2019 eduskuntavaalien jälkeen tekivät ikuisesti lyömättämän "takkien pyörityksen MM", kun järjesteli pienpuolueiden kanssa pystyyn hallituksen, josta "jätettiin" pihalle kansan haluamat Kokoomus (silloisten vaalien 2) ja Perussuomalaiset (silloisten vaalien 3.).
2023 eduskuntavaaleissa SDP sopi sisarpuolueidensa (Vihreät ja Vasemmistoliitto) kanssa äänten koplauksesta siten, että sisaret keskittävät äänestyksessä äänensä SDP:lle, jotta olisivat päässeet jatkokaudelle. Suomeksihan tuo olisi tarkoittanut sitä, että sisaret olisivat "luovuttaneet" kansanedustajapaikkojaan demareille. Onneksi jo silloin äänestäjäkato SDP:tä oli suurempi, kuin saadut lahjaäänet. Tosin, demarit (itänaapurille) tyypilliseen tapaansa, kehtasivat paukutella henkseleitään, kun heidän kannatuksensa nousi, ekana hallituspuolueena maassamme.
2024 pressanvaaleissa SDP yhdessä sisarpuolueidensa kanssa keskittää kaiken jäljellä olevan tarmonsa nyt "taktiseen äänestämiseen" kolmen ehdokkaansa voimin. Isoin osa tarmosta on kulunut uuden hallituksen toimien arvostelemiseen ja kansan kiihottamiseen hallitusta vastaan. Hallitusta, joka yrittää kaikin mahdollisin keinoin saada suomen takaisin hyvinvointivaltioksi SDP:n johtaman hallituskauden jälkeen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Sdp on paska puolue.
Pitäisi poistaa puoluerekisteristä ainakin määräajaksi, jos ei osaa käyttäytyä länsimaisesti ja demokraattisesti. Joku jo ehdottikin puolueelle uutta nimeä SSSP, josta sana "demokraattinen" on toistaiseksi korvattu, eli uusi olisi Suomen Suurin Sosialistinen Puolue
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
💋 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Höpö höpö teidän kanssanne. Ei uskoisi että jollain persulla on noin vahva luokkaviha. Siitä ei hyvää seuraa.
Tottahan on jotta nämä pissis diilit kusi vasenmistolle ja rankasti, menettivät vtu.viiskon myötä jopa pressantoimen SDp ja vtu .viisikon apupuolueiden käytös oli anteeksiantamatonta ja niin noloa etteivät sitä kykene myöntämään vihret käytännössä tuhoitui, kokomukat nahistui entisestään ,kepulit vihreät samassa lopunajan odotukessa outoa vaan ettei hallitus käytä tilannetta ja pura maatalous ja ympäristödiilejä, kertoneen teatterista osin, Suomi on jo liian mädättynyt korruptio ei vieläkään näy, mikähän siinä.., ainiiin sitä eiole. Marin oli kyllä huikea minni kusi kaikki ja kansa ylistää etenkin ne jotka kustiin
SDP PASKOI SUOMEN.
Toverit yrittävät saattohoitoa lakkoilemalla.