Vasemmistoliiton puheenjohtajana vuosina 1998-2006 toiminut Suvi-Anne Siimes kannattaa presidentinvaalissa Alexander Stubbia. X:ssa Siimes perustelee nyt, miksi.
– Hän on osaava ja oppinut. Hän ymmärtää institutionaalisia asioita sekä teoriassa (tutkinnot) että käytännössä (meppiaika osui kauteen, jossa pohdittiin perussopimusmuutosten käsittelyn kautta jäsenmaan ja unionin suhdetta sekä unionin luonnetta. Hoiti sitä hommaa hyvin, Suvi-Anne Siimes aloittaa.
– Puhui Venäjän uhkasta ulkoministerinä jo 2008 syttyneen Georgian sodan yhteydessä. Ja oli oikeassa. Muut toki mollasivat silloin, hän listaa Stubbin ansioita.
Merja Kyllönen kannattaa myös Stubbia, eli luokkapettureita vasemmistossa.
Vasemmistoliiton ex-johtaja: Alexander Stubb oli oikeassa Venäjästä jo 2008
14
133
Vastaukset
- Anonyymi
Ei he ole mitään luokkapettureita vaan fiksuja naisia, jotka osaavat erottaa osaajan. Stubb on osaaja. Kannattaa yrittää nähdä Stubin osaaminen neutraalein silmin. Hän tulee toimeen kaikkien kanssa, hän on ystävällinen, kunnioittava, kielitaitoinen ja se on todella ihailtavaa ja harvinaista hänen asemassaan. Hänestä kasvaa mainio koko suomen siis niin vasemmiston, keskustan kuin oikeistonkin presidentti.
- Anonyymi
Ei äärivasemmiston.
- Anonyymi
Täytyy sanoa, että Stubb on paljon laajakatseisempi kuin Haavisto!! Haavisto pitäytyy hyvin yksisuuntaisissa teemoissa. Puhuu yleensä aina menneistä. Ei ole presidenttiainesta!
- Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18247285
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
1918 noi olisi luokiteltu luokkapettureiksi, ja seinää vasten.
Kommunisti. - Anonyymi
Venäjä on hieno maa ja siellä asuu mukavia ihmisiä.
Haluaisin päästä sinne matkustamaan junalla tai laivalla mutta se ei ole nyt valitettavasti mahdollista.- Anonyymi
No muuta sinne Igor.
- Anonyymi
Pääministerinä vuonna 2015 (siis Krimin valtauksen jälkeen) Alexander Stubb moitti vihreitä "russofobiasta", kun Vihreät vastustivat sitä, että Suomeen aiottiin rakentaa ydinvoimala yhteistyössä Venäjän armeijan omistaman ja ydinaseita valmistavan Rosatom-yhtiön kanssa.
Tuuliviiri kääntyy. Nyt kääntyi jopa jälkikäteen. - Anonyymi
Sorry aloittaja mutta puolustusministeri Häkämies (Kok) sanoi jo 2007 Washingtonissa että "Ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä" (puhe taisi olla englanniksi)
Pääministeri Vanhanen (Kesk) taas kehotti katsomaan Venäjää ennemminkin myönteisenä mahdollisuutena kuin haasteena ja ulkoministeri Kanerva (Kok) sanoi lausuntoa epäonnistuneeksi. - Anonyymi
ei venäjästä ole ollut uhkaa georgian sodan eikä nytkään ukrainen sodan takia koska kuka vain tajuaa ettei ne liity suomeen mitenkään
suomi yön ja päivän ero kun em . maat ei kuulu mihinkään ja läpi korruptoituneet ym.
suomi eu jäsen ym. sekä kova jääkiekkomaa mitä putin arvostaa yli kaiken, siksikin tuhannen %varma ettei venäjä koskaan hyökkää suomeen.
vain täystollo muuta aattelee. (kun ei tietoa)- Anonyymi
Tuonhan nyt ymmärtää päiväkotilapsikin. Venäjällä uhkailusta tullut sellainen muoti-ilmiö.
- Anonyymi
Suomalaiset ovat sinisilmäisiä, jos eivät huomaan Putinin valmisteluja Suomen suhteen!! Kaikki nuo alueet, jotka Venäjä on haalinut itselleen, Itämeren Helmi, hyvin varustettu tukikohta ja on Strategisella paikalla Itä-Merenrannalla, toinen Pohjoisessa helikopterikenttineen, hyvin Venäjän rajan tuntumassa.
Sitten on keskellä Suomea useampikin alue, joista joissakin on lukitut rautaportit. Mitähän mahtanevat pitää sisällään. Hyvin suunniteltu "KRIMIT" Suomelle! Olisi voinut koota pikku hiljaa väkeänsä kaikkiin noihin alueisiin ja sieltä olisikin ollut melko helppo piirittää Suomen varuskunnat.
NYT olemme NATOSSA ja tuskin yrittää Putin noille alueille tulla!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset ovat sinisilmäisiä, jos eivät huomaan Putinin valmisteluja Suomen suhteen!! Kaikki nuo alueet, jotka Venäjä on haalinut itselleen, Itämeren Helmi, hyvin varustettu tukikohta ja on Strategisella paikalla Itä-Merenrannalla, toinen Pohjoisessa helikopterikenttineen, hyvin Venäjän rajan tuntumassa.
Sitten on keskellä Suomea useampikin alue, joista joissakin on lukitut rautaportit. Mitähän mahtanevat pitää sisällään. Hyvin suunniteltu "KRIMIT" Suomelle! Olisi voinut koota pikku hiljaa väkeänsä kaikkiin noihin alueisiin ja sieltä olisikin ollut melko helppo piirittää Suomen varuskunnat.
NYT olemme NATOSSA ja tuskin yrittää Putin noille alueille tulla!!Naiviius pois.
- Anonyymi
Svenkatalande Stubito on joskus ollut oikeassakin, silloin se on yleensä tapahtunut vahingossa.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y23416720Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van232118- 1101940
- 1901712
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1191453Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101092Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten216962- 119857
Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu61738Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu212731