Navalnyi tapetttu

382

1576

3Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eilen oli uutinen että Navalny siirrettiin eristysselliin syytä ei kerrottu mutta lopputulos näköjään tämä eli tapettavaksi

      • Anonyymi

        Pressan vaalit lähestyi ja Navalnyn pelättiin vaikuttavan vaaleihin vankilasta käsin ja neuvovan ihmisiä miten toimia vaalien aikaan.

        Viimeinen neuvohan oli että Putinia vastustavat ihmiset äänestäisivät vasta vaalipäivänä puolen päivän jälkeen jolloin olisi valtavat ihmismassat kerääntyneet laillisesti samaan aikaan vaalipaikoille ja se kertoisi kuinka massiivinen Putinin vastustus on koska vaalien väärennetty tulos ei sitä tietysti kerro.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Navalnyn sanomisilla ei juurikaan merkitystä. Kannatus samaa luokkaa kuin Hjalliksella Suomessa.
        99 %:lle venäläisistä ei tyyppi merkinnyt mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Navalnyn sanomisilla ei juurikaan merkitystä. Kannatus samaa luokkaa kuin Hjalliksella Suomessa.
        99 %:lle venäläisistä ei tyyppi merkinnyt mitään.

        Silti Putin Kalsarimyrkyttäjä katsoi tarpeelliseksi murhata hänet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pressan vaalit lähestyi ja Navalnyn pelättiin vaikuttavan vaaleihin vankilasta käsin ja neuvovan ihmisiä miten toimia vaalien aikaan.

        Viimeinen neuvohan oli että Putinia vastustavat ihmiset äänestäisivät vasta vaalipäivänä puolen päivän jälkeen jolloin olisi valtavat ihmismassat kerääntyneet laillisesti samaan aikaan vaalipaikoille ja se kertoisi kuinka massiivinen Putinin vastustus on koska vaalien väärennetty tulos ei sitä tietysti kerro.

        Taisi länsi tappaa ,sattui niin mukavasti juuri natokokouksen aikaan,venäjälle navaljun taposta ei minkäänlaista hyötyä ,mutta oppositiolle ja koomikolle ja länne se hyöty ,yrittävät käynnistää venäjälle kansannousun tämän vuoksi

        Tiötu yrittää jälleen kerran syytellä länttä Venäjän läpimädän hallinnon rikoksista.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Silti Putin Kalsarimyrkyttäjä katsoi tarpeelliseksi murhata hänet.

        Ei , vaan siksi on älytöntä väittää luonnollista kuolemaa murhaksi..

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei , vaan siksi on älytöntä väittää luonnollista kuolemaa murhaksi..

        Navalnyi ei kuollut luonnollisesti, vaan Venäjä murhasi hänet nyt, kun ei muutama vuosi sitten onnistunut murhaamaan novitshokilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi länsi tappaa ,sattui niin mukavasti juuri natokokouksen aikaan,venäjälle navaljun taposta ei minkäänlaista hyötyä ,mutta oppositiolle ja koomikolle ja länne se hyöty ,yrittävät käynnistää venäjälle kansannousun tämän vuoksi

        Tämä on justiin tätä samaa. Venäjä räjäytti kaasuputken, Venäjä rikkoi sähkökaapeleita, Venäjä rikkoi taas kaasuputken. Ei mitään todisteita näistäkään koska omat ne rikkoi eli Nato ja me heidän liittolaisensa.

        Sama tämä Murha? Kuka sen tietää muuta kun meidän media ja suomalaiset ja natokiihkoiset USAN KÄTYRIT.

        Jokainen päivä joku tapetaan polittisesti mutta syytetään ainoastaan venäläisiä. Nämä alkaa olla kuivaa uutisointia kun 99% jää kertomatta mitä me itse tuetaan. Taas laitetaan uusia pakotteita ja kurjistetaan omaa kansaa. Ettekö häpeä. Turkki tuo kaasua öljyä ja muita rikkauksia jokainen päivä ja myy sitä hyvällä hinnalla kolmansiin maihin, tämä meidän Natokumppani. SIELLÄ YMMÄRRETÄÄN BISNEKSEN päälle. Eikö teille ala missään vaiheessa riittämään tämä teatteri.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Navalnyi ei kuollut luonnollisesti, vaan Venäjä murhasi hänet nyt, kun ei muutama vuosi sitten onnistunut murhaamaan novitshokilla.

        Olitko paikalla

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on justiin tätä samaa. Venäjä räjäytti kaasuputken, Venäjä rikkoi sähkökaapeleita, Venäjä rikkoi taas kaasuputken. Ei mitään todisteita näistäkään koska omat ne rikkoi eli Nato ja me heidän liittolaisensa.

        Sama tämä Murha? Kuka sen tietää muuta kun meidän media ja suomalaiset ja natokiihkoiset USAN KÄTYRIT.

        Jokainen päivä joku tapetaan polittisesti mutta syytetään ainoastaan venäläisiä. Nämä alkaa olla kuivaa uutisointia kun 99% jää kertomatta mitä me itse tuetaan. Taas laitetaan uusia pakotteita ja kurjistetaan omaa kansaa. Ettekö häpeä. Turkki tuo kaasua öljyä ja muita rikkauksia jokainen päivä ja myy sitä hyvällä hinnalla kolmansiin maihin, tämä meidän Natokumppani. SIELLÄ YMMÄRRETÄÄN BISNEKSEN päälle. Eikö teille ala missään vaiheessa riittämään tämä teatteri.

        "Tämä on justiin tätä samaa. Venäjä räjäytti kaasuputken, Venäjä rikkoi sähkökaapeleita, Venäjä rikkoi taas kaasuputken. Ei mitään todisteita näistäkään koska omat ne rikkoi eli Nato ja me heidän liittolaisensa."

        Todisteita on. Esim. kaasuputken räjäytyspaikoilla kuvattiin muutama päivä ennen räjäytyksiä venäläinen alus operaatioon soveltuvan pienoissukellusveneen kanssa.

        "Sama tämä Murha? Kuka sen tietää muuta kun meidän media ja suomalaiset ja natokiihkoiset USAN KÄTYRIT."

        Kaikki tietävät, jotka osaavat päätellä kyseessä olevan murhan siitä, että FSB kävi sulkemassa vankilan kamerat pari päivää ennen murhaa.

        "Jokainen päivä joku tapetaan polittisesti mutta syytetään ainoastaan venäläisiä."

        Venäläisiä syytetään Venäjän tekemistä murhista. Hyvin yksinkertaista.

        "Nämä alkaa olla kuivaa uutisointia kun 99% jää kertomatta mitä me itse tuetaan."

        Me emme tue poliitisia murhia.

        "Taas laitetaan uusia pakotteita ja kurjistetaan omaa kansaa. Ettekö häpeä."

        Häpeä on murhaajien ja heitä puolustelevien oma.

        "Turkki tuo kaasua öljyä ja muita rikkauksia jokainen päivä ja myy sitä hyvällä hinnalla kolmansiin maihin, tämä meidän Natokumppani. SIELLÄ YMMÄRRETÄÄN BISNEKSEN päälle. Eikö teille ala missään vaiheessa riittämään tämä teatteri."

        Me emme halua tukea fasistien tekemää kansanmurhaa Ukrainassa, vaikka Turkki tukisikin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olitko paikalla

        En ollut.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        En ollut.

        Silti tiedät netin kautta mitä tapahtui? Kannattaa perustaa ennustus- ja selvänäkötoimisto. Onneksi olkoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Silti tiedät netin kautta mitä tapahtui? Kannattaa perustaa ennustus- ja selvänäkötoimisto. Onneksi olkoon.

        Kiitos kiitos. Sinäkin voisit ymmärtää, mitä maailmalla tapahtuu, jos seuraisit nettiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on justiin tätä samaa. Venäjä räjäytti kaasuputken, Venäjä rikkoi sähkökaapeleita, Venäjä rikkoi taas kaasuputken. Ei mitään todisteita näistäkään koska omat ne rikkoi eli Nato ja me heidän liittolaisensa.

        Sama tämä Murha? Kuka sen tietää muuta kun meidän media ja suomalaiset ja natokiihkoiset USAN KÄTYRIT.

        Jokainen päivä joku tapetaan polittisesti mutta syytetään ainoastaan venäläisiä. Nämä alkaa olla kuivaa uutisointia kun 99% jää kertomatta mitä me itse tuetaan. Taas laitetaan uusia pakotteita ja kurjistetaan omaa kansaa. Ettekö häpeä. Turkki tuo kaasua öljyä ja muita rikkauksia jokainen päivä ja myy sitä hyvällä hinnalla kolmansiin maihin, tämä meidän Natokumppani. SIELLÄ YMMÄRRETÄÄN BISNEKSEN päälle. Eikö teille ala missään vaiheessa riittämään tämä teatteri.

        Ukrainan tiedustelupäällikö totesi, että saamamme tiedon mukaan Navalnyn kuolema oli "valitettavasti" luonnollinen.
        Navalnyn kuolinsyy oli siis veritulppa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainan tiedustelupäällikö totesi, että saamamme tiedon mukaan Navalnyn kuolema oli "valitettavasti" luonnollinen.
        Navalnyn kuolinsyy oli siis veritulppa.

        Venäjä kidutti viatonta Navalnyita vuosia, joten reilun nelikymppisen miehen kuolema ei ollut luonnollinen.

    • Anonyymi

      Putosiko ikkunasta?

    • Anonyymi

      Putin tappoi taas käivärällä satoja yksittäisten ihmisten murhia tunnollaan tulee itse roikkumaan vielä katulampussa

    • Anonyymi

      Diktaattori Putin tappoi Navanjin omin käsin,vaikka epäsuorasti.Muuhun ei syyllistynyt kuin olemaan eri mieltä Putinin kanssa,,Toivottavasti tämä herättää Venäläiset,mutta tuskinpa,,,

      • Anonyymi

        Navanjinhan oli sitä mieltä että Suomi pitäisi hävittää. Nyt se on sinun paras kaverisi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Navanjinhan oli sitä mieltä että Suomi pitäisi hävittää. Nyt se on sinun paras kaverisi

        Valehtelet Navalnyin mielipiteestä ja sanomisista. tuossa se, mitä hän oikeasti sanoi Suomesta.

        "Navalnyi kehottaa korvaaman Ukrainan Putinin puheessa Kazakstanilla, Valko-Venäjällä, Baltian mailla, Azerbaidzhanilla, Uzbekistanilla ja jopa Suomella.

        – Miettikää, minne sekopäävaarin geopoliittinen ajatus seuraavaksi lentää. Tällainen meno päättyi kaikkien kannalta kurjasti vuonna 1979. Nytkin käy huonosti. Afganistan tuhoutui, ja myös Neuvostoliitto sai kuolettavan haavan. Jo nyt sadat ukrainalaiset ja Venäjän kansalaiset voivat menehtyä Putinin takia. Myöhemmin saattaa kuolla kymmeniätuhansia ihmisiä."

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008637549.html

    • Anonyymi

      Kova äijä ei antanut tuumaakaan periksi psykopaatti Putlerille vaan lähti saappaat jalassa harmi kun venäjällä ei tämän luontosia patriootteja ole juurikaan enempää .

      • Anonyymi

        On Venäjällä patriootteja, mutta vähän Navalnyn kaltaisia lännen rahoittamia toimijoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On Venäjällä patriootteja, mutta vähän Navalnyn kaltaisia lännen rahoittamia toimijoita.

        Navalnyn eukko asuu Saksassa läntisten rahoittajien elättinä ja haaveilee oranssista vallankumouksesta Venäjällä.
        Samoin tekee kotirouva Tsihanouskaja Valko-Venäjällä.
        Kummallakaan tyhjäntoimittajalla ei huolta toimeentulosta.

