Tulipa tuossa mieleen sellainen asia kun kuuntelee tuota työssäkäyvien ulinaa työttömistä, että he unohtavat jostakin syystä ulista työttömistä eläkeläis loisista. Eläkeläinenhän on yhteiskunnalle moninkertaisesti turhempi kuin normaali työtön työnhakija. Eläkeläisellä ei ole aikomustakaan tehdä työhakemuksia tai mennä töihin, eikä heiltä sellaista edes missään tilanteessa vaadita. Eläkeläisellä ei ole edes minkäänlaista potentiaalia koskaan tulla hyödylliseksi osaksi yhteiskuntaa, toisin kuin tavallisella työttömällä työnhakijalla. Kaiken lisäksi eläkeläiset kustantavat yhteiskunnalle ja veronmaksajille huomattavasti enemmän kuin normaali työtön työnhakija. Miksi eläkkeistä ei leikata? Miksi vanhusten annetaan loisia yhteiskunnan varoilla ilman mukinoita? Jos minä saisin päättää, eläkkeet lakkautettaisiin kokonaan. Jokaisella vanhuksella tulisi olla velvollisuus elättää itsensä loppuelämänsä jos hän jättäytyy pois työelämästä. Nuorempien työttömien tukia ei pidä lakkauttaa tai leikata, sillä heissä on sentään edes potentiaalia ja elämää edessä.
Eläkeläis loiset
41
554
Vastaukset
- Anonyymi
Kunnon persu siellä kirjoittelee.
- Anonyymi
Ad hominem.
- Anonyymi
Ja vielä mielenvikainen.
- Anonyymi
Äärivasemmistolaisen aloitus selvästi. Äärivasemmisto kiikuttaisi rahamme muille maille vierahille ei omille vanhuksille
- Anonyymi
Aloittaja ei sitten aikoinaan jää eläkkeelle ja kieltäytyy kaikista eläkemuodoista. Minä tein yli 40vuotisen työuran ja pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle 59vuotiaana, käsi ei vapise kun eläkkeeni kuittaan, olen sen ansainnut. Aloittaja menee nyt vain kiltisti töihin ja rahoittaa osaltaan yhteiskuntaa eikä nauti sosiaalitukia.
- Anonyymi
Ethän sinä ole eläkkeitäsi ansainnut, olet 40 vuoden työurasi aikana maksellut sillon eläkkeellä olevien eläkkeitä. Ja nuo rahat he ovat käyttäneet ostelemalla tietokoneita joilla voi skypetellä toisten samanlaisten luurankojen kanssa, jos ovat onnistuneet käynnistämään skypen jostain napista.
Ei nykypäivänä kannata työnteko ellet voi tehdä sitä pimeänä tai edes harmaana. Jos eläkejärjestelmä ei romahda niin hienoa saat silti takuueläkkeen joka on samaa suuruutta kuin kaverilla joka tehnyt töitä samalla palkalla vuosikymmenet, mutta sillä erolla että hän on maksanut palkastaan työeläkemaksuja ja sinä et.
Eli olet jäänyt kokoajan voitolle tuon työeläkemaksun verran, puhumattakaan muista palkasta ryöstettävistä veroluonteisista maksuista.
Nuo säästyneet rahat voi toki sijoittaa ja saada näin paljon suurempaa eläkettä, tai jäädä vaikka "eläkkeelle" vähän ennen.
Samoin voit nostella työttömyyskorvauksia kokoajan jos teet pimeää työtä, eli rahaa tulee senkin puolesta jo paljon enemmän kuin sillä kaverilla joka tekee pikkupalkkaista duunia koko elämänsä. - Anonyymi
Onnea 40 vuotisesta urastasi lois eläkeläisten elättäjänä! Sinäkään aikana eläkeläiset eivät ole olleet yhteiskunnalle millään tavalla hyödyksi, ja sinä vain mielihyvin olet maksanut tämän kuluerän työlläsi. Miksikö? Jotta jollakin sairaalla logiikalla pystyt oikeuttamaan oman eläkeloisintasi nyt myöhemmällä iällä? Nyt olet vielä hyvällä(?) tuurilla 30 vuotta loisena työikäisten ihmisten riesana kompensoimatta tätä yhtään mitenkään. Sinä et ole ansainnut yhtään mitään pummi.
