Suotavaa olisi, että viesti menisi myös senioripäässä läpi.
Halla-ahon kannatus kertoo nuorison valveutuneisuudesta.
Anonyymi-ap
25168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Senioripää on onneksi älykkäämpi.
Se nuoruus, se hulluus. Näin kuuluu sananlasku joka pitää edelleen paikkansa.
No, se ei ainakaan pidä paikkaansa. Otahan pillerit ennen kuin menet pehkuihin!
Nuoruus ja kyvykkyys. Vanhuus ja dementia! Tätä varmaan tarkoitettiin.
Näky että myös keski-ikäset ja vanhukset rollineen oli ps kojulla kahvilla hehkuttamassa ehdokasta.
Meillä ei ol tarvetta😉
Nuorissa on tulevaisuus.
Nuoret eivät ole niin kusettettavia kuin vanhukset jotka äänestävät punikkeja.
Nuorille on muitakin kanavia saada tietoa kuin punikkien YLE.
Mökin mummo on täysin punaisen Ylen armoilla koska ei hänellä ole välttämättä muita kanavia saada tietoa yhteiskunnasta kuin se töllö.
Se töllö taatusti suoltaa punaista maailmankuvaa mökin mummolle.
Punainen aate perustuu valheeseen ja on murhannut sata miljoonaa ihmistä.
Paljon on saanut nuorisoa puolelleen. Taitaa voittaa😅😆😁😇😊
Nuorissa on tulevaisuus väitetään. Nuoret myös kokevat konkreettisesti elämässään mitä "monikultturisuus on rikkaus. ei mulla muuta" todellisuudessa tarkoittaa.
hurria en äänestä
Näyttää menevän:https://www.is.fi/politiikka/art-2000010133732.html
he he he ,,,,,,, ja he hee
Nuoret pitää saada äänestämään niin saadaan paras pressa Halla-ahosta.
jos tota natsia joku äänestää niin äkkiä aika lääkäriin voi olla että pelastut
nuorisoa naurattaa halla-ahon suorittama oman perseensä kaivelu ja sitten sormien haistelu. TikTokTikTok. Perunuoret ovat ottaneet tavan omakseen, paljon hajua, paljon hajua, kakan.
Nuorisoon uppoaa populismi ja samoin kouluttamattomaan aikuiseen.
Kuitenkin Persut rokottavat juuri suurinta äänestäjäkuntaansa armotta, jokohan järki palaisi äänestäjiin?
Vihervasemmistohan viljelee tutkitusti populismia runsaimmin.
Kun PISA tulokset menee alas tulee PS kannatus ylös.
PISA tulokset kääntyivät laskuun vuoden 2006 mittauksessa ja laskenut siitä asti. Samaan aikaan PS kannatus on noussut. Ei taida olla sattumaa.
NUORET TEILLÄ ON TULEVAISUUS JA NYT VOITTE ÄÄNESTÄÄ NRO 5
hyvä että haluatte pitää kotimaa omana ja rauhaan pyrkiä
Nykynuoret tietää asioista, siksi he kannattavat fiksuinta presidentti ehdokasta, eli Halla-ahoa
Meidän luokalla kaikki kannattaa Halla-ahoa