        Tsihanouskaja siis maanpaossa Liettuassa vehkeiltyään vallankumousta Valko-Venäjällä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On Venäjällä patriootteja, mutta vähän Navalnyn kaltaisia lännen rahoittamia toimijoita.

        Navalnyi oli patriootti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Navalnyn eukko asuu Saksassa läntisten rahoittajien elättinä ja haaveilee oranssista vallankumouksesta Venäjällä.
        Samoin tekee kotirouva Tsihanouskaja Valko-Venäjällä.
        Kummallakaan tyhjäntoimittajalla ei huolta toimeentulosta.

        Sen sijaan Venäjän diktaattori joutuu kerjäämään aseita Pohjois-Koreasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tsihanouskaja siis maanpaossa Liettuassa vehkeiltyään vallankumousta Valko-Venäjällä.

        Hän joutui maanpakoon osallistuttuaan vaaleihin ehdokkaana.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Sen sijaan Venäjän diktaattori joutuu kerjäämään aseita Pohjois-Koreasta.

        Ja Kiovan koomikko kerjää aseita lännestä, joten puntit ovat tasan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja Kiovan koomikko kerjää aseita lännestä, joten puntit ovat tasan.

        Ukraina vain ei ole koskaan leikkinyt sotilaallista suurvaltaa.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Sen sijaan Venäjän diktaattori joutuu kerjäämään aseita Pohjois-Koreasta.

        Ja me lentokoneet USAsta. Jotka vie meidän konkurssiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja me lentokoneet USAsta. Jotka vie meidän konkurssiin.

        Emme kerjää hävittäjiä, vaan ostamme ne. Ja meillä on hyvin varaa niihin.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Emme kerjää hävittäjiä, vaan ostamme ne. Ja meillä on hyvin varaa niihin.

        Niihin on , mutta ei terveydenhoitoon , koulutukseen , lapsiperheiden tukemiseen jne...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niihin on , mutta ei terveydenhoitoon , koulutukseen , lapsiperheiden tukemiseen jne...

        Niitäkin rahoitetaan. Älä huoli. Mutta sitten niiltäkin loppuisi rahoitus, jos emme pitäisi huolta puolustuksestamme, vaan antaisimme terroristi- ja rikollisvaltio Venäjän hyökätä Suomeenkin kuten nyt Ukrainaan.

    • Anonyymi

      Putin näytti voimansa ja antoi käskyn bunkkeristaan.

      • Anonyymi

        Voimasta tiedä mutta mahtinsa näytti piilosta käskyttäen,sopivasti vaalien alla että muut pysyy kurissa ja nuhteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voimasta tiedä mutta mahtinsa näytti piilosta käskyttäen,sopivasti vaalien alla että muut pysyy kurissa ja nuhteessa.

        No ei sitä tarvi tappaa vaalien ajaksi. On olemassa yksityis selli joka puhuu vain seinille. Oletko kuullut sellaisesta. Putin ei satavarmasti tappanut Navalnijaa. Oletko kuullut että Suomalainen mies kuolee sairaskohtaukseen?. Joka päivä jokaisessa kaupungissa. Tämä tietysti ei ole mahdollista. Vankeja kuolee myös joka pöivä.

        "No ei sitä tarvi tappaa vaalien ajaksi."

        Ei Navalnyita olisi lainkaan tarvinnut tappaa. Mutta kun Putin kalsarimyrkyttäj halusi.

        "On olemassa yksityis selli joka puhuu vain seinille. Oletko kuullut sellaisesta."

        Olen, mutta venäläisille ja maailmalle piti lähettää viesti.

        "Putin ei satavarmasti tappanut Navalnijaa."

        Tietenkin tappoi. FSB ei toimi ilman hänen käskyään näin kuuluisan ihmisen kohdalla.

        #Oletko kuullut että Suomalainen mies kuolee sairaskohtaukseen?. Joka päivä jokaisessa kaupungissa. Tämä tietysti ei ole mahdollista. Vankeja kuolee myös joka pöivä."

        Tietysti kuolee. Mutta FSB ei käy sulkemassa huippuvarman vankilan kameroita ellei se suunnittele siellä tekevänsä jotain. Ja nyt se sulki kamerat ja murhasi Navalnyin.

    • Anonyymi

      Siinäkö meni ainoa oikeamielinen venäläinen?No taitaa niitä olla miljoona vielä maanpaossa..,

      • Anonyymi

        Navalnyi oli ainoa ROHKEA JA OIKEAMIELINEN venäläinen.. Venäjän ulkopuolella oikeamielisyys on helppoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Navalnyi oli ainoa ROHKEA JA OIKEAMIELINEN venäläinen.. Venäjän ulkopuolella oikeamielisyys on helppoa.

        Navalnyi oli valmis uhraamaan itsensä isänmaansa puolesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Navalnyi oli ainoa ROHKEA JA OIKEAMIELINEN venäläinen.. Venäjän ulkopuolella oikeamielisyys on helppoa.

        Navalny oli iso-venäläinen nationalisti.
        Jos hän olisi päässyt valtaan, olisi Suomessakin pitänyt olla varuillaan.
        Mutta näköjään Suomessa pääsee sankariksi, jos on Putinin vastustaja, edustaa hän mitä arvoja tahansa.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Navalnyi oli valmis uhraamaan itsensä isänmaansa puolesta.

        Navalnyi oli lännen rahoittama ja ohjelmoiva levottomuuksien lietsoja kotimaassaan.
        Venäläiset näki tyypin maanpetturina , mikä hän tietenkin olikin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Navalnyi oli lännen rahoittama ja ohjelmoiva levottomuuksien lietsoja kotimaassaan.
        Venäläiset näki tyypin maanpetturina , mikä hän tietenkin olikin.

        Älä höpötä järjettömyyksiä. Navalnyi oli isänmaallinen venäläinen, jos kuka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Navalnyi oli lännen rahoittama ja ohjelmoiva levottomuuksien lietsoja kotimaassaan.
        Venäläiset näki tyypin maanpetturina , mikä hän tietenkin olikin.

        Suomessa suorastaan tuetaan ja suojellaan omia maanpettureitamme. Kyllä heidätkin pitäisi pistää häkkiin...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa suorastaan tuetaan ja suojellaan omia maanpettureitamme. Kyllä heidätkin pitäisi pistää häkkiin...

        Tiltu ei haluaisi kulkea vapaana. Navalnyi ei ollut maanpetturi, vaan mitä isänmaallisin venäläinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Navalnyi oli ainoa ROHKEA JA OIKEAMIELINEN venäläinen.. Venäjän ulkopuolella oikeamielisyys on helppoa.

        Täysi konna ja oli aivan ansaittu vankila tuomio

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysi konna ja oli aivan ansaittu vankila tuomio

        Haha. Tuomiot olivat poliittisia.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Älä höpötä järjettömyyksiä. Navalnyi oli isänmaallinen venäläinen, jos kuka.

        Etkö ole nähnyt videota, missä tämä sankarisi kerjää rahaa lännestä "isänmaallisuuteensa" kuin kiovan koomikko konsanaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ole nähnyt videota, missä tämä sankarisi kerjää rahaa lännestä "isänmaallisuuteensa" kuin kiovan koomikko konsanaan.

        Sehän on hyvä, jos korruptiota vastustavaa ja demokratiaa vaativaa ihmistä rahoitetaan toiminnassaan. Ellet itse ole korruptoitunut fasisti.

      • Anonyymi

        sanomalla että Suomi pitäisi poistaa kartalta

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Älä höpötä järjettömyyksiä. Navalnyi oli isänmaallinen venäläinen, jos kuka.

        Olet paitsiossa . Faktaa et löydä kuuntelemalla YLEä tai maikkaria. Totuus on jossakin muualla

      • Anonyymi kirjoitti:

        sanomalla että Suomi pitäisi poistaa kartalta

        Navalnyi ei ole sellaista sanonut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet paitsiossa . Faktaa et löydä kuuntelemalla YLEä tai maikkaria. Totuus on jossakin muualla

        Voi ironiaa. Mistähän tiltu kuvittelee löytävänsä faktat? Haha.

    • Anonyymi

      Hävettääköhän venäläisiä lampaita yhtään ja herättääkö tämä mihinkään toimintaan vai kulkeeko katraat nätissä laumassa ilman ihmisoikeusia ilman mielipteen ja sananvapautta edelleen ilman itsekunnioitusta ja itsetuntoa putinin kepin ohjaamana .

      • Tiltut ainakin riemuitsevat, vaikka tavalliset venäläiset eivät riemuitsisikaan.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tiltut ainakin riemuitsevat, vaikka tavalliset venäläiset eivät riemuitsisikaan.

        Tiltuista viis ne ovat aina olleet ihmiskunnan pohjasakkaa ja merkityksettömiä komiikan aiheita ja kohteita mutta jos oikeat venäläiset hieman heräisi .

      • Anonyymi

        Saatana,lampaita ovat,juostaan karkuun perkele!

      • Navalnyi todellakin teki hyvää työtä paljastaessaan Venäjän johdon korruptiota ja mädännäisyyttä ja hän osoitti olevansa valtavan rohkea palatessaan Venäjälle murhayrityksensa jälkeen, mutta en toki idoloinut häntä tai ollut samaa mieltä kaikista hänen poliittisista näkemyksistään.

      • Niin ja kaikki toki tietävät, että rikossyytteet Navalnyitä vastaan olivat täysin keksittyjä.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Niin ja kaikki toki tietävät, että rikossyytteet Navalnyitä vastaan olivat täysin keksittyjä.

        Luonteva valinta Mololle on seuraavaksi fanituksen kohteeksi : Julian Assange.
        Syytömänä vuosia vankilassa pidetty ja jonka luovutusta Usaan varmaan
        kuolemaan valmistellaan parhaillaan.
        Mies , jonka ainoa "synti" on törkeiden sotarikosten tuominen julkisuuteen.

        Tarkoitat salaisten tietojen vuotaminen.

      • Anonyymi

        Сука блять! Россия, иди на хуй! -

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tarkoitat salaisten tietojen vuotaminen.

        Ei se mitään vuotanut. Toi julkisuuteen törkeitä sotarikoksia , joita tietenkin
        rikolliset yritti salata. Hienoa toimintaa Assangelta. Palkkioksi saanee
        ilmeisesti kuoleman.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se mitään vuotanut. Toi julkisuuteen törkeitä sotarikoksia , joita tietenkin
        rikolliset yritti salata. Hienoa toimintaa Assangelta. Palkkioksi saanee
        ilmeisesti kuoleman.

        Wikipedia:

        "Julian Paul Assange (alkuperäinen nimi Julian Paul Hawkins[2]) (əˈsɑːnʒ) (s. 3. heinäkuuta 1971 Townsville, Queensland, Australia) on australialainen julkaisija ja internetaktivisti. Assange tunnetaan parhaiten toiminnastaan vuonna 2006 perustamansa Wikileaks-sivuston tiedottajana ja päätoimittajana. Wikileaks on julkaissut viranomaisten ja yritysten salaisiksi tarkoitettuja asiakirjoja."

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Niin ja kaikki toki tietävät, että rikossyytteet Navalnyitä vastaan olivat täysin keksittyjä.

        Ei kai kaikki ole tietänyt , koska hänet on tuomittu oikeudessa vankeuteen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai kaikki ole tietänyt , koska hänet on tuomittu oikeudessa vankeuteen.

        Venäläisessä oikeudessa poliittisista syistä. Kuten tiedät.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Wikipedia:

        "Julian Paul Assange (alkuperäinen nimi Julian Paul Hawkins[2]) (əˈsɑːnʒ) (s. 3. heinäkuuta 1971 Townsville, Queensland, Australia) on australialainen julkaisija ja internetaktivisti. Assange tunnetaan parhaiten toiminnastaan vuonna 2006 perustamansa Wikileaks-sivuston tiedottajana ja päätoimittajana. Wikileaks on julkaissut viranomaisten ja yritysten salaisiksi tarkoitettuja asiakirjoja."

