Tuulivoima kannattaa, mutta tukiaispotti vain paisuu

Anonyymi-ap

Tuulivoima kannattaa, mutta tukiaispotti vain paisuu

Talouselama 21.1.2020

Tuulivoima nielee valtavia tukisummia läpi 2020-luvun, vaikka tuulivoimasta on tullut kannattava energiamuoto.

Jo pitempään on toisteltu ilosanomaa, kuinka tuulivoima on puhdas ja edullinen energianlähde. Tämä on totta, sillä tuuli on loputon ja ilmainen raaka-aine ilman päästöjä. Lisäksi se kotimaisena energiana parantaa Suomen omavaraisuutta.
Ei siis ihme, että tuulivoima muodostaa pian yli 10 prosenttia Suomen sähköntuotannosta.

Teknologian kehittymisen ansiosta tuulivoima muuttui viime vuonna markkinaehtoisesti kannattavaksi, joten tukijärjestelmille ei olisi enää tarvetta. Tällaisia tuulivoimaloita alettiin rakentaa kymmenittäin, ja niitä valmistuikin loppuvuoden aikana.

Tähän kommentin leppoisa osuus sitten päättyykin ja loppu menee huonommalla tuulella.

2010-luvulla valtio ryhtyi puskemaan tuulivoimaa eteenpäin veromaksajien rahoilla. Työkaluksi tuli syöttötariffijärjestelmä, jossa tuulivoimayhtiöille luvattiin takuuhinta. Veronmaksajien maksettavaksi jää takuuhinnan ja sähkön markkinahinnan erotus. Lasku on sitä suurempi mitä matalampi on markkinahinta.

Viime vuonna tuulivoimatukia maksettiin noin 214 miljoonaa euroa. Tähän mennessä tuulivoiman tukiaisiin on uponnut jo 960 miljoonaa, ja piikki on auki koko 20-luvun.
Miljardin euron kysymys kuuluu, olisivatko tarpeelliset tuulivoimainvestonnit lähteneet näin isosti liikkeelle ilman avokätistä tukipolitiikkaa.

Tukiaisia oli kätilöimässä reilu vuosikymmen sitten elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.). Antaa hänen siis vastata ja puolustautua:

”Suomen parhaat asiantuntijat määrittelivät tuolloin menetelmän ja hintatason. Oppositiossa oltiin jopa avokätisempiä tuulivoimatukien kanssa ja myös seuraava hallitus oli valmis lisäämään tuulivoimaa syöttötariffijärjestelmän puitteissa”, Brysselissä toimiva europarlamentaarikko Pekkarinen sanoo.

Tuulivoiman kannattajat muistuttavat, että sähkönkuluttaja on hyötynyt halvemmasta sähköstä. Tuulivoimayhdistyksen mukaan ilman syöttötariffia Suomeen ei olisi syntynyt osaamista, alihankintaketjua ja näihin olosuhteisiin kehitettyjä tuulivoimahankkeita. Läpi 20-luvun raksuttavia tukiaisia puolustellaan myös sillä, että tuulivoimahankkeita lähti liikkeelle viime vuosikymmenellä vanhemman ja kalliimman teknologian aikana.

Kun Suomi aikanaan 30-luvulla on täynnä tuulimyllyjä ja ne tuottavat halpaa päästötöntä sähköä, Pekkarista saatetaan muistella lämmöllä. Sitä ennen ilmassa on sadatteluakin, sillä veronmaksajan pitää kaivella taskuistaan hävittäjämiljardien ja hoivamiljardin lisäksi myös tuulivoimamiljardi.

Opetus tästä kaikesta on se, että kun jokin ala on voimakkaassa kehitysvaiheessa, sitä varten ei kannata lyödä lukkoon pitkäkestoista tukiautomaattia. Tuulivoimahankkeille se on 12 vuotta ja sinä aikana ehtii tapahtumaan monta teknologialoikkaa.

2010-luvulla Suomeen rakennetut voimalat ovat mukana syöttötariffijärjestelmässä. Jokainen vuoteen 2017 mennessä ­rakennettu ­uusi voimala sai valtion tuulivoima­tukea. Vuonna 2018 Suomeen ei ­rakennettu ainuttakaan uutta voimalaa.
Nyt uudet voimalat ovat jo kaupallisesti kannattavia. Uudet voimalat eivät enää saa ­automaattisesti tukea, mutta ennen vuotta 2018 valmistuneille tuki juoksee 12 vuoden ajan. Tukea siis maksetaan noin vuoden 2030 paikkeille, joskin se asteittain laskee.

Tuki on tullut ­veronmaksajille varsin kalliiksi. Energiaviraston ­mukaan sitä on maksettu tähän mennessä lähes miljardia euroa, tarkalleen 964 miljoonaa euroa.
Veronmaksajan lompakolla soi vielä pitkään tuulen viemää.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei kai sitä enää makseta tuulivoiman rakennukseen.

    • Anonyymi

      Pelkkää rahansiirtoa rikkaille, eihän Suomessa edes valmisteta mitään tuulimyllyjen osia, mikä työllistäisi ja toisi rahaa kun myisi ulkomaille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 197
      2752
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      248
      2713
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      65
      2376
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      203
      1861
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1364
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1338
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1307
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      23
      1275
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1244
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      158
      1142
    Aihe