Mikä minua vaivaa? Onko tuttua kenellekään. Olen alkanut puhua itsekseni. Jo pidemmältä aikaa olen saanut itseni kiinni moisesta. Olen yksinäinen ja ihmissuhteeni ovat niukat. Johtuisikohan siitä.
Entä jos menetän kontrollini niin, että pian höpisen yksikseni ihmisten ilmoillakin. Tähän saakka olen yllättänyt itseni vain kotona yksinpuhumisesta.
Olen huolissani.
Entä jos menetän kontrollini niin, että pian höpisen yksikseni ihmisten ilmoillakin. Tähän saakka olen yllättänyt itseni vain kotona yksinpuhumisesta.
Olen huolissani.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mulla on sama tapa. Puhun jatkuvasti itsekseni. Jos saan viinaa, rupean myös huutamaan itsekseni. Olen myös aina ollut yksinäinen. 12 vuoteen en ole ollut missään töissä enkä koulutuksessa. Pidän ihmisiä ahdistavana. Olen jäänyt monta kertaa kiinni ihmisten ilmoilla yksinpuhumisesta.
Ei siinä välttämättä mistään sairaudesta ole kyse, vaan luonteenlaadusta.
Tuo on ihan normaalia kaikille, jos puhekavereita ei ole tarpeeksi. Ihminen on sosiaalinen eläin ja tarvitsee jonkun jotta pysyisi järjissään. Jos siihen ei ole ketään se kehitetään mielikuvituksessa tai puhutaan vaikka seinälle tai eläimelle tai mille hyvänsä.
Minä varasin mielen terveys toimistoon ajan joku kuukausi sitten aivan samasta oireesta ja normaaliahan se oli oltuani kuukauden suljetulla skitsofreenia epäilyksien vuoksi.
Avaudun aina yksin ollessani ja rupean jopa itkemään. Ei kai kovin tervejärkistä?
Kiitos vastauksistanne te toiset "höpönassut")).
Jäin hieman kyselemään tämän skitsofreenikko epäillyn vastausta. Sinut siis todettiin terveeksi sairaalajakson jälkeen, vai ymmärsinkö oikein? Eli yksinpuhelusi ei ollut skitsofreniaa.
Olen aina ymmärtänyt, että skitsofreenikko on enemmän oudon äänen kuuntelijan roolissa kuin varsinainen pääpuhuja. No, en tunne tämän alan sairauksia juurikaan, joten tietoni voi olla väärä.
Toki itsekin mietin, että oma yksinäisyyteni ajaa minua tuohon yksinpuheluuni. Tuntuu mukavalta sanoa ajatuksiaan ääneen, vaikka siihen ei saakaan vastausta.
Itse myös itken helpommin yksin, kuin muiden seurassa, enkä ole koskaan pitänyt sitä kummallisena. Tunteiden ulospäin näyttäminen on muutenkin vaikeaa ja itku ehkä kaikkein vaikein.
Ai niin...yksin en vielä naura...saa nyt nähdä koska alan sitäkin tekemään.
Kiitos vastauksistanne ja toivottavasti muut höpönassut ja omituiset höpöttäjät kirjoittavat jatkoa omista kokemuksistaan tai mitä aihe mieleen on tuonutkaan.
...ha haa, ei haittaa. Olen puhunut minkäkokoiselle ötökälle tahansa.
Joku kerta mieleen pälähtää vaan ratkaisematon ongelma.
Sitä joutuu yksin ollessa ääneen pohtimaan.
No hyvänen aika - normaaliuden rajoja voi venyttää tarpeen mukaan.
eikös siinä hiukan kornissa biisissäkin todeta: Vain hullut selviää!
että miettisitte joitain asioita puoliksi ääneen joidenkin muiden seurassa?
Minulla on niin ärsyttävä tapa, että totean ja mietiskelen kuin huomaamattani itselleni joitain asioita...Sitten toinen vielä kyselee, että "mitä sanoit?"
Mitä siihenkin sitten voi sanoa...useimmiten sanon, että ei mitään tärkeää, antaa olla.
Sitten jotkut alkavat tivaamaan, niin mitä sun piti sanoa?
Eikö ne voi vain uskoa, että höpisin jotain itsekseni, vai olenko ihan sekopäinen, kun näin teen?
Höpönassu tunnustaa kuuluvansa tähänkin sarjaan. Töissäkin sanon puoliääneen ajatuksiani ja joskus tokaisen että "älkää minusta välittäkö...itsekseni vain puhun".Olen kyllä töissä huomannut, että aika moni tekee sitä eikä se minusta oudolta kuulosta. Korkeintaan huvittavalta joskus. Ja siitä tavasta on mukava joskus laskea leikkiäkin, enkä ole kenenkään huomannut siitä pahastuvan.
Jotenkin sitä saa pidettyä ajatuksensa paremmin koossa, kun vahvistaa sen äänellä.
Minä taidankin omata lähes kaikki yksinpuhelun muodot itsessäni. Vain tuota humalassa yksihuutamista en omaa lähinnä kai siksi, kun en ole koskaan humalassa. Tiedä sitten, jos olisin......?))))
Yksinpuhelijat voivat olla myös pohdiskelevia tyyppejä, jotka vajoavat kovin helposti sisäiseen maailmaansa. Silloin ulkopuolinen maailma voi hämärtyä ja ne yksinpuhelut alkavat pulputa kieleltä kenellä milläkin tavalla.
Itse yritän päästä tästä kiusallisesta tavastani eroon, mutta en tiedä muuta keinoa, kuin ankara itsekontrolli.
Minäkin usein puhun yksin ja joskus jopa keskustelen jonkun toisen kanssa eli keksin myös hänen vuorosanansa ja silloin tulee aika hullu olo, mutta varmaan johtuu siitä että vietän aikaa niin paljon yksin. Minut on muuten diaknosoitu skitsofreenikoksi.
Juttelen aina itsekseni kun olen yksin. Niin se on, että olet itsesi paras kuuntelija ja juttukaveri. Itsekseenpuhuminen myös selkeyttää ajattelua. En minä näe siinä mitään kummallista. Varmasti monet ihmiset puhuvat itsekseen ollessaan yksin.
En ole myöskään joutunut pahempiin erimielisyyksiin itseni kanssa. Ainoastaan sellaiset tilanteet vaativat itsensä kanssa pohdiskelua, kun mietitään, että mennäänkö alkosta ostamaan viiniä vai konjakkia ja että saunoisiko sitä illalla vai kokkaisiko vai pelaisiko pitkästä aikaa jotain. Lopulta päätös syntyy ja totean, että tulen itseni kanssa erittäin hyvin toimeen.
Kuulostanko minä teistä erikoiselta? :o)