Katariina Sourin taulu sai kylmän yleisradiolaisen woke-suihkun

Anonyymi-ap

Sourihan on eräänlainen monialataiteilija ja viime vuosina maalaillut erilaisia fantasia-aiheisia tauluja öljyvärillä. Aiheet ovat olleet laajoja, mutta nyt syksyllä saatiin lopulta aikaan kohu taulusta, jossa oli poro ja "saamelaisnainen" lappalaispuvussaan.

Ei siis mitään loukkaavaa, mutta media on itkenyt viikkokausia, miten taulu loukkaa saamelaisia. Yle yhtenä, on yksipuolisesti tuonut esiin vain ja ainoastaan sen näkökulman, että taulu loukkaa saamelaisia. Millä tavalla?

Ylen johdolla huudettiin naamat punaisina, miten saamelaiset Hangosta Nuorgamiin itkevät loukkaantuneina silmänsä päästä. Tämä on niin naurettavaa, että Yleisradiolta pitäisi oikeasti ottaa luvat pois tällaisten kirjoittelujen takia. Miten joku fantasiataulu voi loukata yhtään ketään, varsinkaan kuvan taulu, joka maalauksena on aivan harmiton.

Mutta homma juju on taas siinä, että Yle ei ole puolueeton.

52

532

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yle pitäis hajoittaa kokonaan.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä.

        Souri on upeimpia tyyppejä Suomessa- mutta teosta on vaikea käsittää nykyaikana-

        sanoo vaan maalanneensa saamelaisen tuttavansa kuvan ...

        joskushan taiteilijat ei jotenkin huomaa teoksensa kaikkia puolia, koska heillä saattaa olla vahva tunne jonka perusteella teos tehdään- ja eivät ehkä ajattele kuten lakia valvovat tahot. Joskus taiteilijat myös leikki hyväksytyn rajoilla tai rikkoo rajoja tahallaan.

        Kuva tässätapauksessa ei ollut rasistinen tai leimaava, mutta saatetaan sellaiseksi tulkita- on siinä rajoilla.

        Kun kuva on ollut osa 16 kuvateoksen sarjaa- on nyt tuo merkitys myös muuttunut ihan erilaiseksi- eli kuva oli alunperin vain osa kokonaisuutta ja sellaisena tulkittavaksi tarkoitettu- eli tuokin hiukan vääristää arvostelua.

        Souri on myös hyvin älykäs nainen, joten henk. koht . vaikea arvioida miten hänen ajatuskulkunsa kaikessa tässä on kulkenut ja kulkee.

        Mistä asiasta aikoo tehdä oikeusjutun?

        Souri on ehkä suomen tyhmimpiä naisia. Yrittää ratsastaa 35 vuotta vanhoilla persekuvilla hankitun maineen varassa vaikka akan ulkonäkö ei ole tänä päivänä ole pisaraakaan sitä mitä oli 35 vuotta sitten. Ja kuvataiteiijaksi huijari. Taidekauppa on hyvin herkkäviritteinen ja arka ala ja siellä karsiutuu hetkessä kaikki amatööri metrografiittien sotkijat kuten Souri.

        Se päivä kun Katariina Souri esittää taideteollisen korkeakoulun hyväksytyn päästötodistuksen hänet otetaan kuvataiteilijana konkreettisesti. Mutta miten saada psykoosissa heiluvaa 55 vuotiasta akkaa koulun penkille. Sourilla on ollut 55 vuotta aikaa hankkia itselleen kunniallinen ammatti yhteiskuntaan mutta kaikki muumit ei ole laaksossa tässäkään tapauksessa.

        Et kuitenkaan tunne häntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Souri on upeimpia tyyppejä Suomessa- mutta teosta on vaikea käsittää nykyaikana-

        sanoo vaan maalanneensa saamelaisen tuttavansa kuvan ...

        joskushan taiteilijat ei jotenkin huomaa teoksensa kaikkia puolia, koska heillä saattaa olla vahva tunne jonka perusteella teos tehdään- ja eivät ehkä ajattele kuten lakia valvovat tahot. Joskus taiteilijat myös leikki hyväksytyn rajoilla tai rikkoo rajoja tahallaan.

