Jo aloittaessani teologian opintoja ja asuessani vain teologeille tarkoitetussa talossa, ei voinut olla kiinnittämättä huomiota, kuinka paljon enemmän huonokuntoisuuta meissä ilmeni kuin normaaliväestössä konsanaan.
On selvä, että valtaosa teologian opiskelijoista oli rekrytoitunut selvittelemään omia ongelmiaan, tieteellisestä mielenkiinnosta ei juuri kukaan. Sama tendenssihän on havaittavissa myös psykologian puolella. Omia ongelmia selvittelemässä heikoin tuloksin.
Mielenterveyshoidon ovet kävivät tiuhaan.
Seurakuntapastorin virassa jouduin mitä selvimmin näkemään, kuinka huonokuntoisia me kirkon työntekijät ja seurakuntalaiset olemme. Ei varmaan ole mitään työalaa eikä -yhteisöä, joka olisi niin rupuväkeä.
Tällä palstalla mielenterveysongelmat korostuvat sitäkin enemmän, sillä tänne kertyvät nekin, jotka muualla olisi syljetty ulos. Ei ole muuta, mihin mennä. Mutta niinpä täällä on keskiväestöön nähden yliedustus niillä, jotka henkisen rakenteensa vuoksi eivät kykene ottamaan rennosti, vaan kiivailevat.
Aivan kauheaa. Meidän uskonnollisten ihmisten henkinen kunto on reilusti huonompi kuin tavisten, jotka ovat taipuvaisia rauhallisuuteen. Tänne tulevat alas painetut ihmiset. Kristus on aina valmis ottamaan meidät vastaan.
1. Niin alhaalla ei kukaan kulje, / ettei siellä Jeesus ois. / Hän ei ketään luotansa sulje / eikä karkota yhtään pois.
2. Maan alimpiin paikkoihin astui / hän kantaen ristiään. / Ja viittansa verestä kastui, / repi haavoille piikit pään.
3. Ja alemmas vieläkin johti / tuo tuskien raskas tie. / Hän syntistä naista käy kohti, / yhä ryöväri yössä lie.
4. Hän kieltäjän kurjankin kohtaa, / ei väistä vaan luokseen käy. / Vain rakkaus silmistä hohtaa, / eikä kostoa, vihaa näy.
5. Ja vieläkin alemmas tulla / hän tahtoo, jos siellä on / joku tunnolla haavoitetulla, / joku kurja ja mahdoton.
6. Niin alhaalla ei kukaan kulje, / ettei siellä Jeesus ois. / Hän ei ketään luotansa sulje / eikä karkota yhtään pois.
Melodia Iina Karttunen, teksti Martta Kaukomaa

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Sama tendenssihän on havaittavissa myös psykologian puolella."
Seurustelin aikoinaan psykiatrian erikoissairaanhoitajan kanssa, joka hoiti työssään umpihulluja Auroran sairaalan suljetulla ja ramppasi itse terapiassa aukomassa kuuppansa solmuja. Mielenkiintoinen tapaus oli toki.
-a-teisti-
Kummassakin ryhmässä tämä on liki tabu, koska sen kertoja saa melkein varmasti vahingoniloisia kommentteja ja pelkää tulevansa leimatuksi, vieläpä usein aiheellisesti.
Kerran sattui varsin koominen tapaus. Asuimme Käpylässä ja ykkösen ratikalla olimme tulossa kaupunkiin ja uimahallin kohdalla kyytiin astuu entinen potilas. Huomaa ja alkaa kovaan ääneen kailottamaan, että ollaakos me nähty jne. Ja sitten muistaa: Auroran sairaalasssa, oltiin siellä osasto seiskalla, seiskalla...
Ja toinen ei voi sanoa mitään. Muutanan pysäkin välin jäkleen naisytävä totesi minulle, että me jäädään tässä pois. Nauroin katketakseni. Hänkin jo myöhemmin, sillä hetkellä ei kuitenkaan naurattanut.
-a-teisti-
Lukuisista muista tapauksista teologian ylioppilaitten piirissä jäi kamalimpina mieleen kaksi. Yksi opiskelutoverini meni aivan sekaisin jo opiskeluaikana, mutta toipui sen verran, että valmistui. Oli ns. erityisuskova.
Avioitui ja oli suuren seurakunnan kirkkoherrana, mutta pahoinpiteli vaimonsa ja uskoi ihan oikeasti, että perkele oli sen tehnyt. Joutui oikeuteen, tuomittiin rikoksesta ja erotettiin virasta. Seurasi tietysti avioero.
Toinen oli, kun filosofioihin uppoutunut opiskelukollegani löytyi korisevana ja sekavana, seuranaan pornolehdet ja puoliksi juotu piimäpytty. En ole kuullut hänestä sen jälkeen. Sairaalaan kuitenkin vietiin.
Oma alkoholistinen toleranssini oli vielä aluillaan. Kymmenen vuoden kovan juomisen jälkeen olin jo rapajuoppo, joka mittasi kaiken olutpullojen määrällä. Niitä meni keskimäärin 17 päivässä, sen verran kuin alkoholistin kouliintunut maksa enimmillään pystyy polttamaan.