Romanit talvisodassa - Romanit tulevassa sodassa

"Kolme Palmin veljeä taisteli sodassa. Kaksi heistä haavoittui. Kaikkiaan romaneita osallistui sotaan 300, joista 60 kaatui. Sodan aikaan muun muassa Siirtoväen huollon keskuksen johtaja Urho Kekkonen esitti erityisiä työleirejä romaniväestölle.

Kotirintamalla pakkotyöt uhkasivat irtolaisina käsiteltyjä romaneita. Haastattelussa Palm kertoo, millaisissa oloissa romaneja eli 1950-luvun Suomessa. Kurja kohtelu ajoi Palmin lopulta muuttamaan Ruotsiin. Hän kuitenkin palasi, kun Suomen olot kääntyivät parempaan."

https://yle.fi/a/3-9970376

Ilmeisesti suurin osa romaneista ei joutuisi edelleenkään sotaan, jos/kun sota sytytetään NATO:n ja Venäjän välille. Minusta mannet on tässäkin asiassa suorastaan nerokkaita, samoin kun alkavat nostamaan eläkettä täysi-iän saavutettuaan.

Romanikulttuurissa on monia etuja.
087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Kolme Palmin veljeä taisteli sodassa. Kaksi heistä haavoittui. Kaikkiaan romaneita osallistui sotaan 300, joista 60 kaatui. Sodan aikaan muun muassa Siirtoväen huollon keskuksen johtaja Urho Kekkonen esitti erityisiä työleirejä romaniväestölle.

Kotirintamalla pakkotyöt uhkasivat irtolaisina käsiteltyjä romaneita. Haastattelussa Palm kertoo, millaisissa oloissa romaneja eli 1950-luvun Suomessa. Kurja kohtelu ajoi Palmin lopulta muuttamaan Ruotsiin. Hän kuitenkin palasi, kun Suomen olot kääntyivät parempaan."

https://yle.fi/a/3-9970376

Ilmeisesti suurin osa romaneista ei joutuisi edelleenkään sotaan, jos/kun sota sytytetään NATO:n ja Venäjän välille. Minusta mannet on tässäkin asiassa suorastaan nerokkaita, samoin kun alkavat nostamaan eläkettä täysi-iän saavutettuaan.

Romanikulttuurissa on monia etuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu