Joutuivatko Sörkän sotarikolliset

Nämä asiat ovat jostain syystä vain homostallarien tiedossa.
Hieman myöhään tulevat "paljastukset".
Minkäs teet, kun ei aiemmin tullut keksittyä.

Anonyymi kirjoitti:

Nämä asiat ovat jostain syystä vain homostallarien tiedossa.
Hieman myöhään tulevat "paljastukset".
Minkäs teet, kun ei aiemmin tullut keksittyä.

Risto Ryti, oli tapansa mukaan kylpemässä Yrjönkadun uimahallissa, jossa hänellä on nimikkoloosi, kun valtiollisen poliisin miehet tulevat.

Katajanokan vankilassa sotasyyllist olivat kaikki yhden hengen vankilakopissa riippumatta siitä, mitä Venäjän Tiltun mielikuvitus taas tuottaa!

Anonyymi kirjoitti:

Katajanokan vankilassa sotasyyllist olivat kaikki yhden hengen vankilakopissa riippumatta siitä, mitä Venäjän Tiltun mielikuvitus taas tuottaa!

Tuomitut
Lopulliset, 21. helmikuuta 1946 julistetut tuomiot olivat:

Tuomittu Asema Rangaistus
Risto Ryti Suomen tasavallan 5. presidentti 10 v. kuritushuonetta
J. W. Rangell Suomen 25. pääministeri 6 v. vankeutta
Edwin Linkomies Suomen 26. pääministeri 5v. 6 kk vankeutta
Väinö Tanner ministeri 5v. 6. kk vankeutta
T. M. Kivimäki Suomen Saksan suurlähettiläs 5v. vankeutta
Henrik Ramsay ministeri 2v. 6.kk vankeutta
Antti Kukkonen ministeri 2v. vankeutta
Tyko Reinikka ministeri 2v. vankeutta
Tuomittujen vankeusaika
Tuomitut suorittivat rangaistuksensa Helsingin keskusvankilassa.

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin pöytäkirjoista kertyi neljä suurta kansiota, joissa oli yhteensä 2 293 sivua, ja niiden liitteistä viisi vastaavankokoista kansiota.

Julkinen sana kommentoi oikeudenkäynnin päättymistä ja langetettuja tuomioita vaihtelevasti. Porvarillisten ja sosialidemokraattisten lehtien kirjoituksissa oli kantavana teemana toivomus, että nyt olisi poistunut ratkaiseva sisä- ja ulkopoliittinen este lopulliseen rauhansopimukseen pääsyn tieltä. Sen sijaan äärivasemmiston lehdet Työkansan Sanomat ja Vapaa Sana vertasivat syytettyjen saamia tuomiota Saksan miehityksen kokeneissa maissa ja Saksan entisissä vasallivaltioissa langetettuihin tuomioihin ja pitivät niitä lievinä. Samoin ne arvostelivat jyrkästi varsinkin niitä oikeuden jäseniä, jotka olivat koko oikeudenkäynnin ajan vaatineet kaikkien syytettyjen vapauttamista. Oikeudenkäynnin päättyminen huomioitiin myös ulkomaiden lehdistössä, ja esimerkiksi Yhdysvaltain suurimpiin kuulunut sanomalehti The New York Times kirjoitti: ”Tuomittujen suomalaisten johtajien traaginen erehtyminen tapahtui, kun he, saadakseen [talvisodassa] menetetyt maa-alueet takaisin, lyöttäytyivät yhteen Hitlerin kanssa. Silloin he eivät ainoastaan yliarvioineet Saksan voimavaroja, vaan myös käsittivät väärin sen suuremman selkkauksen luonteen, johon he maansa johdattivat.”

Sotasyyllisyysoikeuden syytteet valmistellutta tutkijalautakuntaa johtanut oikeusneuvosmies Onni Petäys ampui itsensä vajaa kuukausi tuomioiden julkistamisen jälkeen, 17. maaliskuuta 1946. Petäyksen kerrottiin joutuneen ennen oikeudenkäyntiä ja sen aikana ylivoimaiseen hermopaineeseen ja Neuvostoliiton suoranaisen painostuksen kohteeksi.

Vaatimus sotaan syyllisten rankaisemisesta kirjattiin myös Pariisin rauhansopimuksen 9. artiklaan, vaikka jo vuosi ennen sen allekirjoitusta Suomen sotasyyllisyysprosessi oli toteutettu Neuvostoliiton vaatimassa järjestyksessä ja sen edustajia tyydyttäneellä tavalla. Historioitsija Jukka Tarkan mukaan kyseessä oli osoitus Neuvostoliiton halusta nöyryyttää Suomea vielä taannehtivasti, koska siinä vaadittiin jo toteutunutta asiaa.

