varaosat, infran rapautuminen lipsuu jo julkisuuteen – Sähkölaitoksilta vihjaus isosta ongelmasta

Ongelmia on voimalaitoksissa, öljynporauksessa, ilmailussa, merenkulussa ja rautateillä.

Suurelta osin länsiteknologian varassa toimivilla voimalaitoksilla on kuitenkin Kommersantin mukaan hankaluuksia. Laitokset tarvitsisivat lännestä varaosia ja huoltopalveluita. Myös länsielektroniikan toimivuus ja ohjelmistopäivitykset ovat haaste laitosten venäläisasiantuntijoille.
Venäjän voimalaitoksissa on yli 200 länsivalmisteista kaasuturbiinia

Johtavat venäläiset sähköntuottajat Rushydro ja Inter Rao ovat vihjanneet joutuvansa sulkemaan osan laitoksistaan.

Öljyn- ja kaasunporaus on toimiala, jossa länsiteknologian hyödyntäminen on laajaa.
Uutta porauskalustoa ja varaosia on lännestä kuitenkin vaikea hankkia, ja teknologiaa pyritään ostamaan Kiinasta. Kommersantin lähteen mukaan alan kiinalaistuotteet ovat kuitenkin kalliita ja heikkolaatuisia.

Öljynporaus on vilkastunut, mutta öljyntuotanto ei ole kuitenkaan kasvanut samassa tahdissa, kuten on aiemmin tapahtunut.

Venäjän täytyy siis porata lisää öljynporauskaivoja, jotta se pystyy pitämään tuotannon samansuuruisena kuin aiemmin. Yakov & Partnersin arvion mukaan uusia porauskaivoja tarvita lisää, koska nykyiset ovat ehtymässä.


Lentokoneiden remontointi ja huolto ovat erittäin vaativia teknisiä prosesseja, ja on kyseenalaista voidaanko mittavia remontteja edes toteuttaa Venäjällä.

Alkuperäisten varaosien saanti on myös vaikeaa, ja korvikeosien käyttö voi olla riski lentoturvallisuuden kannalta.

Venäjän ilmailuviranomaiset väittävät tosin, että viime vuonna vaaratilanteiden määrä väheni edellisvuodesta.

Venäjällä kuitenkin oli sattunut syyskuuhun 2023 mennessä 185 ilmailu-onnettomuutta, kun vuonna 2022 luku oli 50. Koneet kärsivät etenkin moottoreihin ja runkoon liittyvistä ongelmista. Myös hydrauliikka, laipat, laskutelineet ja ohjelmistojärjestelmät ovat tuottaneet vaikeuksia.


Myös merenkulussa ja rautatieliikenteessä on raportoitu olevan ongelmia, esimerkiksi elektroniikassa ja länsiyhtiöiden valmistamien dieselmoottorien ylläpidossa ja huollossa.

Siperian rautateillä käytettävien voimakkaiden dieselveturien teknologia on suurelta osin läntistä tuontitavaraa.

Kananmunat ovat pieni ongelma oikeiden ongelmien kanssa

79

723

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lämpölaituxet,kaasu ja öljyteollisuuden kapasiteetitblaskeneet 30% tänä vuonna..boikotti

    • Aijai! Mutta kaiken paskanhan piti tulla meille Jumalan rangaistuksena eikä suinkaan herrakansan niskaan?

      Kiina voisi tietenkin auttaa paljonkin tehokkaammin kuin se nyt tekee, mutta talouden kasvaessa huonosti se ei riskeeraa valtavan tärkeää vauraan lännen automarkkinoitten valloittamista melko köyhien venäläisten hyväksi.

    • Anonyymi

      Kova pakkanen tuo oman lisänsä ongelmiin, kun mikään ei pelaa putleristien ihannemaassa.
      No, seuraavan presidentin nimi on sentään tiedossa.
      Ja sitä seuraavan.
      Suomen kaltaisessa demokratian takapajulassa on riesana yhdeksän yrittäjää.

    • Anonyymi

      "Venäjällä ei ole mitään ongelmia, useimmille venäläisille pakotteista ei ole mitään vaikutusta. Taas länsimaalaiset ovat unohtaneet kuinka valtava Venäjä on. "

      Ei toki ole unohdettu. Venäjän ongelmat ovat valtavia, kuten aina.

      • Venäjän valtavuus nimenomaan pahentaa ongelmia, kun kaikki kuljetukset ovat niin mahdottoman pitkiä ja hankalia.


      • Anonyymi

        Suuri maa .... ja HLVETIN SUURET ONGELMAT!.


    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Kun tuon aloituksen lukee alkaa hahmottamaan kuinka koko järjestelmä on kaatumaisillaan joka lävestä sataa pelkkää paskaa venäjällä ja kaikki tulee hajoamaan .

