Nyt kun verottaja perii veroa koko työssäoloajan.
Siitä rahasta täytyisi n.2000€ rahastoida hautauskuluihin henkilön kuoltua.
Enemmän ja enemmän kuolee varattomia henkilöitä. Kestää kun haetaan kunnalta avustusta. Täytyy saada todistuksia ennen kuin avustus myönnetään.
Ei kunnioiteta enää vainajan tahtoa. Olen nyt ensimmäistä kertsa tilanteessa että vainaja haudataan kunnan rahoilla. 2kk tulee kuolemasta. Suku niin pieni että arkun kantajia ei ole. Siunauksen jälkeen arkku menee kylmiöön mistä hautausmaan henkilökunta vie arkun aikanaan hautaan.
Vainajalla maksettu hauta ja ei halua tuhkausta.
Sisareni ex anoppi kuoli jokin aika sitten . Rahaa oli tilillä ja henkilön tahto, kokonaisena hautaan. Poika tuhkasi äitinsä. Tuhkat "tuuleen" ja tili tyhjäksi. Edes mummon tavaroita ei antanut pojalleen. Ei kutsunut siunaustilaisuuteen. Eikö mikään taho ota hoitaakseen vainajien asioita. Viranomaisilla olisi tieto heti mihin ottaa yhteyttä kun kuolema todetaan.
Hautausrahasto
7
356
Vastaukset
- Anonyymi
Henkilö oli Veikkauksella töissä.
Puhui aina Veikkaus maksaa hänen hautajaisensa.
Kuoli varattomana.
Haudattiin kaupungin laskuun varattomana vain yksi kukka arkulla.
Hautajaisten jälkeen tuli Elolta kirje. Maksamme hautausavustusta n.4 000€
Aikaisemmin. Soitettiin Veikkaukseen (muuttu 2016). Kukaan ei tiennyt mitään. Asia kiersi. Palasi viimein. Ei ole mitään tietoa. Kysykää Tapiolasta. Tapiolassa ei mitään tietoa.
Olisi nyt päässyt "näyttävämmin" hautaan. Nyt velkojat vie rahat.
Olisko tämä tietoa Nordealla "säilytyksessä" Nordean ensimmäinen vapaa aika on viikon päästä.- Anonyymi
Velkojille maksetaan aina ennen muita. Tietenkin! Velat vähennetään pesän varoista. Jos jotain jää yli, se voidaan jakaa perillisten kesken. Jos ei toimita näin perilliset joutuvat vastuuseen vainajan veloista.
- Anonyymi
Hoitotahdon voi kirjata Omakantaan ja se on siellä viranomaisten nähtävänä.
- Anonyymi
91v ei käytä tietokoneita. Ei käytä myös 80v jolla ei ole sähköpostia.
Hautauskulut menevät ennen velkojia - Anonyymi
Hautaus avustus nimensä mukaan, hautaus, perunkirjoitus, hautakivi kuluihin.
Jos jää sitten vasta velkojat - Anonyymi
On kyllä naurettavan kalliiksi tehty tuo kuoleminen ja vaikeaksi myös.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2512274- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471339Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41836
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31800Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647