Polttomoottori on pitänyt pintansa yli 120 vuoden ajan -kertoo moottori.fi

Anonyymi-ap

Toyotan multi-pathway solutioniin kuuluvat akkusähköautojen lisäksi täys- ja lataushybridit sekä vetypolttokennoautot, joiden suuri puolestapuhuja ja kehittäjä Toyota on jo pitkään ollut. Niin ikään polttomoottori mahtuu tulevaisuuden autokantaan mukaan, erityisesti vedyllä ja muilla ei-fossiilisilla polttoaineilla toimivana. Täyssähköautojen 30 prosentin (melkein kolmasosan) osuus on toki ”Morizonkin” visiossa suhteessa suurempi kuin muiden yksittäisten ratkaisuiden.

Toyoda nostaa koko maailman autokannan sähköistämisen esteeksi muun muassa sen, että edelleen lähes miljardi ihmistä maapallolla elää kauttaaltaan vailla sähköä. Vielä paljon suurempi osa elää sellaisilla alueilla, joilla sähköverkko ei ole kykenevä kannattelemaan sähköistä liikennettä. Toyodan mukaan etenkin näillä alueilla varsinkin pelkälle polttomoottorille riittää jatkossakin paljon kysyntää.

Polttomoottori on pitänyt pintansa yli 120 vuoden ajan monenlaisista haasteista ja haastoista huolimatta. Tuskin mikään ratkaisu pystyy sitä nytkään täysin lyömään laudalta.

Lähteet: Bloomberg, Inside EVs, Toyota Kuvat: Toyota/Lexus Teksti: Benjamin Helander

Jaa artikkeli

9

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Moktar Gubtan VWskoda ei toimi pakkasessa

      • Anonyymi

        Mirai äkkiä pakkassuomeen

        lapset pitää kuljettaa kouluun ja harrastuksiin


    • Anonyymi

      Tiedätkö Toyotan palvoja miksi polttomoottoreista pitää luopua? Oletko koskaan kuullut ilmastokatastrofista?

    • Anonyymi

      Niin ikään polttomoottori mahtuu tulevaisuuden autokantaan mukaan, erityisesti vedyllä ja muilla ei-fossiilisilla polttoaineilla toimivana. Täyssähköautojen 30 prosentin (melkein kolmasosan) osuus on toki ”Morizonkin” visiossa suhteessa suurempi kuin muiden yksittäisten ratkaisuiden.

      eli osta vetyosakkeita eikä kamux osakkeita

    • Anonyymi

      VW konserni ottaa miljardeja takkiin väärillä valinnoilla? E roskaa purkuun?

    • Anonyymi

      toyoda tietää mitä kansa tarvitsee

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Maapallo ei lämpene, jäätiköt eivät sula, aavikoituminen ei leviä ja koko ilmastokatastrofi on petosta. Ainoastaan toyotisteilla on asiasta luotettavaa tietoa. Siispä, polttakaamme kaikki kiihtyvällä tahdilla fossiilisia polttoaineita, kyllä setä Toyoda tietää! Fucking idiots!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      73
      4966
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      11
      3359
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      20
      2655
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      57
      1717
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1566
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1336
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1322
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      219
      1113
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      1005
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      889
    Aihe