Vastustamme epäisänmaallisia persuja. Emme ole kommareita, vasuja, demuja tai muita pilkkanimiä mitä persut meistä keksivät. Olemme maltillisia isänmaatamme rakastavia ihmisiä. Persut pelkäävät meitä.
Persuvastainen isänmaallinen enemmistö tiedottaa:
Anonyymi-ap
90529
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 90
Vanhimmat
Vastustamme persuja kunnes hallitus kaatuu - ja senkin jälkeen.
Siinähän se vitsi että sinä Soinia palvova ap pelasit varman päälle jo vaalien alla syyttäen persuja siitä, että ne myy nahkansa muille hallituspuolueille päästääkseen hillotolpille ja siitä, etteivät ne kykene yhteistyöhön muiden puolueiden kanssa paeten vastuita pakoon oppositioon..😂
Tai siinä, että sinun rotuoppia julistavan natsin (joka vaatii rajoja kiinni mamuilta että te kuulapäät voitte jatkaa lisääntymistä sukulaistenne kanssa) ainoa vihollinen vihervasurien ja mamujen sijaan on Suomen ainoa hallituskelpoinen mamukriittinen puolue joka voi toteuttaa hallituksesta käsin asiat jotka ovat teidän sinimustien omia missioita 🤣🤣
Kaikista vähimmällä päästäisiin, jos persut asutettaisiin avomerelle jollekin autiolle luodolle. Tekisivät sitten siellä mitä ikinä tuumivatkaan keskenään ja saisivat nauttia omasta taantumuksellisuudestaan ilman kammoamiaan mamuja.
Älä huoli persuista pihalle potkittu natsi jospa se mamukriittinen oikeistohallitus kaatuisi persuineen sinun saadessa sen korvaajaksi vihervasurihallitus tms joka ensitöinään palauttaa Suomen takaisin Ruotsin tielle? Minkä jälkeen sinä elämää hallitsevan persupakkomielteen omaava natsi maalitat edelleen persuja syyttäen niitä siitä, kun ne ei tee oppositiossa mitään sen eteen kun vihervasurit avaa rajat mamuille 🤣🤣
Mamu, mamu....
Persujen uhka isänmaallemme on torjuttava demokraattisin keinoin vielä kun se ei ole liian myöhäistä. Vähän yli 100 vuotta sitten venäjänkätyripunikkien annettiin kasvaa liian suureksi liikkeeksi tunnetuin seurauksin. Me emme voi tehdä samaa virhettä persujen kohdalla.
Siis samat punikit ne yrittävät nytkin nousta diktaattoriasemaan(Marin).Persut puolustaa suomalaisia ja pitävät kiinni suomalaisista arvoista ja kulttuurista
Olet persu täysin väärässä. Persut haluavat tehdä Suomesta Orbanin Unkarin ja Putinin Venäjän kaltaisen diktatuurin, jossa vain persuilla on sananvapaus ja ylipäätään vapaus. Nykyinen vapaa ja demokraattinen valtiomme, jossa kaikilla on sananvapaus, persuillakin vaikka harhoissaan muuta kuvittelevat, on puolustamisen arvoinen. Ja meidän isänmaallisen ihmisten onkin keskitettävä kaikki voimamme puolustamaan sitä persuuden ja äärioikeiston uhkaa vastaan.
Että te sinimustat ole persuille sen enempää kuin isänmaalle uhka vaan vihervasurit jotka aloittaa putinin pussiin heti lomilta palattauaan. Kiihkomielisimpien kykenemättä olemaan maalittamatta Orpon hallitusta edes lomien aikana. Tosin osasyynä sille se, että viimeisimmässä kannatusmittauksessa oppositio puolueiden kannatus tuli alas ajankohdassa missä hallitus leikkaa jne.
Jahas, sivupersoonasi joiden kanssa tappelet jokaisessa viestiketjussa 365 100%:sti ovat taas persuja? 🤣🤣
ps. Tarkennatko persuista pihalle potkittu äärioikeistolainen natsi kuinka te äärioikeistolaiset natsit ajattelitte taistella äärioikeistolaista uhkaa vastaan eli sinunkaltaisia natseja vastaan? Muutenkin kuin skitsoilemalla suoli24 palstalla 365..
Miksi vihervasurit alkaisivat veljeilemään persujen aateveli Putinin kanssa? Kerropas edes yksi realistinen fakta typerän väitteesi tueksi.
Eli haluaisit antaa noiden mainitsemiesi venäjänkätyripunikkien (äärivasureiden) EDELLEEN hallita maatamme?
Jos et ole jostain ihmeen syystä vieläkään sattunut huomaamaan, sotaveteraaniemme uhraukset ovat valuneet tyhjiin, emme ole enää se mainitsemasi "isänmaallinen Suomi". Olemme nyt monikansallinen, kansainvälinen EU Nato-maa, muun maailman pelastaja, kiitos äärivasureiden erityisesti demareiden, vihreiden ja vasemmistoliiton hallituspolitiikan.
Voi kunpa suomalaiset päättäjät ottaisivatkin mallia Orbanista!!! Eu-rahaa virtaa maahan ovista ja ikkunoista. Kansainväliset yritykset tuovat satojatuhansia työpaikkoja perustaen tehtaitaan sinne. Samaan aikaa maa ostaa, kaikista kielloista ja pakotteista huolimatta, itänaapuristamme halpaa polttoainetta, jota sitten myyvät OMILLE kansalaisilleen pilkkahintaan. Meidän edellisen hallituksen suunta oli täysin päinvastainen, miljardeja virtasi maamme rajojen ulkopuolelle mitä ihmeellisimpiin tarkoituksiin, joista maallemme ei ole ollut eikä tule olemaan mitään hyötyä, vain maksumiehen osa.
Persun venäjämielisyyden edessä seisovat kulissit horjahtivat nyt kyllä ja pahasti!
Aloittaja on oikeassa. Me kansalaiset tuemme suomea hyvänä ja pahana päivänä. Persut ei tee niin vaan haukkuvat tukijoita selän takana.
Hoh hoijjaa..Se avaaja olet edelleen sinä itse ap joka vastaat vttuile persuille palstan avauksista 100%:sti..🥱
Persumaista vähättelyä äärioikeistotaktiikan hengessä.
Suomen kansa ansaitsee parempia poliitikkoja kuin mitä persuilla on tarjota.
Onneksemme edes tuon tasoisia poliitikkoja on saatavana, kun vertaa vaikkapa edelliseen hallitukseen, en tiedä itkeäkö vai nauraako heidän saavutukselleen 2019-2023 hallituskaudella.
Sitähän se on, persun täysi poliittinen ymmärtämättömyys. Persu ei tiedä, itkeäkö vaiko nauraa ja missä kohtaa.....
Melupersu melskaa itsensä taas hengiltä. Toivottavasti hän saa apua ongelmiinsa.
Kopiopersu ei ole isänmaallinen vaan tynnyrusdä kasvanut huntalo.
Anonyymi
14.01.2024 12:53
mitäs sitä *****lle muuta?
Sinä ap olet samanlainen kopiokone kuin muutkin s24 skitsot jotka paitsi trauamtisoituu jokaisesta sanasta myös "vastaa" viestit kopioimalla jotka ovat heille osoitettuja.
Suomi ilman PS-puoluetta on tavoitteemme.
Se on varmasti monien puttea ihannoivien punikkien märkä uni. Kannattanee siis pakata laukkusi, jos raja vaikka vielä aukeaa, pääset nopsasti ihannemaahasi.
Putte on persun aateveli.
Persut ovat olleet vuosikymmeniä Putinin trollien suosikkeja.
Perussuomalaiset ovat olleet päivähoidossa Arkadianmäellä vuodesta 1995.
Perussuomalaisten saavutuksista on kirjoitettu kirja.
Kanneton kirja ilman sivuja.
PS:ssä rulaa tyhmyys ja psykopatia, ne sisältävät vääristyneet käsitykset
ihmisarvoista, mutta puolue kuvittelee jopa olevansa muiden ihmisten
yläpuolella.