        Assange on tehnyt sen , mikä pitikin tehdä. Salaisilla asiakirjoilla yrittettiin
        piilottaa törkeitä sotarikoksia. Niiden paljastaminen on tärkeää , että rikokset
        tulee ilmi ja rikolliset saavat tuomion. Tässä vaan ei oikeus toteudu , törkeitä
        sotarikoksia tehneet jatkavat törkeyksiään vangitsemalla asian paljastaneen
        ja kostamalla hänelle. Sotarikokset painetaan unholaan.

        Minäkin haluaisin, että kaikki sotarikoksia tehneet tuomittaisiin. Assagne kuitenkin paljasti paljon muutakin ja oli Venäjän työkalu Trumpushkan voittaessa Clintonin.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Minäkin haluaisin, että kaikki sotarikoksia tehneet tuomittaisiin. Assagne kuitenkin paljasti paljon muutakin ja oli Venäjän työkalu Trumpushkan voittaessa Clintonin.

        Kaksinaismoralismia pahimmillaan. Ylempänä kehut Navalnyin toimia Venäjän
        korruption paljastamisessa , mutta samaan aikaan paheksut lännen törkeiden
        sotarikoksien paljastamista.
        Olet ilmeisen tyytyväinen Assangen vangittuna pitämiseen , mutta Navalnyin
        vangitsemisen tuomitset täysin.
        Kaksi tyyppiä eri maissa , jotka ovat tuoneet ihmiskunnan rikoksia esiin
        tahoillaan , toisen vankeus on ok , toisen taas ei.
        Kaksinaismoralistin arvot ovat omituiset.

        "Kaksinaismoralismia pahimmillaan. Ylempänä kehut Navalnyin toimia Venäjän
        korruption paljastamisessa , mutta samaan aikaan paheksut lännen törkeiden
        sotarikoksien paljastamista."

        Luit tämän väärin: "Minäkin haluaisin, että kaikki sotarikoksia tehneet tuomittaisiin."

        "Olet ilmeisen tyytyväinen Assangen vangittuna pitämiseen , mutta Navalnyin
        vangitsemisen tuomitset täysin."

        Assgne on paljastanut salassa pidettäviä tietoja, siitä ei ole epäilystäkään. Navalnyi puolestaan oli syytön Venäjän väittämiin rikoksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se mitään vuotanut. Toi julkisuuteen törkeitä sotarikoksia , joita tietenkin
        rikolliset yritti salata. Hienoa toimintaa Assangelta. Palkkioksi saanee
        ilmeisesti kuoleman.

        Roskaa. Assangen vuotamista dokumenteista löytyi minunkin keskustelujani. En muista syyllistyneeni sotarikoksiin. Tietoja olisi voitu käyttää hyväksi pahan teossa, jopa tehdä terrori-iskuja. Minulla ei ole mitään sympatiaa Assangen kaltaisia nilkkejä kohtaan.

        Assange paljasti törkeät sotarikokset , joita koetettiin piilottaa. Sekö on sinusta rikos ,
        jolla hänet voidaan tuomita ikuiseen vankeuteen?
        Jos joku paljastaa Venäjän sotarikoksia , on sankari. Joka paljastaa lännen törkeät
        sotarikokset , on vankilaan tuomittava rikollinen?
        Etkö todellakaan ymmärrä ajatustesi omituista ristiriitaa?

        Et muista vai et ole muistavinasi? Jos olet mainittu Assangen vuotamissa
        dokumenteissa , taustasi ei ole puhdas.
        Todennäköisesti et kuitenkaan ole mainittu missään hänen dokumenteissaan ,
        kunhan vaan saat haukkua lämpimiksesi Assangea.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Assange paljasti törkeät sotarikokset , joita koetettiin piilottaa. Sekö on sinusta rikos ,
        jolla hänet voidaan tuomita ikuiseen vankeuteen?
        Jos joku paljastaa Venäjän sotarikoksia , on sankari. Joka paljastaa lännen törkeät
        sotarikokset , on vankilaan tuomittava rikollinen?
        Etkö todellakaan ymmärrä ajatustesi omituista ristiriitaa?

        "Assange paljasti törkeät sotarikokset , joita koetettiin piilottaa. Sekö on sinusta rikos ,
        jolla hänet voidaan tuomita ikuiseen vankeuteen?"

        En sanonut niin. Yritä ymmärtää lukemaasi.

        "Jos joku paljastaa Venäjän sotarikoksia , on sankari. Joka paljastaa lännen törkeät
        sotarikokset , on vankilaan tuomittava rikollinen?"

        Niinkö sinusta?

        "Etkö todellakaan ymmärrä ajatustesi omituista ristiriitaa?"

        Ymmärrän, että sinä et tajua lukemaasi ja kuvittelet minulle ajatuksia. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että Assagne on paljastanut sotarikoksia, vaan sitä, että hän on paljstanut salassa pidettäviä tietoja. Myös sellaisia, jotka eivät mitenkään liity sotarikoksiin.

        Mitä sellaisia , jotka ei mitenkään liity sotarikoksiin tai muihin vakaviin rikoksiin?
        Annapa muutama esimerkki.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sellaisia , jotka ei mitenkään liity sotarikoksiin tai muihin vakaviin rikoksiin?
        Annapa muutama esimerkki.

        Esim. Clintonin sähköpostit vaikuttaakseen USA:n presidentinvaaleihin.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tiltut ainakin riemuitsevat, vaikka tavalliset venäläiset eivät riemuitsisikaan.

        Navalnyn kannatus oli samaa luokkaa kuin Hjalliksella Suomessa.
        99 %:lle venäläisistä mies oli täysin yhdentekevä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Navalnyn kannatus oli samaa luokkaa kuin Hjalliksella Suomessa.
        99 %:lle venäläisistä mies oli täysin yhdentekevä.

        Ja silti Venäjän läpimätä johto katsoi tarpeelliseksi murhata hänet.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ja silti Venäjän läpimätä johto katsoi tarpeelliseksi murhata hänet.

        Ei kuolinsyytä taida tietää muut kuin Horo. Onko se Horon mielestä tae elää
        ikuisesti , jos joutuu vankilaan Venäjällä? Ainakaan Suomessa vankeus ei
        anna takuita , vaan vankeja kuolee aivan kuin muitakin ihmisiä.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tarkoitat salaisten tietojen vuotaminen.

        Murhien paljastaminen on oikeutettua, oli tiedot salaisia tai ei.

        47 vuotias mies toki voisi kuolla luonnollisista syistä, vaikka se onkin harvinaisempaa, mutta on selvää, että Navalnyi murhattiin, kun FSB:n miehet kävivät sulkemassa vankilan kamerat ja Navalnyin ruumissa oli ruhjeita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Murhien paljastaminen on oikeutettua, oli tiedot salaisia tai ei.

        Toki.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Niin ja kaikki toki tietävät, että rikossyytteet Navalnyitä vastaan olivat täysin keksittyjä.

        Ai nekin kun möi veljensä kanssa maata ja metsää miljoonien edestä mitkä ei hänelle kuulunut🤣

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ai nekin kun möi veljensä kanssa maata ja metsää miljoonien edestä mitkä ei hänelle kuulunut🤣

        Ai sellaistakin Venäjä keksi.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ai sellaistakin Venäjä keksi.

        Venäläiset veljekset keksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Venäläiset veljekset keksi.

        Putin Kalsarimyrkyttäjä ja Medved.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tarkoitat salaisten tietojen vuotaminen.

        Miksi siviilien ampuminen helikopterista konekiväärillä pitäisi olla salaista tietoa?
        Näin jenkit tekivät Irakissa.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Putin Kalsarimyrkyttäjä ja Medved.

        Nekö on veljeksiä? Yritä arvata uudelleen.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Navalnyi todellakin teki hyvää työtä paljastaessaan Venäjän johdon korruptiota ja mädännäisyyttä ja hän osoitti olevansa valtavan rohkea palatessaan Venäjälle murhayrityksensa jälkeen, mutta en toki idoloinut häntä tai ollut samaa mieltä kaikista hänen poliittisista näkemyksistään.

        Kun joku Suomessa paljastaa valtion johdon korrutiota niin leimaat hänet tiltuksi, vai mitä.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ja silti Venäjän läpimätä johto katsoi tarpeelliseksi murhata hänet.

        Et tiedä miten navalnyi kuoli, joten et voi kuin arvella mitä tapahtui. Ehkä lännen oligargit murhasivat, jotta saisivat kaaosta aikaan Venäjällä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi siviilien ampuminen helikopterista konekiväärillä pitäisi olla salaista tietoa?
        Näin jenkit tekivät Irakissa.

        Enhän minä niin sanonutkaan. Hyvä vain, että Assagne tuollaisenkin törkeän sotarikoksen paljasti. Mutta esim. satojen afganistanilaisten informanttien paljastaminen taas puolestaan oli vankeuden arvoinen rikos, koska useimmat heistä menettivät henkensä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nekö on veljeksiä? Yritä arvata uudelleen.

        Arvaan että he ovat veljeksiä sotakiimassaan ja sotarikoksissaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et tiedä miten navalnyi kuoli, joten et voi kuin arvella mitä tapahtui. Ehkä lännen oligargit murhasivat, jotta saisivat kaaosta aikaan Venäjällä.

        Ehkä ja ehkä. Kun FSB käy sulkemassa vankila kameroita kaksi päivää ennen murhaa niin on selvää, että murhan teki Venäjä.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Navalnyi todellakin teki hyvää työtä paljastaessaan Venäjän johdon korruptiota ja mädännäisyyttä ja hän osoitti olevansa valtavan rohkea palatessaan Venäjälle murhayrityksensa jälkeen, mutta en toki idoloinut häntä tai ollut samaa mieltä kaikista hänen poliittisista näkemyksistään.

        Seuraava joka lähtee maanpakoon on Ukrainan presidentti. Tämä korruptiosta omaisuutensa tienannut on jo investoinnut jokunen kymmenen miljoonaa loistoristeilijään ja huvilaan Floridassa.

        Että se korruptiosta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se mitään vuotanut. Toi julkisuuteen törkeitä sotarikoksia , joita tietenkin
        rikolliset yritti salata. Hienoa toimintaa Assangelta. Palkkioksi saanee
        ilmeisesti kuoleman.

        Ei kertonut USAn sotarikoksista kohta 230 vuotta

      • Anonyymi kirjoitti:

        Seuraava joka lähtee maanpakoon on Ukrainan presidentti. Tämä korruptiosta omaisuutensa tienannut on jo investoinnut jokunen kymmenen miljoonaa loistoristeilijään ja huvilaan Floridassa.

        Että se korruptiosta

        Se sinun valehtelustasi.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Navalnyi todellakin teki hyvää työtä paljastaessaan Venäjän johdon korruptiota ja mädännäisyyttä ja hän osoitti olevansa valtavan rohkea palatessaan Venäjälle murhayrityksensa jälkeen, mutta en toki idoloinut häntä tai ollut samaa mieltä kaikista hänen poliittisista näkemyksistään.

        Muistakaamme, että ne näkemykset myös vaihtuivat. Hän kehittyi ja kasvoi ihmisenä viimeisinä aikoinaan, myrkytysyrityksen jälkeen. Niin kuin meidän kaikkien pitäisi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muistakaamme, että ne näkemykset myös vaihtuivat. Hän kehittyi ja kasvoi ihmisenä viimeisinä aikoinaan, myrkytysyrityksen jälkeen. Niin kuin meidän kaikkien pitäisi.

        Aivan.

