Viranomaisten Suomi ja muiden Suomi

Meillä on päättäjät ja muut. Kun pääsee päättäjän asemaan, unohtaa muut. On päättäjien turvatalossa. Irtautuu muista. Pystyy käyttämään muiden varoja. Tekemään tutkimuksia, päätöksiä muiden kustannuksella. Piiloutumaan aseman, lain taakse. Muut usein luulevat, että päättäjät ovat hyviä, toimivat muiden, yhteiskunnan parhaaksi, ja näitäkin toki on. Mutta viime vuosina olemme havainneet, että huonojakin on, joita on vaikea vastuuseen laittaa. He kun ovat jotenkin ylempänä kuin muut, niin tasa arvoista kohtelua ei ole. Tähän pitäisi saada muutos.
2124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miksi byrokraatin tulisi hyysätä kansalaista ?

Äänestä

Kansanedustaja onkin täysin väärä titteli. Ehkä eliittinousukkaat?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Meillä on päättäjät ja muut. Kun pääsee päättäjän asemaan, unohtaa muut. On päättäjien turvatalossa. Irtautuu muista. Pystyy käyttämään muiden varoja. Tekemään tutkimuksia, päätöksiä muiden kustannuksella. Piiloutumaan aseman, lain taakse. Muut usein luulevat, että päättäjät ovat hyviä, toimivat muiden, yhteiskunnan parhaaksi, ja näitäkin toki on. Mutta viime vuosina olemme havainneet, että huonojakin on, joita on vaikea vastuuseen laittaa. He kun ovat jotenkin ylempänä kuin muut, niin tasa arvoista kohtelua ei ole. Tähän pitäisi saada muutos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu