1,5 vuoden ajan mediakellokkaat julistivat kuinka Venäjä oli hävinnyt sotansa Ukrainassa, kunnes ruvettiin pelkäämään Venäjän uusia hyökkäyksiä EU- Nato-maihin. Venäjällä ei pitänyt olla aseita, rahaa, ohjuksia, ukkoja. Sittemmin osoittautui että näitä kaikkia löytyi. 44 miljoonan Ukrainasta ei löydy riittävästi sotamiehiä vastaamaan Venäjän asettamaan haasteeseen. Venäjän talouden koon piti vastata Espanjan taloutta. Nyt koko EU on kuralla ja taloudet kurimuksessa.
Näin se realismi voitti taas. Ehkä naurettavimmin väärässä on ollut Pekka Toveri, joka heinäkuuss 2023 odotti Ukrainalta läpimurtoa taisteluissa elokuun 2023 mennessä. Kävikin niin että Venäjä teki läpimurron ja nyt Nato-maissa puntit tutisevat. Tiedonvälitys Ve hyökkäyssodan tiimoilta on ollut kaikkea muuta paitsi objektiivista.
Näkemykset Venäjän sotamenestyksestä kääntyneet 180 astetta
15
210
Vastaukset
- Anonyymi
Ihmisillä on taipumus toivoa ja uskoa hyvää. Inhimillistä. Jokaisesta tuhotusta venäläisestä, koneesta, panssarista, laivasta tutka-asemasta pitääkin iloita.
Venäjä hävisi jo aloittaessaan sodan, tai oikeastaan päästäessään Putlerin toiselle kaudelle.- Anonyymi
Länsimaissa iloitaan jo jokaisesta tuhotusta palestiinalaissiviilistäkin. Tällä koohotuksella ei ole mitään tekemistä "inhimillisen" ja "hyvän" kanssa, vaan se on pelkkää hysteeristä pakokauhua oman persiin puolesta - usein vieläpä täysin järkijättöisesti, kuten tämä palestiinalaisesimerkkikin kertoo.
Näin suomalaisena reserviläisenä arvostan venäläissotilaiden rohkeutta enkä todellakaan iloitse jos rohkeita miehiä raukkamaisesti tapetaan joillain drooneilla.
- Anonyymi
Ja venäjälläkö mennyt kuin elokuvissa.🤣 Pitikö sen olla 3 päivän "erikoisoperaatio", jolla suoritetaan, "natzifigaatio".
1,5v sitten mainostettiin ihmease kinzhalia, sillä piti iskeä lopullinen niitti, noh tussahduksesksi osoittautui sekin. Nyt ohjuksen suunnittelijat pidätetty "agentteina", osa "kuolleet".- Anonyymi
Ei pitänyt olla 3 päivän operaatio. Mikään Venäjän virallinen poliittinen tai sodanjohdollinen taso ei ole puhunut 3 päivän tavoitteesta, vaan se on länsimaiden omaa propagandaa joka on alkanut elää omaa elämäänsä hysteerikkojen mielessä, ja joka yllätys yllätys meni taas kerran perseelleen.
Venäjä on puhunut alusta asti että operaatio kestää sen mitä se kestää. Jos joku propagandisti on huudellut omiaan niin se on hänen oma asiansa, ei mikään Venäjän virallinen kanta tai tavoite. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pitänyt olla 3 päivän operaatio. Mikään Venäjän virallinen poliittinen tai sodanjohdollinen taso ei ole puhunut 3 päivän tavoitteesta, vaan se on länsimaiden omaa propagandaa joka on alkanut elää omaa elämäänsä hysteerikkojen mielessä, ja joka yllätys yllätys meni taas kerran perseelleen.
Venäjä on puhunut alusta asti että operaatio kestää sen mitä se kestää. Jos joku propagandisti on huudellut omiaan niin se on hänen oma asiansa, ei mikään Venäjän virallinen kanta tai tavoite.Ainakin Venäjän armeija ja Venäjän poliittinen johto on osoittaneet kyvyttömyytensä. Johdolta olisi odottanut edes alkeellista osaamista. Mutta minkäs teet?
- Anonyymi
Otappa kaveri oikeasti asiasta selvää, Kun olet oikeasti selvitttänyt mitä oikeasti on lausuttu ja tehty. Tämän jälkeen et todellakaan enään suolla hölynpölyä. Tulet tajuamaan, että sinulle on valehdeltu koko ajan. Totuus kyllä tulee kaikille vielä ilmi, mutta se on sitten valitettavasti näitten kohdalta myöhäistä.
- Anonyymi
Ei taida kyllä kellään puntit tutista, kun katsoo tuota venäjän taapertamista Ukrainassa. Kuitenkin pitää itseään suurvaltana. Ja jos ajattelee että Ukraina onnistui pysäyttämään venäjän hyökkäyksen neuvosto aikaisilla aseilla pohjoisessa ihan alussa.( Tuon jälkeenhän alkoi vasta tulla länsiaseita). Niin eipä hätää esim. vaikkapa Puolalla jolla jo länsiaseet käytössä.
- Anonyymi
Lähelle Kiewiä ne eteni. Sitten tuli STOP eli turpaan ja takas. TYHMÄT örkit ajo harhaan. 32 km pansari,ammus ym koloonan piti mennä KIEWiä kohti. TUli vastaan liikenne ympyrä. KYLÄMUMMOT oli kääntänyt tien viitat . Idiootti örkit lähti väärälle tielle. EI KARTTOJA ei KOMPASSEKA ei GPSää. Ja sitä ajoivat jo loppui polttoaineet... Helikopterit ja hävittäjä lentäjät lensivät TURISTIKARTAT polvilla. Vähin asein Ukrainan armeija PYSÄYTTI Puten armeijan. Ja KUN lännestä alkoit tulla avustuxia alkoi VETÄYTYMINEN koska UKRAINAN ARMRIJA tuhosi ja tappio örköjejä. VETÄYTYIVÄT ja paljastui VENÄLÄINEN KANSAN LUONNE.Raiskauxet,murhat ja tuhot. Tämä on on juuri TYYPILLISTÄ venäläisen kansan luoneeseen. RAISKATA MURHATA JA RYÖSTÄÄ: TZINKIS KHAN joka oli suuri MONGOLIen sotapäällikkö. Ryösti ja raiskasi kokovenäjän. Tappio miehet. Siitä periytyy NYKY VENÄLÄINEN. Vuosisatojen ajan raiskasi näiset ja ryöstelivät. Näinhän ne teki myös entisille WARSOVA LIITON maille. Ja olivat onnellisia ku muuri kaatu ja VAPAUS koitti. Nythän raiskasivat naiset UKRAINAssa. SAmoin siat ja kaikki kaxijalkaisista KANOISTA lähtien PESUKONEITA WC PYTTYJÄ WC paperia ym ...kaikkiea varastavat jotta olisi SOTASAALISTA kotia. UKRAINAN ARMEIJA on saannut takaisin 50% alunperääntymisen jälkeen. UKRAINA WAR YOUTUBE. Katsokaas sieltä: 6600 tankia, 8800 kuorma-autoa 9000 muuta ajoneuvvoa,7500 pansaroitua ajoneuvvoa ,tutkia,öljyjalostamoja, 25 bLAIVASTOSTA ym...Noin 95% noista luvuista pystytään näyttämään SINULLE jos katsot mm UKRAINA WAR YOUTUBE tai UKRAINA WAR TODAY YOUTUBE. Örkejänäet ANTAUTUVANYLI 4500 viimeisen 10 vrk aikana. Ja paljon mukaan ja lisää. NÄITÄ faktojahan eivät nämä trollit pysty edes KIISTÄMÄÄM eikä nyt liki 400 000 örkin kuolemaa sodassa. ...Katso näe
- Anonyymi
Katso karttaa, kumpi on voitolla? Edes 400.000 kaatunutta örkkiä ei muuta tilannetta Ukrainan eduksi. Tuoreita örkkejä on rintamalla 500.000.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katso karttaa, kumpi on voitolla? Edes 400.000 kaatunutta örkkiä ei muuta tilannetta Ukrainan eduksi. Tuoreita örkkejä on rintamalla 500.000.
Kumpi siellä nyt sitten on voitolla? Saa suurennuslasilla hakea Venäjän talvihyökkäyksen tuloksia kartalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpi siellä nyt sitten on voitolla? Saa suurennuslasilla hakea Venäjän talvihyökkäyksen tuloksia kartalta.
Ukrainan voittoja ei löydy edes mikroskoopilla.
Zelensky on saanut voittoja, tosin dollareissa, Ukrainan sotilaat syö kuivia keksejä ja marmelaatia kun annoksista on parhaat viety muihin suihin... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukrainan voittoja ei löydy edes mikroskoopilla.
Zelensky on saanut voittoja, tosin dollareissa, Ukrainan sotilaat syö kuivia keksejä ja marmelaatia kun annoksista on parhaat viety muihin suihin...Kyllä tämä näkyy ilman mikroskooppiakin:
https://www.youtube.com/watch?v=nDMe_8DmUZc
Ja Venäjän matruusien keksit ei taatusti ole kuivia tuon jälkeen enää.
- Anonyymi
Venäjäkö siellä tekikin läpimurron ja maailmalta jäi huomaamatta?
- Anonyymi
Länne valhemedia on syöttänyt valheita 90 luvulta asti. Venäjän demonisointi ja varsinkin Putini juontaa juurensa siitä, ettei venäjä suostunut näihin lännen ideologioihin. Kuten LGB trans ja homoilu yhteiskunnan luomiseen. Jokaine löytää kyllä oikeaa tietoa , jos vain viitsi etsiä. Todellisuudessahan USA pakottaa lännen omien hegemoniensa toteuttajaksi. Venäjä on noudattanut kaikkia lakeja ihan oikein, nämä käännetään lännessä nurinkurin. Jokaiseen sotaan ja konfliktiin todellinen syyllinen on USA.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901260
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511056En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse63797Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14750Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290706- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?39661- 60648
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634