    • Anonyymi

      Mitenhän Putin hoitaa Navalnyn ruumiin hävittämisen sitä riskiä ei Psyko voi ottaa että olisi normaalit hautajaiset koska väkijoukot tulisivat olemaan niin massiiviset hautajaisissa ja sitä kautta levitä levottomuuksiksi koko maahan

      • Anonyymi

        Tekee siitä pyörä telineen siperiaan🤫

    • Anonyymi

      Miten Putin voi murhata koska on kuollut? Ainakin kerran jo.

      • Anonyymi

        Vaikka ei olisi kuollut, niin 5000 km päästä murhaaminen on vaikeaa ellei mahdotonta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka ei olisi kuollut, niin 5000 km päästä murhaaminen on vaikeaa ellei mahdotonta.

        Ei ole, kun lähettää murhaajat asialle.

    • Anonyymi

      Navalnyi oli suuri ihmisenä.
      Hänen hautapaikastaan tulee pyhiinvaelluskohde. Toivottavasti itse pääsen joskus laskemaan kukat sinne, kuten olen kukittanut Sandarmohin muistomerkin Äänisen pohjoispuolella.

      • Anonyymi

        Käy sitten samalla laskemassa kukat Pietarissa natsien piirityksen uhrien muistomerkillä, niin selviää tuhojen mittasuhteet.
        Suomihan huolehti piiritysrenkaan pohjoisosasta varsin menestyksellisesti.
        Tuloksena 900 000 nälkään ja kylmyyteen kuollutta siviiliä, naisia lapsia.

    • Anonyymi

      Alkaa Saddami olla nöösipoika puten rinnalla kohta,sehän listi vävytkin kun alkoivat pullikoimaan.

    • Anonyymi

      Venäjälle on kuukauden kuluttua tulossa...mikä se sana olikaan - "vaalit"!

      В России через месяц грядут... как бы там ни было слово - "выборы"!

    • Anonyymi

      En koskaan ymmärtänyt miksi Navalnyi palasi ensimmäisen myrkytysyrityksen jälkeen Venäjälle. Tiesihän sen miten siinä käy.

      • Anonyymi

        Navalnyi palasi kotiinsa, ja arveli että julkisuus suojelee. Eihän hän ollut tehnyt mitään rikollista.

      • Anonyymi

        Et tietenkään ymmärrä, koska tuijotat omaa napaasi. Navalnyi oli rohkea ja isänmaallinen, hän pisti isommat asiat itsensä edelle. Navalnyi: "Valinta on yksinkertainen, olet joko peloissasi, tai menet eteenpäin. Minä valitsin jälkimmäisen ja taistelen ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Navalnyi palasi kotiinsa, ja arveli että julkisuus suojelee. Eihän hän ollut tehnyt mitään rikollista.

        Vallankumousta tekemään. Yliarvioi kannatuksensa.

    • Anonyymi

      Odotan Putinin trollien avautumista kuinka tämäkin oli Naton ja länsimaiden syytä?

      Selitys Putinilta? Arvaan, että tuttuun tapaan hän ei selitä mitään, vaan antaa lakeijoidensa selittää.

      Epäkiitollinen tehtävä...

    • Anonyymi

      Pelkuri-Putin pelkäsi vankiaankin näin paljon.

    • Anonyymi

      Olipa lapsellinen aloitus omine oletuksinen ja luuloineen.

      • Lapsellisia ovat Venäjän fasistista diktaattoria tukevat tiltut.

    • Anonyymi

      Ihan 1930-luvun Stalinin aikoja eletään.

    • Anonyymi

      Onpa hyvä homma, ainakin Suomelle! Hänhän oli sitä mieltä, että Suomi on osa Venäjää. Tunnettiin suomensyöjänä.

      • Tulkitset Navalnyin varoituksen hieman omalaatuisesti, venäläiseen tyyliin:

        "Navalnyi sivalsi Putinin puhetta ja varoitti Suomea – ”Miettikää, minne sekopäävaarin geopoliittinen ajatus seuraavaksi lentää”"

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008637549.html

      • Anonyymi

        Vielä pahempia Suomen syöjiä olivat hänen surmaajansa!

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tulkitset Navalnyin varoituksen hieman omalaatuisesti, venäläiseen tyyliin:

        "Navalnyi sivalsi Putinin puhetta ja varoitti Suomea – ”Miettikää, minne sekopäävaarin geopoliittinen ajatus seuraavaksi lentää”"

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008637549.html

        Navalny oli isovenäläinen nationalisti. Taktisista syistä Putinia vastustaessaan muutti imagoaan liberaalimpaan suuntaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Navalny oli isovenäläinen nationalisti. Taktisista syistä Putinia vastustaessaan muutti imagoaan liberaalimpaan suuntaan.

        Aha. Se ei tee hänen murhastaan yhtään hyväksyttävämpää.

    • Anonyymi

      Ei MYRKKYKALSARI Navalnyillä hyvin menny. :)

      • Anonyymi

        Ei niin! Putler on vastuussa hänenkin kuolemastaan! Venäjän Tiltu on siitä ylpeä?

    • Anonyymi

      RyZZä tappaa kotona ja naspurissa.

    • Anonyymi

      Putler kahlaa veressä.

    • Anonyymi

      Ukrainan presidentti Zelenskyin kiivaana venäläisvastainena esiintyvä avustaja Mihail Podoliak myönsi torstaina, että hänen veljensä on Venäjän kansalainen ja asuu Moskovassa. Paljastus tulee sen jälkeen, kun kävi ilmi, että myös äskettäin Ukrainan asevoimien ylipäälliköksi nimitetyn Aleksandr Syrskin veli asuu Venäjällä - yhdessä veljesten vanhempiensa kanssa. Molemmilla on tausta Venäjän asevoimissa.

      • Anonyymi

        Ukrainan korkeimman johdon lähisukulaisten on turvallista asua Venäjällä – Mitä tämä kertoo Venäjän federaation asenteesta ja luonteesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainan korkeimman johdon lähisukulaisten on turvallista asua Venäjällä – Mitä tämä kertoo Venäjän federaation asenteesta ja luonteesta?

        Lvovissä syntynyt Podoliak tunnetaan kohtuuttomista julkisista Venäjä-vastaisista lausunnoista, Kiinan ja Intian tiedustelupalvelun loukkaamisesta sekä Elon Muskia vastaan hyökkäämisestä. Hän on hyökännyt myös Kansainvälisen olympiakomitean kimppuun ja vaatinut venäläisten siviilien tappamisen oikeuttamista.

        Kenraali Syrski nimitettiin viime viikolla ukrainalaissyntyisen kenraali Valeri Zaluzynyn tilalle Kiovan asevoimien johtajaksi. Entinen neuvostoupseeri oli vaihtanut uskollisuutensa Ukrainaan vuonna 1991, vaikka hänen vanhempansa ja sisaruksensa asuvat Venäjällä vielä tänäkin päivänä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainan korkeimman johdon lähisukulaisten on turvallista asua Venäjällä – Mitä tämä kertoo Venäjän federaation asenteesta ja luonteesta?

        Venäjän federaatio on fasistinen ja imperialistinen diktatuuri, terroristi- ja rikollisvaltio.

      • Anonyymi

        Mitä sitten? Monilla ukrainalaisilla on perhettä Venäjällä. Sukulaisuussuhteet ovat joillakin katkolla, koska Venäjällä asuvat eivät myönnä Putinin sotivan Ukrainassa. Navalnyi oli myös puoliksi ukrainalainen. Hän vietti lapsena aikaa Ukrainassa isovanhempiensa luona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lvovissä syntynyt Podoliak tunnetaan kohtuuttomista julkisista Venäjä-vastaisista lausunnoista, Kiinan ja Intian tiedustelupalvelun loukkaamisesta sekä Elon Muskia vastaan hyökkäämisestä. Hän on hyökännyt myös Kansainvälisen olympiakomitean kimppuun ja vaatinut venäläisten siviilien tappamisen oikeuttamista.

        Kiovan fasistihallinnon normaalia käytöstä edustaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiovan fasistihallinnon normaalia käytöstä edustaa.

        Sieltä kai Halla-ahokin sai virikkeen kehottaa tappaa venäläisiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sieltä kai Halla-ahokin sai virikkeen kehottaa tappaa venäläisiä.

        Halla-aho kehotti tappamaan Ukrainassa sopivia venäläisiä, mikä onkin oikein.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Halla-aho kehotti tappamaan Ukrainassa sopivia venäläisiä, mikä onkin oikein.

        Ketä on ne sopivat venäläiset tapettaviksi? Sivariksi ja aseistakieltäyjäksi
        sinulla on verenhimoiset puheet. Taitaa olla toisten selkien takana mukava
        kehitellä tappofantasioitaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ketä on ne sopivat venäläiset tapettaviksi? Sivariksi ja aseistakieltäyjäksi
        sinulla on verenhimoiset puheet. Taitaa olla toisten selkien takana mukava
        kehitellä tappofantasioitaan.

        Ukrainassa sotivat venäläiset sotilaat.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ukrainassa sotivat venäläiset sotilaat.

        Mee sitten tappamaan ne . Siinä on sivarille kiva homma. Kerro , kun homma on
        suoritettu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mee sitten tappamaan ne . Siinä on sivarille kiva homma. Kerro , kun homma on
        suoritettu.

        En ole itse sotilas.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        En ole itse sotilas.

        Miksi sitten yllytät muita? Mitä sotahommat kuuluu sivarille?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten yllytät muita? Mitä sotahommat kuuluu sivarille?

        Minä yllytän suomalaisia tukemaan Ukrainaa ja sen puolustusta fasistisia kansanmurhaajia vastaan.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Minä yllytän suomalaisia tukemaan Ukrainaa ja sen puolustusta fasistisia kansanmurhaajia vastaan.

        Totta kai sinä yllytät muita , kun itsestäsi ei muuhun ole. Luuletko , että joku
        on niin sekaisin , että sinun yllytyksestä tekee mitään?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta kai sinä yllytät muita , kun itsestäsi ei muuhun ole. Luuletko , että joku
        on niin sekaisin , että sinun yllytyksestä tekee mitään?

        "Totta kai sinä yllytät muita , kun itsestäsi ei muuhun ole."

        Minä elän rauhassa NATO-maassa tavallista elämääni, mutta toki somessa yritän yllyttää suomalaisia toimimaan rauhan ja Ukrainan puolesta.

        "Luuletko , että joku on niin sekaisin , että sinun yllytyksestä tekee mitään?"

        Jotkut harvat ovat kertoneet muuttaneens kantaansa kirjoitusteni johdosta. Onko kukaan muuttanut sinun kirjoitustesi vuoksi?

        Ei ole aikomustakaan manipuloida ihmisiä järjettömillä valheilla niinkuin
        sinulla on tapana. Oliko ne jotain holhouksen alaisia , jotka uskoivat valheesi
        tuskin muut uskoo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole aikomustakaan manipuloida ihmisiä järjettömillä valheilla niinkuin
        sinulla on tapana. Oliko ne jotain holhouksen alaisia , jotka uskoivat valheesi
        tuskin muut uskoo.

        Kerropas yksi esimerkki siitä, mitä minä sinun mukaasi olen valehdellut.

    • Anonyymi

      Myrkyt kalsareissa, putler on murhaaja.

    • Anonyymi

      Katsotaan uskaltaako Velli-Housu putin vielä lähteä Turkin vierailulle.

    • Anonyymi

      Navalnyi oli oikeudenmukainen, rohkea ja urhea mies!
      Uskalsi vastustaa Pahaa!

    • Anonyymi

      Tapettu, että saadaan marttyyri aikaan ja lisää vihaa. Kuka murhasi? Koska hyökätään, ja Suomen kautta? Oletko valmis?