      Infran ylläpito on helvetin kallista puuhaa se ei kauaa kestä ilman rahaa huoltoa korjauksia ja uusimista venäjällä mennään lujaa vauhtia rappiolle joka asiassa.

    • Anonyymi

      Savijaloilla seisova kääpiö. Ennen se oli sentään suuri, ja mahtava. Nyt on vain ydinaseet jolla uhkailee, ei juuri muuta. Ystävätkin ovat mitä ovat.

    • Anonyymi

      Niin ei olisi varmaan kannattunut lähettää ensimmäiseen liikekannallepano liha-aaltoon kaikkia remonttireiskoja, talojen talkkareita, kuljettajia ja huoltomiehiä?

      • Anonyymi

        Mitäpä niillä miehillä tekee kun ei ole osia ja julkiset varat on suunnattu sotatalouteen .

        Jokainen päivä tuo venäläisille lisää ongelmia.


    • Anonyymi

      https://www.verkkouutiset.fi/a/venajan-sairaalapalvelut-kriisissa/

      Venäjän kansalaisilla on ollut vaikeuksia päästä terveydenhuollon palveluihin, esimerkiksi sairaaloihin. Pulaa on myös tarvikkeista ja lääkkeistä.

      Tiedusteluraportissa arvioidaan, että terveydenhuollon resurssipula johtuu todennäköisesti Ukrainan sodasta. Suuri osa sairaaloiden resursseista kuluu rintamalla loukkaantuneiden hoitamiseen.

      Seurauksena Venäjän hallinto on leikannut kansalaisten terveyspalveluista muun muassa henkilökunnan puutteen vuoksi

    • Anonyymi

      Onko syynä pakotteet vai ei mutta Gazpromavian Falcon 10B on tullut alas Afganistanin yllä. Oli matkalla Intiasta Moskovaan.

      Onnettomuus vai ohjus sitä ei ensiuutinen vielä tiennyt kertoa, eikä sitäkään kuinka korkeaa Gazpromin johtoa lentokoneessa oli matkustajina.

    • Anonyymi

      Kevät on tulossa ja Venäläiset voi keräillä räksän munia.

    • Anonyymi

      Tällä hetkellä tulessa oleva öljyvarasto Azovin Rostovin alueella Venäjällä on tulessa. Säiliöissä on polttoainetta, jota siirretään pieniin tankkereihin, jotka voivat kuljettaa sen Mariupolin tai Krimin kautta Ukrainaan tukemaan sotatoimia tai myytäväksi muualle.

      Paha isku Venäjälle

    • Anonyymi

      On se kumma, jos kaivuri kaivaakin juoksuhautaa Ukrainassa, niin miksi se ei kaiva esiin rikkoutunutta viemäriputkea Rostovissa?

      On se kumma, jos työväki lähti kanalasta panssarivaunuja tekemään, niin kanalassa on pula työväestä ja munista tulee pulaa?

      On se kumma, kun infra hajoaa, kun koneet ja työväki ovat sotimassa?

      On se kumma!

    • Anonyymi

      Ensin metsä ja maastopalakausi heinä-elokuussa alta pois ja sitten käydään katsomaan miten käydään jännittämään talvea ja lämmityskauden alkua.

      • Anonyymi

        Totta, Ukrainan sähkövoiman tuotannosta on tuhottu yli 60 prosenttia, esim. Kahovkan padon vesivoimala ei ihan heti tuota mitään, Zaporizzan kuuden ison yksikön ydinvoimala ei paljoa Ukrainalle tuota ja tätä luetteloahan voisi jatkaa aika pitkään jos mukaan otettaisiin keskisuuret ja pienemmät yksiköt. Se siinä vaan että ennen seuraavaa talvikautta ehtii veli venäläinen laittaa ohjuksiaan vielä moneen kohteeseen...aika ikävää tämä, paljon sähköttömyyttä ja paljon ilman lämpöäkin, tarkoittaa että kotirintamalla on silläkin entistä vaikeampaa ja se kykenee omien vaikeuksiensa keskellä yhä heikommin tukemaan rintamajoukkoja ja ilman kotirintaman tukea jo muutenkin läpeensä väsyneet miehet ovat heikoilla...ja kuulemma heitä on yhä vaikeampi saada lisää sotahommiin, pyrkivät välttelemään kuka mitenkin sotaan joutumista ja karkailevat jopa muille maille...


      • Anonyymi

        "Ensin metsä ja maastopalakausi heinä-elokuussa alta pois ja sitten käydään katsomaan miten käydään jännittämään talvea ja lämmityskauden alkua."

        Tarkoitat varmaankin Venäjää, siellähän nuo on ongelmana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ensin metsä ja maastopalakausi heinä-elokuussa alta pois ja sitten käydään katsomaan miten käydään jännittämään talvea ja lämmityskauden alkua."

