Hallitus tuhoamassa Suomen julkisen talouden?

Olisi tärkeää, että hallitus panostaisi myös Suomen talouden hyvinvoinnin lisäämiseen - eikä vain rikkaiden omaisuuksien paisuttamiseen.

Kauden alussa julkisen talouden sopeutustarpeeksi arvioitiin 6 miljardia, mutta nykyhallitus on paisuttanut tämän nyt ainakin 10 miljardiin. Syynä tähän ovat valtionvarainministeriön mukaan:

1. Hallitus romutti verotulot (lisää rahaa rikkaille, jotka eivät kuluta)
2. Hallitus tuhosi talouskasvun (työmarkkinoiden epävakauttaminen sanelupolitiikalla)
3. Valtio tärveli kuntien talouden (ei osata tehostaa - vaan leikataan vääristä paikoista)

Pitäisikö nyt pikku hiljaa ymmärtää, että pelkkä työläisten kepittäminen on varmin keino talouden tuhoamiseen.
44301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Rahat tekijöille, ei niinkään pötköttelijöille. Hyvä Petteri!

Äänestä
  • Rahat meni pötköttelijöille - rikkaille pötköttelijöille.

    Työläisiltä vietiin rahat.

    Äänestä

  • Pötköttelijöitten päällikkö. Justiin joululomaltaan herännyt Petteri pötköttelijä.

    Äänestä

  • Jos ei ole koskaan halunnut tehdä töitä ja tottunut saamaan kaikenlaisia tukia, niin kyrsiihän se, jos tukia vähennetään. Joillekin tulee vain itkupotkuraivari, jotkut saavat mielenterveysongelmia.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jos ei ole koskaan halunnut tehdä töitä ja tottunut saamaan kaikenlaisia tukia, niin kyrsiihän se, jos tukia vähennetään. Joillekin tulee vain itkupotkuraivari, jotkut saavat mielenterveysongelmia.

    Kyse onkin nyt siitä, miten hallitus saisi Suomen talouden kuntoon tuhoamisen sijasta.

    Pötköttelijöiden määrä on vain kasvanut. Syynä hallituksen toimet.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Rahat meni pötköttelijöille - rikkaille pötköttelijöille.

    Työläisiltä vietiin rahat.

    Noh noh, työläiset sai veronkevennyksiä. Pötköttelijöiltä leikattiin jotain, IMF:n mukaan kuitenkin liian vähän.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Rahat meni pötköttelijöille - rikkaille pötköttelijöille.

    Työläisiltä vietiin rahat.

    Missä mereen rikkaan raja? Onko se 30 000€ vuodessa ansaitsevan kohdalla?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Missä mereen rikkaan raja? Onko se 30 000€ vuodessa ansaitsevan kohdalla?

    No ainakin tällä palstalla noin paljon tienaavaa vihataan kovasti, joten eiköhän se niillä paikkein ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Rahat meni pötköttelijöille - rikkaille pötköttelijöille.

    Työläisiltä vietiin rahat.

    Työläinen lähtee venäjälle. Kananmunia ja voita riittää. Talot lämpiää, infra toimii. Palkat hipoo pilviä, sananvapaus kukoistaa, Siperiassa saa lomailla vaikka joka päivä, halpoja naisia, vodka virtaa. Suomi on vielä vapaa maa. Saat ihan vapaasti suunnata sinne missä on hyvä olla. Vain taivas on rajana.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jos ei ole koskaan halunnut tehdä töitä ja tottunut saamaan kaikenlaisia tukia, niin kyrsiihän se, jos tukia vähennetään. Joillekin tulee vain itkupotkuraivari, jotkut saavat mielenterveysongelmia.

    Sanna. Marinin hallituksen aikana saatiin 200 000 työllistä lisää, joten se mantra, ettei ihmiset hakua töihin on Petteri Orpon kaluama ikinen väite.