Vapautuminen
Neuvostoliiton ratifioitua Pariisin rauhansopimuksen 29. elokuuta 1947 ja valvontakomission poistuttua Suomesta saman vuoden syyskuun lopulla, lyhimmän vankeusrangaistuksen saaneet Kukkonen ja Reinikka päästettiin ehdonalaiseen vapauteen lokakuussa 1947, jolloin he olivat suorittaneet 5/6 määrätystä rangaistuksesta. Kahden ja puolen vuoden tuomion saanut Ramsay pääsi vankilasta jouluna 1947. Loput miehistä pääsivät ehdonalaiseen vapauteen lain sallimalla tavalla sitä mukaa kuin he olivat suorittaneet puolet rangaistuksestaan. Viimeisenä vankilasta ulos pääsi Rangell 21. helmikuuta 1949.[37] Toukokuussa 1949 presidentti J. K. Paasikivi armahti syksystä 1948 lähtien sairaalassa olleen Risto Rytin terveydellisistä syistä; samalla hän armahti vielä ehdonalaisessa vapaudessa olleet Rangellin, Tannerin, Linkomiehen ja Kivimäen. Normaalin vapauttamiskäytännön mukaan Ryti olisi päässyt vankilasta vasta helmikuussa 1951, mutta hänet oli vaikean sairauden vuoksi jo lokakuussa 1948 siirretty Kivelän sairaalaan. Rytille itselleen armahduspäätös merkitsi käytännössä vain sitä, että vartijoina olleet poliisit poistuivat sairaalan eteisestä.

Sotasyyllisinä tuomittujen vapauttaminen rangaistusten loppuosista merkitsi sitä, että he saivat takaisin menettämänsä kansalaisluottamuksen. Näin Linkomies ja Kivimäki saattoivat palata hoitamaan professuurejaan Helsingin yliopistossa, ja vaalikelpoisuuden palautumisen myötä Tanner nousi jälleen eduskuntaan vuoden 1951 ja Kukkonen vuoden 1954 vaaleissa. Myös muut palasivat erilaisiin julkisiin virkoihin ja tehtäviin lukuun ottamatta Rytiä, joka vetäytyi julkisuudesta ja vietti viimeiset vuotensa kotonaan Kaivopuistossa.

Anonyymi kirjoitti:

Katajanokan vankilassa sotasyyllist olivat kaikki yhden hengen vankilakopissa riippumatta siitä, mitä Venäjän Tiltun mielikuvitus taas tuottaa!

Sä oot Nokan poika!

Yleensä asekätkijät olivat jämäköitä jätkiä ja monet taistelut kokeneita sotilaita kun taas stallarit ja käpykaarti edusti alamaailman ja huume-elämän riuduttamia kuikeloita! Tiltu itse voi todeta oman olemuksensa rappiotilan peilistä! Ei karkuun juoksu vaadi luonnetta!

Anonyymi kirjoitti:

Yleensä asekätkijät olivat jämäköitä jätkiä ja monet taistelut kokeneita sotilaita kun taas stallarit ja käpykaarti edusti alamaailman ja huume-elämän riuduttamia kuikeloita! Tiltu itse voi todeta oman olemuksensa rappiotilan peilistä! Ei karkuun juoksu vaadi luonnetta!

Lue lisää

Pervetiiniä molemmilla runsaasti asekätkijöiden kätköistä.

Asekätkijät olivat rohkeita ja valmistautuivat pahimman varalle!

Karkurit ovat kaikissa kulttuureissa HALVEKSITTUJA OLENTOJA!

Figes: Vallankumouksen Venäjä 1891-1991.

Kun Neuvostoliitto oli romahtamaisillaan saksalaisten uhatesssa Stalingradia Stalin antoi heinäkuun 28. päivänä 1942 päiväkäskyn no 227. ”Ei askeltakaan taaksepäin”, jota ei tunnustettu julkisesti ennen kuin vasta 1988. Se määräsi joukot puolustamaan Neuvostoliiton maaperän jokaista metriä ”viimeiseen veripisaraan”, ja uhkasi”panikoivia” ja ”pelkureita”, jotka laistavat velvollisuudestaan. Erityisiä ” sulkuyksiköitä” (zagradotrjady) asetettiin vahvistamaan NKVD:n yksikköjä. Ne kulkivat Neuvostoliiton rintaman takana ja ampuivat sotilaat, jotka jättäytyivät jälkeen tai yrittivät paeta taistelusta. Sodan aikana nämä joukot ampuivat 158.000 Neuvostoliiton sotilasta; 436.000 vangittiin, 422.000 pantiin ”hyvittämään verellään” rikoksensa isänmaata vastaan palvelemalla erityisissä rangaistuspataljoonissa, joita käytettiin kaikkein vaarallisimpiin tehtäviin.

Totuus on tullut ilmi.

Pakokauhua, seonneita päälliköitä eikä tietoakaan organisoidusta puolustuksesta.
Veteraanit ovat viime vuosina puhuneet aiempaa avoimemmin omista kokemuksistaan sodissa. Esiin on noussut muun muassa sotilaiden huumeidenkäyttö etenkin kaukopartioissa ja mielenterveysongelmat, jotka riivasivat monia sodan jälkeen.

– Huumeongelmista eli pervitiinin käytöstä vaiettiin.

Veteraanit avautuvat kirjassa myös tekemistään sotarikoksista. Etenkin hyökkäysvaiheen alussa vihollisvankeja ja taistelussa haavoittuneita neuvostoliittolaisia surmattiin säälittä.