Platon ei lainaa dialogissaan Solonia suoraan kertoessaan Atlantiksesta, vaan epäsuorasti Sokrateen (Platonin opettaja) ystävää Kritiasta (Platonin eno), joka puolestaan kuuli sen isoisältään, joka oli oppinut sen isältään nuorten poikien runolaulukilpailussa. Ja Sokrates ja Platon perustivat Atlantiksen "rokonstraationsa" tähän. Näissä runolaulukilpailuissa runon kertojien oli tapana värittää ja rikastuttaa opittuja runoja lisäämällä niihin uutta materiaalia kuuntelijan iloksi.
Tämän lisäksi Platon vielä kertoo, että Solon myös hellenisoi voimakkaasti tarinaa, jonka hän oli kuullut egyptiläiseltä papilta Neithin temppelissä Saisissa, mikä tarkoittaa, että esimerkiksi egyptiläisten jumalien nimet on korvattu kreikkalaisilla vastineilla (kuten Neith on samaistettu Atheneen).
Toisin sanoen emme ole menettäneet Atlantista, vaan alkuperäistä myyttiä, jonka Solon kuuli ja välitti rikkinäisenä puhelinpelinä. Toisin sanoen emme ole menettäneet Atlantista, vaan alkuperäisen myytin, jonka Solon kuuli ja välitti eteenpäin rikkinäinen puhelinpeli, mutta Platinin dialogi "Kritias" on edelleen mielenkiintoista luettavaa varsinkin jos kiinnostaa mitä Platon oikeasti kertoo ja sanoo Atlantiksesta.
Miksi tämä on tärkeä asia? Koska hihhulien evankeliumit on tuotettu samanlaisella tavalla, kokoamalla satunnaisia kuulopuheita, legendoja, myyttejä ja huhuja yhteen tarkastamatta lähteitä.
Platonin Atlantis-kertomus on yksi iso sotku
Anonyymi-ap
1
90
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273613- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362294Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72057Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381519
- 131309
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661275Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451265