Kansa tyytymätön hallitukseen - valtakirjaa käytetty väärin

Suomalaisista 63 prosenttia kertoi olevansa tyytymättömiä tai erittäin tyytymättömiä hallituksen toimintaan työmarkkinoiden uudistamisessa. Tyytyväisiä oli 31 prosenttia.

Selvä enemmistö hyväksyy lakot.

Seuraavissa vaaleissa oppositio saa valtakirjan ja tekee tarvittavat lainsäädännölliset uudistukset ja peruutukset.
178703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 178

Vanhimmat

Persut saivat hehkuttamansa "madaatin" viime edesukuntavaaleissa valehetelemalla. Sinimusta hallitus lepää siis valhehötön varassa.

Äänestä
  • Olen työnväen aito perussuomlainen ja sinä taas ole EK-lammas.

    Äänestä

  • Älä horise aina. Hallapersut on pahinta mitä meillä on.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Olen työnväen aito perussuomlainen ja sinä taas ole EK-lammas.

    Mutta jos persuna hyväksyt nämä leikkaukset ,olet outo persu.

    Äänestä

Onko tutkittu, että kansa todellakin kannattaa näin laajoja ja kohtuuttomiin meneviä lankoja, jossa liike, posti ja voimalaitosten työnteosta menevät lakkoon ja josta tulee miljarditappiot sekä työpaikkojen menetykset. Lisäksi joudumme niiden takia EU:n tarkkailuluokalle ja sitten pitää tehdä vielä isommat leikkaukset.

Äänestä

  • Persujen johdolla Suomi joutuu perikatoon. Luulisi Purrankin tietävän, että talousongelmat eivät ratkea pelkästään irvistelemällä ja käskyttämällä. Muitakin keinoja on.

    Äänestä

  • mitäs luulevat voivansa sanella ja alistaa valheella valtaan kivunneet

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    mitäs luulevat voivansa sanella ja alistaa valheella valtaan kivunneet

    SInä persuista pihalle potkitta SINIMUSTA rotuopin julistaja se jaksat vuoden jokaisena päivänä SINIMUSTA hallitusta vastaan sotia...🤣🤣

    Äänestä

  • Kummallista on, että Antti Rinne joutui jättämään PM:n paikan puututtuaan Postin työmarkkina-asioijin, mutta orpopetteri saa jatkaa duunareita kurjistavaa politiikkaa!

    Äänestä

  • Kyllä on tutkittu.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Persujen johdolla Suomi joutuu perikatoon. Luulisi Purrankin tietävän, että talousongelmat eivät ratkea pelkästään irvistelemällä ja käskyttämällä. Muitakin keinoja on.

    Niimpä juuri.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Kummallista on, että Antti Rinne joutui jättämään PM:n paikan puututtuaan Postin työmarkkina-asioijin, mutta orpopetteri saa jatkaa duunareita kurjistavaa politiikkaa!

    Ne on eri säännöt peruorpoilla kuin muulla kansalla.

    Äänestä

  • Myös yle tutki hesarin lisäksi:
    "Suomalaisista 63 prosenttia kertoi olevansa tyytymättömiä tai erittäin tyytymättömiä hallituksen toimintaan työmarkkinoiden uudistamisessa. "

    https://yle.fi/a/74-20075005

    Ymmärrätkö, miten syvälle hallitus on viemässä Suomea ja palkansaajan asemaa?
    Mm. paikallisen sopimisen tavoite on kannattavuuden lisääminen, näin Satonen sanoi. Se on Kokoomuksella tärkeintä, ei työllistäminen.
    Meillä on oikeistohallitus.

    Äänestä

Muutamia huomioita suunnitelluista "heikennyksistä", niin kuin se oikeasti menee. Kuvaan kaikki viestini, koska yleensä näitä ei julkaista.

1: Ensimmäinen sairaspoissaolon palkattomuus ei koske kuin pientä osaa työntekijöistä. Jos alalla on TES, niin siellä on yleensä asia mainittu. Jos TESsiä EI OLE, niin on mahdollista, että ensimmäinen päivä on palkaton.

2: Irtisanomisen helpottaminen.: Laista poistuu sana painava. Mikään muu ei muutu. Edelleen tarvitaan useampi varoitus, jos työntekijä ei käyttäydy asiallisesti. Sen JÄLKEN on mahdollista irtisanoa työntekijä ASIALLISESTA syystä.

3. Vientivetoinen palkankorotusmalli: Koskee ainoastaan valtakunnansovittelijaa. Muut voivat sopia palkoista, niin kuin ennenkin. Tällä estetään nähdyt hölmöt yli 10 %:n palkankorotukset.

4. Paikallinen sopiminen: Ei tarkoita sitä, että liitto ei olisi mukanna sopimassa asioista. Asia koskee vain järjestäytymättömiä yrityksiä. Suurin osa yrityksistä on järjestäytyneitä.

Asioista on saatavissa kyllä tietoa siitä, mitä lakimuutokset oikeasti tulevat sisältämään. Uutiset lakimuutoksista on kyllä pikkasen raflaavia, sekä vinoutuneita, eikä korreloi usein lakien sisällön kanssa. mm. Teollisuusliiton ylin johto on sitä mieltä, että suonessa voi olla kohta 3 - 5 €:n tuntipalkkoja. Ei ole edes teoriassa mahdollista, mutta ei estä kuitenkaan heittelemästä täysin törkeitä populistisia valheita ko. herroilta.

Äänestä
  • Lue, lue oikein tarkasti....

    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/paikallisen-sopimisen-uudistus-etenee

    Suurin hallituspuolue perussuomalaiset vaati talouspoliittisessa ohjelmassaan vaalien alla, että työmarkkinoiden joustavuutta tulee vastaisuudessakin kehittää yleissitovien työehtosopimusten puitteissa.

    Perussuomalaiset ei ajanut vaalien alla niitä muutoksia, joita hallitus nyt edistää. Puolue päinvastoin linjasi työntekijäjärjestö SAK:n kyselyssä muun muassa vastustavansa lakko-oikeuden rajoittamista.

    Samassa kyselyssä perussuomalaiset varoitteli yrityskohtaisen sopimisen vaaroista ja vannoi ammattiliittoihin nojaavan luottamusmiesjärjestelmän nimiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Lue, lue oikein tarkasti....

    Sinä uskot AY-liikkeen valheisiin
    https://www.yrittajat.fi/tiedotteet/yrittajat-listaa-ay-liikkeen-20-vaaraa-vaitetta-tyomarkkinoista/

    Äänestä

  • Mitäs sitä ap_lle muuta? Kuin että massapostaat taas vastauksiasi viestiketjuista toisiin??

    "Persuille tiedoksi" avauksen viestiketjusta kopio:

    "Anonyymi
    2024-02-17 09:41:07

    Muutamia huomioita suunnitelluista "heikennyksistä", niin kuin se oikeasti menee. Kuvaan kaikki viestini, koska yleensä näitä ei julkaista.

    1: Ensimmäinen sairaspoissaolon palkattomuus ei koske kuin pientä osaa työntekijöistä. Jos alalla on TES, niin siellä on yleensä asia mainittu. Jos TESsiä EI OLE, niin on mahdollista, että ensimmäinen päivä on palkaton.

    2: Irtisanomisen helpottaminen.: Laista poistuu sana painava. Mikään muu ei muutu. Edelleen tarvitaan useampi varoitus, jos työntekijä ei käyttäydy asiallisesti. Sen JÄLKEN on mahdollista irtisanoa työntekijä ASIALLISESTA syystä.

    3. Vientivetoinen palkankorotusmalli: Koskee ainoastaan valtakunnansovittelijaa. Muut voivat sopia palkoista, niin kuin ennenkin. Tällä estetään nähdyt hölmöt yli 10 %:n palkankorotukset.

    4. Paikallinen sopiminen: Ei tarkoita sitä, että liitto ei olisi mukanna sopimassa asioista. Asia koskee vain järjestäytymättömiä yrityksiä. Suurin osa yrityksistä on järjestäytyneitä.

    Asioista on saatavissa kyllä tietoa siitä, mitä lakimuutokset oikeasti tulevat sisältämään. Uutiset lakimuutoksista on kyllä pikkasen raflaavia, sekä vinoutuneita, eikä korreloi usein lakien sisällön kanssa. mm. Teollisuusliiton ylin johto on sitä mieltä, että suonessa voi olla kohta 3 - 5 €:n tuntipalkkoja. Ei ole edes teoriassa mahdollista, mutta ei estä kuitenkaan heittelemästä täysin törkeitä populistisia valheita ko. Herroilta"

    Äänestä

  • "Saatko sinä pjärven mm. persupakkomielteinen stalkkaava s24ammattitrolli palkkasi viestimäärien perusteella kun samojen viestien kopiot tulee eri palstoilla vastaan helposti kymmeniä jopa satoja kertoja?"

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    En äänestänyt yrittäjiä vaaleissa.

    Enkä minä ay-liikettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mitäs sitä ap_lle muuta? Kuin että massapostaat taas vastauksiasi viestiketjuista toisiin??

    "Persuille tiedoksi" avauksen viestiketjusta kopio:

    "Anonyymi
    2024-02-17 09:41:07

    Muutamia huomioita suunnitelluista "heikennyksistä", niin kuin se oikeasti menee. Kuvaan kaikki viestini, koska yleensä näitä ei julkaista.

    1: Ensimmäinen sairaspoissaolon palkattomuus ei koske kuin pientä osaa työntekijöistä. Jos alalla on TES, niin siellä on yleensä asia mainittu. Jos TESsiä EI OLE, niin on mahdollista, että ensimmäinen päivä on palkaton.

    2: Irtisanomisen helpottaminen.: Laista poistuu sana painava. Mikään muu ei muutu. Edelleen tarvitaan useampi varoitus, jos työntekijä ei käyttäydy asiallisesti. Sen JÄLKEN on mahdollista irtisanoa työntekijä ASIALLISESTA syystä.

    3. Vientivetoinen palkankorotusmalli: Koskee ainoastaan valtakunnansovittelijaa. Muut voivat sopia palkoista, niin kuin ennenkin. Tällä estetään nähdyt hölmöt yli 10 %:n palkankorotukset.

    4. Paikallinen sopiminen: Ei tarkoita sitä, että liitto ei olisi mukanna sopimassa asioista. Asia koskee vain järjestäytymättömiä yrityksiä. Suurin osa yrityksistä on järjestäytyneitä.

    Asioista on saatavissa kyllä tietoa siitä, mitä lakimuutokset oikeasti tulevat sisältämään. Uutiset lakimuutoksista on kyllä pikkasen raflaavia, sekä vinoutuneita, eikä korreloi usein lakien sisällön kanssa. mm. Teollisuusliiton ylin johto on sitä mieltä, että suonessa voi olla kohta 3 - 5 €:n tuntipalkkoja. Ei ole edes teoriassa mahdollista, mutta ei estä kuitenkaan heittelemästä täysin törkeitä populistisia valheita ko. Herroilta"

    Kuulehan sinä kiero tyhjänpyörittäjä PS-propagandisti! Kunhan istuva hallitus saa ajettua lakko-oikeuksien heikennyksen ja esim. paikallisen sopimisen järjestäytymättömille yrittäjille, niin sen jälkeen alkaa se halpuutus. Kun ay-liikkeeltä puuttuu vipuvoimaa, niin isäntävalta ajaa eteenpäin palkkojen alennukset. Pienituloisimmilla se voi hyvinkin tarkoittaa putoamista tuon suuruusluokan tuntiansioihin. Siksipä onkin tärkeää puolustaa asiaa nyt eikä sitten "viidestoista päivä", kun vahinko on jo aiheutettu.

    Eli ne populistiset valheet tulevat hallitusriveistä, koska siellähän populistinen puolue istuu. Ay-liikkeessä sen sijaan on asiansa ymmärtäviä ahkeria suomalaisia, jotka ymmärtävät että omalla ammattitaidollaan on hintansa ja se ei ole polkuhinta.

    Äänestä

  • ek-palle voi leikata omastaan ensiksi, siinä on löysää, vähättelijä
    muille ei mitään mutta itselle aina vaan enemmän? ek-kokkareet

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Lue, lue oikein tarkasti....