        Tarkoitat varmaankin Venäjää, siellähän nuo on ongelmana.

        Totta, tuleva talvi jännittää ukrainalaisia, vaikka nyt on kesä, sähkönjakelu on suurissa vaikeuksissa. Osa kansasta on ollut viikkoja sähköttä ja muillekin sitä jaetaan enää ajallisesti rajoitettuna, ns. kiertävät sähkökatkot ovat osa arkea ja sähköttömät jaksot lisääntymässä. Kaukolämpövoimaloista iso osa on niistäkin hajalla mutta nythän on kesä, se alkaa tosissaan tuntua sitten talven saapuessa...ehjäkään kaukolämpövoimala ei tuota eikä jakele lämpöä jos lämminvesikattilan polttoaineen siirtopumpuille, polttoaineen paineenkorotuspumpuille, palamisilmapuhaltimen moottorille ja kiertovesipumppujen moottoreille ei ole sähköä...
        Ihminen jaksaa vaikeuksien keskellä aikansa, sitten se kuolee tai käpertyy kasaan ja välittää enää vain omasta selviytymisestään jne. Voidaan sanoa silloin että kun ilmiö leviää ,kotirintama on romahtanut sekä henkisesti että materiaalisesti. Toimivan armeija selkäranka on vahva ja tukea antava kotirintama, ilman sitä ei kauaa ole kyvykästä armeijaa.
        Ukrainan tilanne vaikuttaa erittäin huolestuttavalta, toivomme tietenkin jaksamista, selviytymistä ja itsenäisyyden säilyttämistä vaikka pysyvät aluemenetykset ovat tosiasia.
        Toivomme myös esim. EU- päättäjien kaiken hienon demokraattisen palaveeraamisensa ja kokoustamisensa päälle tekevän myös tiukkoja päätöksiä entistä mittavammasta avusta Ukrainalle, toistaiseksi vaikuttaa liikaa kiistelemiseltä ja jahkaamiselta.


    • Anonyymi

      venäjän hajoaminen on alkanut ja se häviää sodan syksyyn mennessä ja vetäytyy Ukrainasta palauttaen maat takaisin.

    • Anonyymi

      Eli ette tule saamaan latuskaa jatkossakaan kuin mustana ja kuskinpuolen ovikahvalla.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Venäjän infra ei ole ollut alun perinkään hääppöisessä kunnossa.

    • Anonyymi

      Huonommaksi menee.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Katselin tuossa livekamerakuvia eri puolilta Venäjää. Vähän vaikea on havaita infran olevan katastrofaalisessa tilassa...

    • Anonyymi

      On se outoa, kaikista ongelmista huolimatta siellä myydään sähköä halvemmalla mitä Sumessa?

      • Anonyymi

        Buahahahaaa. Pääasia että infra hajoaa käsiin.


      • Anonyymi

        Ajatteletko koskaan ennen kirjoittamista vai pieraisetko heti ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatteletko koskaan ennen kirjoittamista vai pieraisetko heti ?

        Outoa se on, puolet Ukrainan väestöstä on ollut ilman sähköä.
        Ei ihminen sähköä elämiseen tarvitse, joten kai tuo on vain pieni ongelma.
        Suomessa sähkö on tosi kallista, olihan uutisia siitä miten eläkeläispariskunta joutui myymään asuntoja tuhansien eurojen sähkölaskujen seurauksena.
        Tuossa tapauksessa olisi ollut parempi, ettei sähköä olisi edes ollut.


      • Anonyymi

        Kerrotko mitä se sähkön hinta (ei ole muuten sähkö edes mitenkään kallista Suomessakaan) lohduttaa jos sähköjohdot ja releet hajoavat eikä kukaan niitä korjaa niinkuin venäjällä tapahtuu?


    • Anonyymi

      #Yle 19.6: EKP: Euroalueen talous kärsinyt Ukrainan sodasta, Yhdysvallat selvinnyt vähällä#

      Eli Nato-suomen INFRA on katastrofissa Venäjä pakotteiden vuoksi.

    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Onhan niill' ainakin Putinin mielikuvituksessa parempaa teknologiaa kuin Lännellä

    • Anonyymi

      näin

      • Anonyymi

        Venäjän huolto alkaa lähestyä katastrofia.
        - ei ne opi


    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Lämmityskautta odotellessa. Kylmää kyytiä tiedossa Venäjän pienempiin kaupunkeihin.

      • Anonyymi

        Kerrotko miksi se kyyti siten kylmää olisi, tai siis sen kylmempää kuin ennenkään? Varmasti paikoin vanha tekniikka reistailee mutta ei se nyt voimalatekniikka eikä varsinkaan lämpövoimalatekniikka mitään taivastiedettä ole, sitä kyllä veli venäläisetkin osaa laitella...että taidat vaan kuvitella ja toivoa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko miksi se kyyti siten kylmää olisi, tai siis sen kylmempää kuin ennenkään? Varmasti paikoin vanha tekniikka reistailee mutta ei se nyt voimalatekniikka eikä varsinkaan lämpövoimalatekniikka mitään taivastiedettä ole, sitä kyllä veli venäläisetkin osaa laitella...että taidat vaan kuvitella ja toivoa...