Muistahan sinimustatrolli sensuroida kuten aina ennenkin kun saat jauhot suuhusi. Unhotamatta tietenkään vttuilla perään luotsinpestin suojista..🤣
Sinäkö huntalo jonkun jauhotat?
Sinut pyhäjärven vttuilevan luotsin milloin tahansa ja millä palstalla tahansa. Minkä sinä ap toki tiedätkin joutuen jokaisella niistä turvautumaan sensuuriin kun minä sinut jauhotan..🤣🤣
Aikamoisen harhaisuuden vallassa edelleenkin tunnut täällä pörräävän.
SDP:N vasemmistolainen kommari yrittää taas kieroilla. Suomalaisista enemmistö on oikeistolaisia ja sille ei voi äärivasurit yhtään mitään. SDP on perustettu itäisillä mailla ja sen huomaa kaikesta jälkikasvusta.
Isänmaalliseen persuvastaiseen enemmistöön kuuluu toki runsaasti myös oikeistolaisia. Persut ovat 17% vähemmistö mutta kokoonsa nähden erittäin haitallinen joukkio isänmaamme kannalta.
Halla-Ahoa ihaillut breivikhän yritti omalta osaltaan karsia pois mainitsemaasi demarien jälkikasvua.
Millainen on demokraatti kommari? Voisiko persu perustella väitettään?
Se on sellainen, joka koplaa vaikkapa eduskuntavaaleja, jotta pääsisi toiselle hallituskaudelle, sellainen on demokraattinen kommari.
Mitenkäs eduskuntavaaleja on muka koplattu? Edelleenkään et osannut selittää, miten demokraatti ja totalitarismi istuvat yhteen ja samaan henkilöön. Petospersujen hyrrätakkien pyörähtely on demokraattisissa vaaleissa hankitulle "mandaatille" tapa oikeuttaa persujen omaa fasistista totalitarismiaan. Näin tapahtui ensin vuonna 2015, mutta varsinainen megapetos tapahtui vasta vuonna 2023 ihan samassa hengessä, kuten NSDAP:llä vuonna 1933.
Turhaan ei puhuta haittapersuista. Pienintäkään hyvää ei persut ole tehneet.
Persut aiheuttavat Suomelle juuri sellaista haittaa mitä Putin toivoo. Siksi Putin rakastaa hallapurria.
Kaikki persujen vähäiset hallitusvastuun aikaansaannokset ovat lähinnä haitallisia Suomelle ja suomalaisille kuten esim. hallintarekisterilaki. Poikkeaako PS konservatiivi-Kokoomuksesta milläänlailla?
https://kuleksii.com/meemit/thumbnail/50230715_10156531948460642_2206354554272874496_n.jpg
No ei poikkea.
Se hallintarekisterilaki sinimustaskitsotrolli oli edelleen sinun palvoman Soinin yksi inhokeista joiden suhteen käänsi takkinsa ettei menetä salkkuaan. Saamatta Sipilän hallituksessa läpi edes huvikuunariveroaan.. Halla persujen saadessa jo rajat kiinni mikä saa sinun rotuoppia julistavan natsin psyyken hajoamaan..🤣🤣
Persujen "saavutus" silti, jota et voi kieltää. Miksi persut tekevät aina päätöksiä, jotka ovat täysin epäisänmaallisia?
joko voidaan puhua,sosialisti mädännäisyyden jälkeen
Persujen kansallissosialismilla ei ole onneksi kovin suurta kannatusta.
Kommarit ja sosialistit ovat meillä marginaalissa. Suurin osa vasemmistostakin kannattaa markkinataloutta.
Sosialismia sen sijaan oli persujen Tavion ehdotus siitä että valtion pitää maksaa kansalaisten sähkölaskut.
Ei heillä sellaista olekaan, ei siis sellaisen kannattaminenkaan onnistu.
