Demarien taktinen äänestäminen pelasti Haaviston, samalla demarit petti oman ehdokkaansa, joka eilen olikin selvästi katkera. Tuloshan oli kammottavan surkea suurpuolueen edustajalle.
Toisella kierroksella sitten iso osa persuista antaa äänensä Stubbille, jotta Pekasta ei tule pressaa.
Toisella kierroksella sitten iso osa persuista antaa äänensä Stubbille, jotta Pekasta ei tule pressaa.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Kieltämättä hymy on herkässä, kun persut joutuvat nöyrtymään äänestämään toisella kieroksella EU:n liittovaltiokehitystä kannattavaa arvoliberaalia suomenruotsalaista, jonka mielestä sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Niin, ja kampanjoihan Stubb myös pääministerinä ollessaan näkyvästi tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. 😁
Alexista saamme toki hyvän presidentin. 👍
Joskus on valittava kahdesta pahasta se pienempi paha.
Entäs miten meni demareilla? Joutuvat äänestämään "en ole yhtään punainen"-ehdokasta. Miesoletettu, tintti, joka häpeää juuriansa ja väittää olevansa porvari.
Kaikesta eniten huvittaa demarien rökäletappio...hehehee.
Sitä paitsi pressa edustaa aina ensisijaisesti isänmaataan, ei omia arvojaan. Mutta tyhmät vassarit ei tajua tätäkään.
Ihan samalla tavalla Haavisto kannattaa Eu liittovaltiota.
Persulle taitaa olla täysin ylivoimainen asia ymmärrettäväksi, että se itse tuli kokeneeksi sen pahimman tappion. Tyypilliset demarikannattajat äänestivät Halla-ahon pihalle kisasta äänestämällä Haavistoa.
Vituttaako, kuuntelen..... :))))))))))
Juu... Nyt voi valita kahdesta liberaalista.
Halla-ahohan teki erittäin hyvän tuloksen, sen sanoi toimittajatkin. Haavisto pärjäsi vaan demarien äänillä.
Se kyllä huvittaa kun demarit pettivät omansa.
eikö nuo persutkin ole kääntyneet eu myöntesiksi
Taktisesta äänestämisestä on demokratia kaukana! Taktikot joutuvat myös elämään tekojensa seurausten kanssa kunhan aikaa kuluu!
Ei minua omatunto kolkuta. Demokratiassa jokainen saa äänestää kuten tahtoo.
Äänestin ekalla kierroksella Haavistoa ainoastaan siksi, jottei Halla-aho pääsisi jatkoon. Jos Stubb olisi ollut gallupeissa kakkosena ja Haavisto ykkösenä, olisin äänestänyt Stubbia. Tai Olli Rehniä, jos Rehn olisi ollut gallupkakkonen.
Toisella kierroksella ääni menee Stubbille.
Vasemmistohan se kärsii taktisesta äänestämisestä.
On aika vaikeata ymmärtää, joskin on jo sekin jotka Halla-ahoa äänetivät. Kotisohva olisi ollut oikea paikka jo ensimmäisellä kierroksella, ja taatusti toisella kierroksella. On aika mahdotonta äänestää noista toisen kierroksen tolvanoista kumpaakaan. Molemmat ovat tuho suomelle ja vahvistavat liitoksemme EU;n liittovaltioksi, toki eihän meillä enää mitään itsenäisyyttä ole Nato-jäsenyyden jälkeen ollutkaan. Vasemmisto osoitti Suomen vastaisuutensa, ja hylkäsi omat ehdokkaansa. Sehän se on, vasemmistolainen tapa.
Stubb on vaan auttamattoman tyhmä, mutta Haavisto on epärehellinen tietoisesti. Kumpikaan ominaisuus ei ole eduksi Presidentille. Niinistön kanssa tässä viimeisellä kaudella saatiin esimakua samalla henkilöllä lummastakin ominaisuudesta, eikä oikein hienosti ja Suomen edunmukaisesti kyllä homma hoitunut. Valitettavasti sme suomalaiset emme toista mahdollisuutta enää, olemme käyttäneet vapaakorttimme muutamaan kertaan. Luonto hoitaa loput. Me emme selvästikään ole elinkelpoinen kansa.
Demokratia on juurikin sitä mitä se tuossakin vaalissa osoitti, lähinnä sen ettei moraalisesti heikoille, voi olla sellaista kuin demokratia - he rikkovat sen. Niinhän kävi nytkin.
Vihervasemmistolainen "kun mää en tykkää", vie Suomen monta askelta lähemmäs tuhoaan, nopeammin. Me lakkaamme olemasta, mutta oikeastaan se lienee vain etu kaikille.
