Toinen vanhempani on isänsä puolelta aatelinen. En ole sitä mitenkään hehkuttanut, en tietenkään, eikä aatelistolla ole tänä päivänä mitään merikitystä.
Mutta toisinaan ottaa päähän, että minne varat hävisivät vuossatojen saatossa?
Olen siis tavallinen maija meikäläinen, toinen vanhempani oli samoin tavallinen, hänen vanhempansa olivat taviksia. Olis sitä aateliston rahaa kuitenkin saanut säästyä myös meille jälkipolville.
Mutta toisinaan ottaa päähän, että minne varat hävisivät vuossatojen saatossa?
Olen siis tavallinen maija meikäläinen, toinen vanhempani oli samoin tavallinen, hänen vanhempansa olivat taviksia. Olis sitä aateliston rahaa kuitenkin saanut säästyä myös meille jälkipolville.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kysymys omaisuudesta on harvoin kyse käteisestä (tai talletetusta) rahasta.
Kyse on kiinteästä omaisuudesta, osakkeista, osuuksista yrityksiin, kiinteistöjä, asunto-osakkeita, maa-alueita (metsää ym.)
Moni luulee, että "rikkailla on rahaa". On todennäköisempää, että omaisuus on kiinni jossain kiinteämmässä materiassa. Ei ole järkeä säilöä rahaa, kun se ei säilytä arvoansa, eikä tuota mitään.
Entisajan omaisuudet on hummailtu pois, ne on käytetty leveään elämään jonkun aiemman sukulaisen toimesta. Tyypillistä on, kun saadaan perintönä vaikkapa osakkeita. Miten ne osakkeet saisi mahdollisimman nopeasti myytyä pois ja äkkiä isoa Mersua tilalle?
Hirveästi on sitä porukkaa, joka ymmärtää käyttää rahaa mahdollisimman paljon, mutta ei ymmärrä sen tienaamisesta yhtään mitään.
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18227240
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Vanha aateli oli aina "köyhää" ja velkaista.
Uudemmassa aatelissa oli enemmän kaupalla tai muulla tavalla rikastunutta porukkaa.
Mikäänhän ei estä vastaavankaltaisen varallisuuden luomista. Aloittamalla vaikka holding-tyyppisen osakesijoittamisen. Tai sitten perustaa yrityksen, jota kärsivällisesti lähtee kasvattamaan.
Ongelma tulee tietenkin jo alussa. Säästäminen ja vaurastuminen vaatii elintason pienentämistä. Täytyy jäädä rahaa säästöön, jolla kasvattaa salkkua, tai yritystä. Se taas vaatii elintason pitämistä vaatimattomana.
Nykymeininki on "kaikki-mulle-heti-nyt", vaikka velkarahalla sähköautoa alle ja elintaso pitäisi olla 2000eur-nettopalkalla parempi kuin lääkärillä. Kaikki pitäisi saada ilman vaivannäköä ja äkkiä!
Tämä rahojen katoaminen ei koske vain aatelistoa, vaan ihan mitä tahansa perintöä. Monesti, kun perintöä saadaan, se pitää käyttää mahdollisimman nopeasti. Äkkiä on isoa autoa alla ja raha kuluu nopeammin, kuin sitä keretään tienaamaan.
Toinen juttu on, että minkälaista perintöä. Syrjäkylällä oleva hapan omakotitalo on arvoton. Metsäpalsta ja muu maa voi olla arvokas, voi säilyttää, tai kasvattaa arvoaan.
Osakkeet on parasta, niille ei tarvitse tehdä mitään, sen kuin antaa olla ja osinko tulee, jos on tullakseen. Toki siinäkin on se, että minkälaisia osakkeita.