Lakko laajenee tänään julkiseen liikenteeseen.
Päiväkodit ja leikkipuistot kiinni pääkaupunkiseudulla, ip-kerhotilat myös kiinni. Koulujen ruokalistoissa mahdollisia muutoksia.
Osa ruokakaupoista on kiinni. Postin kulussa puutteita. Hotelleja, ravintoloita ja liikenneasemia kiinni. Myös kiinteistö- ja siivousyrityksissä lakkoja.
Lentoliikenne seisoo edelleen, julkinen liikenne lähes seisoo Helsingissä, ja lakkoja myös Tampreen ja Turun julkisessa liikenteessä.
Lisäksi mm teollisuudessa, rahtiliikenteessä, energia-alalla ja huolinnassa työntekijöiden ja toimihenkilöiden lakkoja.
Helsingissä julkinen liikenne kutistuu olemattomiin, kun metrot pysähtyvät, raitiovaunut hiipuvat, ja Helsingin bussiliikenne lakkoilee.
Kyseessä on ammattiliitto JHL:n lakko. Mukana ovat muun muassa Helsingin bussiliikenne, Turun kaupunkiliikenne ja Tampereen kaupunkiliikenne liikelaitos (TKL).
NAATITAAN, sanoi kommunisti AYliitossa.
-väärin äänestetty.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Lakkoihin osallistuvat muun muassa Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU. AKT:n lakko koskettaa noin 160:tä yritystä ja yli 20 000:tta kuljetusalan työntekijää. Lakkoilijoiden mukana ovat muun muassa linja-autoala, kuorma-autoala ja ahtausala.
Postin jakelu ja lajittelu seisoo - se nyt ei haittaa juuri ketään, vaikka Posti olisi viikkoja kiinni.
Täytyy vain kommunitit kestää lakkoineen. Ajaneet vasemsmito etunsa lakkoilla tyhjästäkin kuin SIUVATTI Rautaruukilla satoja lakkoja ja istumisia, mm olivat omin toimitosta ostaneet kahvinkeittimen, kun oli väärän värinen niin Siuvatti laittoi lakon -istumisineen.
Ainahan tämä on tiedetty
Onhan tämä faktaa että PUNIKIT aloittivat sisällissodankin ,eihän tästä ole kahta sanaa ! Kateuteenhan tuokin sota perustui ,mutta onneksi ja vielä kerran ONNEKSI PUNIKIT SAIVAT MITÄ TILASIVAT , ja loppu onkin sitten historiaa,
Nyt lakkoillaan hallitusta vastaa.
Ei tuommoinen lakko ole oikea, se alkuperäinen.
Melkein kuin Riku Aalto menisi kokouspalkkioistaan lakkoon.
Ennen oli kuitenkin aina raha lakon syynä.
Nyt, melkein kuin biisamiturkki olisi pimuilla lakon aihe.
mm Rautaruukki lakkoili, kun oli väärän värinen kahvinkeitin tullut. Oltiin herkällä aikoinaan kommunisti Siuvatin aikaan ..pääluottamiehenä
Kommunisti vaati punaista keitintä.
Vasemsmito, kommunsiti, siuvatti (kuinka moni alle 60vee tietää kuka hän oli?
Mutta persutrolli,tämä kokoomuksen nuoleskelu alkaa oksettaa!
Miten te kehtaatte, ja kyllähän te kehtaatte.
Suomen suurin työväenp... työnantajan nuoleskelupuolue!
Muut väärän värisiä.
Parempi kahvi punaisessa, sano siuvatti.
Me Neuvostoliittolaiset olemme erittäin tyytyväisiä että suomalaiset alamaisemme lakkoilevat.
Täällä Pietarissa iloitaan myös toveri lakoista.
SDP:n Lipponen lyömään nyrkki pöytään ja lopettamaan kommunistien venkoilu ja laittamaan kunnon leikkaukset voimaan kuten aikoinaan teki.
Riku Aalto kertoi olevan painetta päässä.
Palkansaajana lakkojen vastustaminen on hiukka sama juttu kun kusisi pakkasella housuihinsa. Lämmittää hetken....
Nykytilanteessa, hallituksen toimien mennessä Ilman työtaisteluja menee se työpaikka useimmilta joka tapauksessa jolloin ei ole enää riittävää työttömyysturvaa kun se nyt puretaan, joten kannattaa ehkä miettiä tarkemmin mihin suuntaa asioita on viemässä.
Vastustaa nyt laillisesti valittua hallitusta demokratiassa. Tuohan on jo vallankumous. Edellisen hallituksen aikana odotettiin seuraavia vaaleja enemmistönä eikä alettu puna-armeijan menetelmin vinkumaan omaa tahtotilaa. On se kumma kun demokratian peräön huutavat ääliölaumat eivät sitä kunnioita.
Ja sitten uusien vaalien jälkeen pääministeripuolue SDP nosti kannatustaan edellisistä vaaleista.
Niin ja Akavan ihmisiä on lakossa, mutta persutrolli, sehän on sitä parempaa ayliikettä.
AY-punikit haluavat väen väkisin maan suoritustilaan ja itsensä työttömiksi.
Pitää olla typerää sakkia joka lampaina seuraavat johtajiaan.
Tapa punikeilla, johtajaa seurataan silmät ummessa.
Etkö pidä ay-toiminnasta ?
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t39.30808-6/417445908_10160724019421839_314082231645787814_n.jpg?_nc_cat=111&ccb=1-7&_nc_sid=524774&_nc_ohc=gAG9pEqfHIYAX-dRyLD&_nc_ht=scontent-arn2-1.xx&oh=00_AfBexCQ0xF5AW0_1fQOnkHcW5lvYmH_s6a14kC5BcV2nIw&oe=65C2B835
Aina on pärjätty ilman ay-punikkien rahastamista.
AY punikit syrjään turha Neuvostoliiton jäänne.
Lakot NL venäjä masinoimat. Varinkin nyt kun Putin altavastaajana. Putin tiedetään kieroksi.