        Kuva tässätapauksessa ei ollut rasistinen tai leimaava, mutta saatetaan sellaiseksi tulkita- on siinä rajoilla.

        Kun kuva on ollut osa 16 kuvateoksen sarjaa- on nyt tuo merkitys myös muuttunut ihan erilaiseksi- eli kuva oli alunperin vain osa kokonaisuutta ja sellaisena tulkittavaksi tarkoitettu- eli tuokin hiukan vääristää arvostelua.

        Souri on myös hyvin älykäs nainen, joten henk. koht . vaikea arvioida miten hänen ajatuskulkunsa kaikessa tässä on kulkenut ja kulkee.

        Mistä asiasta aikoo tehdä oikeusjutun?

        Taulussa ei kyllä ollut mitään loukkaavaa.

    • Anonyymi

      Turhaan nuo poronpurijat vouhottaa Sourin maalauksista. Souri on hyvä taiteilija ja hänen teokset ovat upeita.

      • Anonyymi

        Kateellisia varmaan.....

      • Anonyymi

        Yksikään saamelainen ei ole loukkaantunut, vaan puolestaloukkaantujien pitää saada irtopisteitä hyvä-hyvä egoonsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksikään saamelainen ei ole loukkaantunut, vaan puolestaloukkaantujien pitää saada irtopisteitä hyvä-hyvä egoonsa.

        Tiedä häntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedä häntä.

        Canceloitiinko Petelius jo ulos vihreistä?

      • Anonyymi

        hahaha ai että Souri hvä taiteilija. Oletko kadottanut realiteetit vai miksi yrität tuputtaa mainosta joka ei vastaa todellisuutta?

        Lasit silmään hei mitä muuta tässä hengentuotteessa on kuin 11 vuotiaan jannun töhertämä grafiitti Kontulan assan seinälle

        https://urly.fi/3p8A

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Canceloitiinko Petelius jo ulos vihreistä?

        Pekan vois kyllä.

    • Anonyymi

      Suomen Yleisradioyhtiö on kerrankin hyvällä asialla. Se pitää pohjoisten pienten koltatheimojen puolia, etelästä tulevaa hävytöntä kulttuurin varastamista vastaan. Sourin tekemät tökeröt taulut apinoivat suoraan lappilaisen Reidar Särestöniemen alkuvoimaista taidetta.

      Lapin taiteilijat tekivät oman vastavetonsa, jossa he kommentoivat etelän ihmisten ja Katariina Sourin elämänkaarta, tavallisena valkolaisena ihmisenä.
      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/9a5a4957-1725-4e8b-bd31-24e45ff4702e

      Ei taida tuntua kummastakaan osapuolesta kivalta, kun katsoo mitä toinen osapuoli omalla taiteellaan heittää silmille.

      • Anonyymi

        Sourin "lappalaistaulussa" ei ollut mitään loukkaavaa. Mutta saamet uhriutui heti, ovat oppineet mamuilta.

      • Anonyymi

        Naurettavin puheenaihe miesmuistiin.
        Jos yksikään saamelainen pitää muuta kuin siepakoita ja kenkäheinää jaloissaan, minä haastan semmoisen nuorten sävellahjaan.

      • Anonyymi

        Yle on oikeassa. Messu on ollut saamelaisten närkästyksestä siitä saako joku amatööri tehdä pilkkaa heidän arvokkaasta kulttuuristaan kohumainos periaatteella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yle on oikeassa. Messu on ollut saamelaisten närkästyksestä siitä saako joku amatööri tehdä pilkkaa heidän arvokkaasta kulttuuristaan kohumainos periaatteella.

        Yle ei ole oikeassa.

    • Anonyymi

      Maalaisi oman pärstänsä näyttämään 20-kymppiseltä naiselta vai eikö kurttuja saa sileäksi kun ajamalla panssarivaunu Passilla yli ?

      • Anonyymi

        Höhö höhö, ota vain lisää kahvia ja tupakkaa.

