Sarin mielestä YK on korruptoitunut

Anonyymi-ap

Ylen suuressa vaalitentissä Esayah oli sitä mieltä, että YK on korruptoitunut niin ettei Suomen kannata sinne rahojaan suunnata. Onko tuo mielipide seurausta siitä kun suurin osa YK:n jäsenmaista tuomitsee Israelin valtioterrorin palestiinalaisia kohtaan? Onko Sari hyväksyessään ehdoitta Israelin tekemän palestiinalaisten kansanmurhan osoittanut olevansa ihan jotain muuta kuin oikeaa lähinmäisenrakkautta osoittava kristitty?

Kumpiko lopulta onkaan se maa jonka presidentiksi Sari oikeasti haluaa, onko se Suomi vai Israel?

22

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaalitentissä Sari tuomitsi rasismin ja antisemitismin Suomessa. Yhtään tuomitsevaa sanaa Sarin sanavarastosta ei löydy Israelista jossa rotusorto, rasismi ja muu palestiinalaisten syrjintä kansanmurhineen on arkipäivää parasta-aikaa. Minkälaisen arvojohtajan saisimmekaan tuollaisesta henkilöstä jos hänet valittaisiin presidentiksi?

      • Anonyymi

        Ei ole sopiva, koska sokea sille miten Israel tappaa jopa vauvoja. Ei sovi kristitylle tuollainen. Suomessa eivät kaikki edes tajua mitä Israel tekee.Ruumiita makaa maassa ja kissat ja koirat syö nälkäänsä. Palestiinalaisten toimittajien raportit ovat kamalaa katseltavaa. Uskon aidosti Jumalaan. En ymmärrä, että maailmassa lietsotaan tahallaan vihaa.Eipä meillä Suomessakaan ole enää fiksu ilmapiiri.Mielipiteistä hyökätään heti kimppuun.En halua ketään presidenttiä, joka ei yhdistä kansaa ja toimi rohkeasti ihmisoikeuksien puolesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Allah on suuri ja Mohammed hänen profeettansa.

      • Anonyymi

        Olin aikoinaan töissä Unicefin feissarina ja välillä vanhat ukot tulivat höpöttämään tuollaisia korruptiojuttuja. Heidän piti kai jotenkin selittää itselleen, miksi eivät lahjoita mitään lasten auttamiseen.

        En olisi uskonut, että koskaan kuulen Suomen televisiossa ministerin suusta samanlaista skeidaa. Vieläpä naisministeri oli.

      • Anonyymi

        Korruptiosta en tiedä mutta, sen hallinto paisunut valtavaksi = kalliiksi.

        Muutaman maan veetto oikeudet tekevät Yk.sta täysin hampaattoman tekemään mitään päätöksiä

    • Anonyymi

      Totta joka sana!YK on kädetön nykyisin.

    • Anonyymi

      Israel, natsien sikiämispaikka !

      • Anonyymi

        Tiedätkö miten palestiina on syntynyt?, suuri karavaani kulki erämaassa ja miltei koko porukka kuoli janoon, ainoastaan kokki ja sika selvisivät.

    • Anonyymi

      Sä et sitten jaksa kuunnella Essayahin puheita kunnolla. JA KATO SANAKIRJASTA MITÄ SANA KORRUPTIO TARKOITTAA.

    • Anonyymi

      Laita vielä linkki ko. vaalitenttiin ja kerro, missä kohdassa Essayah tuosta asiasta jotain lausuu. Katsotaan sitten, mitä hän on tosiasiassa sanonut ja kuinka asia tosiasiassa on. Mikäli Essayah ei olekaan sanonut niin kuin väität, niin kerro samalla, miksi vääristelit hänen sanomisiaan.

      • Anonyymi

        Miksi et katso suoraa Tv-lähetystä tai käytä esim. Areenaa? Puhuvatko presidenttiehdokkaat liian nopeasti vai etkö muuten ymmärrä heidän sanomaansa?

        Luulisi presidenttiehdokkaiden vaalitilaisuuksien kiinnostavan sen verran, että niiden sanomaa seuraisi. Kun kymmeniä tilaisuuksia pidetään niin kyllä siinä ehdokkaiden mielipiteet pikkuhiljaa tarkentuvat kerta toisensa jälkeen. Aloittajan tarkoittama seikka ilmenee esim.

        https://areena.yle.fi/1-66656233 kohdassa 1h15min, Haavisto kommentoi Sarin lausuntoa tuoreeltaan heti tuon jälkeen.

        "Miksi et katso suoraa Tv-lähetystä tai käytä esim. Areenaa?"

        Mistä näin päättelet?

        "Puhuvatko presidenttiehdokkaat liian nopeasti vai etkö muuten ymmärrä heidän sanomaansa?"