- Anonyymi
Aloittaja on hakotiellä. Työeläkeläiset ovat työn sankareita. Paiskineet töitä yhteiskunnan hyväksi 35-40 vuoden ajan ja maksaneet itse oman elämänsä kulut, sekä eläkemaksuja. Työeläkkeelle jääminen on työelämän huipentuma.
- Anonyymi
Loisivat sitten vielä toiset 35-40 vuotta päälle muiden rahoilla. Onko tämä "sankarillista" toimintaa? Ei varmasti muiden kuin eläkeläisten mielestä. Kyllähän kaikki elämäntapatyöttömätkin pitävät sitä omaa elämäntapaansa kovin sankarillisena. Tässä sentään voin nähdä jonkinlaista logiikkaa, sillä elämäntapatyötön on tehnyt valinnan olla olematta eläkeläis loisen orja. Itse en tule menemään töihin, sillä minulla ei ole aikomustakaan maksaa yhdenkään loisen elämää omalla työlläni ja ajallani. En nyt miksikään sankariksi itseäni sanoisi, mutta jos toinen vaihtoehdot ovat olla elättäjä ja olla elätettävä, niin valinta on helppo. Olette iljettävän tekopyhää porukkaa.
- Anonyymi
Ja maksaa veroa siitä eläkkeestäkin , joka asia aina uhohdetaan tuoda esille
- Anonyymi
Myös aloittaja on itse jäämässä jonain päivänä eläkkeelle - todennäköisesti työttömän roolista, ei työllisen. Miten on aikomus toimia tuolloin? Kieltäytyä omasta minimieläkkeestä ja elää pyhällä hengellä?
- Anonyymi
Miksi kieltäytyisin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kieltäytyisin?
Niin, miksi kieltäytyisit? En minäkään eläkkeestä kieltäytynyt.
Mutta sinä et pane tikkua ristiin eläkkeesi eteen. Minä tein eläkkeeni eteen töitä yli 40 vuotta. Ansaitsemallani eläkkeellä maksan ja mahdollistan veroina sinunkin elämäsi joka päivä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, miksi kieltäytyisit? En minäkään eläkkeestä kieltäytynyt.
Mutta sinä et pane tikkua ristiin eläkkeesi eteen. Minä tein eläkkeeni eteen töitä yli 40 vuotta. Ansaitsemallani eläkkeellä maksan ja mahdollistan veroina sinunkin elämäsi joka päivä.Et tee eläkkeesi eteen yhtään mitään. Sinä et maksa omaa eläkettäsi. Eläkkeesi maksetaan veronmaksajien selkänahasta. Sinä loikoilet keskellä arkipäivää kotonasi keskustelufoorumeilla hyödyttämättä yhtään ketään. Maksamasi verot ovat kohdallasi pelkkää verojen kierrättämistä, nämä verot syntyvät muiden työllä. Ei sinun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et tee eläkkeesi eteen yhtään mitään. Sinä et maksa omaa eläkettäsi. Eläkkeesi maksetaan veronmaksajien selkänahasta. Sinä loikoilet keskellä arkipäivää kotonasi keskustelufoorumeilla hyödyttämättä yhtään ketään. Maksamasi verot ovat kohdallasi pelkkää verojen kierrättämistä, nämä verot syntyvät muiden työllä. Ei sinun.
Ei täällä tarvi loikoilla. Yhden viestin kirjoittaminen ei kauaa kestä, eikä edes kymmenen. Samalla voi tehdä kotona toitä, miluummin osa tauottaakin välillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et tee eläkkeesi eteen yhtään mitään. Sinä et maksa omaa eläkettäsi. Eläkkeesi maksetaan veronmaksajien selkänahasta. Sinä loikoilet keskellä arkipäivää kotonasi keskustelufoorumeilla hyödyttämättä yhtään ketään. Maksamasi verot ovat kohdallasi pelkkää verojen kierrättämistä, nämä verot syntyvät muiden työllä. Ei sinun.
Mitä jos kaikki olisivat sosiaalipummeja ja taakaksi yhteiskunnalle, kuten aloittaja? Entä jos kaikki tekisivät työtä ja maksaisivat veroja ja sotuja? Jälkimmäinen selvästi on toimivan yhteiskunnan malli.
- Anonyymi
Olen tyytyväinen eläkeläisistä. Pari sellaista piti minut pinnalla pahimman pätkätyökurimuksen keskellä. Hehän ovat hyvinkin hyväntatahtoisia.
- Anonyymi
Minä työtön, hullu ja eläkeläinen elelen leveästi, taas tuli viiskymppiä lisää eläkkeeseen vuoden alussa. Asumistuki on selvästi suurempi eläkeläiselle, eläkeläisellä saa olla tilillä viiskyttonnia ja silti tulee asumistukea satasia kuussa. Kyllä kannattaa olla työtön, hullu ja eläkeläinen tässä maassa!
- Anonyymi
Ei kukaan kunnon eläkeläinen makuuta 50 tonnia tiillä. Ne laitetaan pankin vakuutuskuoren sisään, kasvamaan osakkeina tai korkosijoituksia. Ei kenenkään eläkeläisen tarvitse olla persaukinen. Vain työttömät lusmuilijat kärvistelevät kassan taskurahoilla ja kiroilevat yhteiskuntaa. Eläkeläinen sen sijaan miettii jo ensi talven asuinpaikkaa. Lähtisikö Aasiaan vai Espanjaan. Vai katsoisiko , mitä Etelä Amerikasta löytyy eläkeläisille.
- Anonyymi
Jännä nädhä mitä mieltä aloittaja on sitten kun hänen ikänsä on 70v. Veikkaan, että mielipide muuttuu kun hän vanhentuu.
- Anonyymi
Eläkeläinen ulkomaille? Vitsi. Moni paappa saa sydärin jo lentokentällä.
- Anonyymi
Heh-heh! Tietäisitpä kuinka ahkeria matkailijoita eläkeläiset ovat! Jopa yli 90-vuotiaat lentävät minne haluavat, vaeltavat ja liikkuvat. Mutta he tekivätkin 40-50 vuotta töitä ja kartuttivat itselleen hyvän eläkkeen.
Jos nyt aloittaisit työnteon, millaisen eläkkeen saisit pikkuisen takuueläkkeen sijaan? 1500, 2000, 3000 vai jopa 4000? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh-heh! Tietäisitpä kuinka ahkeria matkailijoita eläkeläiset ovat! Jopa yli 90-vuotiaat lentävät minne haluavat, vaeltavat ja liikkuvat. Mutta he tekivätkin 40-50 vuotta töitä ja kartuttivat itselleen hyvän eläkkeen.
Jos nyt aloittaisit työnteon, millaisen eläkkeen saisit pikkuisen takuueläkkeen sijaan? 1500, 2000, 3000 vai jopa 4000?Hulluja puhut. Kaikilla tuntemillani eläkeläisillä joku krenkka ja osa jo manan majoilla.
- Anonyymi
Harmittaisi alle neljällä tonnilla osallistua. Koskaan et tiedä, milloin terveys p@sk. on kovin pieni summa siitä.
- Anonyymi
Onhan näitä eläkeläisloisia Suomessa yllinkyllin jotka eivät ole tehneet töitä päivääkään ja saavat jopa parempaa eläkettä kuin ikänsä töitä tehneet TYÖeläkeläiset!
- Anonyymi
Miten muka voi olla mahdollista että työtä tekemätön saisi parempaa eläkettä kuin työtä tehnyt? Sossutukia ei lasketa. Sossussa asioiminen tukien vuoksi on kerjäämistä ja elämänsä kontrollin alistamista sossutantoille.
