Eino O. Ahosen viisaita sanoja 70-luvulla

Selailin vanhaa Ristin Voitto-lehteä 1970-luvulta.
Pysähdyin siitä lukemaan Heikki Lahden tekemää haastattelua Eino Ahosesta.
Sisälsi viisaita pohdintoja.
Kun kysyttiin: "Mitä ajattelet saarnaajan tehtävästä yleensä ja seurakuntatyöstä erikseen?"
Vastasi: "Saarnaajan tehtävä on kutsumustyötä.
Se on virka, johon ei haeta; siihen kutsutaan. Kutsuminen tapahtuu Jumalan armo- valinnan mukaan, ja onnellinen hän, joka vastaa Jumalan kutsuun myöntävästi.
Saarnaajan virka on vaativa virka. Se vie ihmisen kokonaan.
Se vie hänen aikansakin. Levätessäänkin joutuu työskentelemään ; joko valmistamaan saarnaansa tai painiskelemaan esiinnousseiden ongelmien kanssa.
Tässä virassa koetaan korkeimmat ilot ja myöskin raskaimmat surut. Näin erikoisesti seurakunnan saarnaajan tehtässä.
Ja jos tässä virassa ei vuosien mittaan joilakiin tavoin "paatuisi", niin ei siinä kukaan kauan kestäisi. Useimmat seurakuntien saarnaajat ovat sydänvikaisia jo keski-ikäisinä."

Onko sinun mielestäsi näinä neljänä vuosikymmenenä tapahtunut merkittäviä muutoksia saarnatavassa ja saarnaviran hoitamisessa?

"On paljonkin. Silloin kun aloitin, saarnattiin rajummin kuin nyt. Kuulijan kimppuun käytiin rohkeasti ja häntä ahdistettiin parannukseen Jumalan sanalla. Synti saarnattiin synniksi ja armo armoksi ja helvetti tuotiin esiin yhtä todellisena kuin taivaskin. Saarnattii innostuneesti, ääntäkään säästämättä."

Mitä ajattelet Helluntaiherätyksen tulevaisuudesta?

"Tulevaisuutemme riippuu suhteestamme Jeesukseen ja maailmaan. Jos pysymme lähellä Jeesusta ja kaukana maailmasta, tulevaisuutemme on valoisa, mutta loittoneminen Jeesuksesta ja lähentyminen rnaailmaan kuolettaa tämänkin herätyksen, niin kuin niin monen ennen meitä.
Sydämeeni koskee, kun näkee uskovien nuorten muuttuvan maailman nuorten, ja heistä huonoimpien, näköisiksi.
Pelko täyttää sydämen, kun havaitsee politiikan kuin kyyn luikertelevan helluntaiuskovienkin joukkoon. "

Onpa siinä ajateltavaa.
Paljon on ehtinyt tapahtua muutosta haastattelun jälkeen.
1128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Viisasta tekstiä todella. Asiat ovat edelleen menossa juuri siihen suuntaan kuin hän arveli.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Selailin vanhaa Ristin Voitto-lehteä 1970-luvulta.
Pysähdyin siitä lukemaan Heikki Lahden tekemää haastattelua Eino Ahosesta.
Sisälsi viisaita pohdintoja.
Kun kysyttiin: "Mitä ajattelet saarnaajan tehtävästä yleensä ja seurakuntatyöstä erikseen?"
Vastasi: "Saarnaajan tehtävä on kutsumustyötä.
Se on virka, johon ei haeta; siihen kutsutaan. Kutsuminen tapahtuu Jumalan armo- valinnan mukaan, ja onnellinen hän, joka vastaa Jumalan kutsuun myöntävästi.
Saarnaajan virka on vaativa virka. Se vie ihmisen kokonaan.
Se vie hänen aikansakin. Levätessäänkin joutuu työskentelemään ; joko valmistamaan saarnaansa tai painiskelemaan esiinnousseiden ongelmien kanssa.
Tässä virassa koetaan korkeimmat ilot ja myöskin raskaimmat surut. Näin erikoisesti seurakunnan saarnaajan tehtässä.
Ja jos tässä virassa ei vuosien mittaan joilakiin tavoin "paatuisi", niin ei siinä kukaan kauan kestäisi. Useimmat seurakuntien saarnaajat ovat sydänvikaisia jo keski-ikäisinä."

Onko sinun mielestäsi näinä neljänä vuosikymmenenä tapahtunut merkittäviä muutoksia saarnatavassa ja saarnaviran hoitamisessa?

"On paljonkin. Silloin kun aloitin, saarnattiin rajummin kuin nyt. Kuulijan kimppuun käytiin rohkeasti ja häntä ahdistettiin parannukseen Jumalan sanalla. Synti saarnattiin synniksi ja armo armoksi ja helvetti tuotiin esiin yhtä todellisena kuin taivaskin. Saarnattii innostuneesti, ääntäkään säästämättä."

Mitä ajattelet Helluntaiherätyksen tulevaisuudesta?

"Tulevaisuutemme riippuu suhteestamme Jeesukseen ja maailmaan. Jos pysymme lähellä Jeesusta ja kaukana maailmasta, tulevaisuutemme on valoisa, mutta loittoneminen Jeesuksesta ja lähentyminen rnaailmaan kuolettaa tämänkin herätyksen, niin kuin niin monen ennen meitä.
Sydämeeni koskee, kun näkee uskovien nuorten muuttuvan maailman nuorten, ja heistä huonoimpien, näköisiksi.
Pelko täyttää sydämen, kun havaitsee politiikan kuin kyyn luikertelevan helluntaiuskovienkin joukkoon. "

Onpa siinä ajateltavaa.
Paljon on ehtinyt tapahtua muutosta haastattelun jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu