Varsinkaan demareilla ei oikein mikään ole mennyt hyvin vähiin aikoihin. Ek-vaaleissa pärjäsi hyvin, mutta ei voittanut, sitten tuli nämä Marinin sähläykset - sanoi yhtä, teki toista.
Juttaa ei sitten kannattaneet omatkaan, vaan kannatus meni Haavistolle, joka kuitenkin häviää. Jutta taas jäi jopa Anderssonin taakse, tämän luulisi todella hävettävän.
Ja Anttikin tuntuu olevan pallo hukassa, eikä omatkaan tunnu kovasti luottavan kun puolueen kannatus vaan laskee, vaikka on oppositiossa.
Juttaa ei sitten kannattaneet omatkaan, vaan kannatus meni Haavistolle, joka kuitenkin häviää. Jutta taas jäi jopa Anderssonin taakse, tämän luulisi todella hävettävän.
Ja Anttikin tuntuu olevan pallo hukassa, eikä omatkaan tunnu kovasti luottavan kun puolueen kannatus vaan laskee, vaikka on oppositiossa.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Vasemmiston puuharyhmissä varaudutaan jo sunnuntaiseen pettymyksen ja Stubbin täpärän voiton varalle.
Eräs jo linjasikin, että oli Stubbin voitto numeroiltaan mikä tahansa, niin "natsipressaa" ei tulla tunnustamaan. Sunnuntaista vain alkaa vasemmistopuolueiden nomadiaikakausi presidentti-instituution suhteen. Mitään keinoa presidentin kampittamiseksi ja häpäisemiseksi ei jätetä käyttämättä. Toinen jatkoi että Kauppatorille voitaisiin laittaa pysyvä miekkari.
Demarit jo kiukutteli Halla-ahoa vastaan puhemiesäänestyksessä.
Äärivassarit näkee natseja kaikkialla.
Kovasti vasureita pelotti halla-ahon saama kannatus kun piti mennä vihreiden puolelle hylkäämällä oma ehdokas todella nolosti.
Seuraavissa vaaleissa alkaa Haavisto olla amerikan pressojen iässä.
Ei Pekka enää tän jälkeen lähde.
Vihervasemmiston aika on koko Euroopassa lopussa. Oikeisto jyrää kaikissa viimeisissä vaaleissa
Eurovaaleissa sama trendi jatkuu
Vihervasemmisto on ilmastohihhuleita ja mamurakastajia.
Siltä se näyttää.
Muista äänestää Stubido voittoon!
Numero 8!
Åtta sju sex, suu otta sex.
Juu ja Haavisto, 10, "nainen" kuin Antonion unelma!
Ihan sama kummasta tulee presidentti, pääasia että vältyimme öyhöttäjältä.
Pääasia, että vältymme homppelilta.
Vähintään bi on tulos kuitenkin 🤣
Mikä häviö se on, jos kahdesta arvoliberaalista valitaan toinen? 😂
Voi voi sentään, kun homosta ei tule nytkään pressaa.
Toisen "arvoliberaaliutta" ei ole puitu julkisesti.
Eikä kommarista.
Eikä antisemitistisestä Korkeasaaren eläintarhan entisestä johtokunnan jäsenestä.
Punavihreät on sitten täysin lyöty.
100%.
"Varsinkaan demareilla ei oikein mikään ole mennyt hyvin vähiin aikoihin. Ek-vaaleissa pärjäsi hyvin, mutta ei voittanut, sitten tuli nämä Marinin sähläykset - sanoi yhtä, teki toista."
Kyllä demarit voitti eduskuntavaaleissa. Sehän sai eduskuntaan kolme lisäpaikkaa.
Kannatustaan kasvattanut demarit jäi vain 0.2 prosenttiyksikön päähän persuista.
Aika hyvin, kun ajattelee, että demarit oli pääministeripuolue ja persut johtava (kröhöm) oppositiopuolue.
... Millä hinnalla? :)
Menettiks muut kommaripuolueet sen takia 13 paikkaa vai kuin? Hyvä diili?
... Ei ollukaan kun -12 näköjään.
Aika liki kuitenkin.
Eli nettotappio kommareille siis kuitenkin se 9 menetettyä paikkaa lehtereillä. Hyvin "voitettu"! :)
Nyt oli kysymys demareista.
Lehteripaikkoja ei menetetä. Lehterille voi mennä kuka tahansa seuraamaan eduskunnan istuntoja.
Yksikään kommaripuolue ei menettänyt yhtäkään paikkaa, koska yhdellään kommunistisella puolueella ei ole ainuttakaan kansanedustajaa.
Sitä minä en tietenään voi tietää, kuinka monta paikkaa persujen mielikuvituskommarit menettivät.
Minkä laskuopin mukaan muut menettävät sen takia kaksitoista paikkaa, kun yksi saa kolme lisäpaikkaa?
Liittyy ihan oleellisesti nimenomaan demareihin siten, et nää eniten kärsineet muut kommaripuolueet nimenomaan lahjotti demareille noi 3 lisäpaikka äänestämällä typerän taktisesti demareita, einstein!
Kommarit on kommareita, niin kauan kunnes jokainen kommarivässykkä oppii käyttäytymään ja kutsumaan kaikkien muiden puolueiden jäseniä näiden oikeilla nimillään, luuserit! :)
Kuka alotti, pellet? 🤡
Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön! ;)
Ja nyt demarien kannatus laskee vaikka on oppositiossa.
*hohhoijaa*
Kuin iduootti sä oikeen oot!?
Siis ihan vaalituloksen perusteella noi puolueet menetti ne 12 paikkaa!?
Vai mitä helvettiä sä ees mussutat!?
Pitääks mun rakentaa käpylehmistä joku installaatio et sä järjen jättiläinen ymmärrät et miten vaalit toimii?
Marin on pitihuora.
Katsopa millaiseen kommenttiin minä vastasin, niin saatat ymmärtää mitä minä mussutan.
Jos et ymmärrä, niin koita ratkaista asia niillä käpylehmilläsi.
No menettäiskö ne sen takia ne paikat jos ne idiootit äänesti taktisesti demareita!? Puupää!
Sitäkö sä tarkoitit!? Ja miten helvetissä sä et totakaan ymmärtäny jo alunperin?
Tuleeko yleislakko?
Se riippuu täysin "päättäväisestä" Orposta ja maan suurimman työväenpuolueen puheenjohtajasta Purrasta.
Ehkä kuitenkin riippu eniten EK:n isosta pojasta Häkämiehestä, jolta tulee Orvolle ja Purralle paljaalle pyllylle, jos he eikvät ole kiltisti.
Millos sen poliittiset lakot kieltävän lain pitäs astua voimaan!?
Täytyy odottaa, kumpi valitaan tasavallan presidentiksi, Stubb vai Haavisto.
Veikkaus: Itkeekö lötsäpekka vaali-iltana kun tulos julkistetaan?
Tottunu, jo kolmas kerta.
Ja Toivottavasti vimppakerta, ku joudun äänestämään taktisesti ettei pääse pressaksi😅
Ottaako Pekka kunnon kännit kun tulee takkiin, vaikka urakalla petasi, valehteli ja mielisteli?
On kosinut tenteissä ainakin kepua, maanviljelijät eka kerran Pekan sydämen asia ja taitas PS äänetkin kelvata jutustelusta päätellen, mutta niitä nyt tuskin isosti hänelle jaossa.
Haaviston häviö, on häviö hänen kannattajilleen.
Suomi Nousuun, Jess😁
Aivan samoin kuin Haaviston voitto Halla-ahosta oli persujen häviö.
Mutta voitti kuitenkin verkkosukka-Jutan nelinkertaisesti! :)
Harmittaako?
Kyllä ja hyvä niin.
Aloittajan näkemykseen ei oikeastaan voi juuri muuta lisätä kuin, että Haaviston kampanjaan valtavia summia laittaneita ökyilijöitä mahtaa v-tuttaa sunnuntaina kun muunnettua totuutta harrastava Pekka joutuu nielemään häviönsä.
Toissa iltana HS tentissä kierteli ja nikotteli kun haastattelija kysyi Isis muijien tuonnista ja Supon lausunnosta minkä mukaan he muodostavat seurattavan turvallisuusuhan Suomessa.
Haavisto puhui koko ajan tuoneensa vain lapset turvaan, ei kertaakaan maininnut, että likeisesti terrorismin tukemiseen osallistuneet naiset tuotiin myös.
Ja kuten useasti todettu "Pekan operaatio" maksoi meille suomalaisille aika sairaan paljon euroja, en laita summaa nyt tähän kun jutut joihin olen laittanut, ovat ilmeisesti poistettu, tai jossain bittiavaruudessa?
Miks ees ne lapset ois pitäny tuoda yhtään mihinkään, kosks eikös lähes kaikki niistä ollu syntynytkin siellä Lähi-idässä, joten kyseisten maiden lakien mukaan ne kersat oli niiden syntymämaidensä kansalaisia, eikä Suomen!