Poliittiset lakot ovat tuoneet esille ammattiyhdistyksen heikkouden. Työntekijät yrittävät vesittää lakon vaikutukset parhaansa mukaan. Ainakin mikäli ei ole juuri heidän vuoro olla lakossa. Ja vaikka olisikin, niin ennen lakkoa ja lakon jälkeen paiskitaan hommia kovemmalla tahdilla ilman lisäkorvausta. Esimerkiksi kaupan varastojen lakot...Työntekijät tekevät kaikkensa, pistääkseen tavaraa liikkeelle niin, että oikeastaan lakosta ei juuri aiheudu haittaa kenellekään muulle kuin sille työntekijälle joka on lakossa, eli palkka jää saamatta. Tavara liikkuu joko päivän aikaistettuna tai päivän myöhästettynä, mutta käytännössä kaikki toimitetaan lähes oikeaan aikaan. Periaatteessa tuollainen parin päivän lakko tuo vain säästöjä, kun palkkakulut pienenevät, mutta myynti ei kärsi.
Tämä koko homma on saanut turhan suuret mittasuhteet, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi suuria mittasuhteita siihen, että tällaisella lakkoilulla olisi muuta vaikutusta, kuin kiireisempiä työpäiviä lakkoilun välillä ja nousevia sähkölaskuja oli lakossa tai ei. Hallitushan tähän on suuri syyllinen, mutta änkyrä-kommunistit ammattiliittojen päättävissä elimissä ovat vähintään yhtä syyllisiä. Sopimisesta ei suomessa ole tullut mitään enää vuosikausiin ja siksi kai nämä pakkouudistukset ovat ihan jees juttu, mutta ehkä olisi niitäkin kannattanut palastella vähän pitemmälle jaksolle kuin hallituskauden ensimmäiselle vuodelle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
ammattiliittojen sanoma ei nyt oikein uppoa kuin kaikkein yksinkertaisimpia töitä suorittaviin duunareihin. ydinvoimalatkin saadaan suljettua vain koska 10% oikeasti haluaa lakkoilla, mutta turvallisuussännökset vaativat siinäkin tapauksessa pistämään lapun luukulle, kun säteilyannoksen mittaaja ei ole töissä, ei saa olla kukaan muukaan halusi tai ei.