Suurituloiselle riitti 50 vuotta sitten puolen miljoonan markan vuositulot, eli alle 100 tuhatta euroa. Olivat tyytyväisiä.
Nykyään ei tunnu riittävän edes miljoonan euroakaan, vaan lisää pitäisi duunarin selkänahasta saara revittyä.
Eikö suurituloiset lainkaan häpeä?
– –
Kauniaisten rikkaan maine perustuu kahteen tosiasiaan.
”Viime vuosina verotettava tulo asukasta kohti on ollut Suomen korkein. Vuonna 1972 luku oli 11 415 markkaa.”.
”Toiseksi Kauniaisten 13 pennin veroäyri oli Suomen kaupungeista alhaisin.”
Kaupunginjohtaja Åke Almarkin, 47,mukaan Kauniaisissa on veronmaksajia noin 3 000.
Hän painottaa, että vain ”muutamilla henkilöillä on suuret 400 000—600 000 markan tulot”.
Ahneus lisääntynyt, 50 v sitten riitti 500 000 mk/vuosi
Anonyymi-ap
3
67
Vastaukset
- Anonyymi
Eli kauniaslaisten keskitulot oliva vajaat 2000 euroa. Sehän on noin puolet mitä palkansaajien keskiansio nykyään koko Suomessa.
- Anonyymi
Ahneille ei mikään riitä!
Köyhien on tultava toimeen entistä vähemmällä!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y23116685Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van222098- 1101930
- 1871700
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1191443Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101092Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten216952- 119847
Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu61738Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu210722