    • Anonyymi

      Kansanedustaja ihmettelee kohua Katariina Sourin teoksesta – ”Järkytys ei ollut kaukana”

      Valotaidefestivaali Lux Helsingin ja Helsingin tapahtumasäätiön toimet Katariina Sourin teosta kohtaan ovat kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaan mukaan olleet osin hämmästyttäviä.

      – Puhumattakaan, millaiseen kohtelun kohteeksi Souri asian myllerryksessä joutui, kirjoittaa Sarkomaa Facebook-päivityksessään.

      • Anonyymi

        Vanha kansa sanoisi Sourille ja tämän kuvataiteilijan vouhotukuksille kiteytettynä että "hei tuu pois sieltä kentältä heilumasta ja laita housus takasin jalkaan siellä on ammattilaisten pelaama jalkapallo ottelu meneillään "

    • Anonyymi

      Voit olla monessa asiassa samaa mieltä woke-porukan kanssa ja kuvitella olevasi suvaitsevainen. Vastustaa rasismia ja kaikkia ikäviä asioita just niinkuin pitää, ja edistää hyviä asioita kaikin voimin.

      Mutta kun kerrankin teet virheen vaikka vahingossa. Tai et ajoissa saa tietoa siitä, mikä on juuri määritelty uudelleen. Teetkin monimutkaisessa woke-tanssissa väärän askelkuvion. Olet umpipaha rasisti natsi. Murhaajiin verrattava pahis.

      Tämä on uhka jokaiselle, joka haluaa tanssia woke-tanssia. Halusi tai ei.

      • Anonyymi

        Woke on sairas ilmiö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Woke on sairas ilmiö.

        Woken harjoittaminen on kulttuurillista omimista toksisilta USA:n intersektionaalisilta feministeiltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Woken harjoittaminen on kulttuurillista omimista toksisilta USA:n intersektionaalisilta feministeiltä.

        Hyvin sanottu.

    • Anonyymi

      Oli taas YLE:llä sellaista Maolaista kulttuurivallankumousta että huh huh. Vain ideologisesti oikeaoppinen taide kelpaa YLE:lle!

    • Anonyymi

      Kyllä on naurettavaa alkaa tuollaisesta taulusta haloota nostamaan. Kyllä elämme sairasta aikaa, näin tyhmiäkö ihmiset nykyään ovat? 80-luvulla tuota maalausta olisi kehuttu.

      • Anonyymi

        Kun Leo Gauriloff soittaa espanjalaisperäistä kitaraa, hän on selvästi kulttuurivaras. Haagiin!

      • Anonyymi

        Juuri näin. Tämä psyykepotilas Souri näyttää olevan jo niin muroina että jäänyt soittamaan samaa levyä. Kun aikoinaan pimppakuvat oli in niin tottakai jokaisen mielestä akalla on hyvä perse. Pimppakuvien jälkeen median vääristävän voiman säveltämänä tuli elokuvakäsikirjoitukset ja tottakai ne oli vallan suurenmoisia koska oli pimpparaudan takomia. Todellisuudessa täyttä kuraa. Sitten tuli kirjat joita tosin ei myytykään enää kuin pienkustannerajaan saakka. Nostetta on täytynyt saada heilumassa perse edellä milloin missäkin mastossa ja naimalla nainen lyöty lesboksi. No onneksi se toinen lesbo jaksoi tyhmän kanssa dildoilua ainoastaan muutaman vuoden. Pimpparaudan on haurastastunut ikärenkaitten ilmestyessä silmien ympärille nimen muuttamimenkaan ei ole auttanut. Pimpparaudan viimeisin aluevaltaus kuvataiteilija koettelee jo yhteiskunnallisestikin rajoja. Hän mieltää itsensä ammattilaiseksi ja saa vielä median vähäpäisimmät uskomaan mutta kun akan näytöt kuvataiteilijana ovat lähinnä 12 vuoiaitten grafiittipiirroksia metroissa.

