Stubb on kertonut poliittisen uransa alkuvaiheessa olevansa biseksuaali.
Wikipedian vanhassa artikkelissa kohdassa Yksityiselämä on kerrottu hänen biseksuaalisuudestaan lähteenä Kokoomuksen puoluelehti Nykypäivä 3/2004.
Stubb muun muassa toimi europarlamentissa seksuaalitasa-arvoverkoston varapuheenjohtajana sekä teki aloitteen homofobian vastaisen päätöslauselman hyväksymiseksi.
Wikipedian vanhassa artikkelissa kohdassa Yksityiselämä on kerrottu hänen biseksuaalisuudestaan lähteenä Kokoomuksen puoluelehti Nykypäivä 3/2004.
Stubb muun muassa toimi europarlamentissa seksuaalitasa-arvoverkoston varapuheenjohtajana sekä teki aloitteen homofobian vastaisen päätöslauselman hyväksymiseksi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sippilä on kääntynyt Stuppin uskoon. Kaikki käy.
Sipilä on Stubbin tukija vaaleissa.
Onpas todella surkeaa loanheittoyritystä. On siis silkkaa valehtelua tuo aloitus.
Stubb on aivan normi hetsku mies jolla liki 30-vuotta kestänyt avioliitto ja kaksi lasta.
Stubb ei siis ole bi eikä ole ikinä ollut ja aloittaja haluaa vain yrittää ettei ihmiset äänestä Stubbia. Se, että aloittaja valehtelee eikä esitä mitään todisteita valheensa tueksi kertoo paljon.
Kaikki löytyy Wikipedian muokkaushistoriasta. Nyt Stubb kertoo olevansa tapakristitty ja rukoilevansa. Aikoo myös toivottaa jumalan siunausta suomalaisille, jos tulee valituksi.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Alexander_Stubb
Otat kohdan yksityiselämä ja sieltä alimpaa MUOKKAUSHISTORIA
Kaikki wikissä ollut on tallessa:
http://kioski.yle.fi/omat/stubb-ei-halunnut-kertoa-uskooko-jumalaan
Ajankohta=7.4.2015
Viitattu=29.4.2015
Marraskuussa 2010 Stubb esiintyi Helsinki -tapahtumaa varten tehdyllä videolla, jossa rohkaistiin seksuaalisen suuntautumisensa kanssa painivia.
Osoite=http://www.mtv.fi/viihde/muut/artikkeli/julkkikset-kannustavat-homoseksuaaleja/2970408
Julkkikset kannustavat homoseksuaaleja
Julkaisu=MTV Viihde Ajankohta=5.11.2010
Viitattu=8.5.2014
Stubb on kertonut olevansa biseksuaali.
Julkaisu=Nykypäivä Vuosi=2004
Numero=3
Vihreä Lanka
Ajankohta=19.5.2010
Viitattu=8.10.2013
Hän kannatti myös sukupuolineutraalia avioliittolakia.
Verkkoviite
http://www.alexstubb.com/tasa-arvoa
Viitattu=2016-09-08
Niin no, hänelläkään on boylower-merkki vaalijulisteissaan. 🤔 mietipä sitä. Googleta boy lover logo tms. Ja vertaa ite Stubin julistetta siihen.
Jos tuo Sipiläkin on bi-seksuaali. Monella bi-seksuaalilla on vaimo ja vaimon lupa myös rakkauteen miehen kanssa.
Stubb taistelee homojen puolesta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000062575.html
Minun ehdokkaani olisi ollut Olli Rehn.
Nyt toisella kierroksella äänestin Stubbia, koska hänellä nainen vaimona.
Kyllä meillä keskustassakin on monelaista hommoo.. Markku Rossin puoliso Matti Kaarejärvi, tanssivat yhdessä itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Sipilän hyvä tuttu.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Markku_Rossi