Katselin Jari Tervon sarjan viimeisen jakson 'Kun Suomi muuttui - levottomat ajat 1961-1981'. Kannattaa muuten katsoa niin saa perspektiiviä kuinka massiivinen yhteiskunnallinen muutos tapahtui 1960-1970 -luvuilla. Sitä ennen Suomi oli arvoiltaan lähes Afganistaniin verrattava takapajula. Naiset eivät saaneet käydä yksin ravintolassa, nainen kirjattiin sairaalaan aviomiehensä nimellä, raiskausta ei tunnettu avioliitossa, Juhannustanssien jumalanpilkkaoikeiudenkäynnin farssi jne. Kirkko vastusti käytännössä kaikkia yhteiskunnallisia muutoksia.
Varsinaisesti avauksen asia oli viimeisen jakson kommentointi siitä kuinka homoseksuaalisuus poistettiin tautiluokituksesta vasta 1981. Silloin jäi kuitenkin kielto edistää homoseksuaalisuutta (vrt. nykyisiin takapajuloihin kuten Unkariin tai Venäjään, jossa homosaation edistäminen on rangaistavaa).
Homoseksuaalisuuden sairausluokituksen poistamisesta kommentoitiin sitä, että lääkärit ja psykiatrit olivat kitkeriä asiasta koska se tarkoitti sitä, että he olivat olleet väärässä. Väärässä olo on ihan totta. Ei silloin tiedetty, että homoseksuaalisuus on perityvä ja synnynnäinen ominaisuus.
Kuinka moni on katsonut kyseisen sarjan suomalaisen yhteiskunnan murroksesta? Mitä ajatuksia se herättää? Itse voisin nostaa esille myös fundamentalismin nousun suomalaisissa herätyslahkoissa. Murros oli valtava esimerkiksi vanhoillislestadiolaisille johtomiehille, jotka olivat vanhoja oppimattomia, takapajuisia ja tyhmiä ukonkäppänöitä. Se sai aikaan kontrollin kiristymistä ja mm. hoitokokoukset, jotka olivat noitavainojen jälkeen pahin uskonnollinen vainojen aalto Suomessa 1970- luvulta alkaen.
Loppuun vielä retorinen kysymys - ovatkohan lääkärit ja psykologit taas kitkeriä kun jumaluskot joudutaan toteamaan patologiseksi deluusioksi eli sairaudeksi?
Varsinaisesti avauksen asia oli viimeisen jakson kommentointi siitä kuinka homoseksuaalisuus poistettiin tautiluokituksesta vasta 1981. Silloin jäi kuitenkin kielto edistää homoseksuaalisuutta (vrt. nykyisiin takapajuloihin kuten Unkariin tai Venäjään, jossa homosaation edistäminen on rangaistavaa).
Homoseksuaalisuuden sairausluokituksen poistamisesta kommentoitiin sitä, että lääkärit ja psykiatrit olivat kitkeriä asiasta koska se tarkoitti sitä, että he olivat olleet väärässä. Väärässä olo on ihan totta. Ei silloin tiedetty, että homoseksuaalisuus on perityvä ja synnynnäinen ominaisuus.
Kuinka moni on katsonut kyseisen sarjan suomalaisen yhteiskunnan murroksesta? Mitä ajatuksia se herättää? Itse voisin nostaa esille myös fundamentalismin nousun suomalaisissa herätyslahkoissa. Murros oli valtava esimerkiksi vanhoillislestadiolaisille johtomiehille, jotka olivat vanhoja oppimattomia, takapajuisia ja tyhmiä ukonkäppänöitä. Se sai aikaan kontrollin kiristymistä ja mm. hoitokokoukset, jotka olivat noitavainojen jälkeen pahin uskonnollinen vainojen aalto Suomessa 1970- luvulta alkaen.
Loppuun vielä retorinen kysymys - ovatkohan lääkärit ja psykologit taas kitkeriä kun jumaluskot joudutaan toteamaan patologiseksi deluusioksi eli sairaudeksi?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tottahan se on papit ja poliitikot samanlaisia paskan puhujia kaikki. Voisi luokitella ideologisiksi sairauksiksi.
Jumaluskoa ei voida poistaa psykiatrisen hoidon avulla. Siihen riittää valistus ja opetus. Usko ei ole siten mielisairautta, vaikka kuinka tahtoisit sen olevan.
Uskoa ei luokitella ikinä mielisairaudeksi. Et tule näkemään sitä eläessäsi, vaikka nuori oletkin. :)
”Jumaluskoa ei voida poistaa psykiatrisen hoidon avulla. Siihen riittää valistus ja opetus. ”
Valistus ja opetus eli terapia, jolla harhoista yritetään päästä eroon. Monilla uskovaisilla harhat ovat niin pinttyneitä, ettei ne parane koskaan kuten skitsofreniakaan ei parane.
Soopaa
"Uskoa ei luokitella ikinä mielisairaudeksi."
Aivan hulluahan se on, jos niin ei tehdä!!!
Mielisairas haluaisi parantua, tai ei tajua tilaansa: Uskova pitää uskostaan kiinni. Epäusko tukahdutetaan aktiivisesti.
Molemmilla on sama tilanne. Mielisairas ja uskovainen ei tajua tilaansa. Molemmat vahvistavat harhaluulojaan ja torjuvat harhaluulojen vastaisia aivan selviä faktoja. Siksi jumaluskonto ja mielisairaus ei eroa mitenkään toisistaan.
Amerikkalainen lääkäri Karl Menninger kirjoitti kirjassaan
Whatever Became of Sin?
suunnilleen näin:
-------------
Kirkot ovat pettäneen seurakuntalaisensa lakkaamalla puhumasta syyllisyydestä.
Jos kirkot eivät ala uudelleen puhua syyllisyydestä, täytyy meidän jumalattomien lääkäreiden alkaa saarnata potilaillemme syyllisyydestä ja sen ratkaisumalleista.
--------------
Huuhaata
Raamatun pariin!
Mitä syyllisyys on. https://www.youtube.com/watch?v=LIrBpBfpIAc
Jumalattomuutta
Syyllisyydentunto on tervettä ihmisyyttä. Sen kanssa on vain opittava tulemaan toimeen.
saahan sitä leipää pöytään tälläkin tavoin jokunen satatuhatta ihmistä suomessakin.