        Niin mutta kun ne veli venäläiset jotka ovat niitä pannuhuoneita hoidelleet kasvavat auringonkukkaa Ukrainan aroilla eikä kukaan ole korjaamassa tai huoltamassa sitä rapistuvaa teknikkaa. Voihan sitä yrittää tuoda 10 000 kenialaista ja pohjois-korealaista vierastyöläistä infraa huoltamaan, mutta luuletko oikeasti että venäläisen pannuhuoneiden huolto miinus 25 asteessa onnistuu kenialaiselta siirtotyöläiseltä?


      • Anonyymi

        Faktantarkistus: venäjän asukasluku on sen oman ilmoituksen mukaan 140 milj. On ollut jo korona-ajoista lähtien. Koronahan ei myöskään lisännyt virallisesti kuolleisuutta venäjällä lainkaan. Kuka noita venäjän virallisia tilastoja sitten uskoo, no se on sitten toinen juttu.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Faktantarkistus: venäjän asukasluku on sen oman ilmoituksen mukaan 140 milj. On ollut jo korona-ajoista lähtien. Koronahan ei myöskään lisännyt virallisesti kuolleisuutta venäjällä lainkaan. Kuka noita venäjän virallisia tilastoja sitten uskoo, no se on sitten toinen juttu.

        Venäjä itse ilmoitti yli 400 000 kuolleen Venäjällä koronaan, mutta ylikuolleisuudesta laskien todellinen luku on yli miljoona koronaan kuollutta venäläistä.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Venäjä itse ilmoitti yli 400 000 kuolleen Venäjällä koronaan, mutta ylikuolleisuudesta laskien todellinen luku on yli miljoona koronaan kuollutta venäläistä.

        Olen nähnyt venäjää seuraavien asiantuntijoiden arvelleen että venäjän todellinen asukasluku saattaa olla todellisuudessa vain 110-120 miljoonaa asukasta. Kuolleet sielut ja niillä rahastamisellahan on pitkä historia venäläisessä kulttuurissa. Olkoonkin että Gogol oli ukrainalainen.


    • Anonyymi

      Venäläiset voisivat konsultoida länttä. Infra toimii yhtä hyvin ellei paremmin kuin ennen, vaikka sen hyväksi ei tehdä mitään. Uskomaton suoritus.

      Kansakunta satsaa kaiken sotatalouteen, mutta ei näy missään siviilien elämässä. Uskomaton suoritus.

      Venäjällä kaikki menee päin helvettiä ja huominen näyttää vielä paljon huonommalta. Silti kansa uskoo, että hyvin menee. Uskomaton suoritus.

    • Anonyymi

      Venäjän infrastruktuuri oli kurjassa kunnossa jo ennen sotaa.

    • Anonyymi

      Mites ne nuo vesi- ja viemäriverkostot ?
      Milloin niitä aletaan vetämään Moskovan ulkopuolelle ?

      • Anonyymi

        Käypä joskus katsomassa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käypä joskus katsomassa!

        Kyllä ne katsottu on, ja nyt on rajat kiinni, ei sinne kukaan halua mennä.
        Onko viime aikoina periferian olot parantuneet, vai vietiinkö iigorit kaivureineen Ukrainan sotaan ja pelloille lannoitteeksi.


    • Anonyymi

      Sähkökatkoksia tulossa mutta Putin on luvannut jokaiselle Moskovan asukkaalle bengalipuikon.

    • Anonyymi

      Suomalaiset kuulemma olivat tehneet heikon putkiston luovutetuilla alueilla. Olleet paikoin epäkunnossa 😱.

      • Anonyymi

        Suomessa on käytössä 50- 70- vuotta sitten asennettuja putkistonosia!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on käytössä 50- 70- vuotta sitten asennettuja putkistonosia!

        Niin, Venäjällä ei ole, siellähän ei tuolloin vielä tunnettu koko asiaa. Monin paikoin vieläkin ihmetyksen aihe.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on käytössä 50- 70- vuotta sitten asennettuja putkistonosia!

        Ja ovat ihan hyvässä kunnossa pääosin.


    • Anonyymi

      näin

    • Anonyymi

      Venäjä ei opi

    • Anonyymi

      Infra oli katastrofissa jo ennen mitään sotiakaan, eikä ne nykytilanteessa ainakaan parane.
      Kerrostalojen rappukäytävät muistuttavat perunakellareita.

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2520
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1469
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      883
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe