Täsäsistmteksitiö tuli
Oikeuskansleri: Työttömyysturvaa koskevien muutosten arviointi on jäänyt puutteelliseksi
Lausuntoaika jäi liian lyhyeksi ilman asianmukaisia perusteluja.
Oikeuskansleri katsoo lausunnossaan, että hallituksen esittämiä muutoksia työttömyysturvaan ja niiden yhteisvaikutuksia aiemmin annettujen säästölakiesitysten kanssa ei ole arvioitu riittävän hyvin.
Oikeuskansleri Tuomas Pöystin lausunto koskee esitystä ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisesta sekä eräiden työttömyysturvaan liittyvien ikäsidonnaisten poikkeussääntöjen poistamisesta.
Esityksen mukaan ansiosidonnainen päiväraha alenisi 40 työttömyyspäivän jälkeen 20 prosenttia ja 170 työttömyyspäivän kohdalla 25 prosenttia. Hallitus esittää myös, että palkkatuettu työ ei jatkossa pääsääntöisesti kerryttäisi työssäoloehtoa.
Hallituksen esityksessä viitataan erilliseen muistioon, jonka sosiaali- ja terveysministeriö laati syksyllä sosiaaliturvaa koskevien muutosehdotusten yhteisvaikutuksista kotitalouksille. Oikeuskansleri toteaa, että lausunnolla olevassa esityksessä olisi ollut perusteltua arvioida eri esitysten yhteisvaikutuksia.
Perus- ja ihmisoikeusvaikutukset tutkittava paremmin
Oikeuskanslerin mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunta on pitänyt ongelmallisena, ettei ministeriön muistiossa erikseen tarkasteltu esitysten perus- ja ihmisoikeusvaikutuksia. Kokonaisarvio oikeuksia koskevista vaikutuksista ei voi jäädä pelkästään kyseisen muistion varaan, huomauttaa oikeuskansleri.
Vaikutusten kokonaisarviointi on erittäin tärkeää perussoikeussäännöksien ja kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden toteutumisen kannalta, Pöysti huomauttaa.
Pöysti muistuttaa pitävänsä tärkeänä, että toisiinsa liittyvien lakiesitysten riippuvuussuhteiden ja kumulatiivisten yhteisvaikutusten selvittämiseen sekä vaihtoehtojen arvioimiseen jää riittävästi aikaa.
Hän huomauttaa, että eduskunta on lausumassaan edellyttänyt muun muassa, että hallitus seuraa työttömyysturvan muutosten vaikutuksia lapsiperheiden toimeentuloon ja ryhtyy tarvittaessa toimiin kannustinloukkujen purkamiseksi siten, että työllistyminen on kaikissa tilanteessa etuuksien saajalle kannattavaa.
Lisäksi Pöysti kiinnittää huomiota siihen, että lakiesitysten lausuntoaika oli poikkeuksellisen lyhyt, vain neljä ja puoli viikkoa. Se myös osui suurelta osin joulun ja vuodenvaihteen lomien aikaan.
Suositus on, että lausuntoajan tulee olla vähintään kuusi viikkoa. Aikaa voidaan lyhentää vain perustellusta syystä.
Oikeusen ylituomaei haukkuu hallitusken koska
4
100
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä sitten. Vantaalla on työpaikoilla paljon sosiaalidemokraatteja, jotka ovat vain työssä sen vuoksi että, voivat hakea sairauslomaa. On ollut valitettavan pitkään jo "maan tapa" että, pidetään "kertyneitä" saikkuja pois varsin ennen- ja jälkeen loman. Pitäisi olla laki miten päästä eroon näistä pyllynreistä työpaikoilla. Jos tehtäisiin tutkimus minkä puolueen äänestäjät saikuttavat eniten ja ovat työttömyysturvalla niin voittajat olisi demarikommarit.
- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
❤️ Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Ansiosidonnaisella päivärahalla on kymmeniätuhansia miehiä Thaimaassa vuodesta toiseen koko talven . Heidän ääntä ei ole kuultu. Oikeuskansleri on oikeassa .
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25118429Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833135- 1232161
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2691403Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101272Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821083- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959