Mikä meitä hoitaa Kristuksessa? Mikä auttaa kilvoittelemaan ja kestämään loppuun asti?
En tiedä parempaa vastausta kuin keskittyminen ristiinnaulituun Jeesukseen Kristukseen. Jos ajattelen itseäni, omaa uskoani ja pyhittymistäni, niin mielen valtaa masennus. Kaikki minussa oleva on niin sekoittunutta ja haurasta. Omasta Itsestäni en löydä voimaa kilvoitteluun. Uskostani, muuttumisestani ja hedelmän kantamisestani riippumattoman tulee olla sen, mikä minua nostaa, kantaa ja vie perille.
Toki tiedän, että olisi paljon helpompi elää, jos voisin olla varma siitä, että parannus on varsinaisesti tullut tehtyä aivan kaikesta synnistä, uskoni on todellista uskoa, rukouselämäni luotettavaa, pyhitykseni määrätietoista ja hedelmät itsenikin nähtävänä ja ihailtavana.
Mutta häveten joudun näkemään päivittäin, etten voi niihin turvautua. Ei minulla ole sellaista elämää, joka antaisi varmuuden ja ilon pelastuksesta. Eivät mitkään omat suoritukseni ja niiden tulokset Jumalan edessä rohkaise jatkamaan. Päinvastoin, niitä ajatellessani hiipii mieleen kauhu siitä, lienenkö ollenkaan uskossa.
Minulla yksinkertaisesti ei ole muuta todellista mahdollisuutta jatkaa kilvoittelua kuin saada jälleen kuulla evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Ja mitä evankeliumi julistaa? Kaikki siinä keskittyy sanomaan ristiinnaulitusta Jumalan Pojasta. Hän on ristillä juuri siksi, että minä olen niin kurja ja saan aikaan liian usein vain pahaa ja liian harvoin hyvää.
Ei hänen olisi tarvinnut tulla kärsimään, jos olisin ollut luonnoltani ja teoiltani parempi. Olisin silloin pystynyt omalla voimallani itseäni auttamaan ja tekemään hyviä tekoja. Nyt tiedän kuitenkin olevani parantumaton, ja siksi hänen oli kärsittävä puolestani sovittaakseen ja lunastaakseen minut.
Olisi katkeraa, jos sanoma ristiinnaulitusta kuuluisi vain siihen hetkeen, jolloin ensimmäisen kerran avaan sisimpäni Jeesukselle. Sen jälkeen minun pitäisi selvitä itse uudestisyntyneen ja Hengellä täytetyn olemukseni voimien avulla. Ikävä kyllä pysyvästi syntinen luontoni on aiheuttamassa jatkuvaa ristiriitaa pyhän Jumalan ja itseni välille.
Siksi tarvitsen alinomaa ja kaikessa Sovittajaa. Tarvitsen evankeliumin vakuutusta siitä, että epäonnistuneesta kilvoituksestani huolimatta hän pitää uhrikuolemansa tähden minua lapsenaan ja laumansa lampaana. Varmuuden lapseudesta saan ottaa yksin siitä, mitä hän on tehnyt puolestani Golgatalla.
Jollakin saattaa olla niin paljon innostavaa katseltavaa ja koettavaa omassa uskossaan, ettei hänen aina tarvitse katsella ristiinnaulittua eikä etsiä vakuutusta sanoista: minun tähteni, minun puolestani. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta. Ei ole muuta hengellistä elämää kuin sovituksen sanan toistaminen ja siihen tarrautuminen.
Ristiinnaulittua katsellessani kohtaan maailman suurimman rakkauden. Se on mitä todellisinta rakkautta, yhtä todellista kuin se kuoppa, johon risti kerran pystytettiin. Siihen rakkauteen saan tarrautua silloinkin, kun pelkään, että petän itseäni ja käytän rakkautta väärin. Ristin rakkaus tuomitkoon minut.
( Lainaus: Olavi Peltola)
s-seutulainen
En tiedä parempaa vastausta kuin keskittyminen ristiinnaulituun Jeesukseen Kristukseen. Jos ajattelen itseäni, omaa uskoani ja pyhittymistäni, niin mielen valtaa masennus. Kaikki minussa oleva on niin sekoittunutta ja haurasta. Omasta Itsestäni en löydä voimaa kilvoitteluun. Uskostani, muuttumisestani ja hedelmän kantamisestani riippumattoman tulee olla sen, mikä minua nostaa, kantaa ja vie perille.
Toki tiedän, että olisi paljon helpompi elää, jos voisin olla varma siitä, että parannus on varsinaisesti tullut tehtyä aivan kaikesta synnistä, uskoni on todellista uskoa, rukouselämäni luotettavaa, pyhitykseni määrätietoista ja hedelmät itsenikin nähtävänä ja ihailtavana.
Mutta häveten joudun näkemään päivittäin, etten voi niihin turvautua. Ei minulla ole sellaista elämää, joka antaisi varmuuden ja ilon pelastuksesta. Eivät mitkään omat suoritukseni ja niiden tulokset Jumalan edessä rohkaise jatkamaan. Päinvastoin, niitä ajatellessani hiipii mieleen kauhu siitä, lienenkö ollenkaan uskossa.
Minulla yksinkertaisesti ei ole muuta todellista mahdollisuutta jatkaa kilvoittelua kuin saada jälleen kuulla evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Ja mitä evankeliumi julistaa? Kaikki siinä keskittyy sanomaan ristiinnaulitusta Jumalan Pojasta. Hän on ristillä juuri siksi, että minä olen niin kurja ja saan aikaan liian usein vain pahaa ja liian harvoin hyvää.
Ei hänen olisi tarvinnut tulla kärsimään, jos olisin ollut luonnoltani ja teoiltani parempi. Olisin silloin pystynyt omalla voimallani itseäni auttamaan ja tekemään hyviä tekoja. Nyt tiedän kuitenkin olevani parantumaton, ja siksi hänen oli kärsittävä puolestani sovittaakseen ja lunastaakseen minut.
Olisi katkeraa, jos sanoma ristiinnaulitusta kuuluisi vain siihen hetkeen, jolloin ensimmäisen kerran avaan sisimpäni Jeesukselle. Sen jälkeen minun pitäisi selvitä itse uudestisyntyneen ja Hengellä täytetyn olemukseni voimien avulla. Ikävä kyllä pysyvästi syntinen luontoni on aiheuttamassa jatkuvaa ristiriitaa pyhän Jumalan ja itseni välille.
Siksi tarvitsen alinomaa ja kaikessa Sovittajaa. Tarvitsen evankeliumin vakuutusta siitä, että epäonnistuneesta kilvoituksestani huolimatta hän pitää uhrikuolemansa tähden minua lapsenaan ja laumansa lampaana. Varmuuden lapseudesta saan ottaa yksin siitä, mitä hän on tehnyt puolestani Golgatalla.
Jollakin saattaa olla niin paljon innostavaa katseltavaa ja koettavaa omassa uskossaan, ettei hänen aina tarvitse katsella ristiinnaulittua eikä etsiä vakuutusta sanoista: minun tähteni, minun puolestani. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta. Ei ole muuta hengellistä elämää kuin sovituksen sanan toistaminen ja siihen tarrautuminen.
Ristiinnaulittua katsellessani kohtaan maailman suurimman rakkauden. Se on mitä todellisinta rakkautta, yhtä todellista kuin se kuoppa, johon risti kerran pystytettiin. Siihen rakkauteen saan tarrautua silloinkin, kun pelkään, että petän itseäni ja käytän rakkautta väärin. Ristin rakkaus tuomitkoon minut.
( Lainaus: Olavi Peltola)
s-seutulainen
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onneksi Paavali valehteli kun lupaili liikoja Hengen voimaa.
”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)
”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” (Joh. 6:37)
s-seutulainen
Olet sinä aika ristin itsellesi ottanut.
Onko helluntailaisuudessa ketään joka uskoo/turvautuu Jeesukseen Kristukseen ainoana tienä Taivaaseen? (Adventismissa ja Vapaakirkossa kyllä on ja luterilaisuudessa, mutta eivät kaikki)
Täällä ei helluntailaisia uskovia näy, niin ei tiedä!
"1. Korinttilaiskirje 1:18 FB38
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
FB38: Kirkkoraamattu 1933/38"
'Minkä valo paljastaa, sen veri puhdistaa!'