Joku ilmoittaa arvoikseen uskon. Yleensä tällä tarkoitetaan uskoa Jumalaan. Usko Jumalaan ei kuitenkaan ole arvo sinällään. Arvothan ovat joitakin yksilöitä ja yhteisöjä ohjaavia käsitteitä, joita pidetään suotavina ja edistettävinä. Usko Jumalaan ei sellaista ole. Tai jos on, niin korkeintaan samassa määrin, kuin usko joulupukkiin. Usko yliluonnolliseen, todistamattomaan tai olemattomaan ei voi millään tasolla olla arvo. Korkeintaan se voi olla yksilölle itselleen merkityksellinen. Ollakseen arvo sen tulisi kuitenkin olla jotakin, joka olisi toivottavaa ja merkityksellistä laajemminkin. Uskolla Jumalaan ei ole mitään arvoa sinänsä.
Joku ilmoittaa kannattavansa kristillisiä arvoja. Mitä ne ovat? Jos kristillisillä arvoilla tarkoitetaan Jumalan ilmoittamiksi väitettyjä käskyjä, niin kuka niitä noudattaa? Ovatko ne kaikki "arvoja". Edes Jeesuksen opetuksia tuskin kaikkia noudatetaan, kyllä ne niin kovia ovat. Mitä siis tarkoitetaan kristillisillä arvoilla? Käsitykseni mukaan kristillisillä arvoilla tarkoitetaan yleensä esim. lähimmäisen rakastamista, sitten tuota "uskoa" itsessään, joka ei siis ole mikään arvo, ehkä jotakin ahkeruutta ja rehellisyyttä jne. Tuota "uskoa" lukuun ottamatta noita esimerkin arvoja voi noudattaa täysin ilman uskonnollista uskoa tai edes viittausta kristillisyyteen. Toisaalta Jeesuksen opetuksilla voi myös haastaa vaikkapa ahkeruuden merkityksen.
Usko yliluonnolliseen olentoon ja hänen väitetyn ilmoituksen sisältävään kirjakokoelmaan ei siis voi olla arvo. Osoitus ihmisen arvoista voi kuitenkin olla esim. se, mitä kohtia hän noista ikivanhoista kirjoituksista pitää arvokkaana ja merkityksellisenä. Raamatussa on jokaiselle jotakin
Joku ilmoittaa kannattavansa kristillisiä arvoja. Mitä ne ovat? Jos kristillisillä arvoilla tarkoitetaan Jumalan ilmoittamiksi väitettyjä käskyjä, niin kuka niitä noudattaa? Ovatko ne kaikki "arvoja". Edes Jeesuksen opetuksia tuskin kaikkia noudatetaan, kyllä ne niin kovia ovat. Mitä siis tarkoitetaan kristillisillä arvoilla? Käsitykseni mukaan kristillisillä arvoilla tarkoitetaan yleensä esim. lähimmäisen rakastamista, sitten tuota "uskoa" itsessään, joka ei siis ole mikään arvo, ehkä jotakin ahkeruutta ja rehellisyyttä jne. Tuota "uskoa" lukuun ottamatta noita esimerkin arvoja voi noudattaa täysin ilman uskonnollista uskoa tai edes viittausta kristillisyyteen. Toisaalta Jeesuksen opetuksilla voi myös haastaa vaikkapa ahkeruuden merkityksen.
Usko yliluonnolliseen olentoon ja hänen väitetyn ilmoituksen sisältävään kirjakokoelmaan ei siis voi olla arvo. Osoitus ihmisen arvoista voi kuitenkin olla esim. se, mitä kohtia hän noista ikivanhoista kirjoituksista pitää arvokkaana ja merkityksellisenä. Raamatussa on jokaiselle jotakin
Vastaukset 173
Vanhimmat
Eiköhän uskolla tarkoiteta juuri uskoa jumalaan. Ja kyllä, se voi olla ihmiselle arvo jo sinällään joka ohjaa ihmisen toimintaa.
Tarkennus siitä, mihin uskoo olisi kuitenkin usein paikallaan. Siitä on helppo olla samaa mieltä.
Usko Jumalaan ohjasi täydet matkustajakoneet päin WTC-pilvenpiirtäjiä.
Kannattaa suhtautua todella epäilevästi ihmisiin, jotka ilmoittavat perusarvokseen uskon Jumalaan.
Riippuu Jumalasta tämän maailman Jumala on saatana
Vaikka pahalta joistakin tuntuu, niin monien kokemuksesta usko Jumalaan on todellinen arvo ihmiselämässä! Sehän antaa arvon elämälle ihmisyhteisöissä ja myös selkeän tarkoituksen, mitkä sitten johtavat tarkoitukselliseen ja usein rikkaaseen ja positiiviseen elämäntapaan.
ArtoTTT
Jumalattomalle ja pilkkaajalle se ei tietenkään mikään arvo olekaan, toinen uskova sen sijaan kyllä tietää mikä arvo uskolla on.
Sinä et arvosta toisten kirjoittajien uskoa lainkaan.
On vain yksi tie pelastukseen: Jeesus. Muhamettilaisten ja katolilaisten uskomusten arvostaminen olisi raaka teko. Sillä tavalla oltaisiin hyssyttelemässä heidän tietään helvettiin.
Uskosi perustuu valheisiin joten sen arvo on nolla. Tiesitkö sen?
Tuollainen väite vaatisi todistusaineistoa ja motiivin. Sinulla ei ole kumpaakaan joten olet aika paljon harhateillä elämäsi polulla.
aikas moni uskoo veikkaukseen ja laittaa rahaa lottoon 🤣
Tosin siinä on mahdollisuus yksi miljoonasta , kun kristinuskossa ei ole
Jeesus haluaa pelastaa meidät kaikki. On ihan oma päätös, suostuuko pelastettavaksi vai torjuuko ainoan pelastustien.
Loton voitot arpoo nykyään tekoäly. Se tietää tarkkaan valita rivejä, joita ei vielä ole veikattu. On tyhmää lotota. Ennen se oli rehellistä peliä, nyt pelkästään rahan tuhlausta. Silloin tällöin joku on laitettava voittamaan, jotta valhetta pönkitetään. AI voi valita voittajan, nyt kun ei voi anonyymisti pelata.
Uskovainen voittaa aina sillä Jeesus on voittaja. En edes uskalla ajatella mikä on sinun kohtalosi pieni mies.
Entistä Neuvostoliittoa ei rakennettu kristillisten arvojen pohjalle vaan ateismin pohjalle. Se johti vankileirien saaristoon, psykiatrian käyttöön poliittisena vallankäytön välineenä, johon seikkaan myös ihmisoikeusjärjestöt aikoinaan puuttuivat ja yleiseen moraalittomuuteen kaikilla yhteiskunnan tasoilla, jota moraalia ateistinen järjestelmä yritti parantaa esimerkiksi työn merkityksen osalta antamalla työn sankarin palkintoja ahkerille tai muuten ansioituneille työntekijöille. Sama meno jatkuu edelleen Pohjois-Koreassa ja muissa ateistisissa kommarimaissa.
Totta:
"Usko yliluonnolliseen olentoon ja hänen väitetyn ilmoituksen sisältävään kirjakokoelmaan ei siis voi olla arvo. Osoitus ihmisen arvoista voi kuitenkin olla esim. se, mitä kohtia hän noista ikivanhoista kirjoituksista pitää arvokkaana ja merkityksellisenä. Raamatussa on jokaiselle jotakin".
Uskohan on monen laista. Joku uskoo joulupukkiin, joka virsikirjaan, joku kasteeseen, , joku paaviin.
Usko riippuu useimmiten ihmisen omista mieltymyksistä ja saadusta opetuksesta, ja ne voivat olla hänelle arvoja, mutta yleismaailmallisesti niillä ei ole merkitystä.
Mutta jos usko kohdistuu ainoaan Jumalaan tai Jeesukseen Kristukseen, niin ne ovat ENEMMÄN kuin pelkästään arvoja. Ne ovat elinehtoja joista yksilö ei luovu mistään hinnasta. Sen todistavat monet marttyyrit.
Entinen Neuvostoliitto rakennettiin yli 90% kristityn kansan toimesta. Tämä on muuten fakta.
Kyllä, mutta eivät nuo kristityt vapaaehtoiseti rakentaneet tuollaista hirviötä. He joutuvat raatamaan henkensä tai terveytensä uhalla.
Niin. Kun katsoi neukkuaikaisia kuvia sen maan kansalaisten kasvoista, näki paljon sieluttoman näköisiä ihmisiä. Kun ihminen tulee uskoon, hän saa sillä hetkellä entisen kuolleen henkensä tilalle Jumalan pyhän hengen ja ikuisen elämän. Sen luulisi näkyvän ulospäinkin. Ja tietysti usko Jeesukseen on mukana koko elämässä, kaikessa, mitä ihminen tekee. Meistä ei kukaan pelastu olemalla ahkeria ja rehellisiä, mutta Jeesus saa meidät pyrkimään noihin hyviin asioihin.
Millä tavoin jumalaan uskomattomuus(*) ilmeni kun Neuvostolliittoa rakennettiin?
*) jumalaan uskomattomuus = ateismi
Tässä vielä kertausta tekoälyn avittaman ateismin ja kommunismin oikeasta liitoksesta:
Kysymys: Perustuuko kommunismi ateismiin
ChatGPT vastaus:
Kommunismi ja ateismi eivät ole suoraan sidoksissa toisiinsa, mutta monet kommunistiset ideologit ja hallinnot ovat historiallisesti olleet ateistisia tai ainakin suosineet ateismia. Karl Marx ja Friedrich Engels, kommunismin perustajat, eivät asettaneet uskontoa keskeiseksi osaksi kommunistista ideologiaa, mutta he kuitenkin näkivät uskonnon usein kapitalismin tuotoksena ja osana "valtaapitävien luokkien ideologista ylärakennetta", jonka tarkoituksena oli ylläpitää vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä.
Neuvostoliiton ja muiden kommunististen maiden hallinnot toteuttivat usein ateistista politiikkaa, joka pyrki vähentämään tai poistamaan uskonnon roolia yhteiskunnassa. Esimerkiksi Neuvostoliitossa harjoitettiin laajamittaista ateistista propaganda ja uskonnonvapaus oli rajoitettua. Samaa linjaa noudatettiin useissa muissa kommunistisissa valtioissa, kuten Kiinassa ja Kuubassa.
On kuitenkin tärkeää huomata, että vaikka kommunismi ja ateismi ovat usein liittyneet toisiinsa historiallisesti, ne eivät ole välttämättä sidoksissa toisiinsa teoreettisesti. On olemassa monenlaisia kommunistisia ja sosialistisia näkemyksiä, jotka eivät välttämättä edellytä ateismia osana ideologiaa, ja päinvastoin, monet ateistit eivät ole kommunisteja.
Jatkossa voit siis lakata valehtelemasta että ateismi ja kommiunismi olisi aina liitetty toisiinsa ja jotenkin automaattisesti sama asia.
Kerrotko millä tavalla kristinuskon
kulttikuva Jeesuksesta kuoliaaksi kidutettuna moraalia ja etiikkaa opettaneena opettajana edustaa arvoa enemmän elinehtoa, josta ihminen ei luovu mistään hinnasta?
Tämä marttyyri nimeltä Jeesus vastusti juuri kristinuskon Jumalaa, ja sanoi sitä Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi ja sai kuolemantuomion.
Onko sinulla järjen häivääkään tai mitään ymmärrystä siitä, että miksi ne marttyyrit tapettiin kuten Jeesuskin?
Kysymys on ennemminkin se, että miksi ne marttyyritarinat ovat niin kiihottavia kristittyjen mielestä, että niitä on keksitty vaikka millä mitalla. Suomesssakin on oma Lallin ja piispa Henrikin tarina, joka on mitä ilmeisimmin pelkkä taru, mutta koska kirves heiluu ja veri valuu, niin tätä ihanaa tarinaa on haluttu toistella ja levittää.
Juu kaikille liinavaatteet päälle ja kengät samaa väriä vielä ettei vaan erotu joukosta ja jogassa budhapatsas Jumala sille kun kumarrat olet yhtä sitten universumissa. KELTAINEN MERI JA LOHIKÄÄRME
Jeesus vai niin no kristittyjä ei vielä ollut silloin vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen . Älä viitsi heittää noita uskontoa pilkkaavia juttuja kun et ymmärrä niistä mitään.
Piispa Henrik oli pappi joka kulki kertomassa evankeliumia perusti kouluja opetti lukemaan ja Lalli taas ei pitänyt papeista tai niiden kertomasta evankeliumista ja oli vihainen mies muutenkin.Sehän on aina ollut niin että kun rikollinen ei millään tunnusta syntejään itse niin se tappelee vastaan.
Täh?! Sehän on Raamatusta, kristinusko perustuu syntioppiin, juutalaisuuteen, jonka Jumalaa Jeesus sanoi Saatanaksi, Joh.8 löytyy.
Kysyisin aloittajalta - kristinuskoon liittyen - että oletko joskus käynyt kirkossa, ja nähnyt siellä puolialastoman ihmisen kuvan, joka on nauloilla hakattu ristiin ja kidutettu kuoliaaksi?
Mitä arvoa se mielestäsi edustaa?
Agisson heti aamulla valppaana liikkeellä!
Raamattu kieltää kuvien tekemisen ja tässäkin asiassa ovat ns perinteiset kirkot rikkoneet räikeästi Raamatun ohjetta.
Katolisessa kirkossahan ihmiset palvovat noita kuvia ja patsaita, mikä on EPÄJUMALANPALVOMISTA!
Millä tavalla tämä viattoman kuoliaaksi kidutuskuva edustaa Jeesuksen opetuksia ja kristillisiä arvo?
Millä tavalla se edustaa käsitettä Jumalasta, jota pohdit?
Ei millään tavalla! Niillä ei ole mitään hengellistä arvoa.
Raamattuhan opettaa:
"Autuaat ovat ne jotka uskovat, VAIKKA EIVÄT NÄE."
Miten julmalla tavalla kuoliaaksi kidutettu, viaton ihminen edustaa uskoa johonkin yliluonnolliseen olentoon?
Kiitän jo etukäteen ArtoTTT :tä hänen antamistaan vastauksista näihin jumalattoman ihmisen esittämiin kysymyksiin kristinuskon perustasta.
Katolisten pyhimystenpalvonta on suoraa jatkoa monijumalaisuudelle. Tähän on siirrytty niin sujuvasti, että (ainakin) Italiassa on kirkkoja, joissa vanhoja Horus-lasta imettävän Isis-jumalattaren patsaita käytetään neitsyt Marian kuvina.
Ajatteletko kirkoissa Jeesuksen kidutuskuvan edustavan Jeesuksen opetuksia?
Nimittäin tuo sama kuva on niin luterilaisissa kirkoissa kuin katolisissa kirkoissakin kristinuskon symbolina.
Miten Horus-lapsi - naulattiinko hänet myös ristiin ja kidutettiin kuoliaaksi?
Kristityt ovat ihastuneet marttyyritarinoihin, koska etsivät siitä oikeutusta omalle väkivallalleen. He vain "puolustautuvat".
Ennen kuin aloittaja ehtii vastata, niin Jeesus ei ollut siihen aikaan poikkeuksellisen tuomion saanut ihminen Rooman valtakunnassa vaan Jeesuksen lailla ristille naulattiin roomalaisen oikeuden päättämänä paljon ihmisiä. Kerrotaan, että kaupunkien sisäänmenotiet olivat tuolloin ristille naulattujen ihmisten reunustamat, niin tavanomainen tuo roomalaisen oikeuden tuomio oli. Jeesuksen kohdalla roomalainen oikeus tuotti nykykäsityksen perusteella varsin epäoikeudenmukaisen tuomion ja silloinhan kansa ja kansan johtajat eivät tunnustaneet eivätkä edes tienneet suuremmin kristinuskosta ja sen moraalisäännöistä vaan oikeuden päätökset perustuivat aivan toisiin arvoihin. Jeesuksen saama tuomio näyttää, mitä ihmiset ovat valmiit tekemään toisilleen rakentaessaan itse oman moraalinsa.
Onko kristityille muka Jeesus marttyyri?
Hehän palvovat Jeesusta tosi Jumalana itsensä puolesta teurastettuna uhrilampaana!
Lisäystä - voi hyvä Luoja, ettekö te edes tiedä mihin kristinusko perustuu?!
Kristinusko perustuu juutaiseen VT:ssa olevaan syntijumalaan, joka vaatii syntiuhrilahjoja - kuten teurastettuja lapsia, lampaita, oinaita ja hiinmitoittain viiniä.
Jeesus on tosi Jumalana ja viattomana uhrilampaana tällainen kristittyjen syntiuhrilahja.
Löytyy 1.Kor.5:7
Tämä on selvästi sanottu luterilaisuuden tärkeimmässä tunnustuksessa Augsburgin tunnustus: Jeesus Kristus tosi Jumalana on ristiin naulittu uhri lepyttämään vihaisen Jumalan vihan.
Kun kristinusko sitten syntyi ja tuli läntisen maailman valtauskonnoksi, se oli ei- kristityille ja monille kristityillekin, hyvin julma. Ei yhtään parempi kuin muut uskonnot, monia pahempi itse asiassa.
Se mitä kristinusko pitää pääasiana on, että se tarjoaa tien pois helvetistä johon kaikki muuten joutuisivat, mutta oppihan on itse kristinuskon luoma, eli kristinusko tarjoaa palkaksi Jeesukseen uskomisesta sen, että sen itse opissaan luoma uhka poistuu.
Tarkoitatko nyt Jumalan kuva Mooses näitä Jeesuksen ajan tarinaa kertovista vai jotain budhapatsaita. No kristityt ei muut kuin ortodoksit niitä kuviaan suutelee muut ei. Useimmin kristityt piirtää kuvia evankeliumista kun kaikki ei osannut ei vieläkään osaa lukea.
Juu Jeesus tosiaan syyttömänä ristiin naulittiin. Katsele sitä ja mieti !
Ihminen paha Jeesus hyvä. Seuraa hyvää.
Arto TT on itse kieltää
Italiassa onkin muslimit Egyptistä ollut ryöstöllä aina raiskaamassa nehän on rukousnauhoineen täälläkin eksyttää varastaa. Ahneita.Egyotin jumalien kuvia on haukka Jumala harjus ja aurinko Jumala RAM. Isis on joku naispuolinen Jumala KLEOPATROJEN jumalia. Fatimat. Meillä ei ole mitään haamujen päivää vaan kuolleiden muisto päivä. Ja meillä ystävän päivä on ystävien eikä parisuhdepäivä. Elikkä mitä meillä on he tekee siitä oman version. Muslimeilla on eri ajan lasku myös eri on myös Egyptin juutalaisten ja budhien.Kristityt ei palvo elukoita jumalina ollenkaan.Muuten monet kristityt taas taiteessa kuvaa luontoa ja myös tutkijoina biologiaa ja muuta mutta ei liity uskontoon vaan työhön. Jeesuksen muistoa kunnioitetaan monin tavoin tietysti ja siihenkin on muut uskonnot yrittänyt sotkea heidän tapojaan.Jouluna on nukke kuvaamassa Jeesusta vauvana niin sitäkään ei monet ymmärrä ettei siinä voi olla oikeaa vauvaa koska Jeesus ajasta on 2000 vuotta eikä kukaan muu voi olla Jeesus.Me olemme tavallisia ihmisiä nykyikana täällä mutta kerromme tarinaa hänen muistosta.Siksi nukke kuvaa juuri häntä siihen aikaan eikä tänään.
Älä nyt sekoita muiden uskontojen lapsia ja kuvia kristittyjen uskontoon. Mooseksesta on paljon piirrettyjä kuvia ja Egyptin niililtä sekä mooseksesta siinailla ette ikäänkuin voi muita syyttää kun teillä itsellämme on kuvia.
Juutalaiset tekee mooseksesta kuvia ja muista sekä murhaa tappaa varastaa huoraa raiskaa on pornossa näkyy videoilla väärentää pitää sotajoukkoja PUOLUSTAUTUVAT. KATSO PEILIIN PELLE ! Jeesus nimenomaan opetti että älä kivitä muita kun itsekin teet samaa syntiä.
Luette sieltä vanhasta testamentista miten juutalaiset laittoi ihmisiä kaulaRAUTAAN ja jalkapuuhun. Vanhan testamentin ajalla ei ollut yhtään kristittyjä.
Kristittyjä ei ollut edes olemassa kuulkaa vanhassa testamentissa. Hävetkää väärät opettajat hyi.
Ei ollutkaan, kun kristityillä on uusi liitto vain sen vanhan juutalaisten VT tulivuorijumalan kanssa Jeesuksen verellä teuradtettuna uhrilampaana.
Löytyy 5.Moos.4:10 alkaen, kun Jumala puhuu antaessaan 10 käskyään.
Kaino Liisa.
Mäen parvea kaiketi.
Anna Mökki.
Nykyajan ateisti on kuin Jeesuksen ajan roomalainen; illalla on gladiaattoriesitys, mennään pojat kaljalle katsomaan kristittyjä rimppakinttuja pakenemassa sankariamme gladiaattori Erosta ja Feroxia. Näin tehdään.
Juu, näin Jeesuksen uuden tulemisen kynnyksellä ja uhrikultin teurastetun uhrilampaan heräämistä odotellessa, myös innolla odotan tuota ilmestyskirjan lupaamas esitystä, kun kristityt pakenevat etsien luolia itselleen.
Miksi ammoin kuollut Jeesus tulisi takaisin, siksikö että itse ilmoitti niin, kertoi ajankohdankin joka oli ja meni . Mitä hän nyt maan päällä tekisi jos paluu olisi mahdollinen?
Jeesuksen uudessa tulemisessa on kyse OPISTA. Helkkarin höynät. Taivasten valtakunnan evankeliumista, jota hän käski julistaa. Nyt on julistettu tulivuorenjumalan - teidän juutalaisten - syntievankeliumia.
Meillä ei ole tulivuoren jumalaa eikä syntievankeliumia, ei ylipäänsä mitään evankeliumia meillä on se kaikkivaltias josta luomiskertomus kertoo, se joka loi maan ja taivaan ja kaikki mitä niissä on. Sekin on oppi, tietenkin, mitä luulet että uskonnot ovat , taivaasta pudonneita faktoja? Keksit itse mitä sattuu ja sitten olet meille omista keksinnöistäsi vihainen.
Tarkoitatko, että juutalaiset höynäyttivät vain kristittyjä ja islamisteja?
Sinua on joku höyräyttänyt rasismiin se on tyhmien sairaus joka harvoin paranee.
On sanottu, että usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan ja ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy.
Wiin mukaan arvoilla tarkoitetaan toivottua asiaa, suotavaa käyttäytymistä tai päämäärää.
Kun ihminen päättää muuttaa elämänsä suunnan tunnustamalla Jeesuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen, antamalla Jeesuksen hallita elämäänsä Hänen ihmissydämeen vuodattaman Pyhän Henkensä kautta, tuloksena sydämen ilo ja rauha, niin ihminen on päässyt Jeesuksen avulla tavoittelemaansa päämäärään.
Ja kun tuohon päämäärään pääsystä tulee hänelle maailman arvokkain asia, niin totta kai hän mieltää uskon Jumalaan elämänsä ykkösarvoksi.
Näin on käynyt lukemattomille ihmisille ja näin kävi myös minulle.
-jeesusfani-
"Miten julmalla tavalla kuoliaaksi kidutettu, viaton ihminen edustaa uskoa johonkin yliluonnolliseen olentoon?"??
Se edustaa yiluonnollisen Jumalan kaikkivoipaisuutta ja valtaa myös kuoleman edessä, kun Jumala herätti Jeesuksen kuolleista!
Kaikki muut uskonnonperustajat, Buddha, Muhammed, Konfutse jne ovat JÄÄNEET HAUTAAN, mutta Jeesus nousi kuolleista ja nousi taivaaseen.
Tätä eivät ateistitkaan voi kiistää.
Jeesustako fanitetaan ristiin kuoliaaksi kirottuna ja kidutettuna uhrilampaana?
Jeesus edustaa kuollessaan tosi Jumalaa (kolminaosuusoppi), kristinuskon perusta, niin kuka oli se Jumala, joka hänet sitten herätti?
Ja jos katsot Athanasioksen uskontunnustuksen lopun - jos hän olisi noussut taivaaseen, hän istuisi itsensä vieressä.
Kuulkaapa, uskovaiset, kun nämä teidän jutut eivät vain toimi - eivät Raamatun mukaan, eivätkä kristinuskon tunnustusten mukaan.
Galatalaiskirje 3:13 - kristinuskon perusta: Jeesus Kristuksena, tosi Jumalana, on kirottu kiroukseksi, jota kirousta seuraamalla te menette helvettiin, 2.Korintolaiskirje 3:13, koska teidän Jumalanne on Jeesuksen sanoin ja arkeologisin löydöksin todistettuna Raamatun Saatana. Löytyy Johanneksen evankeliumin 8. luku.
Kertokaapa, jeesusfanit, että mikä vaikeus oli uskoa sitä mitä Jeesus Raamatussa sanoi, jos kelpasinkuitenkin teille tosi Jumalana itsenne puolesta teurastettuna tosi Jumalana?
Koodivirhe.
Kirous Gal.3:13 - teidän helvettiin meno 1.Kor.3:13.
"Kuulkaapa, uskovaiset, kun nämä teidän jutut eivät vain toimi - eivät Raamatun mukaan, eivätkä kristinuskon tunnustusten mukaan."???
Se on vain sinun ongelmasi. Jos et uskoo niihin, niin miksi suutut ja riehut palstalla? Älä tule tänne esittämään epäuskoasi, niin voit nukkua yösi rauhallisempana. Ei se ole keneltäkään pois.
Me Jeesukseen Kristukseen uskovat nääs kun olemme KOKENEET, että Jeesus elää ja Pyhä henki toimii, niin ei sitä yksi epätoivoinen ateisti voi kumota.
Jeesusfani nimimerkkiä käyttävälle - sinua voi hallita syntiopin Kristus, mutta Jeesuksen opetus perustui nimenomaan siihen, että opit hallitsemaan itse oman elämäsi, mistä syystä se oli juuri uhka valtaapitäville auktoriteeteille.
Jonakin päivänä, kun saamme lakiin jeesuksenpilkkapykälä, niin ehkä saadaan tämä teidän valehtelemisenne kuriin, ja sen jälkeen luotua ihmisille oikea käsitys Raamatusta ja uskonnosta, ettei Jeesusta todellakaan faniteta hänen kidutuskuvan palvonnalla viattomana ja kirottuna sekä teurastettuna uhrilampaana tulivuorenjumalalle uhrilahjaksi.
Eiköhän tuo sinun teoriasi ole ollut palstalla jo tarpeeksi monta kertaa, joten voit siirtyä sellaiseen aiheeseen, josta itsekin tajuat jotain.
"Jeesusta todellakaan faniteta hänen kidutuskuvan palvonnalla viattomana ja kirottuna sekä teurastettuna uhrilampaana tulivuorenjumalalle uhrilahjaksi"?????
Minä uskon mitä silmäni näkevät ja ne näkevät luonnon ja sen kauneuden, jonka Jumala on luonut. Sitten Sydämeni uskoo, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti minun ja sinun syntisi ristin puulla. Siis Hän kärsi meille kuuluvan rangaistuksen, joka olis kohdannut meitä kuoleman jälkeen. Tämä sovitus kuolema ei ole sovitus maallisen oikeuden edessä, eikä se koske sitä. Vaan se koskee taivaallista oikeutta, missä itse Kaikkivaltias Jumala on tuomarina.
Minulla ei ole teorioita. Voit nyt vihdoinkin lukea 5.Moos.4:10 alkae, kun Jumala, jonka kanssa teette Jeesuksen berellä uuden liiton antaa tulivuoren sisältö kymmenen käskyään. Tämä on Raamatun Jumalan sanaa - ei teoriaa. Riippuu nyt siitä, että osaatko lukea.
Kerrotko, että miksi se Jeesuksen kidutuskuva on jokaisessa kirkossa?
Sinunko mielestä Luojajumala vehkeili paratiisissa luomansa viattoman ihmisen selän takana Saatanan kanssa, ja loi puun, johon ei saanut koskea, ja oman mokansa korjaamiseksi joutui kaikki voipaisena Jumalana syntymään ihmiseksi, tehdäkseen itsemurhan Jeesuksen nimeen teurastettuna ja kirottuna uhrilampaana ristillä?
Ihan oikeastiko syytät vielä Luojajumalaakin?!
Saatana ja synti ovat helvetissä, eivät Luojajumalan paratiisissa.
Ja kristinuskolla uhraat Jeesuksen tosi Jumalana syntijumala Saatanalle tuon Paavalin luoman perisyntitarinan perusteella, jolla ei tietenkään ole mitään tekemistä luomiskertomuksen kanssa.
Mutta sen kanssa kyllä, että uskomalla tuon Paavalin valheen Luojajumalasta, menet myös helvettiin juutalaisten puolesta uhrilahjaksi.
Löytyy 1.Korintolaiskirje 3:13.
Ei kuulu minulle, mutta se kuuluu, että herjaatte tässä opissa Jeesuksen nimeä.
Buddhalaisuuteen ei kuulu ajatus ylösnousemuksesta vaan kuoleman tunnustetaan tosiasiana, islamissa on kuoleman jälkeinen elämä Allahin luomana, Allahin joka on ainoa jumala ja kaikkivaltias kuolemankin herra, joten mitään Jeesusta ei islamissa tarvita.
Jeesuksen ylösnousemus ei ole todistettu tapahtuma, kuten ei sekään että Jeesus olisi ollut jumalan poika joka inkarnoitui juutalaismieheksi "messiaaksi" johon kaikki kristinuskossa perustuu. Ei millään uskonnolla ole näyttöä mistään yliluonnollisesta vaan kaikissa uskonnoissa uskotaan, todisteet puuttuvat.
Saatana ei paratiisissa ollut jos osaat lukea lue molemmat luomiskertomukset. Lukutaitosi on kyllä olematon.
Jeesuksen nimeä ei kannat herjata, Jahvea auttaa on nimi Jeshua suomennettuna. Ihan sama Jeshua, Jehoram tai vaikka Jeshajahu, kaikki teoforisia juutalaisnimiä. Tämän Jeshuan uskoon omaan messiaanisuuteensa sekä siihen mitä Paavali siihen lisäsi kristinusko perustuu. Helvettiä ei hepr. raamatussa ole Jeesuksella oli.
Kyseessä on juutalaisen Paavalin perisyntivalhe, johon kristinusko perustuu, että kristityt uhraavat Jeesuksen tosi Jumalana (Israelin Jumala) uhrilahjaksi teidän juutalaisten jumala JHWH:lle (5.Moos.4:10 alkaen), ettei teidän juutalaisten tarvitse noudattaa JHWH:n määräyksiä uhraamisesta.
Löytyy Gal.3:13 'pelasti MEIDÄT lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme'
Paavali puhuu Raamatussa juutalaiset ME ja kristityt TE.
Budhan patsaille viedään ruokaa sen syö munkit jotka vartioi manalaa.
Jeesuksen muisto hän kärsi synnittömänä ! Ymmärrätkö tämän.
Budhan temppeleissä on myös temppelihuorat kuin oli vanhassa testamentissa mainittu. Demoneille viedään lepytys uhri ettei ne suuttuisi. On niin monia uskontoja. Jehovat taas mormonien tavoin pitää enkeleistä. Hinduilla on monia eri shiwa jumalia. Vishu Jumala. Wikipedia Shiwa
Saul oli juutalainen Paavali ei enää ja Paavali loi juutalaisen Jeesuksen pohjalle uuden uskonnon. Perisynti on Paavalin oma keksintö eikä kuulu juutalaisuuteen mitenkään. Israelin Jumala, temppelilakien säätäjä kielsi ihmisuhrit ja uhrisäännökset ovat voimassa vain kun toiminnassa on temppeli ja siellä rituaalisesti puhtaat papit.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun ei ole temppeliä vaan kolmas kerta .Kun temppeliä on mahdoton rakentaa sillä tavoin ja siihen paikkaan kuin laki määrää, silloin pitää olla ilman temppeliä, ei sitä väkisin voi rakentaa minnekään.
Ei tarvitse kuin nähdä sinun nimimerkkisi, niin tietää, että valheet alkaa.
Mitä valehtelen? Kerro.
Katso ihmistä. Sen ajan suvaitsevaisto ja ateismi salli Jeesuksen kiduttamisen ja ristiinnaulitsemisen. Kidutuskuva Jeesuksesta toimii peilinä ateistiselle ja muillekin ihmisille ja heidän teoilleen.
Kyllä usko on arvo. Jonkun pohjaltahan se usko nousee. Kristilliset arvot nousee sen pohjalta kuinka uskon alkajamme Jeesus kehottaa meitä elämään.
Kerrotko, että mitkä ovat ne kristilliset arvot Jeesuksen kiduttamisella ja kiroamisella viattomana uhrilampaana ja tosi Jumalana?
Tämä on kristityissä kirkoissa - ei Jeesuksen opetusten ohjetaulua, koska Jeesuksen opetukset taivasten valtakunnasta eivät kuulu kristinuskoon.
Löytyy Matteuksen evankeliumi 13:33 Jeesuksen sanat, ja Paavalin sanat 1.Korinttolaiskirje 5:7.
On se niin metkaa, että minä pystyn näitä 'teorioita' ottamaan ihan suoraan Raamatusta, kun te heittelette valheitanne hihoista, ja syljette minun päälleni, kun julistan Jeesuksen uutta tulemista.
Jeesuksen ohjeet löytyy selvimmin Vuorisaarnasta.
Mitenkähän meidän pitäisi nyt suhteuttaa tähän Jeesuksen puheeseen nämä omien syntiensä sovittajat Jeesuksen verellä, ja Jeesuksen uhrauksen palvojat kirkossa olevin kidutuskuvin.
Matt. "25:31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tykkö.
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda? Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut? Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?' Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'."
Miten sopii yhteen kirkoissa olevan Jeesuksen kidutuskuvan kanssa, kun hänet on kidutettu ja kirottu uhrilampaana uskovaisten mielestä heidän syntiensä tähden?
Tarkasti uskovainen lukija huomaa pian, että tässä kerrotaan uskonvanhurskaudesta eikä teoista. Voisin avata, mutta heti poistetaan, vaikka tämänhän pitäisi olla ainakin puolikristillinen keskustelupalsta. Ylläpito suosii herjausta ja tappelua eikä keskustelua perusteluin.
Onko Jeesuksen kidutuskuva kirkoissa teurastettuna uhrilampaana, että pelastuu Raamatun mukaan tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa uskon vanhuskaus vai teko?
Ajatelkaa - tällaista valheellista kiemurtelua ja säätämistä! Mutta onhan Jeesuksen sanoin heidän Jumalansakin kaiken valheen isä - sen lisäksi, että kyseessä on Saatana. Löytyy Johanneksen evankeliumi, luku 8.
"Mitenkähän meidän pitäisi nyt suhteuttaa tähän Jeesuksen puheeseen nämä omien syntiensä sovittajat Jeesuksen verellä, ja Jeesuksen uhrauksen palvojat kirkossa olevin kidutuskuvin."???
Parempi, että sinä et suhteuta mitään. Ateistilta puuttuu suhteellisuustajua, kun yrität kiduttaa uskovia typerillä kidutuskommenteillasi.
En minä ole tietenkään ateisti, kun edustan Jeesuksen uutta tulemista, vaikka meidän Jumalamme onkin eri - sinulla se asuu tulen liekeissä Paavalin syntiopilla, ja minulla se edustaa Jeesuksen taivasten valtakuntaa, jonka tulemista Jeesus käski julistaa.
Itseäsi sinä edustat, jahvekultti.
Jos kommentit koet kidutukseksi, niin se on vain esimakua siihen, että mitä olette lavealla portilla itsellenne tilanneet 'yksin uskosta', kun menette jumalanne luo tulen liekkeihin. Löytyy 1.Kor.3:13
Sinä edustat vain Jeesuksen kidutusta.
Ja yrität kiduttaa muitakin typerillä kommenteillasi.
Nämä kaksi tietä löytyvät Matteuksen evankeliumi 7. luku.
Jeesus elää siksi me saamme elää. Älä vedä Jeesusta sun tekoihin .
Siis Jeesus syyttömänä siihen aikaan siellä ristiin naulittiin SYYTÖN.
Mooses kuoli jo siinailla !!! Silti mooseksesta on elokuvia.
Ei taivasten valtakunnan julistamiseen maan päälle kuulu synti, eikä viattomien kidutus kuoliaaksi, jota evankeliumia Jeesus käski julistaa.
Aika huikea väite Jeesuksen elämisestä, kun on ensin kirottu ristille (Gal.3:23), sitten teurastettu uhrilampaana (1.Kor.5:7) ja sitten vielä syödään joka ehtoollisella kuoleman julistamiseksi (1.Kor.11:23) ja lopuksi vielä Athanasioksen tunnustuksella laitetaan astumaan helvettiin.
Heh, ei teillä kyllä ole mitään rajaa röyhkeydessänne.
Opettihan Jeesus itse hyviäkin asioita, jos siis uskomme mitä UT hänestä kertoo. Lähde on ristiriitainen mutta ainoa johon voi viitata. Mitä kiduttamiseen tulee saman kuoleman jonka Jeesus koki, kokivat tuhannet juutalaiset tuohon aikaan pääosin siksi että kapinoivat Rooman valtaa vastaan. Kristinusko sitten itse alkoi opettaa että tämän yhden juutalaisen kuolema olikin uhrikuolema jotta välttyy helvetiltä jota kristinusko opetti mutta mutta muut uskonnot eivät.
Taivasten valtakunta on juutalainen oppi malchut shamajim. Nimi on taivasten valtakunta koska heprean sana taivas on duaali. Ennen toisen temppelin ajan oppineita käsitettä ei ollut missään uskonnossa. Malchut kuningaskunta se on koska JHWH on siellä kuningas, JHWH on ihmisten isä luojana joten Isä meidän joka olet et taivaassa etc.
Ihmiset sen hyvän valtakunnan rakentavat- jos haluavat.
Niin, sen yhden israelilaisen kuolema, jota juutalainen vainosi, kun sanoi teidän juutalaisten tulivuoren sisällä asuvaa JHWH syntijumalaanne Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi. Löytyy 5.Moos.4:10 alkaen.
Israelin jumala on luonut taivaan ja maan eikä hän asu missään "taivasten taivaisiin sinä et mahdu "Saatana on tärkeä olento kristinuskossa ei juutalaisuudessa ja alun perin saatana on kotoisin Persian uskonnoista, niiden luomus. JHWH ei ole saatana eikä mikään syntijumala en ymmärrä mistä nuo älyttömyydet olet keksinyt mutta itse tunnut niihin kovasti uskovan.
Ne on 'keksitty' vain Raamatusta. Tuosta opuksesta, josta kristinusko koostuu, myös arkeologisista piirtokirjoituslöydöksistä 'Jahve ja hänen Aseransa'. Jahve on sama kuin JHWH ja Allah. Pitäisikö päästään keksiä näitä juttuja?
JHWH ei ole asera eikä mikään piirtokirjoitus niin väitä .Sen paremmin kristinusko kuin islam eivät väitä tuollaista kyllä ne itse tietävät millaiseen jumalaan uskovat.
Aserasta ei muuten tiedetä mikä se oli, on voinut olla fyysinen puu tai pensas jota palvottiin. Aseraahan palvottiin puutarhajuhlissa jotka JHWH israelilaisilta oli ankarasti kieltänyt jopa pakkosiirtoon jouduttiin tämän epäjumalan palvelun takia kertoo Jeremia.
Eiköhän Mooseksen kirjojen 10 käskyä ole aika yleismaailmallisia.
Suurin osa ihmiskunnasta yrittää niitä noudattaa, eikä se ole uskonnon sanelema velvoite.
Et sitten lukenut 5.Moos.4:10 alkaen - yritäpä uudelleen.
Miksi sä teet mooseksesta elokuvia kun se on kuollut ja miksi sä piirrät siitä kuvia
Mitäpä sitä ateisti pönöttäjä tarvitsee uskonasioihin puuttua.
Aikanaan tulet näkemään asian.
Ja ei aikaakaan, kun hyvikset ovatkin pahiksia, ja Jeesuksen sanat siitä, että miten ensimmäisiksi itseään luulevat tulevatkin viimmeiseksi toteutuvat.
Nyt kun Länsikin on julistanut avoimen sodan kristinuskoa vastaan.
Ja sitten naulataankin ristiin ahneet paskiaiset ja Jeesuksen nimen hyväksikäyttäjät, eikä viattomia uhrilampaita, jotta pelastuu tekemään vaikka sitä pahas mitä vihaa.
Tämä on ollut Raamatun mukaan se pelastus Jeesuksen uhrauksen palvonnalla, ja löytyy Roomslaiskirje 7. luku, eikä yksikään uskovainen voi edes valehdella, etteikö tuota olisi tienny.
Lisäystä - että on otsaa käyttää vielä nimimerkkiä MrHyvis.
Mikä sinua kiehtoo niin kovasti tuossa kiduttamisessa, kun kidutat meitä samoilla värssyillä päivästä toiseen:
"Kerrotko, että mitkä ovat ne kristilliset arvot Jeesuksen kiduttamisella ja kiroamisella viattomana uhrilampaana ja tosi Jumalana?"
Maapallolla on muitakin kristittyjä kuin ortodoksit tai lestat.
Joosua 7
On kumma homma jos Jeesus kääntyy itseään vastaan
Oot hiukan kaheli.
Olisiko kannattanut sitten valita se ahdas portti ja nyppiä niitä halkoja omista silmistä Matteus 7, eikä julistaa Jeesusta teurastettuna uhrina omien pahojen tekojen puolesta, että Roomalaiskirjeen 7. luvun mukaan pelastuu tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa?
Oletko varma, että olet ymmärtänyt ihan oikein, että Jeesus käski kuolemansa jälkeen salamaniskun välityksellä juutalaisen tekemään hänestä oppi kristinuskona kuoliaaksi kidutettuna uhrilampaana tulivuorenjumalalle verellään uutena liittona, jonka vastustamisesta sama juutalainen hänet surmasi, kun sanoi juutalaisten syntiopin Jumalaa Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi, joka nyt on juutalaisen syntiopilla teidän Jumalanne?
Ja tämä juutalaisten Jumala, Mooseksen Jumala, antaa 5.Moos.4:10 alkaen ne kymmenen käskyään. Viitsitkö vihdoinkin lukea, että minkälainen nyt on tämä teidän Jumalanne.
Mikä, MrHyvis, sai sinut kuvittelemaan Paavalin sanoista, että Jeesus olisi kääntynyt itseään vastaan kuoltuaan?
Pelitilanne Raamatussa oli: uskotteko te Jeesusta vai uskotteko Paavalia, ja te valitsitte uskoa Paavalia - Jeesuksen ja tämän seuraajien murhaajaa.
Ja tarinan oleellinen pointti, kuten dikduk otti edellä esille, on se että Jeesus ei ollut juutalainen, vaan israelilainen, mistä johtui, että hän opetti eri Jumalasta kuin juutalainen Paavali. Löytyy 5.Moos.13
Siellä lukee tulivuorijumalan sanomana, että jos joku lupaa ihmeen ja sitten se ihme toteutuu, niin tämä ihmeidentekijä on surmattava, koska tämä houkuttelee juutalaisten tulivuorenjumalan luota toisen Jumalan luo.
Sinähän olet ihan sekaisin.
Ei, kuule tässä kävikin nyt niin, että sinä olet se ihan hullu.
Lisäystä - minä nimittäin olisin kyllä ensin tarkistanut ennen kuin olisin uskonut Paavalia, että kuka näiden juutalaisten Jumala oikein on, kun Jeesus opetti taivasten valtakunnan Isästä, Israelin Jumalasta. Arkeologisin todistein kyseessä on VT:n Baal-jumala (piirtokirjoitukset Jahve ja hänen Aseransa". Asera on Baal-jumalan äiti.
5.Moos. "4:10 mitä tapahtui sinä päivänä, jona seisoit Herran, sinun Jumalasi, edessä Hoorebilla, kun Herra sanoi minulle: 'Kokoa kansa, niin minä julistan heille sanani, että he oppisivat pelkäämään minua, niin kauan kuin elävät maan päällä, ja opettaisivat lapsensakin siihen'. Ja te astuitte esille ja jäitte seisomaan vuoren juurelle, ja vuori paloi tulena, joka loimusi sisimpään taivaaseen asti pimeyden ja synkkien pilvien keskellä. Ja HERRA PUHUI TEILLE TULEN KESKELTÄ. Sanat te kuulitte, mutta ette nähneet hänen muotoansa, kuulitte vain äänen. Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun."
Tämä nimittäin löytyy myös UT:n puolelta Paavalin syntiopista, että menette tulenliekkeihin. Myös tunnustuksista FYYSISENÄ ylösnousemuksena, ja vainajan siunaamisesta tähän, kun Jeesus tule lukemaan teille viimmeisen tuomionsa maailman viimmeisenä päivän, jolloin kaikki FYYSINEN palaa.
Uudesta testamentista Paavalin sanoin - huomaa, kyseessä on vain YKSI TEKO, palvoa Jeesusten itsen ja omien pahojen tekojen puolesta teurastettuna uhrilampaana.
1.Kor. 3:13 "niin kunkin TEKO on tuleva näkyviin; sillä SEN ON SAATTAVA ILMI SE PÄIVÄ, JOKA TULESSA ILMESTYY, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on."
Aivan täysin täsmää niin Raamattuun kuin tunnustuksiinkin. Tuskin sentään kehtaat väittää, että Raamattu Jumalan sana valehtelee tai tunnustukset?!
Tästä tulivuoranjumalasta tulee käsite helvetti uskontoon, koska teidän piti löytää elämän puulle paratiisiin Jeesuksen opetuksin (Ilm.2:7 ja 2:17), ja jos tuolla olisi ollut paratiisin puut, ne olisivat palaneet hiillokseksi, joita paikan isäntä kohentelisi hiilihangollaan. Näin kristinuskon Jumala onkin siis Raamatun ja tunnustusten mukaan Saatana - myös Jeesuksen sanoin Raamatusta (Joh.8).
Ja nimenomaan juutalaisen Paavalin opilla, joka määräsi Jeesukselle kuolemantuomion ja johti hänen seuraajiensa surmaamista Suuren juutalaisneuvoston johdossa.
Haluatko MrHyvis - todellisuudessa MrPahis - että laitan tähän vielä tuon, kun Jahve tulivuorenjumala käskee surmata ihmeidentekijän, ja sen kohdan, kun Paavali sanoo Raamatussa palvelleensa isiensä Jumalaa tehdessään tämän kristinuskon?
Ja tässä on nyt todistettuna Raamatun totuus kristinuskosta, joka kannattaisi jokaisen laittaa nyt mieleensä, koska Länsi on julistanut 'avoimen sodan kristinuskoa vastaan, joka tulee olemaan joko mielipuolisuuden pysäyttäminen tai lopun alku'. Vaihtoehtoja on vain kaksi.
Sinähän valehtelet koska olet saatanan oma ja huomaa, että sinulla ei ole minkäänlaista älyä ja tietoa raamatun asioista ei uudelta eikä vanhalta puolelta.
Sökellät täysiä älyttömyyksiä kuten saatanan tekee ja riivatut .
Otat irti lauseita ja syydät myrkkyäsi ja saatana hoitaa loput.
Voithan sinä laittaa kohtia niin tulee esiin ,että ei mitään älyä ole tyypillä joka moista hölynpölyä suoltaa.
Tarkemmin saatana sen tekee sinussa.
Näin on pelikenttä väärinpäin - sinun mielestä Jumala asuu tulessa ja Saatana on paratiisissa, koska koko uskosi perustuu juutalaisen perisyntivalheeseen.
Lisäystä. Keskustelusta näkyy, että miten hyvin aivopesu on onnistunut.
Sinä olet ihan sekaisin ja valehtelet raamatun hulluutesi mukaan.
Olet eksynyt tai saatanan oma, kristinuskon ulkopuoliset, vaikkapa ne ateistisesti ajattelevat tai satanistit ne kuolemantuomioita kristityille määräilivät silloin.
Ei tietenkään usko ole arvo koska se ei ole muuttumaton.
Sitten ei avioliittokaan ole arvo tai ihmisoikeus.
Ei tietenkään kuten ei kenenkään toisen seksuaalisuus voi olla toisen arvo.
Homostelu ei ainakaan ole mikään arvo tai ihmisoikeus.
Usko ei ole arvo, usko Jeesukseen on elämä, tarkemmin sanottuna iankaikkinen elämä.
Jos lapsi uskoo joulupukkiin kyllä siinä jokin arvo on. Se liittyy moraaliin sen verran kuin lapsi sen tajuaa että ole kiltti niin saat lahjoja etkä saa jos olet tuhma. Vanhempia pitää totella ja olla heille uskolliset. Se on arvokasta.
Usko joulupukkiin ei kuitenkaan pelasta ihmisen sielua kadotukselta. Vain usko Jeesukseen Kristukseen voi tehdä sen. On tosi naivia verrata joulupukkia Jeesukseen. Jeesus on historiallinen henkilö eri tasolla kuin joulupukki ja joulupukinkin taustalla on Pyhä Nikolaus.
”Usko yliluonnolliseen, todistamattomaan tai olemattomaan ei voi millään tasolla olla arvo. Korkeintaan se voi olla yksilölle itselleen merkityksellinen.”
Suomen kielessä on sanalle usko eri merkityksiä. Se voi olla vakaumus siitä että on Jumala tai joku yliluonnollinen mahti olemassa, johon voi turvautua.
Se voi olla luottamusta jonkin asian hyvyyteen tai myönteisyyteen.
Se voi myös tarkoittaa käsitystä, joka ei perustu tietoon. Tai se voi olla luulo tai käsitys mitä joku pitää totena, vaikka muut ei sitä pidäkään.
Kun tämä sana on käännetty Raamatun, siellä on ollut myös kreikan kielen sanaa πιστις (pistis), joka tarkoittaa vakuuttumista. Se voi tarkoittaa uskoa Jumalaan mutta myös luottamusta toisiin ihmisiin.
Se on etymologisesti johdettu verbistä πειθω (peithō), joka tarkoittaa suostutella ja vakuuttaa.
Uskon voi siis sanoa olevan sitä, että on vakuuttunut siitä, että Jumala on olemassa. Tai että Jeesus on ollut olemassa.
Usko voi olla myös sitä, kun luottaa Jumalan lupauksiin, se avautuu henkilökohtaisesti elämän perustana.
Joten, usko voi olla myös arvo – riippuu siitä, miten se käsitetään.
1Joh. 4:16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
1Kor. 13:13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
Mitä se SINUN uskosi on?
Miksi tivaat moisia kun voisimme yhdessä tässä keskustella yleisellä tasolla siitä, mitä kaikkea usko voi olla?
Olet kärkäs puhumaan muista kun sinun pitäisi puhua itsestäsi!
Ehkä hän ei tajua, että uskottelu on eri asia kuin henkilökohtainen usko.
Aito usko on aina Jumalan työtä, eikä sitä opita mistään kirjoista.
Aidossa uskova ihminen muuttuu vanhurskaudeksi eli me omaamme jo elossa ollessamme Jumalan vanhurskauden. Tämän maailman mikään termistö ja sanasto ei sinänsä tähän yllä.
Room. 1:17
Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää."
Itseasiassa tämä yksittäinen irrallinen jae on se jae, mikä muutti Martti Lutherin elämän ja asia nimeltä luterilaisuus syntyi. Nykyään luterilaisuus on eräänlainen kirosana, koska luterilainen kirkko on tuhonnut koko idean ja korvannut sen wokettamisella ja homottamisella.
Vaikka yksittäinen Raamatusta reväisty irrallinen jae muutti Lutherin koko elämän ja sitten kehitti protestanttisuuden, niin silti kirkon edustajat moittivat irrallisten jakeiden tuontia ja niiden käyttämistä kristillisen sanoman eli evankeliumin levittämisessä.
Kumman evankeliumin levittämisestä puhut, Jeesuksen taivasten valtakunnan vai Paavaliin syntien evsnkeliumin? On oleellista määritellä, koska näissä on eri Jumalat.
”Ehkä hän ei tajua, että uskottelu on eri asia kuin henkilökohtainen usko.”
Tai ehkä joku ei ymmärrä, mitä tarkoittaa keskustelu yleisellä tasolla. Se tarkoittaa sitä, ettei aina mennä henkilökohtaisuuksiin vaan osataan keskittyä asiaan.
Esim. sinä sorrut juuri tuollaiseen. Kyse ei ole minusta vaan aihe on ”voiko usko olla arvo”. Joten jos koet että henkilökohtainen usko on arvo, niin miten sen perustelet?
Mielestäni usko on aina henkilökohtainen.
”Aito usko on aina Jumalan työtä, eikä sitä opita mistään kirjoista.”
Tuo on vähän hauska väittämä. Eli ei edes Raamattua tarvitse uskoon? Ehkä ei , mutta kristityille se on tärkeä pohja uskolle.
Uskon arvoa määriteltäessä olisi nyt kiva tietää, että onko teidän mielestänne nyt Saatana paratiisissa ja Jumala asuu tulenliekeissä vai toisinpäin.
Nimittäin kahdella eri evankeliumilla tämä on ratkaiseva uskon arvoon liittyvä kysymys.
Kuten Jeesus sanoi, niin kahdella hevosella ei pysty ratsastamaan samaan aikaan. Toinen asuu helvetissä ja toinen paratiisissa - on koko tarinan kannalta oleellista, että kummassa paikassa kumpikin on, kun sekä Saatanaa että Jumalaa kutsutaan Raamatun tarinassa Jumalaksi.
MrHyvis voi vaikka vastata tähän - kummassa paikassa kumpi näistä entiteeteistä on?
No, mikä nyt on, kun ei tule vastausta, vaikka innokkaasti kyllä soitat suuta ja nimittele?!
Tässä nyt on juutalaisten Jumala, Mooseksen ja Paavalin Jumala - ei Israelin Jumala, josta Jeesus opetti taivasten valtakunnan Isä Jumalana. Ja tämä Jumala on Syntijumala, joka vaatii itselleen syntiuhrilahjoja kiristämällä - ja Paavalin syntien evankeliumin Jumala, jolle te palvotte Jeesusta teurastettuna uhrilampaana omien syntienne puolesta. Löytyy sata kertaa edelle laitetusta 5.Moos.4 luvusta.
"Ja te astuitte esille ja jäitte seisomaan vuoren juurelle, ja vuori paloi tulena, joka loimusi sisimpään taivaaseen asti pimeyden ja synkkien pilvien keskellä. Ja HERRA PUHUI TEILLE TULEN KESKELTÄ. Hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun."
ASUUKO JUMALA TULENLIEKEISSÄ VAI SAATANA?
Ja sitten vertailun vuoksi - taivasten valtakunnan Isä Jumala, Luojajumala, joka asuu paratiisissa 1.Mooseksen kirja:
"3:22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös ELÄMÄN PUUSTA ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"
No, ei ole pelkoa, että se elämän puu kasvaisi tuossa paikassa. Mitä oletatte, että olisiko teidän tien valinnassa nyt kuitenkin mennyt jokin pieleen?!
Sama Jumala kyseessä
Ahaa siis sama Jumala on yhtä aikaa helvetissä ja paratiisissa. Näinhän tämä käsitys uskovaisilla tuntuu olevan.
Mutta kuoleman jälkeen heille on kuitenkin vain yhteen paikkaan meno, eikä kahteen yhtä aikaa, eli tulen liekkeihin.
Löytyy 1.Korintolaiskirje 3:13 ja vaikka kuultuna, kun pappi siunaa vainajan maatumaan maaksi ja odottamasn FYYSISTÄ ylösnousemista koko maaiman viimmeisenä päivänä, kun koko FYYSINEN maailma palaa, kun Jeesus tulee lukemaan tuomionsa.
"Nimittäin kahdella eri evankeliumilla tämä on ratkaiseva uskon arvoon liittyvä kysymys."
Eivät vain taida liittyä millään tavalla arvoihin.
Mitähän tuo trolli yrittää kertoa:
"Mutta kuoleman jälkeen heille on kuitenkin vain yhteen paikkaan meno, eikä kahteen yhtä aikaa, eli tulen liekkeihin."
Tuollaista tuubaa se on, kun uskomaton ihminen yrittää opettaa kristinuskoa.