- Anonyymi
Ketjusta huomaa hyvin, että yleensä ei tiedetä, kuka eläkkeet maksaa ja kenelle.
Työssä käyvät ovat todellakin itse maksaneet tulevat eläkkeensä yksityisille eläkelaitoksille. Kertyneet varat on tuottavasti sijoitettuna. Nämä yksityiset eläkevakuutusyhtiöt maksavat ansioeläkkeet, verovaroja ei niihin käytetä.
Sen sijaan työtä vieroksuvat saavat vain Kelan eläkkeitä. Ne maksetaan yhteisistä verovaroista. Nämä eläkkeet voisikin lopettaa kokonaan muilta kuin vammaisuuden takia työkyvyttömiltä. Samoin kaikki muu omavalintaisesti työttömien elättäminen.- Anonyymi
Kyllä työeläkeyhtiötkin maksavat työkyvyttömyys eläkettä. Tietenkin.
Minunkin työkyvyttömyys eläke tulee eläkevarmalta.
Tokihan olin töissä ennen loukkaantumista. - Anonyymi
Onko hallitus tekemässä mitään toimia esim. mielenterveysperusteisten eläkkeiden vähentämiseksi? Kaikessa päätöksenteossa pitäisi ottaa huomioon päihde- ja mieletervsyongelmat. Mutta päinvastoin hallitus ehdottaa korkeamman prosentin pienpanimotuotteita ja limuviinoja kauppoihin. Ja lisäksi alkoa on mahdollista tilata kotiinkuljetuksella. Perusteena se, ettei alkoholin kulutus ole kasvanut viime uudistuksessakaan. Ei niitä vaikutuksia litroissa mitata. Vastuussa sosiaaliTURVAministeri. Ja julkiset sote-menot kasvaa. On pohdittu oikein perusteellisesti tätäkin asiaa.
Jaahas, vai tällainen trolli. Ei tullut mieleen, että eläkeläiset ovat eläkkeensä tienanneet työssä ollessaan. Sen vuoksi jokaisesta palkasta maksetaan veroja ja työeläkevakuutusmaksua. Sen sijaan eläkeiän nostamisesta voidaan puhua.
Aikoinaan, 1930-luvulla, kun eläketurvasta säädettiin itsenäisessä Suomessa laki, vaadittiin yleensä 35 vuotta työelämän palveluksessa olemista taikka 63 vuoden ikää. Tähän aikaan ihmiset elivät Suomessa keskimäärin alle 60-vuotiaiksi. Nykyään eletään keskimäärin reilusti yli seitsemänkymmenenviiden. Mikäli oltaisiin 1930-luvun tilanteessa, vastaava eläkeikä nykyään olisi noin 80-vuotta.- Anonyymi
Kyllä eläkkeet jaetaan almuina kun on jaksanut ahertaa aamusta iltaan duunissa!
23v työssä ollut joka tienannut 3000€/kk saa saman eläkekertymän määrän tilille kuin työtön joka ei ole koskenutkaan työhön...
Työvuosi kerryttää eläkettä keskimäärin muutaman kympin kuukaudelle eli ei se 43v eläkemäärä duunissa kovinkaan kummoiseksi nouse, työtöntä parempi kuitenkin.
Huom! Duunarilla harvemmin 3000€/kk palkkaus normaalissa päivätyössä eikä liioin vuorotyössäkään! - Anonyymi
Totta. Minultakin eläloiset ryöstivät 16-23 vuotiaana ansaitut eläkerahat. Kumma kyllä maksettuja eläkemaksuja en saanut takaisin.
- Anonyymi
Täällä kohtalontoveri. Työeläke alkoi kertymään vasta 24-vuotiaana.
- Anonyymi
Ihme kitinää eläkkeistä. Kun 17vuotiaana aloin työurani tein palkan takia töitä ja paljon ylitöitäkin enkä näitä eläkeasioita miettinyt hetkeäkään, vasta yli 50 vuotiaana aloin tarkastelemaan että minkähän kokoista eläkettä tulen saamaan nyt tuntuu että nuoret joilla on työura vasta aluillaan ovat jo huolissaan eläkkeistään, aivan turhaan kyllä te eläkkeenne saatte, eläkevaroja on nyt 250 miljardia ja joka päivä eläkelläisiä lähtee kirkkomaalle eläkevaroja kuluttamasta.
- Anonyymi
Vedä happea välillä. Tiedän eläkeläisiä joilla hyvä työhistoria ja hyvät paperit. Hakevat jatkuvasti töitä. Eivät saa niitä. Ikärasismi on aivan järkyttävää. Kuntoa ja halua töihin riittää. Monilla ei ole mitään lääkitystä. Herrojen on aivan turhaa puhua työurien pidentämisestä tai eläkeläiset töihin juttuja. Rekryt ei vaan anna vanhoille töitä ja tämä on faktaa. Itse nähty ja koettu.
- Anonyymi
EU-Suomi on ikärasismin luvattu maa. Muita syrjintäkriteereitä ovat väärä jäsenkirja, hyväveli- ja hyväsiskojärjestelmät, nepotismi ja altruismi.
- Anonyymi
Hyi olkoon. Kerropa ajatuksesi lähisuklaisillesi. Vanhemmille ja isovanhemmille. Kuka sinua on hoitanut ,ketkä on sinulle järjestänyt tämän yhteiskunnan. Taputatko innoissasi kun vanhenrt tuolle ajatuksellesi ? Häpeä raukka.
- Anonyymi
Olen kertonut ja kaikki ovat kanssani samaa mieltä. Hekin hakevat töitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen kertonut ja kaikki ovat kanssani samaa mieltä. Hekin hakevat töitä.
Jos olet aloittaja niin oletko miettinut vähän sitä rahan liikkumista.
Jos työssäkäyvä maksaa nykyisen eläkeläisen eläkkeet ja siinä samalla saavat lupauksen että saavat tietyn maksuihin perustuvan eläkkeen tuleivaisuudessa niin onko silloin eläke "ilmaista" rahaa?
Tai ajatellaan pankkia, annat pankille rahat säästöön.
Mitä arvelet rahalle käyvän? Pistetäänkö se pankkiholviin jotta saat ne tarkalleen samat setelit takaisin kuin haluat?
Ei kyllähän se pankki antaa ne rahat jollekkin joka hakee lainaa, siis kustannatko sinä sitten tuon lainanhakijan projektin?
Eläkemakun maksaja ostaa itselleen tiketin jolla saa sitten eläkkeelle jäätyään tiketin osoittaman summan, en tiedä miksi tuo ei mene jakeluun?
Taitaa kuitenkin kyseessä olla nyt kommunistinen ajatus jossa pitäisi kavaltaa ja pettää nuo ostetut eläkkeet itselle.
- Anonyymi
Työeläkkeellä olevat ovat paiskineet noin 40 vuotta töitä ja maksaneet rutkasti veroja ja työeläkemaksuja. He ovat todellakin ansainneet eläkkeensä. Ne jotka eivät koskaan ole edes viitsineet opiskella itselleen ammattia tai koskaan olleet töissä ovat niitä tarpeettomia kulueriä yhteiskunnalle.
- Anonyymi
Muttamutta, jokainen vanhushan on elättänyt itsensä eli maksanut palkastaan eläketurvamaksua. Vaikka se maksetaankin tavallaan tuleville eläkeläisille mutta se kompensoidaan omalla eläkkeellä. Tämä pitäisi olla AP:n kaltaisille tolloillekin selvää.
Ja sitten, monet eläkeläiset ovat töissä, tästäkin kuulee jatkuvasti monesta mediasta, joten Ap-tollo seuraa aikaasi, ennen kuin tulet tänne päsmäröimään!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 961872
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1761387Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll161238En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061157Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?651138- 81984
- 87976
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K72969Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289793Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107768