        Tuo taitaa kuvata vain omaa ongelmaasi.

        "Luulisi presidenttiehdokkaiden vaalitilaisuuksien kiinnostavan sen verran, että niiden sanomaa seuraisi. Kun kymmeniä tilaisuuksia pidetään niin kyllä siinä ehdokkaiden mielipiteet pikkuhiljaa tarkentuvat kerta toisensa jälkeen. Aloittajan tarkoittama seikka ilmenee esim."

        Olet hyvin vahvasti osoittanut, ettet tiedä etkä ymmärrä mitään mitä näissä tilaisuuksissa on puhuttu. Hyvänä esimerkkinä:

        "https://areena.yle.fi/1-66656233 kohdassa 1h15min, Haavisto kommentoi Sarin lausuntoa tuoreeltaan heti tuon jälkeen."

        Suosittelen sinulle tuon Sari Essayah'n kommentin kuuntelemista. Olet tainnut tähänkin tutustua vain jonkin sinulle lähetetyn propaganda-aineiston perusteella.

        Sari Essayah nimenomaan ei sanonut: "Ylen suuressa vaalitentissä Esayah oli sitä mieltä, että YK on korruptoitunut niin ettei Suomen kannata sinne rahojaan suunnata."

        Tarkoittamassasi kohdassa hän sanoi:
        "No Suomi jatkaa edelleenkin kehitysyhteistyötä. Haluamme vaan kohdentaa sitä entistä vaikuttavammin. Siitä huolimatta jatkamme. Minusta on kummallista, että esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvoston paikka niinku "ostettaisiin". Eiköhän YK

        1.14.52

        Lähetin viestin vahingossa liian aikaisin...

        "No Suomi jatkaa edelleenkin kehitysyhteistyötä. Haluamme vaan kohdentaa sitä entistä vaikuttavammin. Siitä huolimatta jatkamme.

        Minusta on kummallista, että esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvoston paikka niinku "ostettaisiin". Eiköhän YK:n järjestöissä ole ikävä kyllä niin paljon korruptiota, että sinne ei enää Suomen rahoja kannata tässä tässä tämmösellä päämäärällä olla viemässä, vaan nimenomaan pidettävä huoli siitä, että ne rahat tulevat oikein käytettyä.

        Meidän ei kannata jatkaa Afganistanin Talebanien tukemista, ei kannata Myanmarin sotilasjuntan tukemista. Meidän kannattaa miettiä mihin näitä rahoja käytetään. Naisten tyttöjen koulutus on äärimmäisen tärkeetä. Käytetään edelleenkin humanitaariseen apuun ja myös nämä kansalaisjärjestöt jotka tekevät todella hyvää työtä. Suomalaiset monet kristillistaustaiset äärimmäisen hyvää monipuolista työtä eri puolilla maailmaa. Nämä kaikki jatkuvat."

        Essayah viittaa nimenomana YK:n joihinkin järjestöihin. Näissä on ollut paljon korruptiotapauksia. Viimeisin ilmi tullut taitaa olla, että fasistisen terroristijärjestö Hamasin hyökkäyksessä oli mukana UNRWA:n työntekijöitä. Tämä ei ole mikään yllätys UNRWA:n toimintaan vähänkään tutustuneille ja sen toimintaa seuranneille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi et katso suoraa Tv-lähetystä tai käytä esim. Areenaa? Puhuvatko presidenttiehdokkaat liian nopeasti vai etkö muuten ymmärrä heidän sanomaansa?

        Luulisi presidenttiehdokkaiden vaalitilaisuuksien kiinnostavan sen verran, että niiden sanomaa seuraisi. Kun kymmeniä tilaisuuksia pidetään niin kyllä siinä ehdokkaiden mielipiteet pikkuhiljaa tarkentuvat kerta toisensa jälkeen. Aloittajan tarkoittama seikka ilmenee esim.

        https://areena.yle.fi/1-66656233 kohdassa 1h15min, Haavisto kommentoi Sarin lausuntoa tuoreeltaan heti tuon jälkeen.

        "Miksi et katso suoraa Tv-lähetystä tai käytä esim. Areenaa? Puhuvatko presidenttiehdokkaat liian nopeasti vai etkö muuten ymmärrä heidän sanomaansa?

        Luulisi presidenttiehdokkaiden vaalitilaisuuksien kiinnostavan sen verran, että niiden sanomaa seuraisi. Kun kymmeniä tilaisuuksia pidetään niin kyllä siinä ehdokkaiden mielipiteet pikkuhiljaa tarkentuvat kerta toisensa jälkeen."