Jussi on ollut kovinkin kiinnostunut kansallissosialismista eikä ole olemassa mitään takeita siitä, etteikö saattaisi tykätä yhä tänäkin päivänä. Niin ihmiskammoisia lausuntoja yhä antaa esim. nuorten rinnastaminen kotieläimiin.
https://www.osallisuusmedia.fi/mihin-kohtiin-demokratia-fasismi-akselilla-jussi-halla-ahon-nakokulmat-sijoittuvat/
Mikä persuja vaivaa ? Missä pimeyden valtakunnassa he elävät ?
Persut kammoksuttaa.
Jos persujen politiikka on täynnä yhtäläisyyksiä Mussolinin ja Hitlerin harrastamaan politiikkaan, niin onko se mikään ihme, jos sinusta tuntuu siltä? Näin käy, kun yksi puolue kerää kaikkien ihmiskammoisten, vähämielisten, vähä-älyisten sekä vähäjärkisten eli kaikkien huiputettaviksi alttiiden äänet itselleen. Ja vieläpä valehtelemalla päin taulua ilmeenkään värähtämättä eikä hidassaattoiset vieläkään näytä tajunneen tulleensa vedetyksi höplästä. Jo toistamiseen vuoden 2015 jälkeen.
Onneksi Persujen politiikalla ei ole mitään yhtäläisyyttä mainitsemiisi ja nuo höynäytettyt, jotka äärivasureita viime vaaleissa äänestivät, heistä iso osa on herännyt koomasta ja tajunnut, mihin jamaan sosiaalinen aate maamme sai. Nyt demareiden kannatus on onneksi laskussa...
Älähän persu muuttele toisten kirjoituksia. Osoitit vain juuri todeksi, millaisia luihuja persut todellisuudessa ovat. Persun vastuunkantokyky on tasan nolla!
Kun katsotaan edellistä hallituskautta ja tätä istuvan katastrofihallituksen puolivuotista räpeltämistä, niin ei jää mitään epäselvää edelliskauden talous- sekä työllisyyslukujen valossa, että edellisellä kaudella tehtiin todella isänmaallista politiikkaa hallituksessa. Nyt olemme tilanteessa, jossa meillä on hallitus, joka pyrkii vain jakamaan kansan kahtia ja haalimaan velkarahaa omille etupiireilleen. BKT ja työllisyys sukeltavat ja se ei ole kenenkään muiden kuin istuvan hallituksen ihan itsensä aiheuttamaa.
Persut ja äärioikeistolaiset kirjoittavat joskus todella törkeitä kirjoituksia demareista ja vasemmistosta. Sellaisen propagandan villitsemänä esim Breivik toteutti hirmutekonsa. Hillitsikö sekään persujen ja äärioikeiston törkykirjoituksia?
Äärioikeisto on pelottava, todellinen uhka.
Breivik ihaili Halla-ahoa manifestissaan. Halla-aho vihaa demareita, Breivik otti
kai mallia ? Hän vihaa kai myös demareita, koska tappoi 77 demarinuorta ?
Kun viha on sairasta kuolee ihmisiä. Sanoista ei ole pitkä matka tekoihin.
Kun ihmisen nuppi on jo valmiiksi sekaisin se tarvitsee vain pienen
kimmokkeen, että sanat käyvät toteen.
Supo on tiedottanut: Äärioikeisto on vakava sisäinen uhka.
no varmasti on iso uhka mut aloin pohtia sitten että onko lopulta äärioikeisto niin pienessä marginaalisa edelleen vai onko jopa niin että äärioikeistolaisia ja sen myötäilijöitä voi olla jopa yllättävän paljon? Osaatko tietää?
voi spekuloida esim että onko suomessa persupuolue miten yhteyksissä äärioikeistoon että onko koko puolue lopulta äärioikeistopuolue mutta en ainakaan itse tiedä enkä halua ajatella sitä koska voi alkaa ahdistaa "pikkupäätäni".
Parempi siis elää hetkessä täysillä ja nauttia elämästä =) Vinkkinä kaikille. menkää vaikka pizzeriaan syömään pizzaa perheenne kanssa!
niin että mitä mielt sä oot esim persuista ja väitteistä että persut ois äärioikeistopuolue että onko se edes totta? En osaa itse sanoa. Päämedia on kritisoinut persuja, mutta kun lukee näitä keskustelupalstoja joissa on sanottu jottain että joku persu ois höpöttäny jottain väestönvaihtoteoriasta ja joku oli kirjottanu tänne palstalle jotakin että persut olisi euroopan unionissa venäjämielisessä ryhmässä niin ei mun tietääkseni suomen uutiset , ei yle eikä MTV uutiskanava ole ainakaan uutisoinut tietääkseni koskaan siitä että persut olisi EU;n venäjämielisessä ryhmässä mikä saa minussa ainakin sen reaktion että se asia ei ole totta koska uutisissa siitä ei olla kerrottu mutta jos se asia on totta, niin sitten päämedia on tehnyt virheen , ison virheen kun ei ole informoinut suomen kansalaisia koska tuo on vakava asia jos se on totta.
Muistaakseni väestönvaihtoteoriasta oli puhetta suomen uutisissa, ylellä tai MTV3;lla tai molemmissa mutta voi olla että muistan väärin.
Persuilta on jäänyt tyystin selittämättä, että miksi he kuuluivat EU-parlamentin Venäjämieliseen ryhmään.
mut eihän suomen päämediassa tästä olla mainittu? monta kertaa oon tämän ottanut esille täällä keskustelupalstalla . Jos se on totta niin miksi media vaikenee? Vai onko koko väite totta?
väestövaihdosta muistaakseni päämedia on kertonut ihan uutisia myöten kun joku persupäättäjä oli puhunut väestönvaihdosta. En ole 100% varma sillä voin muistaa väärin.
kyllä äkkiseltään tuntuu sana väestönvaihto aika pelottavalta. joku kertoi siitä tarkemmin mitä se tarkottaa. Jossaki täällä palstalla näin eri teorian siitä mitä se tarkottaa. En osaa hönttinä ihmisenä kai tajuta kumpi puhuu/kirjottaa totta. Ehkä se on niin miten asia muotoillaan että mitä sillä väestönvaihdolla halutaan tarkottaa kun nykyään monilla ihmisillä, jopa älykkäillä saattaa mennä ajatukset solomuun netin nopeassa maailmassa . Joku selitti asian jotenki siten että esim persujen teemu keskisarja olisi väestönvaihdolla tarkoottanut sitä että kun väestö vanhenee ja kuolee että olisi siihen viitannut mut kun joku toinen esitti hypoteesin jossa sanoi jotain muuta.
Asia on mainittu noin "miljoona" kertaa, mutta kun siitä tuli mainehaitta PS.lle
PS erosi siitä - ja oli muuten liittymässä uuteen EU-parlamenttiryhmään,
jota olisi johtanut Orban, mutta se kuivui kokoon, kun Orbanilta vietiin
äänioikeus koko EU-parlamentissa.
mutta kysyn että missä lähteissä se on kerrottu "miljoona kertaa" että onko koskaan ykkösen uutisissa mainittu tai MTV3 uutisissa?? En mä ainakaan muista kuulleeni koskaan semmosesta mut ehkä mul on menny jotain ohi korvieni?????
Vai onko tuo asia mainittu jossain lehdissä ja missä lehdissä vai missä mediassa tuo on mainittu? Onko kaikki lehdet välttämättä ns hyviä lehtiä? Esim MV-lehti on epämääräinen lehti ja oon itseki samaa mieltä monien kanssa että on epämääräinen enkä siis nyt tarkoita että tuo asia olisi mainittu MV-lehdessä koska siellä ei sellaista tietenkään mainittaisi.
Sori pahoittelut jos koet että oon vähän tööt tööt.
Jos tuo on totta niin minusta tosi kammottava asia =0
Venäjän talouspolitiikka putinin aikakaudella= rikkaitten ja köyhien kuilu valtavan suuri
Ja jos persut on venäjämielinen niin silloin todennäköisesti he kannattavat tuota talouspolitiikkaa. Se tarkoittaisi tulevaisuuden suomessa sitä että rikkaitten ja köyhien kuilu ois valtavan suuri johon liittyy muun muassa pienituloisten duunarien aseman hankaloittamista , siis todennäköisesti ja paljon kustannusten minimointia, esim eri julkisten palveluiden karsimista, noin veikkaisin, ja että paljon yleensäkin investointien jäädyttämisiä ja paljon leikkauksia , ja uskon että tekisivät näin missä tahansa taloustilanteessa, mut toisaalta tämä on spekulointia, sillä vasta sitten tiiämme kun aika näyttää sen, että olemmeko oikiassa vaiko viärässä heijän suhtteen, mut ennusmerkit ei näytä hyvältä. Talouslinja on siis sama kuin putinin venäjän talouslinja tai USA;n trumpin talouslinja eli kovaa oikealta eli linja olisi todennäköisesti jopa melko enemmän oikealla kuin maltillisen oikeistopuolue kokoomuksen linja. Täytyy muistaa esim se, että kokoomuksen petteri orpo kannattaa proggressiivista veroa. Muistaakseni aika moni persu kannattaa tasaveroa. Tasaverokin on silti parempi kuin reggressiivinen vero, mutta kaikkein ideaalein ja järkevin on proggressiivinen vero.
Venäjän putinin ja hänen puolueensa muut havaintoni ovat nämä; 1.demokratian alasajo 2. Mielivaltainen vangitseminen= toisinajattelijat 3.Tarkkailevaa toimintaa yhteiskunnassa 4.Koti, uskonto ja isänmaa -teema usein keskiössä 5.Seksuaalivähemmistöillä heikko tilanne 6.Naisten asema ei paras mahdollinen
Ja jos siis persut tosiaan olleet venäjämielisessä ryhymässä EU;ssa niin voisiko olla niin että persut on noissakin teeseissä samoilla linjoilla kuin Venäjä?
Paljon arvailua. Ennusmerkit ei ole hyvät. Itse en ota kantaa enkä uskalla ottaa kantaa että onko tuo totta koska ei mulla ole siitä tietoa. Pitäs tietenkin mun ottaa asiasta selvää googlettamalla mutta en taida jaksaa. Ne on myös henkisesti niin raskaita prosesseja että parempi katsoa vaikkapa kissavideoita youtubesta =)
kun tarkemmin mietin "omilla pikkuaivoillani" niin tuntuis että tommonen talouslinja on kai aikamoista kidutusta että taitaisi ajaa kovaan köyhyyteen ja siihen että jos ei panostettaisi juuri mihkään niin ei olis ennää juuri mitään liikkeitä sun muita vaan tosi nihkeätä olisi kaikki.
Mitä on persujen isänmaallisuus ? Se ei ole muuta kuin "mamuvihaa".
He kuvittelevat, että se on isänmaallisuutta.
Persut/varsinkin Halla-adolf on koko ajan lietsonut vihaa ja paniikkia muita maita ja sieltä tulevia kohtaan. ehkä näin psygologisesti ajatellen uskon että hänen eristäytyneisyys lukutoukkana on suuri syy? pelko todellista elämää ja ihmisiä kohtaan on vieläkin kova,ei siis presidentti ei edes kaupan kassa ainesta
natsiksi sinä sinimustien somesaastevastaava ap olet kova poika halailemaan mamuja 24/7...🤣🤣
kyllä siellä anolaisia, salaliittohörhöjä ja natseja vtuttaa kun onnistuivat sössimään ikuisen äärimmäisen hyväpalkkaisen suojatyöpaikan persuissa etuineen jokaisen edellisistä joutuessa samantien laulukuoroon ilman että yhdelläkään on koskaan mitään asiaa eduskuntaan ;)
Kukapa olisi koskaan uskonut mitä siitä seuraa kun Soini hillotolppa himossaan haali natsitatuoidun Halmeen jne. puolueeseensa päästääkseen eduskuntaan edellisenkalstaisten äänillä minne ei päässyt SMP :n nimissä millään ennen sitä?