Suomen ehdoton enemmistö haluaa koko kansan presidentin, ei missään tapauksessa Halliksen kaltaista ääriajattelun edustajaa. Kansa on nyt puhunut ja Hallis äänestetty sivuun. Siinä puoluekirjan väri menettää merkityksensä kun lähdetään pelastamaan Suomea persuuntumiselta, joten voimme vain kiittää demareita jotka äänestivät ensisijaisesti Suomen edun, ei puoluekirjan perusteella. Demarit eivät todellakaan pettäneet ketään tai mitään vaan varmistivat liberaalin sekä demokratiaa ja ihmisarvoa kunnioittavan presidentin maallemme. KIITOS!
Koville ottaa vassarilla.
Eli Putin olisi siis parempi?
Mitä demokratiaa on muka rikottu? Nytkö persun mielestä äänestäjien äänten tulisi olla puolueisiin kiinninaulattuja, etenkin kun oli kyse henkilövaaleista? Mitenkäs Aaltolan kannattajat, kun hänellä ei ollut mitään puoluetta takanaan? Melkoista soopaa persulta. Väärin äänestetty? "Demokratia sinne tai demokratia tänne", kuten Hitler on itse lausahtanut?
Hjallis sai vain puoliprosenttiä annetusta äänistä,mistä tollanen meuhkaaminen?
Demarit pettää aina, jopa omansa, myös Sanna Marin petti äänestäjänsä.
Ainakin Tempereen seudulla on vihaisia äänestäjiä,kun Sanna petti heidät,tämä Demareiden surkea vaalitulos on tämän Sannan petturuuden syytä .
Ei täällä Tampereella ole Sannasta puhuttu pahaa sanaa eikä yleensäkään puhuttu
hänestä. Ei hän ole mukana vaaleissa.
Demareiden on nyt pakko äänestää porvaria. Kristus miten ihanaa.
Olihan siitä lehdessä.
Sanna Marin biletti huumeporukan kanssa työaikana eikä ollut Saksassa puolustamassa Suomen etua. Täs tuki Suomelle kuulemma miljardien eurojen vahingot.
Eli persut valehtelevat tässäkin asiassa.
Vasemmisto oli fiksu kun se taktisesti äänestämällä sai torpattua
epäisänmaallisen Halla-ahon pääsyn jatkoon ! KIITOS vasemmisto,
isänmaan ystävät !
Jos viime eduskuntavaaleissa useampi olisi tajunnut äänestää taktisesti, meillä ei olisi nykyistä hirmuhallitusta.
Voi voi sentään, vain vasemmisto on epäisänmaallista, he haluavat jopa mamuttaa maan - persut ei.
Hei hönö, kyllähän vihervasemmisto äänesti taktisesti Sannaa, mikä teki sen että vasliitto ja vihreät kärsi rökäletappion.
Mitä isänmaallista oikeistosta on löydettävissä, kun katsotaan istuvan oikeistohallituksen touhuja, jotka ovat omiaan romuttamaan isänmaamme talouden sekä yhteiskunnalliset palvelut? Mamuko se on, mikä ratkaisee kuka on isänmaallinen?
Stubbilla 2 miljoonan lahjoitusbudjetti.Jää paljon velkaa moneen suuntaan ,ei hyvä asia.
Vaikea on valinta kumpaa äänestän,mutta tämä Vihervasemmiston vaalitaktikointi saa minut äänestämään Stubbia,ihan kiusallani teen näin ja varmasti monet muutkin
Molemmat hyviä presidenttiehdokkaita. Äänestän demarina Stubbia toisella kierroksella. Auttaa Suomea paremmin integroirumaan EU:n jäseneksi ja tuo lisää USA-mielisyyttä Suomeen. Stubb on aitoa ylemmistöä, eikä mikään haiseva finnjävel.
Demarit hettivät Jutan susille. Demari pettää aina.
Demari vs. Aasi, kumpi voitti?
Persujen kannattaa miettiä tarkkaan.
Stubbin ja halla-ahon yhteinen äänimäärä 46,2 prosenttia ei vielä riitä siihen, että stubbista tulisi seuraava presidentti.
SDP pettää kaikessa ja kaikkia. Sekasin on puolue jos oma ehdokaskin hylätään.
PETTURIPUNIKIT.
OMA EHDOKAS ROVIOLLE.
100 EUROSTA MYYVÄT VAIKKA MUMMONSA.
Demarit ovat sitten tyhmiä!!! Eivät oppineet mitään eduskuntavaalien taktisesta äänestämisestä, vaan sama moka piti tehdä uudelleen ja samalla tuloksella!!
Koville näyttää persulla ottavan, kun Suomen kansa äänesti leijonariipusporukan MESTARIN pois ihmisten silmistä🤣 Suomen kansa on aika fiksua.