        Muistutuksena sinullekin, että näitä purkauksia varten on oma keskustelunsa, jossa voit valittaa sitä, että sinun pitää itse kertoa tarkasti/linkittää lähteesi, eikä odottaa, että muut etsivät (tässä tapauksessa 2h mittaisesta ohjelmasta) väittämäsi kohdat, joita niistä ei yleensä edes löydy.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18024927/ylen-ajankohtaisohjelman-keskustelun-vaitteiden-lahteina

        Sarin syytöksistä YK:n korruptiosta on julkaistu mm:ssa kymmeniä lehtiartikkeleita somen kanavista puhumattakaan. Jos ei seuraa ajankohtaisia tapahtumia niin ei kannata osallistua keskusteluihin vain kieltääkseen kaikkea. Osoittaa vain sitä yksisilmäistä ihannointia jota esim. Hitlerin natsit osoittivat johtajaansa kohtaan eikä nykyajan fasistit siitä poikkea, fanituksen kohteena on vain Israel viis veisaten sen tekemistä rikoksista.

        Tosiasia on se, että Israel jatkaa tälläkin hetkellä paletiinalaisten massiivista kansanmurhaa jota sen kannattajat eivät tuomitse millään tavoin, ei myöskään Sari. YK:n yleiskokouksen enemmistö on tuominnut Israelin lukuisia kertoja eri rikoksista koska länsimaat eivät ole sitä veto-oikeudellaan pystyneet estämään niinkuin YK:n turvallisuusneuvostossa tavallisesti käy lähinnä USA:n toimesta. Maailmassa ovat uudet tahot nousemassa esille kuten Etelä Afrikka joka haastoi Israelin kansainväliseen oikeusistuimeen rikoksistaan. Hienoa nähdä, että joillekin tulee suoraselkäisyyttä lisää kun länsimaissa se on katoamassa.

        Kun Putin toteaa Suomen olevan muiden länsimaiden mukana olevan kaksoisstandardien maa niin vaikka häntä kuinka halveksisi niin pakko myöntää, että hän on tuossa ihan oikeassa.

        "Sarin syytöksistä YK:n korruptiosta on julkaistu mm:ssa kymmeniä lehtiartikkeleita somen kanavista puhumattakaan."

        Varmasti näin. Siksi minua kiinnostikin mihin väitteen esittäjä väitteensä perustaa ja että sama lähde löytyy kaikille halukkaille etsimättä ja arvailematta.

        Tälläkin kerralla kävi heti ilmi, että aloituksen väitteet eivät perustuneet siihen, mitä Sari Essayah on itse sanonut.

        "Jos ei seuraa ajankohtaisia tapahtumia niin ei kannata osallistua keskusteluihin vain kieltääkseen kaikkea."

        Totta. Yritä ryhdistäytyä.

        "Osoittaa vain sitä yksisilmäistä ihannointia jota esim. Hitlerin natsit osoittivat johtajaansa kohtaan eikä nykyajan fasistit siitä poikkea, fanituksen kohteena on vain Israel viis veisaten sen tekemistä rikoksista."

        Tällä palstalla fanitetaan lähinnä fasistista terroristijärjestö Hamasia ja Hitleriä hyökkäämällä samoilla tavoilla Israelia ja juutalaisia vastaan.

        "Tosiasia on se, että Israel jatkaa tälläkin hetkellä paletiinalaisten massiivista kansanmurhaa jota sen kannattajat eivät tuomitse millään tavoin, ei myöskään Sari."

        Israel ei ole tehnyt eikä tee kansanmurhaa missään. Fasistinen terroristijärjestö Hamas kyllä tappaa ja tapattaa gazalaisia suomalaisenkin vihavasemmiston tuella.

        "YK:n yleiskokouksen enemmistö on tuominnut Israelin lukuisia kertoja eri rikoksista koska länsimaat eivät ole sitä veto-oikeudellaan pystyneet estämään niinkuin YK:n turvallisuusneuvostossa tavallisesti käy lähinnä USA:n toimesta."

        YK:n yleiskokouksen enemmistöllä ei ole valtaa tuomita rikoksista.

        "Maailmassa ovat uudet tahot nousemassa esille kuten Etelä Afrikka joka haastoi Israelin kansainväliseen oikeusistuimeen rikoksistaan."

        Erityisesti BRICS (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina, Etelä-Afrikka, Egypti, Etiopia, Iran ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat) yrittää nyt ottaa vahvempaa asemaa maailmanpolitiikassa Venäjän johdolla. Nyt juoksupojaksi laitettiin Etelä-Afrikka. Arvelen, että annat täyden tukesi näiden valtioiden ihmisoikeustilanteelle ja sille, että esim. Iran pyrkii tuhoamaan Israelin ja juutalaiset.