        Mitähän tämän jälkeen? ehdottaisin että Suomessa presidentin virka lakkautetaan ja Suomesta tehdään kuningasten maa. Katariina Suuri (Souri) olisi ensimmäinen varteenotettava hallitsijatar. Näin hän myäs saisi itselleen kaiken tarvitsemansa huomion. Mistä itse asiassa elää. Perkkeleen loinen ja yhteiskunnan elätti.

        hahahaha Selli Selinikin oli tekemässä tästä ruisrääkästä laulajatarta

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18185818/iltakamasiini-keta-muistaa

        No miten siinä hankkeessa loppujen lopuksi kävi katso tästä

        https://sourikatariina.wordpress.com/2023/12/05/katariina-souri-karkkainen/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Tämä psyykepotilas Souri näyttää olevan jo niin muroina että jäänyt soittamaan samaa levyä. Kun aikoinaan pimppakuvat oli in niin tottakai jokaisen mielestä akalla on hyvä perse. Pimppakuvien jälkeen median vääristävän voiman säveltämänä tuli elokuvakäsikirjoitukset ja tottakai ne oli vallan suurenmoisia koska oli pimpparaudan takomia. Todellisuudessa täyttä kuraa. Sitten tuli kirjat joita tosin ei myytykään enää kuin pienkustannerajaan saakka. Nostetta on täytynyt saada heilumassa perse edellä milloin missäkin mastossa ja naimalla nainen lyöty lesboksi. No onneksi se toinen lesbo jaksoi tyhmän kanssa dildoilua ainoastaan muutaman vuoden. Pimpparaudan on haurastastunut ikärenkaitten ilmestyessä silmien ympärille nimen muuttamimenkaan ei ole auttanut. Pimpparaudan viimeisin aluevaltaus kuvataiteilija koettelee jo yhteiskunnallisestikin rajoja. Hän mieltää itsensä ammattilaiseksi ja saa vielä median vähäpäisimmät uskomaan mutta kun akan näytöt kuvataiteilijana ovat lähinnä 12 vuoiaitten grafiittipiirroksia metroissa.

        Mitähän tämän jälkeen? ehdottaisin että Suomessa presidentin virka lakkautetaan ja Suomesta tehdään kuningasten maa. Katariina Suuri (Souri) olisi ensimmäinen varteenotettava hallitsijatar. Näin hän myäs saisi itselleen kaiken tarvitsemansa huomion. Mistä itse asiassa elää. Perkkeleen loinen ja yhteiskunnan elätti.

        Mutta se taulu ei vaan ollut loukkaava.

    • Anonyymi

      "Mutta homma juju on taas siinä, että Yle ei ole puolueeton."
      Mutta YLEhän on valikoivasti puolueeton, Se on sitä oikeaa puolueettomuutta.

    • Anonyymi

      Jos jostain pitäisi citysaamelaisten loukkaantua tuon pitäisi olla H-City saamelaiselle se jotta verovaroja on käytetty "taiteenseen" jonka taso on alle arvostelun asteikon niin noloa jotta myötähäpeää on ainoa tapa kuvata tätä...Sourin taide on tasoa jonka ylittää luokan paras mistä koulusta vaan ja melkein alaluokkia myöten;-D Siinämielessä tässä on jotain samaa kuin lappalaisessa matkamuistossa,,. jossa autonalle jääneen poron karvoja on liimattu kelottuneeseen oksaan jossa on avainrenksu hinta 30 e En viitsi pahenmin sanoa kun toinen on selvästikin itsekkin sekasin mutta niin on kyllä tämän "taiteen "ostajakin ..

      • Anonyymi

        Sourin taide on tasoa jonka ylittää luokan paras mistä koulusta vaan ja melkein alaluokkia myöten;-

        Näin on. 7B luokalta ja apukoulusta.

    • Anonyymi

      maalailkoon ihan mitä haluaa

      kyllä tänne maalareita sopii

      saamelaiset kitisee aina jostain

    • Anonyymi

      Tämä Katariina Suuri itsessään kertoo Suomen kulttuurin tasosta. Jos saa lykättyä itsensä johonkin kansainväliseen pillulehteen, niin on heti valmis KIRJALIJA!

      • Anonyymi

        Katariina Suuri on historiassa merkittävä hahmokin, taisipa naidakin jopa hevosten kanssa..? Onkohan nimeä ottaessa ollut ihan ajatus mukana, tai ei oltu historian tunneillakaan...?

