Mikä tahansa jumala on epäoikeudenmukainen, JOS häneen uskovat "pelastuvat" ja muut joutuvat "kadotukseen".
Syynä on se, että ihmiset syntyessään eivät ole mitenkään samalla viivalla ns. "totuuden" kuulemiseksi ja sisäistämiseksi, eikä kukaan tunnetusti voi vaikuttaa siihen, mihin olosuhteisiin syntyy.
Pari esimerkkiä: Jos kristinuskon jumala on se oikea, niin miksi olisi reilua, että yksi syntyy suomalaiseen pappissukuun, ja toinen taas altistuu koko elämänsä voimakkaasti hindulaisuudelle koskaan kuulematta Jeesuksesta puolikasta sanaakaan?
Ja jos taasen islam on se ainoa oikea, niin miten voisi olla oikeudenmukaista, että vaikkapa juuri minä en ole koskaan edes tullut ajatelleeksi, mitä islaminusko todella on, mutta minut on kyllä koulutettu kristinuskon saloihin jo alle 10-vuotiaana, vaikken itse ole siihen edes voinut mitenkään vaikuttaakaan?
Ja vielä kolmas esimerkki: joku syntyy henkisesti vähäosaisena, eikä koskaan edes tajua, mitä "uskonto" oikeastaan tarkoittaa. Jos hän kuoltuaan pelastuu armosta tai säälistä, niin hän sai syntymässään epäreilusti paremmat kortit iäisyyttä ajatellen kuin moni muu.
Ja viimeiseksi: jos jokaiselle tietämättömälle tarjotaan kuoleman jälkeen tietoisku totuudesta, ja kysytään sen jälkeen, valitseeko pelastuksen vaiko kadotuksen, niin eikö tuo tietoiskun antaminen ole vähintääkin epäoikeudenmukaista verrattuna maanpäällisen elämän jatkuvaan epätietoisuuteen tai tietämättömyyteen? Ja kuka voisi olla enää uskomatta, kun joku häikäisevä henkiolento kuoleman jälkeen vääntää totuuden rautalangasta?
Pelastus ja kadotus ovat suurta petosta ja huijausta, ja moraalisesti hyvin arvelluttavia käsitteitä!
Syynä on se, että ihmiset syntyessään eivät ole mitenkään samalla viivalla ns. "totuuden" kuulemiseksi ja sisäistämiseksi, eikä kukaan tunnetusti voi vaikuttaa siihen, mihin olosuhteisiin syntyy.
Pari esimerkkiä: Jos kristinuskon jumala on se oikea, niin miksi olisi reilua, että yksi syntyy suomalaiseen pappissukuun, ja toinen taas altistuu koko elämänsä voimakkaasti hindulaisuudelle koskaan kuulematta Jeesuksesta puolikasta sanaakaan?
Ja jos taasen islam on se ainoa oikea, niin miten voisi olla oikeudenmukaista, että vaikkapa juuri minä en ole koskaan edes tullut ajatelleeksi, mitä islaminusko todella on, mutta minut on kyllä koulutettu kristinuskon saloihin jo alle 10-vuotiaana, vaikken itse ole siihen edes voinut mitenkään vaikuttaakaan?
Ja vielä kolmas esimerkki: joku syntyy henkisesti vähäosaisena, eikä koskaan edes tajua, mitä "uskonto" oikeastaan tarkoittaa. Jos hän kuoltuaan pelastuu armosta tai säälistä, niin hän sai syntymässään epäreilusti paremmat kortit iäisyyttä ajatellen kuin moni muu.
Ja viimeiseksi: jos jokaiselle tietämättömälle tarjotaan kuoleman jälkeen tietoisku totuudesta, ja kysytään sen jälkeen, valitseeko pelastuksen vaiko kadotuksen, niin eikö tuo tietoiskun antaminen ole vähintääkin epäoikeudenmukaista verrattuna maanpäällisen elämän jatkuvaan epätietoisuuteen tai tietämättömyyteen? Ja kuka voisi olla enää uskomatta, kun joku häikäisevä henkiolento kuoleman jälkeen vääntää totuuden rautalangasta?
Pelastus ja kadotus ovat suurta petosta ja huijausta, ja moraalisesti hyvin arvelluttavia käsitteitä!
Vastaukset 7
Vanhimmat
ainakin kristittyjen kohdalla, jos he lukisivat hieman tarkemmin Raamattua ja uskoisivat Jeesusta ja apostoleja enemmän kuin oppi-isiään.
Uudessa testamentissa on kaksi pääkohtaa, joissa puhutaan tuomiosta: Matteus 25:32-56 ja Ilmestyskirja 20:12-15. Matteuksessa tuomion perustana on pelkästään se "mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni". Ilmestyskirjassa taas sanotaan, että "kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan". Kummassakaan kohtaa ei puhuta uskosta yhtään mitään.
Suomalaisessa kirkkoraamatussa on paha käännösvirhe Markus 16:16: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." - lieneekö 'opillisten silmälasien' tuottama käännös. Kreikankielisessä alkutekstissä ei ole sanaa kadotus vaan pelkästään verbi 'katakrinoo' (tuomita, antaa langettava tuomio). Tätä verbiä käytettiin antiikin Kreikassa tuomioistuimen antamasta päätöksestä, oli se sitten vaikka sakkorangaistus. Aapeli Saarisalo kääntääkin kohdan oikein: "joka ei usko, se tuomitaan".
Lutherin oppi 'pelastus on yksin uskosta' kuulostaa hienolta mutta on ristiriidassa jopa Paavalin kirjoittaman roomalaiskirjeen kanssa vaikka löyhästi siihen perustuukin:
6. hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
7. niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
8. mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.
9. Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
10. mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle!
11. Sillä Jumala ei katso henkilöön.
12. Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
13. sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
14. Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
15. ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
16. sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan. (Room 2)
Paavali kirjoittaa tässä "minun evankeliumini mukaan" - onkohan Lutherin ym. protestanttien evankeliumi ollenkaan sama kuin Paavalin?
Oikeudenmukaisen tuomion lisäksi Raamatun mukaan on mahdollista saada myös armahdus, koska siellä luvataan yhteensä kolme kertaa: "jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu". (Jooel 2:32, Apt 2:21, Room 10:13) Tässäkään ei sanota 'jokainen kristitty joka huutaa' - eikä voitaisikaan sanoa, koska ensimmäisen kerran lupaus esiintyy Vanhassa testamentissa.
Eli kristinuskossa tuntuu olevan epätietoisuutta, pelastutaanko pelkän uskon vaiko tekojen hyvyyden ja omatunnon puhtauden kautta. Molempi parempi?
"jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu"
Mutta jos ei eläessään tiedä siitä oikeasta Herrasta mitään? Paha huutaa, kun ei tiedä ketä huutaa.
Ja jos kuoleman jälkeen annetaan mahdollisuus huutaa uudestaan, minusta ainakin tuntuu, että olosuhteet ovat silloin niin erikoiset, ettei voi olla huutamatta, kun tuijottaa jo kuoleman jälkeistä elämää silmästä silmään.
saatan olla ny väärässä, muistan lukeneeni yhdestä kirjasta, nimeä en muista, juuri tästä asiasta,
siinä oli asiasta kerrottu jotenkin näin,
esim. täällä suomessahan meidän on helppo tulla uskoon, kuulemme Jeesuksesta paljon, ja monta kertaa elämämme matkalla, kun taas vaikka kiinassa, ei paljon uskosta kerrota, mahtaako olla vielä kiellettyäkin,siellä uskoon tuleminen on vaikeampaa.
eli se otetaan huomioon kun ihminen kuolee, jos kuulee Jeesuksesta paljon , ja on ns. helppo lähteä seuraamaan Jeesusta, ja silti kieltäytyy.
eli tuo oli nyt omin sanoin kerrottu, jos olen väärässä korjatkaa, mutta sinänsä aika järkeenkäypää, olin itsekkin pohtinut tuota samaa asiaa kuin sinä
Jokainen tuomitsee itse itsensä. Omatuntonsa mukaan. Ei siihen mitään ulkopuolista tuomaria tarvita.
Kristillisessä sanastossa voisi ehkä sanoa, että omatunnon ääni on Jumalan ääni, ja se tulee sisältäpäin. Eli jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, käy itse asiassa sisäistä keskustelua omatuntonsa kanssa.
Ei ole oleellista, onko Jumalaa tai Herraa, mutta jokainen voi todeta omatuntonsa olemassaolon. Myös tuomarina.
Ja tuomio pannaan täytäntöön joka hetki, eikä vasta kuolemassa.
Tässä asiassa kristikunnassa vallitseekin kahtiajako, jossa toisella puolella ovat katoliset ja ortodoksit ja toisella protestantit. Minulla on protestanttinen tausta, mutta olen viime aikoina kallistunut yhä enemmän ortodoksien kannalle - eli 'usko täydellistyy hyvistä teoista'. Minusta tämä on terveempi kuin puhtaaksiviljelty 'yksin uskosta' -oppi, joka on tavallaan tuhonnut kristinuskon moraalinen ja tehnyt Jumalasta tavalliselle ihmiselle käsittämättömän kummajaisen.
Kaikilla kirkkokunnilla tuntuu lisäksi olevan ehtona joko kirkon jäsenyys (esim. katolisilla extra ecclesiam nulla salus - kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta) tai 'oikea usko'. Jeesuksen opetuksista näitä ehtoja ei kuitenkaan löydy - hänen mukaansa "jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, onn minun veljeni ja sisareni ja äitini".
Monissa kuolemanrajakokemuksissa ihmiset ovat kohdanneet äärettömän lempeän ja viisaan olennon, joka on tuomitsemisen sijasta näyttänyt heille heidän elämänsä, jolloin kokijat ovat saaneet 'tuomita itse itsensä' ja oivaltaa missä heillä olisi eniten parantamisen varaa.
Raamatussa on kehoitus kertoa kaikille Kristuksen pelastus-sanoma.
Jokainen tehkööt omasta uskostaan ja toiminnastaan sitten oman omantuntonsa mukaan oman päätöksensä, eli satua vai totta.
Itse uskon vaikken aina käyttäydykään kuten monien mielestä "uskovaisen" pitäisi, vajavainen kuin olen.
Veit sanat suustani. Tätä asiaa olen monesti pohtinut. Kirjoittamasi lisäksi olen ajatellut myös persoonallisuuden vaikutusta uskomisen helppouteen. Onhan kaksoistutkimuksissa todettu, että "taipumus uskonnollisuuteen" on periytyvä (nyt en muista lähdettä), joten epäreilua tuntuu tuokin olevan. Jos toisella siis on jo syntyessä taipumus uskonnollisuuteen, hänellä lienee etuoikeus taivaaseen, joka taas pitäisi olla kaikille tasapuolisesti saatavilla.
Näistä asioista olisi mielenkiintoista jutella jonkun kriittiseen keskusteluun kykenevän tunnustavan kristityn kanssa. Olen kuitenkin huomannut, että uskoon kuuluu - kuten nimikin sanoo - uskominen silloinkin, kun jokin asia on kertakaikkiaan ristiriidassa terveen järjen tai oikeudenmukaisuuskäsityksen kanssa. Tämä on siis ylitsepääsemätön suo.