        "Kun Putin toteaa Suomen olevan muiden länsimaiden mukana olevan kaksoisstandardien maa niin vaikka häntä kuinka halveksisi niin pakko myöntää, että hän on tuossa ihan oikeassa."

        Onneksi Rinteen/Marinin äärivasemmistohallitus pistettiin oppositioon, niin päästiin valtion tasolla eroon kaksoisstandardeista etenkin Israeliin liittyvissä asioissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sarin syytöksistä YK:n korruptiosta on julkaistu mm:ssa kymmeniä lehtiartikkeleita somen kanavista puhumattakaan. Jos ei seuraa ajankohtaisia tapahtumia niin ei kannata osallistua keskusteluihin vain kieltääkseen kaikkea. Osoittaa vain sitä yksisilmäistä ihannointia jota esim. Hitlerin natsit osoittivat johtajaansa kohtaan eikä nykyajan fasistit siitä poikkea, fanituksen kohteena on vain Israel viis veisaten sen tekemistä rikoksista.

        Tosiasia on se, että Israel jatkaa tälläkin hetkellä paletiinalaisten massiivista kansanmurhaa jota sen kannattajat eivät tuomitse millään tavoin, ei myöskään Sari. YK:n yleiskokouksen enemmistö on tuominnut Israelin lukuisia kertoja eri rikoksista koska länsimaat eivät ole sitä veto-oikeudellaan pystyneet estämään niinkuin YK:n turvallisuusneuvostossa tavallisesti käy lähinnä USA:n toimesta. Maailmassa ovat uudet tahot nousemassa esille kuten Etelä Afrikka joka haastoi Israelin kansainväliseen oikeusistuimeen rikoksistaan. Hienoa nähdä, että joillekin tulee suoraselkäisyyttä lisää kun länsimaissa se on katoamassa.

        Kun Putin toteaa Suomen olevan muiden länsimaiden mukana olevan kaksoisstandardien maa niin vaikka häntä kuinka halveksisi niin pakko myöntää, että hän on tuossa ihan oikeassa.

        "Sarin syytöksistä YK:n korruptiosta on julkaistu mm:ssa kymmeniä lehtiartikkeleita somen kanavista puhumattakaan. Jos ei seuraa ajankohtaisia tapahtumia niin ei kannata osallistua keskusteluihin vain kieltääkseen kaikkea."

        Tässä linkki keskusteluun, jossa voit valitella elämäsi kovuutta, kun joudut itse kertomaan käyttämäsi tietolähteet.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18024927/ylen-ajankohtaisohjelman-keskustelun-vaitteiden-lahteina

    • Anonyymi

      YK ON AINA OLLUT KORRUPTOITUNUT JA SUOMEN RAHOITUS ON MENNYT HUKKAAN JA KÄYNYT ITSEÄ VASTAAN.
      NYT RAHAT MENIVÄT HAMASIN TUNNELEIHIN.

    • Anonyymi

      Tämä aloitus osoittautui perättömäksi.

      • Anonyymi

        Siionistinatsien unelma tietysti on ettei asiaa tuotaisi julki mutta tosiasioita se ei muuta.

        Holokaustikin on tapahtunut vaikka natsit sitä kuinka kieltävät tapahtuneeksi. Samoin Israelin tekemä palestiinalaisten kansamurha on totta vaikka siionistinatsit sitä kuinka kieltävät.

        "Siionistinatsien unelma tietysti on ettei asiaa tuotaisi julki mutta tosiasioita se ei muuta."

        Nyt se kuitenkin tuotiin julki, että aloitus osoittautui perättömäksi. En ole kovin kiinnostunut noista unelmistasi.

        Israel ei tee palestiinalaisten kansanmurhaa.

        On tyypillistä vihavasemmistolle, että kun heidän väitteensä on osoitettu valheeksi, yrittävät he huutaa päälle uusia väitteitä.

        "Holokaustikin on tapahtunut vaikka natsit sitä kuinka kieltävät tapahtuneeksi."

        Olen sitä mieltä, että holokausti on tapahtunut. Ilmeisesti tälläkin perustella pidät minua natsina.

        "Samoin Israelin tekemä palestiinalaisten kansamurha on totta vaikka siionistinatsit sitä kuinka kieltävät."

        Israel ei tee palestiinalaisten kansanmurhaa. Hamasin ainoa pitkän tähtäimen tavoite on juutalaisten kansanmurha Israelissa ja kaikkialla muualla, sekä Israelin valtion alueen valloittaminen ja ääri-islamilaisen valtion perustaminen alueelle samalla tavalla kuin on käynyt mm. Afganistanissa ja missä ISIS epäonnistui.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      30
      2945
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1616
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      127
      1454
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1274
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      80
      1196
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      26
      1089
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      55
      1017
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      961
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      228
      953
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      121
      920
    Aihe