      • Anonyymi

        "Kuka murhasi?"

        Kukahan murhaa Putinin vihaaman miehen putinin järjestelmän erityssellissä sitä saapastakin tyhmempi tiltu voi miettiä yönsä valvoen

    • Anonyymi

      Täälläisen murhamiehenkö venäläiset valitsevat jälleen presidentiksi??????????????????

      • Anonyymi

        Ja vielä todennäköisesti 103,5% kannatuksella!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vielä todennäköisesti 103,5% kannatuksella!

        Venäjällä arvostetaan silmitöntä väkivaltaa ja raakuuksia

    • Anonyymi

      Kaikki Venäjän johtajat pelkäävät nyt Putinia ja FSB:n vierailua.

      Zaharova keksi että hänpä vetää lärvit 2 kertaa päivässä.

    • Anonyymi

      Putler tapattaa kaikki totuuden puhujat. On sairasta.

      • Anonyymi

        Hyvin uskot Venäjältä lähtöisin olevaan uutiseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin uskot Venäjältä lähtöisin olevaan uutiseen.

        Onko sinulla jokin syy epäillä, ettei Navalnyi olekaan kuollut?

    • Anonyymi

      Navalnyi listitty? NYVVASTA???

    • Anonyymi

      Navalnyi todella tapettiin, kuoli veritulppaan.
      Kuten tiedämme, covid-19 piikkien yleinen haitta on veritulppa.
      Hän oli Saksassa sairaalahoidossa aikoihin, jolloin piikkejä jaettiin.

      • Haha. Olet sekaisin raukkaparka. Jos Navalnyi olisi kuollut veritulppaan, se johtuisi siitä, että Venäjä myrkytti hänet novitshokilla ja kidutti sen jälkeen häntä kolme vuotta. Mutta kuka uskoo Venäjän valheita hänen kuolinsyystään. Ei kukaan.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Haha. Olet sekaisin raukkaparka. Jos Navalnyi olisi kuollut veritulppaan, se johtuisi siitä, että Venäjä myrkytti hänet novitshokilla ja kidutti sen jälkeen häntä kolme vuotta. Mutta kuka uskoo Venäjän valheita hänen kuolinsyystään. Ei kukaan.

        "Mutta kuka uskoo Venäjän valheita hänen kuolinsyystään. "

        Mutta pakko uskoa, että kuoli, kun Venäjä kertoi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Mutta kuka uskoo Venäjän valheita hänen kuolinsyystään. "

        Mutta pakko uskoa, että kuoli, kun Venäjä kertoi?

        Tiltu ei tietenkään usko, että Venäjän läpimätä hallinto tappoi Navalnyin.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tiltu ei tietenkään usko, että Venäjän läpimätä hallinto tappoi Navalnyin.

        Todisteet? Helppo se on Venäjän etupiiristä eli Suomesta huudella kaikenlaista tyhjää...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Todisteet? Helppo se on Venäjän etupiiristä eli Suomesta huudella kaikenlaista tyhjää...

        Suomi vain ei ole Venäjän etupiiriä, vaan NATO-maa ja terroristi- ja rikollisvltio Venäjä kätkee todisteet. Jokainen kuitenkin tietää, että Venäjän läpimätä hallinto yritti tappaa Navalnyin, antoi Navalnyille poliittiset tuomiot ja kidutti häntä kolme vuotta.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Haha. Olet sekaisin raukkaparka. Jos Navalnyi olisi kuollut veritulppaan, se johtuisi siitä, että Venäjä myrkytti hänet novitshokilla ja kidutti sen jälkeen häntä kolme vuotta. Mutta kuka uskoo Venäjän valheita hänen kuolinsyystään. Ei kukaan.

        Mistä tiedät , että Navalnyita olisi kidutettu kolme vuotta , kun hän itsekään ei
        tiennyt siitä mitään. Äijähän on ollut lähes päivittäin julkisuudessa naureskelemassa
        milloin mistäkin aiheesta ja on ollut tyytyväinen oloihinsa.
        Suomessa moinen julkisuus vankiloissa ei tulisi kysymykseenkään.
        Vai antoiko joku suomalainen vanki esim. neuvoja äänestämiseen äskeisissä
        presidentin vaaleissa?

        "Mistä tiedät , että Navalnyita olisi kidutettu kolme vuotta , kun hän itsekään ei
        tiennyt siitä mitään."

        Minä seuraan uutisia vapaata suomlaisesta mediasta. Seuraahan sinäkin.

        "Äijähän on ollut lähes päivittäin julkisuudessa naureskelemassa
        milloin mistäkin aiheesta ja on ollut tyytyväinen oloihinsa."

        Ei varmasti ollut tyytyväinen eristysselleihinsä ja mielivaltaisiin rangaistuksiinsa.

        "Suomessa moinen julkisuus vankiloissa ei tulisi kysymykseenkään.
        Vai antoiko joku suomalainen vanki esim. neuvoja äänestämiseen äskeisissä
        presidentin vaaleissa?"

        Kyllä Suomessa saa haastatella vankeja, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut heidän mielipiteistään koskien presidenttiä.

        Minkä takia venäläisten pitäisi olla kiinnostuneita omien vankiensa mielipiteistä?
        Kun Nava ei tiennyt mitään omasta kidutuksestaan , niin suomalaisessa mediassa
        siitä kerrotaan . Sitä
        sanotaan propagandaksi.
        Nava oli tunnettu naureskelija vankilassa ja tykkäsi olla siellä.
        Harmi , että pumppu petti. Vankeuden iloja olisi ollut vielä vuosiksi tarjolla.

        "Minkä takia venäläisten pitäisi olla kiinnostuneita omien vankiensa mielipiteistä?"

        Siksi, että Venäjällä toisinajatellijoita suljetaan vankilaan toisin kuin Suomessa.

        "Kun Nava ei tiennyt mitään omasta kidutuksestaan , niin suomalaisessa mediassa
        siitä kerrotaan . Sitä
        sanotaan propagandaksi."

        Navalnyi kylläkin itse kertoi, kuinka häntä kidutetaan. Sen kiistämistä Venäjän rikosten peittelemiseksi sanotaan propagandaksi.

        "Nava oli tunnettu naureskelija vankilassa ja tykkäsi olla siellä.
        Harmi , että pumppu petti. Vankeuden iloja olisi ollut vielä vuosiksi tarjolla."

        Valehtelet kuin Venäjän puolustusministeri.

        Mikä on muka valhetta? Navalle olisi ollut vielä monta kivaa vuotta vankilassa ,
        niin ainakin media on kertonut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on muka valhetta? Navalle olisi ollut vielä monta kivaa vuotta vankilassa ,
        niin ainakin media on kertonut.

        Media on kertonut Navalnyita kidutetun Venäjällä vankiloissa. Sinulla on oma todellisuutesi, jolla ei ole yhtymäkohtia reaalitodellisuuteen eli se on valhetta.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Media on kertonut Navalnyita kidutetun Venäjällä vankiloissa. Sinulla on oma todellisuutesi, jolla ei ole yhtymäkohtia reaalitodellisuuteen eli se on valhetta.

        Mikä media? Oliko mitään todisteita?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä media? Oliko mitään todisteita?

        Haha. Suomalainen media. Ja todisteinna esim. Navalnyin haastattelut ja vankitovereiden kertomat.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Haha. Suomalainen media. Ja todisteinna esim. Navalnyin haastattelut ja vankitovereiden kertomat.

        Mikä suomalainen media? Mitkä haastattelut ja kertomat? Voi kai ne yksilöidä,
        Vai onko taas sitä Molon valheuutisia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä suomalainen media? Mitkä haastattelut ja kertomat? Voi kai ne yksilöidä,
        Vai onko taas sitä Molon valheuutisia.

        Haha. Lukemattomat suomalaiset mediat: Hesari, Iltasanomat, Iltalehti, Yle jne.

    • Anonyymi

      Navalnyi teipatttu?

    • Anonyymi

      Ja Venäjältä piti tulla pelkkiä valheita?

    • Anonyymi

      Siis Venäjältä lähtöisin olevaan uutiseen pitää uskoa vain, jos se on negatiivinen?
      Onko tää palsta joku Nato talmudin esiversio?

      • "Siis Venäjältä lähtöisin olevaan uutiseen pitää uskoa vain, jos se on negatiivinen?"

        Olet suurinpiirtein oikeassa.

        "Onko tää palsta joku Nato talmudin esiversio?"

        Olet käsittänyt asian taas väärin.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Siis Venäjältä lähtöisin olevaan uutiseen pitää uskoa vain, jos se on negatiivinen?"

        Olet suurinpiirtein oikeassa.

        "Onko tää palsta joku Nato talmudin esiversio?"

        Olet käsittänyt asian taas väärin.

        Molomaista ajattelua parhaimmillaan;
        "Olet suurinpiirtein oikeassa".
        "Olet käsittänyt asian taas väärin".
        Tuo selittää aika lailla Molon sekoja kommentteja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Molomaista ajattelua parhaimmillaan;
        "Olet suurinpiirtein oikeassa".
        "Olet käsittänyt asian taas väärin".
        Tuo selittää aika lailla Molon sekoja kommentteja.

        Viestisi selittää vain omaa ymmärrystäsi.

    • Anonyymi

      Ääri-oikeistolainen Navalnyi sai nyt siis Nato-vasemmistolta viimeisen tuomion?

    • Anonyymi

      Liikaa katsottu kalsareita ja myrkky on noussut!

      • Anonyymi

        Niko Saarisen homoversio!

    • Anonyymi

      Navalnyin surkea elämä olisi saanut loppua jo paljon aikaisemmin. Linnan kingit päättivät vasta nyt lopettaa Navalnyin tuskat.

      • Linnan kingeillä tarkoitat Venäjän läpimätää poliittita johtoa.

    • Anonyymi

      Putler on murhaaja.

      • Anonyymi

        Ja kiduttaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kiduttaja

        Ja roZZvo.

      • Anonyymi

        Putin on sarjamurhaaja: Anna Politkovskaja, Sergei Magnitski, Boris Nemtsov, Alexei Navalnyi ja moni moni muu tuntemattomampi ihminen, joiden murhat eivät ole päässeen otsikoihin lännessä. Putin on myös massamurhaaja esikuvansa Stalinin tavoin. Jos operaatio Ukrainassa olisi onnistunut Putinin suunnitelman mukaisesti niin Ukraina olisi ollut yhtä Burshaa kaikki kuluneet vuodet hyökkäyksestä alkaen. Uhreja olisi miljoonia. Ukrainalaisten päättäväinen puolustautuminen ja lännen sille antama tuki on pitänyt uhrien määrän jonkinlaisissa rajoissa.

    • Anonyymi

      Just näin!
      Linnapomo Putin käänsi peukalon alaspäin kuin Rooman keisari konsanaan sellin ovella.

      Navalnyi hymyili ja heitti tuplakeskarit vastaukseksi ja Putin vietiin lähes äänen nopeudella bunkkeriin turvaan.

      Viettää siellä helpottavan helmikuun ennenkuin uskaltaa maan pinnalle.

    • Anonyymi

      Sairas on itäinen fasisti diktatuuri.

    • Anonyymi
      • Nyt Venäjän johdon korruption paljastajat ovat jo petojakin.

    • Anonyymi

      "Äkillisen kuoleman syndrooma" on loistava keksintö venäläisiltä.
      Varmaankin FSB:n 5 vuoden tutkimuksen tulos.

      Se kattaa luodin, ikkunasta tippumisen, myrkyn, hukkumisen jne ja tietenkin jopa luonnollisen kuoleman.

      Kyllä TAAS kelpaa olla Venäjän presidentti!

    • Anonyymi

      JOSPA ON ITSEMURHAN TEHNYT TAI MUUTEN KUOLLUT SAIRAUTEEN.
      OLIKO SE SUUR-VENÄJÄN TULEVA TSAARI.

    • Anonyymi

      Onnekkaasti , kun Ukrainalla menee sodassa surkeasti, saatiin median huomio siirrettyä sodasta pois.

      • Anonyymi

        No niinpä. Tosi surkeasti menee ... .

        reppanaryssä sai Avdijiivkan haltuunsa, kun Ukrainan urheat puolustajat vetäytyivät. reppanaryssille se raunioiksi pommitetun kaupungin "haltuunotto" MAKSOI 16 000 okkupantin TAPPIOT + tuhottu kalusto. Halvaksi tuli.

        -44.Div.-

    • Anonyymi

      Miettikää! Kannattaako vastustaa jonkun henkilön politiikkaa henkensä edestä? Mikä siihen ajaa? Vaikka julistettaisiin pyhimykseksi, ketä se hyödyttäisi? Mielestäni molempien motiivina on viha.

      • Navalnyilla motiivina oli isänmaanrakkaus ja oikeudentunto.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Navalnyilla motiivina oli isänmaanrakkaus ja oikeudentunto.

        Navalnyin halusi Krimin ja valtaisan alueen Ukrainaa. Jaakko hänen arvonsa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Navalnyin halusi Krimin ja valtaisan alueen Ukrainaa. Jaakko hänen arvonsa?

        En jaa kaikkia hänen arvojaan. Silti tuomitsen hänen murhansa.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        En jaa kaikkia hänen arvojaan. Silti tuomitsen hänen murhansa.

        Justiinsa kehuit häntä :"Navalnyilla motiivina oli isänmaanrakkaus ja oikeudentunto". Oletan tuon olevan kohteliaisuus ja siten hyväksyt Krimin kuuluvan Venäjälle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Justiinsa kehuit häntä :"Navalnyilla motiivina oli isänmaanrakkaus ja oikeudentunto". Oletan tuon olevan kohteliaisuus ja siten hyväksyt Krimin kuuluvan Venäjälle.

        Oletat taas väärin. Etkä sinä ymmärrä yhtään mitään?

      • "Päätä nyt, oletko Ukrainan puolella vai Navalnyin tapaisten joukossa jotka haluavat Krimin kuuluvan Venäjälle."

        Minä olen Ukrainan puolella ja silti tuomitsen Navalnyin murhan.

        "Kommenttiesi mukaan taidat olla Venäjä myönteinen ja uskot :"Navalnyilla motiivina oli isänmaanrakkaus ja oikeudentunto"."

        Niin hän oli.

      • Etkö ymmärrä edes selvää suomea?

        "Minä olen Ukrainan puolella ja silti tuomitsen Navalnyin murhan."

        Krim on Ukrainaa.

      • Tietenkin hän oli isänmaallinen. Ja siksi Putin Kalsarimyrkyttäjä hänet tapattikin . Ja kuten sanoin, olen Ukrainan puolella ja Krim on Ukrainaa. Sinä itse olet myös selvästi hidas.

      • Sinä itse olet pussissa valheinedi.

      • Haha. Kuulostat idiootilta keksiessäsi ihmisille tavoitteita.

      • Minulla on heikko lähinäkö ja kännykän näppäimet ovat pieniä. Kerropas, mitä minä olen sinun mielestäsi valehdellut.

      • Navalnyn motiivi oli isänmaanrakkaus.

      • Tiltu valehtelee taas silmät päästään sotkeakseen keskustelua.

      • Navlnyi ei lietsonut sisällissotaa venäjälle, enkä minäkään tietysti Suomeen. Tiltu vain valehtelee, koska Venäjän läpimätää hallintoa ei voi muuten puolustaa kuin valehtelemalla.

      • Hän olisi halunnut ehdokkaaksi vaaleihin. Venäjän läpimätä hallinto kuitenkin esti sen.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Hän olisi halunnut ehdokkaaksi vaaleihin. Venäjän läpimätä hallinto kuitenkin esti sen.

        Hän halusi ja halusi. Ei mikään maa hyväksy maanpetturia vaaliehdokkaaksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hän halusi ja halusi. Ei mikään maa hyväksy maanpetturia vaaliehdokkaaksi.

        Navalnyi ei ollut maanpetturi ellei venäjän läpimädän hallinnon korruption paljastamista sellaiseksi katsota.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Navalnyi ei ollut maanpetturi ellei venäjän läpimädän hallinnon korruption paljastamista sellaiseksi katsota.

        Tyyppi , joka ottaa rahaa palkkioksi ulkomailta lietsoakseen levottomuuksia
        kotimaassaan on yksiselitteisesti maanpetturi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tyyppi , joka ottaa rahaa palkkioksi ulkomailta lietsoakseen levottomuuksia
        kotimaassaan on yksiselitteisesti maanpetturi.

        Hän ei ottanut rahaa ulkomailta lietsoakseen levottomuuksia, vaan rahoittaakseen korruption vastaista toimintaansa.

      • Navalnyi oli isänmaallinen venäläinen, jonka Putin Kalsarimyrkyttäjä tapatti, koska Navalnyi vastusti Venäjän läpimätää hallintoa ja paljasti sen korruptiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyyppi , joka ottaa rahaa palkkioksi ulkomailta lietsoakseen levottomuuksia
        kotimaassaan on yksiselitteisesti maanpetturi.

        Sitä samaa, kaltaises stnan säälittävä, kolmen kopeekan H**RA, tekee suomalaisessa somessa 24/7/365.

        -44.Div.-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä samaa, kaltaises stnan säälittävä, kolmen kopeekan H**RA, tekee suomalaisessa somessa 24/7/365.

        -44.Div.-

        Divarikin on taas lähtenyt pätemään.

    • Anonyymi

      Ihan sama. On omassa maassa asiat niin päin helvettiä ettei jaksa kiinnostaa.

      • Tiltulla ei ole hyvä missään.

      • Tiltu yrittää projisoida muillekin putinkulttinsa tapoja.

    • Anonyymi

      Niin toimitaan fasistisessa diktatuurissa.

    • Anonyymi

      Venäläinen hallintokoneisto aikovat pitää vaalien yli Navalnyn ruumiin piilossa ettei tämän venäjän hallinnon julkisesti tekemän murhan tekotapa ja brutaalisuus häiritsisi putinin mainetta vaaleissa.

      En kyllä ymmärrä miksi näun kaikki tietää putinin hallinnon tappaneen Navalnyn ...ehkä hallinnon tekemän murhan tekotapa on sitten niin eläimellinen taas kerran että sitä ei haluta julkisuuteen

    • Anonyymi

      Vahvasti epäillään ettei Navalnyin ruumista anneta koskaan takaisin perheelle.

      Putin kuollessaan varmaankin ottaa Navalnyin mukaansa arkkuun

      Varmistelee sillä sen ettei hänen haudasta tule koirien kusetuspaikkaa.

      Se kun ei olisi suunnitelman mukaista.

      • Navalnyin murha oli viesti täydelliseltä roistolta Putin Kalsarimyrkyttäjältä. Tietenkin hän kuvittelee siitä hyötyvänsä.

      • FSB kävi sulkemassa vankilan kameroita kaksi päivää ennen murhaa ja ruumiissa oli ruhjeita. Selvä murha, vaikka emme koskaan saisikaan tietää tekotapaa.

    • Anonyymi

      Tämä on varoitus kaikille muillekin keski-ikäisille, että kannattaisi miettiä niitä elintapojaan. Ettei tule tulppaa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Yhä hullummaksi menee ja varautukaa isoon rytinään, tämä meno ei voi jatkua kovin pitkään.

      • Tarkoitat siis, että Venäjä aikoo hyökätä muuallekin kuin Ukrainaan.

    • Anonyymi

      Ajoitus viittaa CIA:n
      Ja kokous oli just päällä.

      • Anonyymi

        Kyllä näin ja teoria tekotavastakin on jo selvinnyt meidän sisäisissä tutkiumuksissa Iigirin ja Tatjanan kanssa .

        USA:n agentit saapuivat paikalle venäläiseen korkeimman turvatason vankilan alueelle pari päivää ennen surmaamista .
        Heittelivät käpyjä saaden vartijat näin nurkan taakse .
        Tämän jälkeen he poistivat vankilan kamerat käytöstä .
        Sitten he palasivat takaisin ja taas käpyjä heitellen saivat vartijat harhautettua ja pääsivät livahtamaan tämän eristysselliin jonka jälkeen agentit keräsivä kaikilta muilta vangeilta kännykät pois poituen sitten itse paikalta .

        Venäjän vankilaviranomaiset löysivät USA:n operaatiossa käyttämät kävyt ja tästä hyvästä Putin ylensi vankilaviranomaiset ja palkitsi heidät

    • Anonyymi

      Eikä suostu edes luovuttamaan ruumista surevalle äidille niin että tämä voisi järjestää hautajaiset murhatulle pojalleen. Barbaarista.

      • Anonyymi

        Navalnyn ruumis todennäköisesti siirretty Kremliin Putinin bunkkeriin jossa Putin pahoinpitelee ja hakkaa vielä ruumista kaikkien vuosien katkeruuden purkamiseksi mitä harmaita hiuksia Navalny kerkisi Putinille järjestämään.

        Putinhan tykkää tehdä sankaritekoja juuri vainajia vastaan viimeksi hän näytti sankaruuttaan antaessaan määräyksen että venäjän puolella rajaa olevien suomalaisten sankarivainajien hautamuistomerkit on tuhottava ja halusi propagandamediansa uutisoivan 80 vuotta sitten kaatuneita sotilaita vastaan tehtyä iskuaan näyttävästi .

        On se Kremlin pelle vaan sankari ....oikea tiltujen sankari

    • Anonyymi

      Navalnyin muistomerkkejä kukittaneet saaneet kutsuja sotaan – "Jos emme allekirjoita, he murtavat sormemme"

      Venäjän viranomaiset ovat kutsuneet aseisiin Aleksei Navalnyin muistomerkeille kukkia laskeneita henkilöitä, venäläiset paikallismediat kertovat.

      Medioiden mukaan aseisiin kutsutuille on sanottu, että heidät lähetetään sotimaan Ukrainassa.

      Rotonda-median mukaan Pietarissa poliisi on jakanut kutsut aseisiin ainakin kuudelle pidätetylle miehelle ennen heidän vapauttamistaan.

      – Siviilipukuiset ihmiset saapuivat, eivät esitelleet itseään ja antoivat sotilaskutsuja, erään miehen vaimo sanoi RusNewsille.

      Vaikka kutsu velvoittaa virallisesti miehet ainoastaan vierailemaan lähipäivinä sotilasrekisteri- ja värväystoimistossa tarkistamassa tietojaan, yksi miehistä sanoi RusNewsille, että pidätettyjä uhkailtiin sotaan lähettämisellä.

      – Kaksi tuntia ennen meidän vapautumista, meidtä vietiin huoneeseen jossa joitakin miehiä istui jakamassa kutsuja. He sanoivat, että jos emme allekirjoita, he rikkoisivat sormemme. He toistivat jatkuvasti: "No, lähdetkö taistelemaan puolestamme? mies sanoi.

      Tiltun mielestä normaali käytäntö Suomessakin.

    • Anonyymi

      Viedään Nato tiltut saunan taa ja - Chop'em Up Like the Saudis Do!

      • Sellaisestahan tiltut haaveilevat. Siksi Suomi liittyi NATO:on, jotta tuokaan ei enää koskaan olisi mahdollista.

      • Anonyymi

        Jokos flaataane VELLIPERSII o löytäny riittävästi, sitä TOHTIIMISTA, ku nui trossailoo?.
        Junnun pääs orottaa ylläri .......

    • Anonyymi

      Navalnyistä tuskin olisi ollut maansa johtajaksi. Hyvä ja provokatiivinen korruptiohallintoa vastaan toiminut toimittaja hän toki oli. Prigozin ei olisi ollut pätevä hänkään. Silti fakta, että Putinin täytyi heidän molemmat näin häikäilemättömästi murhauttaa, kielii siitä, että Putinin asema ei ole niin vakaa kuin moni luulee. Muuten ei ennen presidentinvaalia tarvitsisi eliminoida vastustajia, joiden menestys olisi muutenkin ollut erittäin epätodennäköinen.

      • Kyseessä oli selvästikin kosto ja varoitus.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Kyseessä oli selvästikin kosto ja varoitus.

        Molemmat uskoikin kerralla.

      • Navalnyi vain ei koskaan saanut länsimaista koronarokotetta. Olet sekaisin, raukkaparka.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Navalnyi vain ei koskaan saanut länsimaista koronarokotetta. Olet sekaisin, raukkaparka.

        Olisi vielä hengissä, jos olisi saanut mainostamasi rokotteen, olet sekaisin raukkaparka.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisi vielä hengissä, jos olisi saanut mainostamasi rokotteen, olet sekaisin raukkaparka.

        Buahhahha.

    • Anonyymi

      Aleksei Navalnyin äiti Ljudmila Navalnaja:

      – Viranomaiset haluavat, että hautajaiset järjestetään salassa ilman jäähyväisiä, äiti kertoo videolla

      – He kiristävät minua. He sanelevat ehtoja sille, missä ja milloin ja kuinka Aleksei tulisi haudata. Tämä on laitonta. He haluavat hoitaa sen salassa.

      Pelkuri-Putin Pieni pelkää kuolluttakin miestä....

      • Anonyymi

        Putin pelkää varjoansakin siksi asettanut miehityslait omille kansalaisilleen ei sanan tai mielipiteenvapautta ei saa kokoontua eikä saa puhua Putinista pahaa koska pikku putte pahottaa mielensä ja pelkää.

        Venäläisen lehden koko painos takavarikoitiin ja laitettiin myyntikieltoon juuri koska siinä etusivulla oli Navalnyn kuva pikku putte joutu pakokauhun valtaan ja laittoi FSB :n heti asialle .

        Naurettava ja säälittävä kääpiö

        Juuri näin.

    • Anonyymi

      Navalnyi ei kuole koskaan!

      🇺🇦💛💙

    • Anonyymi

      Putte uhkailee vanhaa äitiä.

      Navalnyin äidin Ljudmila Navalnajan on joko suostuttava salaisiin hautajaisiin ilman julkisia jäähyväisiä, tai muuten Aleksei Navalnyi haudataan vankisiirtolaan, jossa hän kuoli.

      Navalnyin äidille on annettu tiedottajan mukaan kolme tuntia aikaa tehdä päätös uhkavaatimukseen.

      Puttehan onkin näköjään rohkea jäbä.

    • Anonyymi

      Navalnyi tullaan hautaamaan paikkaan jonka kaikki tietävät.

      Putin nimittäin haluaa että hänet haudataan samaan paikkaan.

      Silloin väki ei tee tarpeitaan Putinin päälle.

      Suunnitelma jonka on pakko toimia.

      • Anonyymi

        Putin on ansainnut jokaisen ul-osteen, joka hänen päälleen lasketaan sukupolvi toisensa jälkeen.

        Aina ja aina vaan.

        Slava Idiot-Putin-Idiot slava!

    • Anonyymi

      "Olet ilkeä ja alhainen henkilö. Minä halveksin sinua ja kiellän sinua spekuloimaan poikani nimessä, hän on minun lapseni", sanoi kuolleen lännen tukeman Alexei Navalnyin äiti nauhoitetussa vetoomuksessa, jossa hän tuomitsee poikansa kuolemalla ratsastavan Julia Navalnyin.

      • Anonyymi

        Alexei Navalnyin äiti on julkaissut nauhoitetun vetoomuksen edesmenneen poikansa vaimolle, Julia Navalnyille, josta selviää:

        Hänen vaimonsa ei nähnyt Alexeita kahteen vuoteen
        Hän pakotti Alexein menemään Venäjälle
        Hän painosti Alexein siirtämään kaiken omaisuutensa nimiinsä
        Hän esiintyy muiden miesten kanssa julkisuudessa
        Hän pyrkii hyötymättömästi Alexein kuolemasta.

        ”Kunnioitettu Julia Borisovna Abroseva [Alexei Navalnyin vaimo], nyt haluan vedota sinuun. Sinä näit poikani viimeisen kerran helmikuussa 2022. Sinulla ei ole kieltoa saapua Venäjälle. Mitään rikosoikeudellista tapausta ei ole avattu sinua vastaan, mutta et koskaan tullut tapaamaan häntä kahden vuoden aikana.

        Faktisesti, keväästä 2021 lähtien, et ole ollut poikani kanssa naimisissa. Ilmestyit julkisuuteen toisten miesten kanssa. Erityisesti sinä sait hänet [Alexein] palaamaan Venäjälle. Tuolloin hän oli juuri herännyt koomasta ja hän ymmärsi huonosti tilannetta.

        Sinä pakotit Alexein siirtämään kaikki hänen kiinteistönsä sinun nimiisi. Sinä teit jopa perinnöttömäksi oman poikasi ja siksi hän ei puhu kanssasi. Käänsit oman tyttäresi poikaa vastaan.

        Minulle oli kummallista nähdä, kuinka sinä hymyillen, tunteja Alexein kuoleman jälkeen, puhuit hänen puolestaan Munchenissä, kuinka otit hänen äänensä hänen kuolemansa jälkeen. Et ottanut edes taukoa säädyllisyydestä, et seurannut suruaikaa. Juoksit tekemään kauppaa hänen kuolemallaan.

        Olet ilkeä ja alhainen henkilö. Minä halveksin sinua ja kiellän sinua spekuloimaan poikani nimessä, hän oli minun lapseni”, Alexei Navalnyin äiti sanoi nauhoitetussa vetoomuksessaan.

        Valhetta, mutta sanoi Navalnyin äiti mitä tahansa, Putin kalsarimyrkyttäjällä ei ollut oikeutta tapattaa häntä.

        Kyseinen nauha on todistettu venäjän tekemäksi väärennykseksi .

        Putin roimii nyt Navalnyn vanhaa äitiä väärennetyllä propagandalla tapettuaan ensin tämän lapsen .

        Putin on hyvin sairas mieltään Putinin hulluudella ei ole rajoja Putin on psykotaatti ja hän nauttii suunnattomasti nytkin kiusatessaan murhaamansa miehen äitiä .

        Ei valheesi kanna mihinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Kunnioitettu Julia Borisovna Abroseva [Alexei Navalnyin vaimo], nyt haluan vedota sinuun. Sinä näit poikani viimeisen kerran helmikuussa 2022. Sinulla ei ole kieltoa saapua Venäjälle. Mitään rikosoikeudellista tapausta ei ole avattu sinua vastaan, mutta et koskaan tullut tapaamaan häntä kahden vuoden aikana.

        Faktisesti, keväästä 2021 lähtien, et ole ollut poikani kanssa naimisissa. Ilmestyit julkisuuteen toisten miesten kanssa. Erityisesti sinä sait hänet [Alexein] palaamaan Venäjälle. Tuolloin hän oli juuri herännyt koomasta ja hän ymmärsi huonosti tilannetta.

        Sinä pakotit Alexein siirtämään kaikki hänen kiinteistönsä sinun nimiisi. Sinä teit jopa perinnöttömäksi oman poikasi ja siksi hän ei puhu kanssasi. Käänsit oman tyttäresi poikaa vastaan.

        Minulle oli kummallista nähdä, kuinka sinä hymyillen, tunteja Alexein kuoleman jälkeen, puhuit hänen puolestaan Munchenissä, kuinka otit hänen äänensä hänen kuolemansa jälkeen. Et ottanut edes taukoa säädyllisyydestä, et seurannut suruaikaa. Juoksit tekemään kauppaa hänen kuolemallaan.

        Olet ilkeä ja alhainen henkilö. Minä halveksin sinua ja kiellän sinua spekuloimaan poikani nimessä, hän oli minun lapseni”, Alexei Navalnyin äiti sanoi nauhoitetussa vetoomuksessaan.

        Ymmärrän täysin Navalnyn äidin tunteet, kun lännessä Navalnyn vaimo esiintyy jonkinlaisena sankarina, vaikka on täysi mitättömyys.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Valhetta, mutta sanoi Navalnyin äiti mitä tahansa, Putin kalsarimyrkyttäjällä ei ollut oikeutta tapattaa häntä.

        Alexei Navalnyin edustajat ovat kertoneet, että ruumiinavauksen raportin mukaan hänen kuolemansa vankilassa Venäjällä oli "luonnollinen". Virallisten tietojen mukaan hän kuoli yllättäin veritulppaan ollessaan kävelyllä. "Died Suddenly" -tapaukset on yhdistetty mRNA-Covid-piikityksiin ja saksalaisten kanavien mukaan Navalnyi oli saanut kyseiset piikitykset Saksan toimesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän täysin Navalnyn äidin tunteet, kun lännessä Navalnyn vaimo esiintyy jonkinlaisena sankarina, vaikka on täysi mitättömyys.

        Sinä et ymmärrä Navalnyin äidin tunteista mitään, vaikka kuinka sellaista yrität valehdella, tiltunen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Alexei Navalnyin edustajat ovat kertoneet, että ruumiinavauksen raportin mukaan hänen kuolemansa vankilassa Venäjällä oli "luonnollinen". Virallisten tietojen mukaan hän kuoli yllättäin veritulppaan ollessaan kävelyllä. "Died Suddenly" -tapaukset on yhdistetty mRNA-Covid-piikityksiin ja saksalaisten kanavien mukaan Navalnyi oli saanut kyseiset piikitykset Saksan toimesta.

        Valehtelet.

    • Anonyymi

      Saksalaistieto: Alexei Navalnyi mRNA-piikitettiin koronarokotteilla Saksan toimesta – ”Died Suddenly”

      Alexei Navalnyin edustajat ovat kertoneet, että ruumiinavauksen raportin mukaan hänen kuolemansa vankilassa Venäjällä oli "luonnollinen". Virallisten tietojen mukaan hän kuoli yllättäin veritulppaan ollessaan kävelyllä. "Died Suddenly" -tapaukset on yhdistetty mRNA-Covid-piikityksiin ja saksalaisten kanavien mukaan Navalnyi oli saanut kyseiset piikitykset Saksan toimesta.

      Mitä minä sanoin ja molok jäi taas kiinni uudesta valeestaan.

      • Anonyymi

        Kuten tiedämme, Covid-rokotukset alkoivat tuolloin vuodenvaihteessa. Suositulla saksalaisella uutiskanavalla on julkaistu virallisesti vahvistamatonta tietoa, jonka mukaan vastaus on kyllä – Alexei Navalnyi sai Saksan hallinnon toimesta mRNA-Covid-piikityksiä:

        ”Navalny oli saanut tuolloin nelinkertaisen rokotuksen mRNA-rokotteilla Saksan suurlähetystössä, näiden rokotusten aiheuttamat vakavat veritulpat voivat olla pääasiallinen kuolinsyy.”

        Muistettakoon, että Venäjällä on kielletty mRNA-piikitykset, kuten kaikki muukin geenimanipulointi. Venäjä tuotti Covid-vasteeksi maailman ensimmäisen koronarokotteen, perinteisellä viljelymenetelmällä tuotetun Sputnik-rokotteen, joka kiellettiin länsimaissa. Venäjällä ei ole kohua, että maassa olisi nähty poikkeuksellista ylikuolleisuutta tai havaittu rokotteiden aiheuttamia suuria määriä haittavaikutuksia Covid-rokotusten jälkeen.

        "Venäjällä ei ole kohua, että maassa olisi nähty poikkeuksellista ylikuolleisuutta "

        Kumma juttu 😁🤣😂😆

        Siihen saattaa tosin pikkuisena osasyynä olla se että venäjän kansan kuolleisuusluvut ovat salattuja olleet jo muutaman vuoden
        😆😂🤣😁

      • Jatkat valehteluasi tiltunen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuten tiedämme, Covid-rokotukset alkoivat tuolloin vuodenvaihteessa. Suositulla saksalaisella uutiskanavalla on julkaistu virallisesti vahvistamatonta tietoa, jonka mukaan vastaus on kyllä – Alexei Navalnyi sai Saksan hallinnon toimesta mRNA-Covid-piikityksiä:

        Navalnyi ei saanut länsimaisia koronarokotteita eikä hän kuollut rokotteisiin, vaan Venäjän hallinnon murhaamana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ”Navalny oli saanut tuolloin nelinkertaisen rokotuksen mRNA-rokotteilla Saksan suurlähetystössä, näiden rokotusten aiheuttamat vakavat veritulpat voivat olla pääasiallinen kuolinsyy.”

        Muistettakoon, että Venäjällä on kielletty mRNA-piikitykset, kuten kaikki muukin geenimanipulointi. Venäjä tuotti Covid-vasteeksi maailman ensimmäisen koronarokotteen, perinteisellä viljelymenetelmällä tuotetun Sputnik-rokotteen, joka kiellettiin länsimaissa. Venäjällä ei ole kohua, että maassa olisi nähty poikkeuksellista ylikuolleisuutta tai havaittu rokotteiden aiheuttamia suuria määriä haittavaikutuksia Covid-rokotusten jälkeen.

        Venäjällä on ollut viime vuosina valtava ylikuolleisuus, mutta se johtuu koronaepidemiasta ja sodasta. Navalnyi ei saanur länsimaisia koronarokotteita, tuskin venäläisiäkään. Venäjälläkään ei tietenkään länsimaiset koronarokotteet tai geenimanipulointi ole kiellettyjä.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Navalnyi ei saanut länsimaisia koronarokotteita eikä hän kuollut rokotteisiin, vaan Venäjän hallinnon murhaamana.

        Olitko navalnin sellikaveri, kun tiedät?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olitko navalnin sellikaveri, kun tiedät?

        En ollut.

    • Anonyymi

      USA:n tiedustelu myöntää: Putin ei antanut määräystä Navalnyin kuolemaan.

      Yhdysvaltain tiedustelupalvelut ovat tulleet siihen tulokseen, että Venäjän presidentti Vladimir Putin ei määrännyt lännen tukeman poliittisen provokaattorin, Aleksei Navalnyn, kuolemaa helmikuussa 2024. Navalnyin kuolema nostatti uuteen Venäjän vastaisten pakotteiden aallon ja kaatoi samalla Venäjän ja lännen väliset vankienvaihtoneuvottelut

      • Tiltuilla on käsittämättömän hyvät yhteydet USA;n tiedustelupalveluihin.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tiltuilla on käsittämättömän hyvät yhteydet USA;n tiedustelupalveluihin.

        Niin on tai ainakin julkinen media tiesi julkaista saman "vuodetun salaisuuden". :D

        Ilmeisesti Nato Tiltuja käsitellään USA:n tiedustelupalvelun taholta kuin herrkusieniä. Pidetään pimennossa ja syötetään paskaa.

        Laitahan linkkiä "uutiseesi".

    • Anonyymi

      Molok on keskellä omia valheitaan kuin koronassa, jossa kaikkien piti kuolla ja sitten tuli Ukrainan erikoisoperaatio.
      Ei kuoltukaan koronaan, vaan faktallisesti olemattoman taudin lääkityksiin.
      Uskottavaa 'uutisointia'.

    • Anonyymi

      Venäjällä likvitoitiin kymmeniä tuhansia ihmisiä korona aikoina.

      Putinin käskystä. Myrkytettiin, heitettiin korkeilta paikoilta alas ja tönittiin bussin alle, hukutettiin ja joitakin sairaan nopeita oli ammuttava.

      Kaikki kuolivat koronaan, Venäjän johdon mukaan. Suunnitelman mukaan joka oli yksinkertainen ja menee läpi yksinkertaisessa maassa,

      • Anonyymi

        Sinulla on varmasti todisteet noista Putinin käskyistä ?

    • Anonyymi

      Putin ei osaa neuvotella kuin niskalaukauksen kautta.

    • Anonyymi

      Teille on vaikeuksia selvitä valheista, samaan aikaan kun maailmalta tulee todellista uutista samasta asiasta.
      Mitään sairaalatunkua ei ollut ennen, se alkoi vasta 2021, sen jälkeen kun myrkkypiikkien jakelu oli aloitettu ja menossa.
      Yleinen myrkytys oli tietoista toimintaa ja se mitä nyt on tunnustettu virallisesti, koskee sitä, ettei estänyt tartuttamasta ja tarttumista.
      Eli jo silläkin perusteella toimet oli rikoksellista (koronapassi).
      Tunnustamatta on vielä miljoonat uhrit (ylikuolleisuus) ja eri tasoiset vammautumiset.

      Kertokaa, miksi ei yksikään lääkäri, joka on kriittinen, uskalla edelleenkään sanoa omaa mielipidettään julkisesti? Onko normaalia?

      • Olin itse koronasairaalassa töissä ja tiedän siis itse, että pahin aika koronaepidemian suhteen oli ennen rokotusten alkamista, keväästä 2020 lähtien. Koronarokotteet estivät ihmisiä saamasta tartuntaa tai tekivät siitä lievemmän ja näin osaltaan estivät tartuttmista. Ei täydellisesti, mutta erinomaisesti. Ne pelastivat yli 10 000 suomalaisen hengen ja estivät valtavasti koronainfektioiden putkäaikaishaittoja. Suomen ikävakioitu ylikuolleisuus johtuu käytännössä kokonaan koronasta.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Olin itse koronasairaalassa töissä ja tiedän siis itse, että pahin aika koronaepidemian suhteen oli ennen rokotusten alkamista, keväästä 2020 lähtien. Koronarokotteet estivät ihmisiä saamasta tartuntaa tai tekivät siitä lievemmän ja näin osaltaan estivät tartuttmista. Ei täydellisesti, mutta erinomaisesti. Ne pelastivat yli 10 000 suomalaisen hengen ja estivät valtavasti koronainfektioiden putkäaikaishaittoja. Suomen ikävakioitu ylikuolleisuus johtuu käytännössä kokonaan koronasta.

        #Suomen ikävakioitu ylikuolleisuus johtuu käytännössä kokonaan koronasta.#
        Taudin aiheuttajaa ei koskaan eristetty, joten huijausta kaikki.
        Ihmisiä kuolee myrkkypiikkeihin ja sen aiheuttamiin sairauksiin mm. ns. turbosyöpiin.

        PCR-testi on tunnustettu huijaukseksi, joten jo se riittää kumoamaan kaiken.
        Malone sen ihan itse kertoi, 'ei sovi sairauksien diagnosointiin'.
        Teeskenteletkö tietämätöntä?

        Minäkin kävin kerran kuussa. ja myös se oli pettymys.

        Haha. Tietenkin koronavirus eristettiin ja siitä on mm. elektronimikroskooppi kuvia sen lisäksi, että sen genomi ja mutaatioita on selvitetty.

        Malone oli vain yksi PCR-testien lukuisista kehittäjistä joskus kymmeniä vuosia sitten eikä näköjään tiedä, että nykyään sitä voidaan käyttää aivan rutiinisti taudinaiheuttajien tunnistamiseen. Ikävakioitu syöpäkuolleisuus on laskenut. Sinua on kusetettu

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin kävin kerran kuussa. ja myös se oli pettymys.

        Tiltun elämä on yhtä pettymystä.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Haha. Tietenkin koronavirus eristettiin ja siitä on mm. elektronimikroskooppi kuvia sen lisäksi, että sen genomi ja mutaatioita on selvitetty.

        Malone oli vain yksi PCR-testien lukuisista kehittäjistä joskus kymmeniä vuosia sitten eikä näköjään tiedä, että nykyään sitä voidaan käyttää aivan rutiinisti taudinaiheuttajien tunnistamiseen. Ikävakioitu syöpäkuolleisuus on laskenut. Sinua on kusetettu

        Jokainen tietää PCR-testin idean, kuinka sillä saadaan positiivisia tuloksia.
        Ainakin pitäisi tietää, se ei sovellu diagnoosien tekoon, ihmisiä huijattiin perusteellisesti.

        Ihmeellinen myrkkypiikkien yksi vaikuttamisen tulos, ihmiset ovat muuttuneet enemmän roboteiksi.
        Näin käy, kun oma terve ajattelu hylätään ja uskotaan rikollisiin voimiin...sellaisiahan ne ovat.

        Ainoa asia, minkä olet itse eristänyt palstalla, on tyhmyytesi.

        PCR-testit ovat luotettavia eikä niillä terveydenhuolto tietenkään manipuloi. Tiltu ei kykene selittämään, miksi koronaa sairastavasta sadasta ihmisestä saa 99 positiivisen tuloksen koronatestissä ja vain yksi heistä positiivisen tuloksen influenssatestissä ja päinvastoin, influenssaa sairastavasta 100:sta ihmisestä 99 saa positiivisen tuloksen influenssatestissä ja vain yksi heistä positiivisen tuloksen koronatestissä.

        Sinun oma ajattelusi ei ole lainkaan tervettä. Lerroithan, että sitten kun saatte Suomen oikeuslaitoksen haltuunne, aloitatte hirttäjäiset.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa asia, minkä olet itse eristänyt palstalla, on tyhmyytesi.

        Tiltulla on asiaa. Haha.

    • Anonyymi

      Navalnyi oli persereikä josta ei tykätty vankitoverikunnan piirissä. Joku sitten rassas Navalnyin hengiltä.

      ZelensKYY on tapattanut PALJON Ukrainalaisia ja sillä lienee sama kohtalo kun tulee ulos bunkkeristaan.

      • Navalnyi tuomittiin vankilaan, koska hän paljasti Venäjän läpimädän johdon korruptiota ja siksi hänet myös tapettiin. Zelenskyi muuten ei asu bunkkerissa, vaan vierailee jopa etulinjassa, toisin kuin Putin Kalsarimyrkyttäjä.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Navalnyi tuomittiin vankilaan, koska hän paljasti Venäjän läpimädän johdon korruptiota ja siksi hänet myös tapettiin. Zelenskyi muuten ei asu bunkkerissa, vaan vierailee jopa etulinjassa, toisin kuin Putin Kalsarimyrkyttäjä.

        Navalnyi oli lännen agentti, jonka tehtävä oli horjuttaa Venäjää. maksoi hengellään kolttosistaan. Toivottavasti joku vetää selenskin muovipussiin niin loppuu tämä näytelmä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Navalnyi oli lännen agentti, jonka tehtävä oli horjuttaa Venäjää. maksoi hengellään kolttosistaan. Toivottavasti joku vetää selenskin muovipussiin niin loppuu tämä näytelmä.

        Venäjä vangitsi ja tappoi Nalnyin, koska hän oli isänmaallinen patriootti, joka pajasti Venäjän läpimädän nykyjohdon korruptiota.

        Ukrainalaiset eivät taistele Zelenskyin, vaan itsensä, perheidensä ja isänmaansa puolesta fasistisia kansanmurhaajia vastaan.

    Ketjusta on poistettu 94 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2713
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2300
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2060
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      15
      1797
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1711
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1686
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1676
    8. 92
      1612
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe