Olen kärsinyt koko elämäni,isäni hakkasi mua pienestä pitäen. Aikuisena masennuin,itsemurhayrityksiä..Nyt kerään eri lääkäreiltä unilääkereseptejä,sitten viimein olen poissa.Luotan lääkkeisiin, en vois mennä auton tai junan alle. Lääkkeet on helpompi kuolema.Olen vuosia toivonut,rukoillut parempaa,ei apua, tuska vain pahenee.Olisin halunnut elää...
Mun täytyy
Kuolla
122575
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mä taas kallistuisin ton junan puolelle. En pystyis tappaa itteeni tollasella "rauhallisella" metodilla. Tiedän tapauksia, joissa tyyppi on syöny toistasataa nappia ja selvinny (eikä mitään zyrtekkii). Oon lueskellu netistä kymmeniä sivuja erilaisia tapoja tappaa ittensä. Aika karua matskua. Kaikissa on hyvät ja huonot puolensa. Mua ei huvittais jäädä henkiin pieleen menneen yrityksen jälkeen. Haluan varman tavan.
Olen myös aika masentunut. Koko aikuisikä täynnä ongelmia.
Rohkeutta vaaditaan paljon, jos meinaa junan alle. Aika tappavaa, ymmärtääkseni. Japanissa suosittu tyyli ja Suomessakin tehonnut.
Emmä varsinaisesti haluu kuolla. En vain oikein keksi muutakaan ajateltavaa.
Älkää hyvät ihmiset lopettako elämäänne junan alle...se on kamalaa työtä pelastustyöntekijöille siivota teidät pitkin rataa...!!! Ja miettikää millaset traumat se jättää kuskille... Omaisille kamala suru jos tapatte itsenne junan alle!
tässä kai on se "että pelastustyöntekijät joutuvat siivoamaan radan ja veturinkuljettajan mieli järkkyy".
Haloo! Näillä ihmisillä on hätä. Jos haluat auttaa ja sinulla on siihen voimia, lähesty heitä ja tarjoa se olkapää, johon voi nojata.
Mä olen kerran elämässäni joutunu repiin ihmisen pois kiskoilta ettei hän ois menny junan alle. Tuosta tapauksesta jäi ikuiset jäljet ja kymmeneen vuoteen en ole suostunu meneen junan kyytiin. En tiedä pelastustyöntekijöistä enkä kuskista mutta sen tiedän että omaisten tuska ei helpota koskaan jos menet junan alle. Mulla on vieläkin välillä vaikeeta vaikka sainkin estettyä itsemurhaa yrittäneen aikeet ja ikinä en tule unohtaan sitä tunnetta ja näkyä mikä mulla oli kun katoin lähestyvän junan valoja ja revin väkisin toista pois raiteilta. Junan näkeminenkin saa aikaan paskan olon ja huonon fiiliksen mut siitäkin on mentävä yli kun elokuussa joudun (Joudun!!) meneen junan kyytiin kun menemme ulkomaille. Se tulee oleen kova paikka mut siitä on vaan selvittävä! Niin et jos yhtään voitte ajatella omaisia, älkää tehkö mitään noin julmaa ja raakaa. Jaksamista!! Kyllä se aurinko sullekin paistaa jos vaan haluut sen nähdä!!!
Voi älä tee sitä. Elämässä on kuitenkin paljon hyviä asioita, joiden takia kannattaa elää.
Toivon paljon voimia ja jaksamia
Ehäpä sinun kannattaisi kirjoittaa aikeistasi tai ongelmistasi muille palstoille. Tämä ei ole itsemurhatapoja ja mielenterveyttä käsittelevä foorumi.
Uskon, että sinun pitää saada purkaa vihasi jonnekin.
Mutta itsemurha on "huono kosto".
Rukoilen sinulle voimia tehdä hyviä päätöksiä.
Ja, että haluat kuolla.
Minä haluan ELÄÄ.
Vaihdetaan osia.
Silloin ollaan molemmat tyytyväisiä.
Mikä sinä olet väheksymään mun tuskaa?
En väheksy.
Kuolemalle ei ole vaihtoehtoa.
Tuskasta on aina mahdollisuus selvitä.
Hae apua, vaikka kiire onkin pistänyt
julkisen terveydenhoidon koville, niin
kuitenkin aina on mahdollisuus saada apua ja mahdollisesti selvitäkkin.
Aurinko nousee vielä sinullekkin, luota siihen! Ei itsemurha kannata!Itse yritin joitakin vuosia sitten useita kertoja itsemurhaa ja olen viettänyt psykiatrisissa sairaaloissa yhteensä noin 4 vuotta.Selvisin siitä kaikesta ja nyt oon onnellinen ja tyytyväinen elämääni.Olen myös tajunnut, että ilman kaikkia niitä vaikeita asioita ja kokemuksia en olisi sitä mitä olen tänä päivänä ja olen itseeni tyytyväinen tälläisenä.Voimia sinulle, sinä kyllä selviät!Älä luovuta!Hae nyt ensi töiksesi apua, hyvä ihminen, älä haudo noita asioita yksin!Kirjoitit, että olisit halunnut elää, älä sitten luovuta, vaan tee jotain itsesi hyväksi, sen hyväksi, että jaksat elää eteenpäin!Rakasta itseäsi ja läheisiäsi valitsemalla elämä!
Ei koskaan junan alle!
Oma rakas 20 v.poikani meni junan alle todellakin 9.5.2005, olemme saaneet niin kauhean tuskan loppuelämäksemme, ettei sitä kukaan tiedä.Shokkivaihe kesti useita päiviä, päivistä ei mitään tietoa. Työkykyiseksi toipunenko koskaan. Suremaan jäi 10v.pikkusisko, koko perhe ja suku.
Kihlatusta puhumattakaan. Arvaa miltä tuntuu nähdä poikansa jäännökset arkussa!
Jos te tietäisitte mitkä tuskat äidille ja kaikille tulee, ette edes ajattelisi!!
ITSEMURHA EI OLE RATKAISU!! Millääntavoin tehtynä.
Hae apua, tai kirjoita minulle.