    Mites Petterille ja Riikalle on käynyt...onkin tullut 20 000 työtöntä joka kuukausi.

    Aivan järkyttävää, että kun pitäisi elvyttää niin leikataan ja aivan älyttömiä nk. uudistuksia. Työehtojen heikennykset on vain sairainta mitä tämä hallitus ehdottaa. Eihän ole mitään järkeä,että työnantajien toiveet on ainoat jotka noteerataan.

    Vaikuttaa siltä, että kokoomus ja persut on pakittaneet kolmekymmentäluvulle.
    .

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Rahat meni pötköttelijöille - rikkaille pötköttelijöille.

    Työläisiltä vietiin rahat.

    Sanna mari kerkesi tuhota suomen jo ,ei ole enää mitä tuhota ,menee yli 40 vuotta ennen kuinmarinin hallituksen tekemät mokat ja velat suomi saa maksetuiksi🤫kysynkin kuka kerkesi tuhota jo suomen😂🤮

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kyse onkin nyt siitä, miten hallitus saisi Suomen talouden kuntoon tuhoamisen sijasta.

    Pötköttelijöiden määrä on vain kasvanut. Syynä hallituksen toimet.

    Kaikki muut puolueet paitsi persut, haluavat lisää pötköttelijöitä maailmalta, jakamaan jo ennestään niukaksi jäänyttä kakkua.
    Kiittäkää puolueitavjotka kutsuivat maailman kyläön pötköttelemäön, heitä on tulossa paaaaljon lisää...

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Rahat meni pötköttelijöille - rikkaille pötköttelijöille.

    Työläisiltä vietiin rahat.

    Mitkä rahat ”työläisiltä” on viety?

    Äänestä

Höh. Eihän sitä mitään tuhota vaan myydään ulkomaisille monikansallisille yrityksille . Seuraavaksi myydään ehkä pelastuslaitos .

Äänestä
  • ..mitenkäs se tuolla pelastuslaitoksella , lopettavatko kotikäynnit niistä säästösyistä?

    Äänestä

Talouden hyvinvointi tarkoittaa kulujen alentamista. Turhat tuet alas, niin veroja voidaan alentaa. Työpaikat lisääntyvät ja työttömyys laskee, tukien saajat vähentyvät.

Äänestä
  • joo, yritystuet ovat haitallisia.

    Äänestä

  • Hallituksen saldo:
    Vähemmän työpaikkoja.
    Enemmän työttömiä.

    Onko hyvä suunta?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Hallituksen saldo:
    Vähemmän työpaikkoja.
    Enemmän työttömiä.

    Onko hyvä suunta?

    Hallituksen saldo: Kaikki kallistuu ja samaan aikaan ostovoima vähenee. Seurauksena kulutuksen raju kasvu ja yritysten konkurssiaalto. Ei mitään järkeä.

    Äänestä

Kokoomus Perussuom ovat valtion velan pois maksun utopiaa ryhtyneet maalailemaan. Ennustan hallituksen kaatuvan Pekka Haaviston voitosta. Ei heti seuraavana päivänä tietenkään. Vuodessa. Pekka Haaviston voittoa presidentin vaaliessa Kokoomus eliitti Orpo Häkkänen mukaan lukien Perus Purra Halla-Aho pelkäävät kuin kovan vankila kundin vapautumisen päivää.

Äänestä

Briteissä pääministeri sai kenkää ennenkuin tuhosi valtiontalouden, meillä tuho jatkuu.

Äänestä

Antti Rinteen ja Sanna Marinin hallitus tasapainoitti valtiontalouden ja jätti sen hyvään kuntoon. Ulkomaanvelkaa otettiin vain tarpeeseen, ei tuhlatattu mihinkään turhuuteen, rasismia kitkettiin perussuomalaisista ja intersekventiaalista feminismiä kehitettiin.

Ulkopolitiikassa juutalaisten sortotoimia Hamaksen johtamia palestiinalaisia vastaan tuomittiin ja Gazan raja-aitaa kävi hallituspuolueen kansanedustaja jopa peltisaksilla leikkaamassa auki sissien vapaampaa kulkua varten.

Äänestä

Koska viimeksi valtion talous ollut plussalla ? Kaikki puolueet ovat olleet mukana talouden tuhoamisessa.

Äänestä

Hallituksen työvoimapolitiikan saldo: Avoimia työpaikkoja vähemmän sekä työttömiä enemmän.

”Avoimien työpaikkojen määrä romahti: ”Vaikka työtön kuinka haluaisi työpaikan, hän ei sitä saa”, sanoo Mika Maliranta. Avointen työpaikkojen määrä on vähentynyt rajusti vuoden takaiseen verrattuna, paljastavat työ- ja elinkeinoministeriön tilastot.”
https://yle.fi/a/74-20051974

Kannattaisiko pikku hiljaa keskittyä talouden piristämiseen ja ihmisten työllisyyden parantamiseen pelkkien leikkauksien sijasta?

Äänestä
  • Kyllä tuo tilanne korjaantuu, kun vaan "kannustetaan" ihmisiä töihin leikkaamalla sosiaaliturvaa. Vai mitä, oikeiston "nerot"?

    Äänestä

Mutta kun EK:n eli kokoomuksen ainoa hallitusohjelma on rikkaiden rikastuttaminen entisestään. Kaikki toimet tähtäävät vain siihen.

Äänestä

Ovat myöhässä, Marin hoiti talouden jo saattohoitoon

Äänestä
  • Sanna jätti mittaushistorian korkeimman työllisyysasteen ja Pohjoismaiden korkeimman kokoaikaiseksi muutetun työllisyysasteen, eli sai suonalaiset pohjolan ahkerimmiksi työläisiksi - eniten työtunteja suhteessa työväestön määrään 👍 OrpoPurran päästyä valtaan tämä on muisto vain, lähes 40 000 työtöntä lisää tuotettu puolessa vuodessa ja lisää tulee. THL:n mukaan ainakin 100 000 toimeentulotukeen oikeutettua tulossa myös. Tuho ja hävitys seuraa talousoikeistoa kuten menetetyllä vuosikymmenellä 2010-luvulla. Rutto ja Kolera vallassa.

    Äänestä

  • OrpoPurra vie meidät Kreikan tielle. Ennätyksellisesti velkaa. Kreikassakaan eivät halunneet veroja maksella, joten velkaa otettiin eliitin veroaleiden kattamiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Sanna jätti mittaushistorian korkeimman työllisyysasteen ja Pohjoismaiden korkeimman kokoaikaiseksi muutetun työllisyysasteen, eli sai suonalaiset pohjolan ahkerimmiksi työläisiksi - eniten työtunteja suhteessa työväestön määrään 👍 OrpoPurran päästyä valtaan tämä on muisto vain, lähes 40 000 työtöntä lisää tuotettu puolessa vuodessa ja lisää tulee. THL:n mukaan ainakin 100 000 toimeentulotukeen oikeutettua tulossa myös. Tuho ja hävitys seuraa talousoikeistoa kuten menetetyllä vuosikymmenellä 2010-luvulla. Rutto ja Kolera vallassa.

    Oiskohan kyse siitä, että hoisi homman hyvin ja oli galluphistorian suosituin pääministeri ja hallitus. Työllisyysaste saatiin kriiseistä huolimatta mittaushistorian korkeimmaksi, sote maaliin jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Sanna jätti mittaushistorian korkeimman työllisyysasteen ja Pohjoismaiden korkeimman kokoaikaiseksi muutetun työllisyysasteen, eli sai suonalaiset pohjolan ahkerimmiksi työläisiksi - eniten työtunteja suhteessa työväestön määrään 👍 OrpoPurran päästyä valtaan tämä on muisto vain, lähes 40 000 työtöntä lisää tuotettu puolessa vuodessa ja lisää tulee. THL:n mukaan ainakin 100 000 toimeentulotukeen oikeutettua tulossa myös. Tuho ja hävitys seuraa talousoikeistoa kuten menetetyllä vuosikymmenellä 2010-luvulla. Rutto ja Kolera vallassa.

    Jos Sanna Marin jätti sun mielestä Suomen priimakunnossa Orpon hallitukselle, niin miten me nyt kuitenkin olemme hätää kärsimässä?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jos Sanna Marin jätti sun mielestä Suomen priimakunnossa Orpon hallitukselle, niin miten me nyt kuitenkin olemme hätää kärsimässä?

    Koska OrpoPurra ottaa ennätyksellisesti velkaa ja vapauttaa hyväosaisia verojen maksusta. Hyvinvointivaltio on verorahotteinen. Alla on tietenkin oikeistojohtoisten hallitusten 106,4 mrd euron velkaperintö ja edellisen hallituskauden toisen maailmansodan jälkeen pahin globaali kriisi koronapandemia, jonka aikana autettiin miljardeilla euroilla yrityksiä, sekä Ukrainan sodan Venäjäpakotteiden aiheuttama Euroopan laajuinen energiakriisi syksyllä 2022 ja alkuvuodesta 2023. Näihin meni lisämenoja, tosin huomattavasti vähemmän kuin EU-maissa keskimäärin.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Oiskohan kyse siitä, että hoisi homman hyvin ja oli galluphistorian suosituin pääministeri ja hallitus. Työllisyysaste saatiin kriiseistä huolimatta mittaushistorian korkeimmaksi, sote maaliin jne.

    Paljos Sannan sotesta ylimääräisiä kustannuksia? Oisko se 5mrd/v. Ja nyt kukaan ei pääse vastaanotolle, kun eletään Sannan soten aikoja.

    Äänestä

Hallitusohjelmaan kirjattu kolmen kuukauden sääntö karkoittaa hyvinkoulutetut, korkeapalkkaiset työntekijät Suomesta, eikä edes kuuden kuukauden pidennetty työllistymisaika korjaa uudistuksen varsinaista ydinongelmaa.

Jos korkeakoulutettu, hyväpalkkainen työntekijä ei voi luottaa siihen, että hänen ja hänen perheensä elämällä on jatkuvuutta Suomessa, ei hän halua tulla tänne alun perinkään, vaan menee jonnekin muualle.

Äänestä
  • Raketti-insinöörejä kolmansista maista Afrikasta, Lähi-idästä ja Filippiineistäkö tarkoitat? Suomen Pohjoismaiden huonoimmat työläisten palkat ja onneton ostovoima euroalueen jalleimmassa maassa pitävät jo muutenkin huolen, ettei tänne mitkään "asiantuntijat" päädy.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Raketti-insinöörejä kolmansista maista Afrikasta, Lähi-idästä ja Filippiineistäkö tarkoitat? Suomen Pohjoismaiden huonoimmat työläisten palkat ja onneton ostovoima euroalueen jalleimmassa maassa pitävät jo muutenkin huolen, ettei tänne mitkään "asiantuntijat" päädy.

    Täällä on merkittävä määrä korkeasti koulutettuja erityisosaajia ympäri maailmaa. Nolaat vain itsesi tuollaisella kirjoittelulla. Ei se ole noloa, ettet tiedä, vaan se, että oletat hölmöyksiä oman tietämättömyytesi pohjalta.

    Hallituksen politiikka on vaikuttanut jo jonkin aikaa näissä kuvioissa. Harkinta eri maiden välillä painottuu enemmän muualle, kun hallitus lisää työtäviä tekijöitä osaajien houkuttelemisen sijaan.

    Äänestä

...puun ja kuoren välissä se on Petteri .. eikä yksin hän , saattaa se tikku mennä jonkun toisenkin kynnen alle ...kenellä mistäkin syystä...velkaa on otettu surutta ja rahat lahjoitettu Välimeren maiden öljytukkaisille gigoloille , siellä kun tuo ilmastokin on niin epäystävällinen ettei päiväsaikaan töissä tarkene ...ja nyt kun rahoitus vain lisävelkaa ottamalla ei enää onnistukaan , onkin itkun ja hammastenkiristyksen aika ..

Äänestä

Aloitus on kopioitu takkutukkafoorumista, tai ehkä se on Pietarin trollien käsialaa. Joka tapauksessa sitä tule millään lailla ottaa vakavasti, koska sen motiivina on vain syöttää disinformaatiota ja lietsoa vihaa "väärämielistä" hallitusta kohtaan.

Oikeasti hallitus tekee parhaansa, jotta edellisten hallitusten kurjistama talous ja hyvinvointi saadaan kehittymään positiiviseen suuntaan. Mutta koska se ei ole helppoa, eikä halpaa, joudutaan tekemään myös ikäviä päätöksiä. Nämä ikävät päätökset on vastapuolen polttoainetta, joista se luo negatiivisia yleistyksiä, skenaarioita, tarkoituksia, keinoja yms., jotta "väärämielisen" hallituksen toiminta saadaan näyttämään jopa tarkoitukselliselta yhteiskunnan vahingoittamiselta.

Moiseen vihamieliseen propagandaan emme kuitenkaan lankea, emmekä käännä takkiamme hallitusvastaiseksi. Tietenkin annamme kaiken tukemme suunnalle, jossa tulevaisuuden Suomi on vahva ja menestyvä, sekä kommunismi- ja sosialismismivapaa.

Äänestä
  • Orpo ja Purra on katos käsittänyt ihan väärin kun kaikki älyvapaat persut ja osa äärikapitalisteja äänesti ne sinne...Nyt ne leikkii kunkku ja prinsessa leikkejä siellä,joukun pitäs käydä sanomas että tämä on tasavalta suomi hei...ennen kun ne vilkuttaa parvekkeelta käsikädessä kruunut päässä

    Äänestä

Tässä ehdotus talouden pelastamiseksi. Yksityisen puolen palkkoja lasketaan jotta tuotteiden valmistus olisi edullista ja kunnalla töissä olevien palkkoja korotetaan jotta ihmisilä olisi varaa ostaa ja kuluttaa.

Äänestä
  • Noinko se menee vihervasemmiston muslimiveljeskunnassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Noinko se menee vihervasemmiston muslimiveljeskunnassa?

    Pitäikö ensin kuitenkin lopettaa riistokapitalistien yritykset ja kieltää yrittäminen ja jakaa niistä saadut rahat kansalaispalkkana kulutukseen…

    Äänestä

Kommunismissa talous nousee syömävelalla…

Äänestä
  • Viherkommunistien muslimiveljeskuntien kalifaattia odotellessa…

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olisi tärkeää, että hallitus panostaisi myös Suomen talouden hyvinvoinnin lisäämiseen - eikä vain rikkaiden omaisuuksien paisuttamiseen.

Kauden alussa julkisen talouden sopeutustarpeeksi arvioitiin 6 miljardia, mutta nykyhallitus on paisuttanut tämän nyt ainakin 10 miljardiin. Syynä tähän ovat valtionvarainministeriön mukaan:

1. Hallitus romutti verotulot (lisää rahaa rikkaille, jotka eivät kuluta)
2. Hallitus tuhosi talouskasvun (työmarkkinoiden epävakauttaminen sanelupolitiikalla)
3. Valtio tärveli kuntien talouden (ei osata tehostaa - vaan leikataan vääristä paikoista)

Pitäisikö nyt pikku hiljaa ymmärtää, että pelkkä työläisten kepittäminen on varmin keino talouden tuhoamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu