Outoa toimintaa Vantaan kuluttajaneuvonnasta

Vantaan kuluttajaneuvoja Anna- Maija Hovikorpi otti firmaamme yhteyttä soittamalla firmamme asiakaspalvelupuhelimeen. Hän oli puhelimessa erittäin tuohtunut ja järkyttynyt siitä, että meillä käynyt asiakkaamme oli mennyt toiseen firmaan korjauttamaan hiuksiaan josta oli joutunut maksamaan kuulemma 98 euroa. Sanoin että firmallamme on tapana vastata kirjallisesti kaikkiin kysymyksiin ja pyysin aiheesta lisää tietoa kirjallisesti sillä asiakaspalvelupuhelin on ainoastaan ajanvarausta varten. Ko kuluttajaneuvoja sanoi että kirjallisesti ei kuluttajavirasto toimi lainkaan vaan ainoastaan suullisesti, ja sanoi lähettävänsä kyllä sähköpostiviestin jossa taas pyytää minua ottamaan puhelimitse yhteyttä häneen. (Johtuukohan siitä, että sanallista keskustelua on vaikeaa toteennäyttää juridisesti ja kuluttajaneuvoja voi täten tehdä millaisen päätöksen haluaa, myös puolueellisen?). Annoin sähköpostiosoitteen siltävaralta ettei kuluttajavirastolle tulisi edes kuluja esittää asia kirjallisesti. Sähköpostiin olikin tullut kirjallinen viesti jossa pyydettiin vain ottamaan yhteys kuluttajavirastoon. Koskevaa asiaa kommentoitiin vain parilla virkkeellä ja viesti oli lyhyt. Miksi kuluttajavirasto ei suostu enää antamaan mitään mustaa- valkoisella? Onko niin että tunnekuohussa työskentelevä virkailija ei pysty olemaan puolueeton vaan käsittelee asiat niin ettei jää mitään todisteita? Mikä viranomainen valvoo kuluttajaneuvojan toimintaa suomessa? Eikö kuluttajaviranomainen voi vastata päätöksistään muuta kuin puhelimessa tai suullisesti. Eikö tämä ole laitontakin?
133785
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kaikki liikeelämässä ja muuallakin kannattaa vaatia kirjallisesti.
Puheet voi vääntää aivan muuksi tai ottaa vain sopivia pätkiä sieltä täältä.
Jos kuluttajavirasto on yhtään tehtäviensä tasalla se toimittaa kyllä asian kirjallisesti.

Äänestä

eri instanssit. Kuluttajaneuvoja on kunnan palkkalistoilla ja pyrkii sovittelemaan asioita ilman mitään päätäntävaltaa. Voi korkeintaan ohjata asiakkaan eteenpäin tekemään valituksen kuluttajavalituslautakunnalle tai nostamaan kanteen käräjäoikeudessa. Kuluttajavirasto on valtion orgaani, joka ei yleensä kyseisenlaisiin pkkujuttuihin puutu.

Toinen kysymys on se miksi pilasit asiakkaan hiukset?? Siitä lienee syytä vähän maksaakin korvauksia. Lienisi myös reilua kerota oma nimesi kun kerran täällä nimeltä arvostelet arvokasta työtä tekevää kuluttajaneuvojaa. Osaisimme sitten kaikki itse tehdä johtopäätökset siitä asioimmeko liikkeessäsi.

Äänestä
  • asiakas ei halunnut hintaan kuuluvaa leikkausta ollenkaa ja kerroimme että latvat jää kuiviksi ilman sitä. Sitten hän suoraan meni vantaan kuluttajaneuvojalle joka kuulemma oli sanonut että rahat voi saada suoraan takaisin ilman että tarvitsisi suostua korjaukseen. Se on toista mitä laki sanoo, sillä asiakkaan tulisi suostua ensin korjaukseen ja korjaus olisi ollut helppoa. Sensijaan tyttö alkoi soittelemaan kokoajan firmaan ja vaatimaan jo maksettuja rahojaan takaisin suostumatta korjaukseen. Paikalla oli useita todistaja.

    Äänestä

  • yritys kirjoitti:

    asiakas ei halunnut hintaan kuuluvaa leikkausta ollenkaa ja kerroimme että latvat jää kuiviksi ilman sitä. Sitten hän suoraan meni vantaan kuluttajaneuvojalle joka kuulemma oli sanonut että rahat voi saada suoraan takaisin ilman että tarvitsisi suostua korjaukseen. Se on toista mitä laki sanoo, sillä asiakkaan tulisi suostua ensin korjaukseen ja korjaus olisi ollut helppoa. Sensijaan tyttö alkoi soittelemaan kokoajan firmaan ja vaatimaan jo maksettuja rahojaan takaisin suostumatta korjaukseen. Paikalla oli useita todistaja.

    ja ainakin ko virkailijan nimen alla on hänen virkanimikkeensä "kuluttajaneuvoja". Se nimike ei ole itsekeksimäni. Ehkä virkailijalla on itseltään mennyt sitten epähuomiossa ammattikin vääräksi kun ilmoittaa sellaisen nimikkeen sähköpostissa jossa pitäisi ottaa yhteyttä häneen. Minustakin on outoa että viranomaiset eivät suostu käsittelemään kirjallisesti asiaa. Kuten ko virkailijalle kerroin, kysyn asiaa jostain muualta sillä suullisesti voi väittää mitä tahansa minun sanoneen ja tehdä millaisen päätöksen tahansa. Oikeusasiamies varmaan ottaa juttuun kantaa.

  • sekaisin menneet? kirjoitti:

    Kuluttajaneuvoja juuri sinulle soitellut onkin. Nyt alkaa mennä parturilla puurot ja vellit sekaisin:)

    Kyseinen viranomainen neuvoo kuluttajia ja neuvottelee yritysten kanssa ja yrittää päästä ratkaisuun. Hänellä ei ole mitään päätäntävaltaa, joten hänen päätöksistään sinun on turha huolehtia:) Sinun ei myöskään ole pakko keskustella hänen kanssaan mikäli et halua.

    Äänestä

  • tero_2.0 kirjoitti:

    Kuluttajaneuvojalla ei ole mitään päätäntä valtaa asiassa. Mikäli yrityksesi ja kuluttaja eivät saa asiaansa sovittua kuluttajanuvojan avustuksella, on kuluttajalla mahdollisuus viedä asia kuluttajavalituslautakunnan ratkaistavaksi.

    Tällöin pääset selvittämään asiasi vain ja ainoastaan kirjallisesti.

    Lautakunnan päätös on myös vain suositus, joten yrityksesi ei ole pakko sitä noudattaa. Useimmat yritykset sitä tosin yleensä noudattavat.

    Äänestä

  • sekaisin menneet? kirjoitti:

    ja ainakin ko virkailijan nimen alla on hänen virkanimikkeensä "kuluttajaneuvoja". Se nimike ei ole itsekeksimäni. Ehkä virkailijalla on itseltään mennyt sitten epähuomiossa ammattikin vääräksi kun ilmoittaa sellaisen nimikkeen sähköpostissa jossa pitäisi ottaa yhteyttä häneen. Minustakin on outoa että viranomaiset eivät suostu käsittelemään kirjallisesti asiaa. Kuten ko virkailijalle kerroin, kysyn asiaa jostain muualta sillä suullisesti voi väittää mitä tahansa minun sanoneen ja tehdä millaisen päätöksen tahansa. Oikeusasiamies varmaan ottaa juttuun kantaa.

    silloinhan suomi olisi aivan hunningolla. Kiitti vastauksista. Kirjallisista siis :D

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kuluttajaneuvojalla ei ole mitään päätäntä valtaa asiassa. Mikäli yrityksesi ja kuluttaja eivät saa asiaansa sovittua kuluttajanuvojan avustuksella, on kuluttajalla mahdollisuus viedä asia kuluttajavalituslautakunnan ratkaistavaksi.

    Tällöin pääset selvittämään asiasi vain ja ainoastaan kirjallisesti.

    Lautakunnan päätös on myös vain suositus, joten yrityksesi ei ole pakko sitä noudattaa. Useimmat yritykset sitä tosin yleensä noudattavat.

    Olen kuullut monen yrittäjän kertovan, että nämä kuluttajavirkaihmiset ovat ammattitaidottomia ja soittelevat suutuspäissään. Kirjalliset päätökset ovat täynnä virheitä ja ne voi jättää huomioimatta. Oikeudessa ne eivät kaikkine virheinensä pidä.

    Äänestä

  • sekaisin menneet? kirjoitti:

    ja ainakin ko virkailijan nimen alla on hänen virkanimikkeensä "kuluttajaneuvoja". Se nimike ei ole itsekeksimäni. Ehkä virkailijalla on itseltään mennyt sitten epähuomiossa ammattikin vääräksi kun ilmoittaa sellaisen nimikkeen sähköpostissa jossa pitäisi ottaa yhteyttä häneen. Minustakin on outoa että viranomaiset eivät suostu käsittelemään kirjallisesti asiaa. Kuten ko virkailijalle kerroin, kysyn asiaa jostain muualta sillä suullisesti voi väittää mitä tahansa minun sanoneen ja tehdä millaisen päätöksen tahansa. Oikeusasiamies varmaan ottaa juttuun kantaa.

    Kuten tapana on, kun joku tekee väärin, häntä sopii painostaa kannanotoilla. Laita esiin häiriintyneen kuluttajagestapon sähköposti niin voimme kaikki pommittaa häntä tiedusteluilla.

    Äänestä

  • kuluttaja itsekkin kirjoitti:

    Kuten tapana on, kun joku tekee väärin, häntä sopii painostaa kannanotoilla. Laita esiin häiriintyneen kuluttajagestapon sähköposti niin voimme kaikki pommittaa häntä tiedusteluilla.

    Monilla asiakkailla näyttää olevan se käsitys että kun itse töpeksii,niin kuluttajaasiamies pelastaa.
    Itse rättikaupassa olleena,eräs morsian halusi ostaa vähän käytetyn hääpuvun. Hän halusi korjauksia siihin. Kun korjaukset oli tehty ja helmaa lyhennetty leikaten. Hän ei tullutkaan pukua hakemaan.Soitin ja sanoin että olet itse tilannut koko kyseisen systeemin ja se pitää maksaa.Eihän se hänelle käynyt vaan hän teki valituksen kuluttajaasiamiehelle. Kuluttajaasiamies ehdotti että asiakas maksaa tehdyt korjaukset. Leikattua osaahan ei kukaan pysty enää korjaamaan.
    Lisäksi hän kertoi että ompelijoilla on nykyisin tapana laskuttaa työ etukäteen turhien narinoiden välttämiseksi.Kaikkien mukavimpia on asiakkaat jotka tietävät mitä haluavat. Eivätkä sooloile käy ei tämä käy minulle.
    Kaikki asiakaspalvelusssa tekevät parhaansa ja tiedossa on ettei asiakasta huijata kuin kerran.
    On olemassa pieni ryhmä ihmisiä jotka haluavat haastaa riitaa monissa asioissa ja oikein hakemalla haetaan vikoja ja virheitä.
    Monet esim. ompelijat ja käsitöiden tekijät haluavat rauhallisen työpaikan jossa tehdä toitä. Jos työskentelee katutasossa niin porukkaa lappaa. Yksi käy kysymässä tietä ja toinen kelloa ja joku tulee kauppaamaan jotain. Joku voi jäädä heittämään läppää tunniksi ja kahdeksi.Siinä se päivä hyvin vierähtää kun ei ole saanut oikein mitään aikaiseksi.

    Äänestä

  • yrittäjä itsekin kirjoitti:

    Olen kuullut monen yrittäjän kertovan, että nämä kuluttajavirkaihmiset ovat ammattitaidottomia ja soittelevat suutuspäissään. Kirjalliset päätökset ovat täynnä virheitä ja ne voi jättää huomioimatta. Oikeudessa ne eivät kaikkine virheinensä pidä.

    Nämä kuluttajaneuvojat saattavat soitella suutuspäissään, koska hehän ovat kuulleet vain toisen puolen asiasta, ja ovat muodostaneet kantansa jo tämän puutteelisen tiedon perusteella.

    Lautakunta koostuu kuitenkin useammasta jäsenestä, joita ovat kuluttajavirkaihmiset sekä, mikä tärkeintä, edustajia myös ko.alalta, esim. kyseisen alan yrittäjien liiton edustajia. joten näkemystä pitäisi löytyä myös alalta.

    Käsittely tapahtuu vain kirjallisten vastineiden perusteella, joten sen laatimiseen on syytä käyttää hieman aikaa. Mikäli yrittäjä ei toimita vastinetta ollenkaan käsittely on varmasti hyvin yksipuolista.

    Oikeuskäsittely on aivan erikseen, silloin asia lähtee liikkeelle puhtaalta pöydältä.

    Äänestä

  • Töpeksii kirjoitti:

    Monilla asiakkailla näyttää olevan se käsitys että kun itse töpeksii,niin kuluttajaasiamies pelastaa.
    Itse rättikaupassa olleena,eräs morsian halusi ostaa vähän käytetyn hääpuvun. Hän halusi korjauksia siihin. Kun korjaukset oli tehty ja helmaa lyhennetty leikaten. Hän ei tullutkaan pukua hakemaan.Soitin ja sanoin että olet itse tilannut koko kyseisen systeemin ja se pitää maksaa.Eihän se hänelle käynyt vaan hän teki valituksen kuluttajaasiamiehelle. Kuluttajaasiamies ehdotti että asiakas maksaa tehdyt korjaukset. Leikattua osaahan ei kukaan pysty enää korjaamaan.
    Lisäksi hän kertoi että ompelijoilla on nykyisin tapana laskuttaa työ etukäteen turhien narinoiden välttämiseksi.Kaikkien mukavimpia on asiakkaat jotka tietävät mitä haluavat. Eivätkä sooloile käy ei tämä käy minulle.
    Kaikki asiakaspalvelusssa tekevät parhaansa ja tiedossa on ettei asiakasta huijata kuin kerran.
    On olemassa pieni ryhmä ihmisiä jotka haluavat haastaa riitaa monissa asioissa ja oikein hakemalla haetaan vikoja ja virheitä.
    Monet esim. ompelijat ja käsitöiden tekijät haluavat rauhallisen työpaikan jossa tehdä toitä. Jos työskentelee katutasossa niin porukkaa lappaa. Yksi käy kysymässä tietä ja toinen kelloa ja joku tulee kauppaamaan jotain. Joku voi jäädä heittämään läppää tunniksi ja kahdeksi.Siinä se päivä hyvin vierähtää kun ei ole saanut oikein mitään aikaiseksi.

    tuntuvat nyt olevan monille kovin hankalia

    http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default.asp?site=34&tmf=6475&lmf=6509&id=6509&mode=readdoc

    aloittakaa vaikka tuolta tsekkaaminen. pointti nyt tähän kuitenkin, että tuskin otti hänkään suoraan kuluttaja-asiamieheen yhteyttä, häntä ennen on nimittäin useampi auttava taho, eivätkä yksittäistapukset kuulu hänen toimenkuvaansa.

    harmi että jouduit itse näkemään vaivaa toisten ajattelemattomuuden vuoksi. no saitpa onneksi ilmeisesti korvauksesi.

    mutta itse asiasta, tuolla pari juttua jotka kannattaa tsekata

    http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/1066
    http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/693

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yritys kirjoitti:

Vantaan kuluttajaneuvoja Anna- Maija Hovikorpi otti firmaamme yhteyttä soittamalla firmamme asiakaspalvelupuhelimeen. Hän oli puhelimessa erittäin tuohtunut ja järkyttynyt siitä, että meillä käynyt asiakkaamme oli mennyt toiseen firmaan korjauttamaan hiuksiaan josta oli joutunut maksamaan kuulemma 98 euroa. Sanoin että firmallamme on tapana vastata kirjallisesti kaikkiin kysymyksiin ja pyysin aiheesta lisää tietoa kirjallisesti sillä asiakaspalvelupuhelin on ainoastaan ajanvarausta varten. Ko kuluttajaneuvoja sanoi että kirjallisesti ei kuluttajavirasto toimi lainkaan vaan ainoastaan suullisesti, ja sanoi lähettävänsä kyllä sähköpostiviestin jossa taas pyytää minua ottamaan puhelimitse yhteyttä häneen. (Johtuukohan siitä, että sanallista keskustelua on vaikeaa toteennäyttää juridisesti ja kuluttajaneuvoja voi täten tehdä millaisen päätöksen haluaa, myös puolueellisen?). Annoin sähköpostiosoitteen siltävaralta ettei kuluttajavirastolle tulisi edes kuluja esittää asia kirjallisesti. Sähköpostiin olikin tullut kirjallinen viesti jossa pyydettiin vain ottamaan yhteys kuluttajavirastoon. Koskevaa asiaa kommentoitiin vain parilla virkkeellä ja viesti oli lyhyt. Miksi kuluttajavirasto ei suostu enää antamaan mitään mustaa- valkoisella? Onko niin että tunnekuohussa työskentelevä virkailija ei pysty olemaan puolueeton vaan käsittelee asiat niin ettei jää mitään todisteita? Mikä viranomainen valvoo kuluttajaneuvojan toimintaa suomessa? Eikö kuluttajaviranomainen voi vastata päätöksistään muuta kuin puhelimessa tai suullisesti. Eikö tämä ole laitontakin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu