Putinin tavoin, voi historiallisia oikeuksia alueihin puolustaa ja alkaa sillä perusteella sitä vastaan sotia valloittaakseen sen takaisin omistukseensa.
Tämä on historian tapahtumien valossa epäoikeutettu päätelmä.
Kuitenkin Israelin alueenseensa pysyvä ikiaikainen omistusoikeus on kirjattu raamattuun. Israelin kansan ajoivat alueeltaan Muhammedin Islamin-uskoiset arabit, jota läntiset maat eivät koskaan hyväksyneet.
Israelille annettiin lähinnä Birttien avulla takaisin luvattu maa, jonka asuttivat kuitenkin silloin arabit. Pahin arvio tehtiin juuri silloin, kun koko historiallista Israelin aluetta ei puhdistettu arabeista kokonaan, eikä luovutettu kokonaista historiallista aluetta tyhjennettynä muista ihmisistä yksinomaan Israelille.
Näin olisi pitänyt alunperin tehdä, koska arabit tai muhamettilaiset olivat valloittaneet läntisten maiden Pyhän alueen Israelin omistuksesta haltuunsa.
Nyt tilanne on vain entisestään komplisoitunut, kun oitäisi kaikki arabit siirtää pois kokonaan Israelin Raamatun mukaisilta alueilta takaisin sinne, mistä Israelin valloitusretkelleen ovat lähteneet.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.