        Muistuu mieleen aikoinaan eräs TV-ohjelma taisi olla Yleltä missä haastateltiin silloin Kata Kärkkäistä. Oli jotain nuiden playpoy kuvien kiimassa. Kärkkäinen oli todennut että miehellä täytyy olla iso kyrpä että kiinnostaa. Haastattelija lopetti saman tien haastattelun. Muistatteko itse tätä kyseistä ohjelmata`

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katariina Suuri on historiassa merkittävä hahmokin, taisipa naidakin jopa hevosten kanssa..? Onkohan nimeä ottaessa ollut ihan ajatus mukana, tai ei oltu historian tunneillakaan...?

        Souri on Kata: n äidin tyttönimi. ei mikään venäläinen lainaus.

    • Anonyymi

      Kourikin Kouri Souria . Ja moni muu tekno-herra 🤣. Siksi naama muistuttaa ukkosmyrsky raiskaamaan TIKKURILAN VÄRIKARTTAA...(((((((🤣)))))).

    • Anonyymi

      YLE sahaa vain omaa oksaansa ja uskottavuuttaan alati jatkuvalla vihervasemmistolaisella woketuksellaan.

    • Anonyymi

      Juuri niin . Kuse omille moroilleen .

    • Anonyymi

      Niin kauan, kun maapallo pyörii, tulevat kiistat hyvästä ja huonosta taiteesta jatkumaan, kuinka muuten voisi ollakaan, kun olemme erilaisia

      • Anonyymi

        Minusta yleisesti (ei erityisesti Ylessä) Sourin taulun ympärillä käydystä keskustelusta nimen omaan PUUTTUI keskustelu taulun taiteellisesta arvosta ja ansioista. Keskusteltiin vain siitä millä tavalla saamelaisia (atoja tai fantasioituja) saa taulussa esittää.

        Ilmeisesti saamelaiset vaativat heitä käsitteleviin teoksiin "saamelaista realismia" kuten Stalinin ajan Neuvostoliitossa taulujen piti edustaa "sosialistista realismia".

        Sourin taulu oli "toritaidetta". Sillä ei ole minkäänlaista taiteellista arvoa. Jos tekijä ei olisi toistuvasti julkisuuteen pyrkinyt Playboy lehdessä pimperoaan esitellyt "julkkis", niin kenellekkään ei olisi tullut mieleenkään tilata häneltä taulua hänen kuvataiteellisten ansioittensa perusteella.

    • Anonyymi

      Sellaine se yle on.

    • Anonyymi

      Woke pitää hävittää.

    • Anonyymi

      Ylen ohjelmat ovat areenassa (joka on muuten loistava palvelu). Voisiko joku laittaa linkin missä ohjelmassa tuota itkemistä on harrastettu, kun ei ole omiin korviin eikä silmiin osunut?

      • Anonyymi

        Hyvä kysymys. Tämä aloitus taitaa olla taas osa Persujen puoluetoimiston kampanjaa "otetaan Yle poliittiseen kontrolliin esikuvamme Unkarin tyyliin".

        Järkevimmät kommentit Sourin taulusta tuli minusta nimen omaan Ylen Aamu-tv:n jälkinäytös-keskustelussa, jossa ihmeteltiin juuri sitä, että miksei puhuta Sourin taulun taiteellisesta arvosta tai arvottomuudesta vaan pelkästään siitä, mikä on sallittua saamelaiskuvastossa ja mikä ei.

    • Anonyymi

      Yle on punanen. Taulusta ei löydy millään mitään loukkaavaa. Vasemmistolaisen on sairastuneet kateuteen.

    • Anonyymi

      verta nenästään kaivaa asioilla esim kaikki vähemmistöt politiikka ja miehelle naiset tasarvo lapset

    • Anonyymi

      Vihreiden Diarrea liittyy myös tähän tapaukseen kertoo Iltalehti. YLE luonnollisesti suojelee vihreää poliitikkoa ikävältä julkisuudelta.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      6336
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      39
      4062
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3373
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      13
      3044
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2332
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2317
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1926
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      25
      1842
    9. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      28
      1594
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1392
    Aihe