Jokohan sinä persuista pihalle potkittu ääliöoikeistolainen osaisit kertoa miksi sinä vainoat ja maalitat Halla-ahoa vaikka hän kertomasi mukaan on natsi joita sinä itsekkin edustat???
ps. Valtakunnan kakkosmies eduskunnan puhemiehenä, kuinka se tukee teoriaasi eristäytyneestä lukutoukasta? 🤭 Seuraava kysymys vaikka jätät vastaamatta edelliseenkin ottaen kiltisti jauhot suuhusi. Aiheen ollessa eristäytyminen jokohan sinä ap sattuisit muistamaan montako vuotta siitä on, kun viimeksi kävit ulkona?
Avaatko hiukan ap kuinka teidän sinimustien "mamuviha" poikkeaa persujen vastaavasta? Vai ovatko kaikki muutkin sinimustat sinun tavallasi mamuja halailevia vihervasureita? 🤣🤣
Suomen suurin uhka persujen muodossa jopa ajankohdassa missä putin pukkaa hybridimamua rajalle keväällä viimeistään homman karatessa kunnolla käsistä teki oikeistohallitus persuineen mitä tahansa sen estämiseksi?
Suomi on joutunut lamaan, koska suomalaiset ovat tehneet liian vähän töitä, hyvänä esimerkkinä tästä on persujen puheenjohtaja Riikka Purra, kuka ei ole eläessään ollut missään töissä, vaan sen sijaan on koko elämänsä loisinut yhteiskunnan tuilla.
Milloin sinä pjärven persuja vainoava 🔵⚫ trolli hakeudut hoitoon tuon sinun elämääsi hallitsevan persupakkomielteen kanssa? Yhtä ja samaa persujen perään itkemistä luotsinpestin suojista 18-22h/365vrk vuodessa oli arki tai pyhä, joulu tai juhannus.
"Saatko sinä pjärven mm. persupakkomielteinen stalkkaava s24ammattitrolli palkkasi viestimäärien perusteella kun samojen viestien kopiot tulee eri palstoilla vastaan helposti kymmeniä jopa satoja kertoja?"
"Ennen natsit juoksi mamujen perässä niitä potkimassa nykyisin ne juoksee persujen perässä vasara kädessä."
...ja puolueesta pihalle potkittu ääliöoikeistolainen vainoaa&mustamaalaa persuja pakkomielteisesti 18-22h/365vrk vuodessa suoli24:lla Iuotsinpestin suojista ("Roskaväellä on roskaväen huvit").
"Varsinaisen harhaluuloisuushäiriön tärkein oire on pysyvä harhaluulo, joka muistuttaa lähinnä päähänpinttymää eli pakkomiellettä.
Häiriö (PERSUPAKKOMIELLE) on psykoottinen tila,
...ja kaikki s24 palstat persujen maalittamiselle valjastanut persuista pihalle potkittu kremlin trolli kyseessä.
"Ei ole mikään penaalin terävin kynä tämä sinimusta-trolli joka tekee vuoden jokaisena päivänä s24:lla kaikille enemmän kuin selväksi kuinka persut eivät ole natseja vaan persuista pihalle potkittujen natsien vihan ja vainon ykköskohde. Mamujen ja vihervasuri mamuhalaajien sijaan.."
Persujen "isänmaallisuus" ei ole mitään muuta kuin heidän kollektiivista
mamuvihaansa. He kuvittelevat, että "isänmaallisuutta" on se,
kun rasistiset tollot yhdessä vihaavat ulkomaalaisia.
Persuthan eivät hyväksy edes muita suomalaisia. Vain rasisti on "oikea" suomalainen
persujen mielestä.
DEMARIT ON KYTRPIÄ.
Oikeasti isänmaallisia on suuri 80 %:nen suomalaisten enemmistö,
johon ei kuulu rasistit eli valeisänmaalliset.
Joo varmaankin, isänmaanne on itämailla eikä Suomessa.
Eikös se tuo itärajan takainen puutarhatonttu-Putin ole persun aateveli? Nationalistinen kansalliskonservatiivi?
DEMARIT ON KYTRPIÄ.
Hyvä Suomi - ILMAN persuja !
Kaikissa EU-maissa tulisi kieltää fasistiset puolueet, myös Suomessa PS.
EU-jäsenmaitten kuuluu täyttää oikeusvaltion kriteerit.