    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/paikallisen-sopimisen-uudistus-etenee

    Suurin hallituspuolue perussuomalaiset vaati talouspoliittisessa ohjelmassaan vaalien alla, että työmarkkinoiden joustavuutta tulee vastaisuudessakin kehittää yleissitovien työehtosopimusten puitteissa.

    Perussuomalaiset ei ajanut vaalien alla niitä muutoksia, joita hallitus nyt edistää. Puolue päinvastoin linjasi työntekijäjärjestö SAK:n kyselyssä muun muassa vastustavansa lakko-oikeuden rajoittamista.

    Samassa kyselyssä perussuomalaiset varoitteli yrityskohtaisen sopimisen vaaroista ja vannoi ammattiliittoihin nojaavan luottamusmiesjärjestelmän nimiin.

    SInä persuista pihalle potkitta SINIMUSTA rotuopin julistaja se jaksat vuoden jokaisena päivänä SINIMUSTA hallitusta vastaan sotia.🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita.

    SInä persuista pihalle potkitta SINIMUSTArotuopin julistaja se jaksat vuoden jokaisena päivänä SINIMUSTA hallitusta vastaan sotia..🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Kuulehan sinä kiero tyhjänpyörittäjä PS-propagandisti! Kunhan istuva hallitus saa ajettua lakko-oikeuksien heikennyksen ja esim. paikallisen sopimisen järjestäytymättömille yrittäjille, niin sen jälkeen alkaa se halpuutus. Kun ay-liikkeeltä puuttuu vipuvoimaa, niin isäntävalta ajaa eteenpäin palkkojen alennukset. Pienituloisimmilla se voi hyvinkin tarkoittaa putoamista tuon suuruusluokan tuntiansioihin. Siksipä onkin tärkeää puolustaa asiaa nyt eikä sitten "viidestoista päivä", kun vahinko on jo aiheutettu.

    Eli ne populistiset valheet tulevat hallitusriveistä, koska siellähän populistinen puolue istuu. Ay-liikkeessä sen sijaan on asiansa ymmärtäviä ahkeria suomalaisia, jotka ymmärtävät että omalla ammattitaidollaan on hintansa ja se ei ole polkuhinta.

    SInä persuista pihalle potkitta SINIMUSTA rotuopin julistaja se jaksat vuoden jokaisena päivänä SINIMUSTA hallitusta vastaan sotia..🤣 🤣

    Äänestä

  • Kyllä olet ymmärtänyt väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Lue, lue oikein tarkasti....

    https://valtioneuvosto.fi/-/1410877/paikallisen-sopimisen-uudistus-etenee

    Suurin hallituspuolue perussuomalaiset vaati talouspoliittisessa ohjelmassaan vaalien alla, että työmarkkinoiden joustavuutta tulee vastaisuudessakin kehittää yleissitovien työehtosopimusten puitteissa.

    Perussuomalaiset ei ajanut vaalien alla niitä muutoksia, joita hallitus nyt edistää. Puolue päinvastoin linjasi työntekijäjärjestö SAK:n kyselyssä muun muassa vastustavansa lakko-oikeuden rajoittamista.

    Samassa kyselyssä perussuomalaiset varoitteli yrityskohtaisen sopimisen vaaroista ja vannoi ammattiliittoihin nojaavan luottamusmiesjärjestelmän nimiin.

    Ja käänsi kelkkansa täysin.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Kuulehan sinä kiero tyhjänpyörittäjä PS-propagandisti! Kunhan istuva hallitus saa ajettua lakko-oikeuksien heikennyksen ja esim. paikallisen sopimisen järjestäytymättömille yrittäjille, niin sen jälkeen alkaa se halpuutus. Kun ay-liikkeeltä puuttuu vipuvoimaa, niin isäntävalta ajaa eteenpäin palkkojen alennukset. Pienituloisimmilla se voi hyvinkin tarkoittaa putoamista tuon suuruusluokan tuntiansioihin. Siksipä onkin tärkeää puolustaa asiaa nyt eikä sitten "viidestoista päivä", kun vahinko on jo aiheutettu.

    Eli ne populistiset valheet tulevat hallitusriveistä, koska siellähän populistinen puolue istuu. Ay-liikkeessä sen sijaan on asiansa ymmärtäviä ahkeria suomalaisia, jotka ymmärtävät että omalla ammattitaidollaan on hintansa ja se ei ole polkuhinta.

    Hyvin sanottu. Kyllä ne on vasemmiston ja keskustan ajamia asioita duunarin asiat lomat ,työajat , minimipalkat ynnä muut.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    SInä persuista pihalle potkitta SINIMUSTA rotuopin julistaja se jaksat vuoden jokaisena päivänä SINIMUSTA hallitusta vastaan sotia.🤣🤣

    Mene jo helvettiin kopiopiru.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Kyllä olet ymmärtänyt väärin.

    Kyllä persut valehteli ja valehtelee.

    Äänestä

Persut ei talouasioista ymmärrä mitään. Niiden aivot on muukalaisvihan
sokaisemia, se viha näyttää ulottuvat suomalaiseen duunariinkin
ja heikossa asemassa oleviin suomalaisiin - siis omaan kansaan !!!

Äänestä
  • Aivan. Niimpä persut tuo aina esille kuinka tyhmiä me ollaan ,jotka ei olla persuja. Siis yli 80 prosentin kansa ollaan tyhmiä. Eli koettakaa nuo prosentit laskea oikein.

    Äänestä

Kyllä, suurimmalla osalla kansasta on sympatiat lakkoilevien puolella.

Äänestä
  • Mitä vttua sinä sinimustien somesaastevastaava nettipeikko oikein valitat 365 kuinka persut lehmäkauppojen seurauksena ovat pakotetut ajamaan kokoomuspolitiikkaa omien hankkeiden läpi viemiseksi???? Sen pitkässä juoksussa saadessa persujen kannatuksen laskuun siinä missä oppositiossa niiden kannatus vain kasvaisi???

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Mitä vttua sinä sinimustien somesaastevastaava nettipeikko oikein valitat 365 kuinka persut lehmäkauppojen seurauksena ovat pakotetut ajamaan kokoomuspolitiikkaa omien hankkeiden läpi viemiseksi???? Sen pitkässä juoksussa saadessa persujen kannatuksen laskuun siinä missä oppositiossa niiden kannatus vain kasvaisi???

    eiköhän se vitsi ole siinä, että tämä kaappikokoomuslainen sinimusta on Orpon leikkausten jne. vankkumaton kannattaja? 🤭 Joista "loogisesti" foliohattuna on syyttänyt mm Purraa ennen kuin Orpo ennätti aloittaa edes hallitusneuvotteluita persujen kanssa. 🤣🤣

    Äänestä

  • Tuo tieto sinulla on siis mistä ? Tosin, "kansallahan" ei kyllä ole ollut totuutta selvillä, siis siitä että heitä kusetetaan lakkojen syystä, siis suoranaisesti valehdellaan. Mutta ei ole suurimman osan "kansan" tukea.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    eiköhän se vitsi ole siinä, että tämä kaappikokoomuslainen sinimusta on Orpon leikkausten jne. vankkumaton kannattaja? 🤭 Joista "loogisesti" foliohattuna on syyttänyt mm Purraa ennen kuin Orpo ennätti aloittaa edes hallitusneuvotteluita persujen kanssa. 🤣🤣

    SInä persuista pihalle potkitta SINIMUSTA rotuopin julistaja se jaksat vuoden jokaisena päivänä SINIMUSTA hallitusta vastaan sotia...🤣 🤣

    Äänestä

  • Näin on.vaikka persu mitä väittäisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Mitä vttua sinä sinimustien somesaastevastaava nettipeikko oikein valitat 365 kuinka persut lehmäkauppojen seurauksena ovat pakotetut ajamaan kokoomuspolitiikkaa omien hankkeiden läpi viemiseksi???? Sen pitkässä juoksussa saadessa persujen kannatuksen laskuun siinä missä oppositiossa niiden kannatus vain kasvaisi???

    Ai pakotettu. Huhhuh. Mites ennen vaaleja. Ne lupasi vaikka mitä. Nyt ne ei voi ? Kun raukat on pakotettu. Voi herra jestas sinua tollo.eikös ne olleet kaikki tietäviä osaavia.

    Äänestä

Suomi tarvitsee uudistuksia. Hallitus on niitä juuri tekemässä. Liian paljon ja liian helpolla tulee ilmaista rahaa, laiskuudesta palkitaan. Lakkoilijat ja ay-pomot suistavat meidät entistä pahempaan tilaan.

Äänestä
  • Näin totesit klo:10:54

    ''Liian paljon ja liian helpolla tulee ilmaista rahaa...''

    Oletko osaltasi kieltäytynyt helposta, ilmaisesta rahasta ??

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Näin totesit klo:10:54

    Veronmaksjien maksamasta, lainalla ottamasta rahasta - kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Veronmaksjien maksamasta, lainalla ottamasta rahasta - kyllä.

    Se fyrkka mitä saat fattasta, se on veronmaksajien posasta :)))

    Äänestä

  • Sanoo typerys

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Näin totesit klo:10:54

    ''Liian paljon ja liian helpolla tulee ilmaista rahaa...''

    Oletko osaltasi kieltäytynyt helposta, ilmaisesta rahasta ??

    Varmaan jakanut muille ?

    Äänestä

  • Älä jaksa persu.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Se fyrkka mitä saat fattasta, se on veronmaksajien posasta :)))

    Niin on
    . Ja kaikki edut ja palvelut mitä olet ikäsi nauttinut.

    Äänestä

Gallupeissa lopputulos riippuu kysymysasettelusta, jolloin saadaan halutunsuuntainen lopputulos.

Äänestä
  • Muistan aikoinaan lähes nauraneeni kaupungin nettikyselylle jonka kysymysten asettelu vaihtoehtoineen oli muodostettu siten, ettei esitettyihin kysymyksiin voinut vastata muilla tavoilla kuin kyselyn laatineiden haluamalla tavalla. Millä ajamalleen hankkeelle tukea ja perusteluita hakivat kyselyllä johon ei edes voinut vastata hankkeeseen kielteisellä tavalla.

    Äänestä

  • "Gallupeissa lopputulos riippuu kysymysasettelusta, jolloin saadaan halutunsuuntainen lopputulos."

    Siinä on selitys sillekin, kun persujen kannatus nousi vimeisimmässä puolueiden kannatusta selvittävässä gallupissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    "Gallupeissa lopputulos riippuu kysymysasettelusta, jolloin saadaan halutunsuuntainen lopputulos."

    Aivan sama, gallupilla ei ole merkitystä, se ei valtuuta mihinkään.

    Äänestä

  • Niimpä tietysti aina jos olet eri mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    "Gallupeissa lopputulos riippuu kysymysasettelusta, jolloin saadaan halutunsuuntainen lopputulos."

    Siinä on selitys sillekin, kun persujen kannatus nousi vimeisimmässä puolueiden kannatusta selvittävässä gallupissa.

    Aivan. Vai mitä persikka?

    Äänestä

Yli 80% Suomalaisista karttaa SDP:n kommareita jo kaukaa.

Äänestä
  • Noin se aina menee ap. Vuoronperään ay-demareita jalustalle palvottavaksi nostat ja haukut alimpaan h..lvettiin..🥱🥱

    Äänestä

  • Saman verran karttaa myös persuja.

    Äänestä

  • Otahan patteri laskukoneeseesi lattari.

    Äänestä

Se mandaatti on saatu neljäksi vuodeksi. Tämä medialeikki tekee noita kyselyjään ja julkaisee niitä. Ne eivät ole kansan tahto, ne ovat vain kyselyjä. Niiden pohjalta ei mandaatti poitu tai vaihdu. Sopeudu nyt vaan siihen.

Äänestä
  • Eli hallitus käästää selkänsä kansan enemmistön äänelle? Valheilla saatu mandaatti käytetään härskisti hyväksi?

    Äänestä

  • Sinä se sopeudut vain silloin kun on persuille edullinen.

    Äänestä

Kyllä hallitus käyttää valtakirjaansa aivan niin kuin antajat ovat sen halunnut käyttävänkin. Suomen tilanteen parantamiseen, ay-liikkeellä taas on vain opposition tuki ulkoparlamentaariselle häiriköinnillä vaikuttamisyritykseen. Ei siis kovinkaan demokraattisttista, joka lisäksi perustuu valheeseen ja harhaanjohtamiseen.

Äänestä
  • Olisikohan sillä mitään merkitystä että niiden ay liikkeiden johtopaikoilta löytyy mm demarien edustajia?

    ps. Vaihda jo levyä pyhäjärven trolli kun jokaisessa viestiketjussa toistat taas tuhansia kertoja yhtä ja samaa hokemaa valheesta ja harhaanjohtamisesta..🥱🥱

    Äänestä

  • Edes kaikki hallituspuolueita äänestäneet eivät kannata hallituksen politiikkaa. Sitä tukee vain 31 prosenttia vastanneista. Perskokkarehallitus on tulossa tiensä päähän.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Edes kaikki hallituspuolueita äänestäneet eivät kannata hallituksen politiikkaa. Sitä tukee vain 31 prosenttia vastanneista. Perskokkarehallitus on tulossa tiensä päähän.

    Tuo kysely on siis missä tehty, mitä kysytty, miten vastaajat valittu ja montako heitä on ollut - tuota "kansaa" ?

    Äänestä

  • ''Kyllä hallitus käyttää valtakirjaansa aivan niin kuin antajat ovat sen halunnut käyttävänkin. ''

    Ketkä antoivat ?? Missä vaaleissa äänestettiin hallituksesta ??

    Suurin hallituspuolue perussuomalaiset vaati talouspoliittisessa ohjelmassaan vaalien alla, että työmarkkinoiden joustavuutta tulee vastaisuudessakin kehittää yleissitovien työehtosopimusten puitteissa.

    Perussuomalaiset ei ajanut vaalien alla niitä muutoksia, joita hallitus nyt edistää.
    Puolue päinvastoin linjasi työntekijäjärjestö SAK:n kyselyssä muun muassa vastustavansa lakko-oikeuden rajoittamista.

    Samassa kyselyssä perussuomalaiset varoitteli yrityskohtaisen sopimisen vaaroista ja vannoi ammattiliittoihin nojaavan luottamusmiesjärjestelmän nimiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Tuo kysely on siis missä tehty, mitä kysytty, miten vastaajat valittu ja montako heitä on ollut - tuota "kansaa" ?

    Yle teetti. Kokoomuslaisen Eero Lehden omistama Taloustutkimus teki aivan sääntöjen mukaan. Moni muu, mm. HS:n tutkimus, on päätynyt samoihin lukemiin. Kannattaisi seurata aikaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Persut olivat aivan eri puolue ennen viime eduskuntavaaleja. Nyt se on EK:n ja kokoomuksen poliittinen rakkikoira. Saa nähdä, joko seuraavien vaalien jälkeen persupuolueella on reilusti Hitlerin kasvot?

    Äänestä

  • Ay-liikkeellä on vain opposition tuki? Kuulehan selvästikin joko ajattelukyvytön tai sitten härski populisti! AY-LIIKKEELLÄ ON JÄSENTENSÄ TUKI! Ja ay-liikkeen näkemysiä näyttää kannattavan 2/3 osaa kansalaisista eli paljon on ay-liikkeellä tukea myös hallitusrivien sisältäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ay-liikkeellä on vain opposition tuki? Kuulehan selvästikin joko ajattelukyvytön tai sitten härski populisti! AY-LIIKKEELLÄ ON JÄSENTENSÄ TUKI! Ja ay-liikkeen näkemysiä näyttää kannattavan 2/3 osaa kansalaisista eli paljon on ay-liikkeellä tukea myös hallitusrivien sisältäkin.

    1093 vastauksen pohjaltako ? Älähän höpöttele.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Olisikohan sillä mitään merkitystä että niiden ay liikkeiden johtopaikoilta löytyy mm demarien edustajia?

    ps. Vaihda jo levyä pyhäjärven trolli kun jokaisessa viestiketjussa toistat taas tuhansia kertoja yhtä ja samaa hokemaa valheesta ja harhaanjohtamisesta..🥱🥱

    ”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy”

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    1093 vastauksen pohjaltako ? Älähän höpöttele.

    Se on EDUSTAVA otos. Tilastotieteilijät ovat sen määritelleet. Lisäksi USEAT kyselyt ovat tuottaneet saman tuloksen. Kansa ei hyväksy hallituksen HARJOITTAMAA politiikkaa. Vaaleissa valittiin puolueet, mutta harjoitettu politiikka on eri asia. Aikanaan tyytymättömyys näkyy myös puoluekannatuksessa. Perskokkareet tulevat ryminällä alas. Ay-ihmisiä (=työntekijöitä) on kaikissa puolueissa. Kokoomusta äänestäneet akavalaisetkin ovat kauhuissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Tilastoteide on tilastoja varten, ei siis missään mielessä totuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    ”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy”

    Voi sinua pientä hullua. Toistot jääneet . . . . .

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Se on EDUSTAVA otos. Tilastotieteilijät ovat sen määritelleet. Lisäksi USEAT kyselyt ovat tuottaneet saman tuloksen. Kansa ei hyväksy hallituksen HARJOITTAMAA politiikkaa. Vaaleissa valittiin puolueet, mutta harjoitettu politiikka on eri asia. Aikanaan tyytymättömyys näkyy myös puoluekannatuksessa. Perskokkareet tulevat ryminällä alas. Ay-ihmisiä (=työntekijöitä) on kaikissa puolueissa. Kokoomusta äänestäneet akavalaisetkin ovat kauhuissaan.

    Älä valehtele. PS:n kannatus nousi viime gallupissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Persuille kelpaavat aina vaan ne itseään miellyttävät gallupit :))))

    Jaahas ainakin viime gallupissa PS:n kannatus nousi ja SDP laski.

    Äänestä

  • Ei ole tätä halunnut.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Olisikohan sillä mitään merkitystä että niiden ay liikkeiden johtopaikoilta löytyy mm demarien edustajia?

    ps. Vaihda jo levyä pyhäjärven trolli kun jokaisessa viestiketjussa toistat taas tuhansia kertoja yhtä ja samaa hokemaa valheesta ja harhaanjohtamisesta..🥱🥱

    Sieltä löytyy joka ikisen puolueen äänestäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Edes kaikki hallituspuolueita äänestäneet eivät kannata hallituksen politiikkaa. Sitä tukee vain 31 prosenttia vastanneista. Perskokkarehallitus on tulossa tiensä päähän.

    Näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    ''Kyllä hallitus käyttää valtakirjaansa aivan niin kuin antajat ovat sen halunnut käyttävänkin. ''

    Ketkä antoivat ?? Missä vaaleissa äänestettiin hallituksesta ??

    Suurin hallituspuolue perussuomalaiset vaati talouspoliittisessa ohjelmassaan vaalien alla, että työmarkkinoiden joustavuutta tulee vastaisuudessakin kehittää yleissitovien työehtosopimusten puitteissa.

    Perussuomalaiset ei ajanut vaalien alla niitä muutoksia, joita hallitus nyt edistää.
    Puolue päinvastoin linjasi työntekijäjärjestö SAK:n kyselyssä muun muassa vastustavansa lakko-oikeuden rajoittamista.

    Samassa kyselyssä perussuomalaiset varoitteli yrityskohtaisen sopimisen vaaroista ja vannoi ammattiliittoihin nojaavan luottamusmiesjärjestelmän nimiin.

    Näin oli. Ja takit kääntyi joka asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Yle teetti. Kokoomuslaisen Eero Lehden omistama Taloustutkimus teki aivan sääntöjen mukaan. Moni muu, mm. HS:n tutkimus, on päätynyt samoihin lukemiin. Kannattaisi seurata aikaansa.

    Turha persuille on edes rautalangasta vääntää mitään. Ne on kuin uhmaikäiset. Että väitmpäs ihan huvin vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Persut olivat aivan eri puolue ennen viime eduskuntavaaleja. Nyt se on EK:n ja kokoomuksen poliittinen rakkikoira. Saa nähdä, joko seuraavien vaalien jälkeen persupuolueella on reilusti Hitlerin kasvot?

    Aika tavalla on jo.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ay-liikkeellä on vain opposition tuki? Kuulehan selvästikin joko ajattelukyvytön tai sitten härski populisti! AY-LIIKKEELLÄ ON JÄSENTENSÄ TUKI! Ja ay-liikkeen näkemysiä näyttää kannattavan 2/3 osaa kansalaisista eli paljon on ay-liikkeellä tukea myös hallitusrivien sisältäkin.

    Niin on. Ja melkoisesti kokoomuksessakin. Persuissa ei tietenkään
    .se on sanomatta selvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    ”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy”

    Sanoi ristihammas Purra. Onneksi ei ole eetterustä sekään hävinnyt että puolusti AY liittoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Se on EDUSTAVA otos. Tilastotieteilijät ovat sen määritelleet. Lisäksi USEAT kyselyt ovat tuottaneet saman tuloksen. Kansa ei hyväksy hallituksen HARJOITTAMAA politiikkaa. Vaaleissa valittiin puolueet, mutta harjoitettu politiikka on eri asia. Aikanaan tyytymättömyys näkyy myös puoluekannatuksessa. Perskokkareet tulevat ryminällä alas. Ay-ihmisiä (=työntekijöitä) on kaikissa puolueissa. Kokoomusta äänestäneet akavalaisetkin ovat kauhuissaan.

    Juuri näin.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Älä valehtele. PS:n kannatus nousi viime gallupissa.

    No gallupit on gallupeita ja riippuu keltään kysytään ja miten kysytään. Eiks niinpersu ?

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Persuille kelpaavat aina vaan ne itseään miellyttävät gallupit :))))

    Se on nähty aina. Ja kyllä nauratti. Persut täällä aina huutaa että gallupit on vääriä ,ja pieneltä ryhmältä kysytty vasemmistolaisilt ja llöpölöpö läpä läpällä. Sitten saapuu yksi persu joka tällä kertaa luotti gallupeihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Jaahas ainakin viime gallupissa PS:n kannatus nousi ja SDP laski.

    Siis ne gallupit oli oikein ,muut aina väärin. Älä viitsi naurattaa ,kun menee koko ilta nauruksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    Se on nähty aina. Ja kyllä nauratti. Persut täällä aina huutaa että gallupit on vääriä ,ja pieneltä ryhmältä kysytty vasemmistolaisilt ja llöpölöpö läpä läpällä. Sitten saapuu yksi persu joka tällä kertaa luotti gallupeihin.

    Siis vain tähän yhteen gallupiin. Kun tulee toinen tulos on gallupit aina väärin.

    Äänestä

Ei ole mandaattia käytetty väärin, vaan juuri siihen mitä ennen vaaleja kerrottiin.

Äänestä
  • Kerrottiin.....mitä ??? Varsinainen kysymys, mitä jätettiin kertomatta ??

    Suurin hallituspuolue perussuomalaiset vaati talouspoliittisessa ohjelmassaan vaalien alla, että työmarkkinoiden joustavuutta tulee vastaisuudessakin kehittää yleissitovien työehtosopimusten puitteissa.

    Perussuomalaiset ei ajanut vaalien alla niitä muutoksia, joita hallitus nyt edistää.
    Puolue päinvastoin linjasi työntekijäjärjestö SAK:n kyselyssä muun muassa vastustavansa lakko-oikeuden rajoittamista.

    Samassa kyselyssä perussuomalaiset varoitteli yrityskohtaisen sopimisen vaaroista ja vannoi ammattiliittoihin nojaavan luottamusmiesjärjestelmän nimiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Kerrottiin.....mitä ??? Varsinainen kysymys, mitä jätettiin kertomatta ??

    Linjaus oli tiedossa ja se mihin ja mitä on pakko tehdä. Noudattavat siis aivan tiedossa ollutta linjaa - ja hyvä niin. Kysely 1063 vastaajalta, ei anna mandaattia mihinkään, kenellekään. Vain vaalit. Ja eduskunnan kausi on neljä vuotta. Se siitä. Se voi päättyä vain eduskunnan epäluottamuslauseeseen, tai hallituksen omaan eroon. Nämä palstan lapsekkaat jankkaamiset, ovat siis aivan turhia.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Linjaus ei ollut tiedossa. Nyt se on ja siihen on otettu kantaa. Otos on tilastollisesti edustava. Kansa ei hyväksy harjoitettua politiikkaa. Kohta myös hallituspuolueiden kannatus tulee ryminällä alas.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Kyllä linjaus oli tiedossa. Kysely ei ole mikään kannaotto, se on vain kysely.
    Tilastollisesti varmastikin kattava, mutta ei kerro totuutta. Se kertoo vain tuosta kyselystä, kansa on siihen politiikkaan mandaatin hallitukselle myöntänyt, siis eduskunnan enemmistölle. Sitä ei kumota tuollaisella kyselyllä, ei millään kyselyllä. Hallituspuolueiden kannatus on muuten nousussa, niiden "kyselyiden" mukaan, ja enemmän nousee kun selviää ay-liikkeen levittämät valheet siitä, mitä hallitus on tekemässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Kyselyt osoittavat sen, että kansa ei hyväksy hallituksen politiikkaa. Se on fakta. Kannatuksen kehitys jää nähtäväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Kysely osoitti kyselyn tuloksen, ei sitä mitä mieltä kansa on - se on fakta.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Kyselyt osoittavat sen, että kansa ei hyväksy hallituksen politiikkaa. Se on fakta. Kannatuksen kehitys jää nähtäväksi.

    Kyselyn tuloskin perustunee sille virhelliseen ja valheelliseen kuvaan, jota oppositio ja ay-liike ovat levittäneet noista lakimuutoksista ja niiden vaikutuksista. Mutta tosiaankin tuollaiset kyselyt, eivät kumoa vaalien tulosta, eivät edes puolueiden kannatuskyselyt.

    Mutta jos tosiaankin haluat selkokielisen kuvauksen joistakin kohdista, mitä ne tosiasiasssa vaikuttavat elämäämme, katso nuo pari linkkiä.

    https://www.youtube.com/watch?v=6bQ4FnZwl6Q&t=911s
    https://www.youtube.com/watch?v=g4AvRtcj8HI

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Kyllä linjaus oli tiedossa. Kysely ei ole mikään kannaotto, se on vain kysely.
    Tilastollisesti varmastikin kattava, mutta ei kerro totuutta. Se kertoo vain tuosta kyselystä, kansa on siihen politiikkaan mandaatin hallitukselle myöntänyt, siis eduskunnan enemmistölle. Sitä ei kumota tuollaisella kyselyllä, ei millään kyselyllä. Hallituspuolueiden kannatus on muuten nousussa, niiden "kyselyiden" mukaan, ja enemmän nousee kun selviää ay-liikkeen levittämät valheet siitä, mitä hallitus on tekemässä.

    Vain persut yrittävät kumota faktat mielipiteillä :))))))

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Kyselyn tuloskin perustunee sille virhelliseen ja valheelliseen kuvaan, jota oppositio ja ay-liike ovat levittäneet noista lakimuutoksista ja niiden vaikutuksista. Mutta tosiaankin tuollaiset kyselyt, eivät kumoa vaalien tulosta, eivät edes puolueiden kannatuskyselyt.

    Mutta jos tosiaankin haluat selkokielisen kuvauksen joistakin kohdista, mitä ne tosiasiasssa vaikuttavat elämäämme, katso nuo pari linkkiä.

    https://www.youtube.com/watch?v=6bQ4FnZwl6Q&t=911s
    https://www.youtube.com/watch?v=g4AvRtcj8HI

    Kaksi persua saivartelemassa, selkokielisesti :))))

    Ainahan lakko, oli se mikä tahansa, osuu joihinkin ihmisiin. Toisiin lievästi, toisiin hieman kovemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Vain persut yrittävät kumota faktat mielipiteillä :))))))

    Ay-jyrän mielipidekkö ? Samaa tasoa ainakin kuin ay-liikkeen - eli valheellinen perustelematon väite, heitto. Eikä kestä päivänvaloa.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Kaksi persua saivartelemassa, selkokielisesti :))))

    Ainahan lakko, oli se mikä tahansa, osuu joihinkin ihmisiin. Toisiin lievästi, toisiin hieman kovemmin.

    No niin, siinähän sitä taas suurtakin viisautta, merkitys ja osoite jää vaan taas kerran mysteeriksi ;)))))))

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Linjaus ei ollut tiedossa. Nyt se on ja siihen on otettu kantaa. Otos on tilastollisesti edustava. Kansa ei hyväksy harjoitettua politiikkaa. Kohta myös hallituspuolueiden kannatus tulee ryminällä alas.

    Montako prosenttia vastaajista oli Kokoomuksen, PS:n tai demarien kannattajia. Noudattikonpuolueiden vastaajamäärät kannattien määrää, vai Kysyttiinkö enimmäkseen punavihreiden puolueiden kannattajilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    No niin, siinähän sitä taas suurtakin viisautta, merkitys ja osoite jää vaan taas kerran mysteeriksi ;)))))))

    Sinulla riittää mysteereitä :))))

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Linjaus oli tiedossa ja se mihin ja mitä on pakko tehdä. Noudattavat siis aivan tiedossa ollutta linjaa - ja hyvä niin. Kysely 1063 vastaajalta, ei anna mandaattia mihinkään, kenellekään. Vain vaalit. Ja eduskunnan kausi on neljä vuotta. Se siitä. Se voi päättyä vain eduskunnan epäluottamuslauseeseen, tai hallituksen omaan eroon. Nämä palstan lapsekkaat jankkaamiset, ovat siis aivan turhia.

    Lue viesti ''2024-02-17 14:53:27'' uudestaan. Ja, sitten vielä muutaman kerran, jos menisi perille.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Montako prosenttia vastaajista oli Kokoomuksen, PS:n tai demarien kannattajia. Noudattikonpuolueiden vastaajamäärät kannattien määrää, vai Kysyttiinkö enimmäkseen punavihreiden puolueiden kannattajilta.

    Höpö höpö. Kyselyissä noudatetaan tiukkoja tilastollisia periaatteita. Perehdy niihin ennen kuin ”avaudut” keskustelupalstoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Höpö höpö. Kyselyissä noudatetaan tiukkoja tilastollisia periaatteita. Perehdy niihin ennen kuin ”avaudut” keskustelupalstoilla.

    Mistäs sitä tietää, kun ei kyselyssä tuota mainittu.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Montako prosenttia vastaajista oli Kokoomuksen, PS:n tai demarien kannattajia. Noudattikonpuolueiden vastaajamäärät kannattien määrää, vai Kysyttiinkö enimmäkseen punavihreiden puolueiden kannattajilta.

    Mitä olisikaan persu ilman salaliittoteorioitaan......

    Äänestä

  • No ei takuulla luvattu duunaria painaa alas.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Kerrottiin.....mitä ??? Varsinainen kysymys, mitä jätettiin kertomatta ??

    Suurin hallituspuolue perussuomalaiset vaati talouspoliittisessa ohjelmassaan vaalien alla, että työmarkkinoiden joustavuutta tulee vastaisuudessakin kehittää yleissitovien työehtosopimusten puitteissa.

    Perussuomalaiset ei ajanut vaalien alla niitä muutoksia, joita hallitus nyt edistää.
    Puolue päinvastoin linjasi työntekijäjärjestö SAK:n kyselyssä muun muassa vastustavansa lakko-oikeuden rajoittamista.

    Samassa kyselyssä perussuomalaiset varoitteli yrityskohtaisen sopimisen vaaroista ja vannoi ammattiliittoihin nojaavan luottamusmiesjärjestelmän nimiin.

    Ja nämä palstapersut ei itsepäisyyttään voi myöntää näitäkään. Se kyllä kertoo hölmöydestä. Kun kaikki ,ihan kaikki löytyy dokumentteina maailman tappiin asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Linjaus oli tiedossa ja se mihin ja mitä on pakko tehdä. Noudattavat siis aivan tiedossa ollutta linjaa - ja hyvä niin. Kysely 1063 vastaajalta, ei anna mandaattia mihinkään, kenellekään. Vain vaalit. Ja eduskunnan kausi on neljä vuotta. Se siitä. Se voi päättyä vain eduskunnan epäluottamuslauseeseen, tai hallituksen omaan eroon. Nämä palstan lapsekkaat jankkaamiset, ovat siis aivan turhia.

    No mitä jankkaat.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Linjaus ei ollut tiedossa. Nyt se on ja siihen on otettu kantaa. Otos on tilastollisesti edustava. Kansa ei hyväksy harjoitettua politiikkaa. Kohta myös hallituspuolueiden kannatus tulee ryminällä alas.

    Kyllä. Koska kokoomuskin rakoilee.

    Äänestä

Persut ovat oppimatonta porukkaa. He eivät ymmärrä tilastotieteestä mitään. Urpo Leppänen olisi ymmärtänyt.

Äänestä
  • Tilasto tiede on tilastotiedettä - se ei ole ehdotonta ja ainoaa totuutta, ei lähellekään. Tilastot kertovat sen, minkä annetut, valitut tiedot osoittavat. Tilasto siis itsessään ei tee yhtään mitään, kaikki riippuu annetuista tiedoista.

    Äänestä

Tässä on hallituksen arvomaailman perusta jota se toteuttaa kuin sotilasjuntta konsanaan: BDSM (bondage, discipline, dominance, submission, sadism, masochism) sisältää valtavan kirjon erilaisia mieltymyksiä, joissa yksi osapuoli voi nauttia alistumisesta tai hallinnasta, kivusta tai sitomisesta. Tässä voi olla mukana erilaisia fetissejä ja mieltymyksiä.
Menee kuin yksi yhteen!

Äänestä

Kysyttiinkö kyselyssä kohtuuttomiin menevistä lakoissa, jossa bussi ja Posti ovat seis ja tulee satojen miljoonien menetykset.
Allekirjoita aloite poliittisten lakkojen kieltämiseksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/13148

Äänestä
  • Kyselyssä kysyttiin juuri toteutuneista lakoista. Kansa tukee lakkoja. Kansalaisaloitteesi on turha. Vain 31 prosenttia suomalaisista tukee hallituksen politiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Kyselyssä kysyttiin juuri toteutuneista lakoista. Kansa tukee lakkoja. Kansalaisaloitteesi on turha. Vain 31 prosenttia suomalaisista tukee hallituksen politiikkaa.

    Ei ole minun aloite Vastaajat eivät tajua, että valtio ei voi loputtomiin pyöriä velkarahalla. Epäilen, ettei tätä kerrota vastaajille
    https://youtu.be/gOcc5I84Mx8?si=QXySlepTlBKD98FK

    Äänestä

  • Höpö , Höpö Ei tuota allekirjoita kuin porvarihallitus ja EK.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Ei ole minun aloite Vastaajat eivät tajua, että valtio ei voi loputtomiin pyöriä velkarahalla. Epäilen, ettei tätä kerrota vastaajille
    https://youtu.be/gOcc5I84Mx8?si=QXySlepTlBKD98FK

    Hallituksen työmarkkinatoimet eivät velkaantumista vähennä. Ihmiset työllistyvät, jos on kysyntää Suomessa tai ulkomailla. Hallituksen toimet vähentävät pienituloisten ostovoimaa kotimaassa. Suurituloiset käyttävät suuret veronalennuksensa ulkomailla. Ja velka kasvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Kyllä niillä on tarkoitus saada toimeliaisuutta, työpaikkoja ja kuluja, menoja alas. Koita nyt ymmärtää, että sitä ostovoimaa ei voida ylläpitää velkarahalla. Mitkä suurituloisteen veroalennukset ?

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Ei ole minun aloite Vastaajat eivät tajua, että valtio ei voi loputtomiin pyöriä velkarahalla. Epäilen, ettei tätä kerrota vastaajille
    https://youtu.be/gOcc5I84Mx8?si=QXySlepTlBKD98FK

    Kerropas nyt sitten itse urpo, miten lakkoilun estäminen pelastaa valtiontalouden? Samaan aikaan kun Purra ja Orpo lisäävät yrityten ja rikkaiden verohemmottelua, niin siitä yrityksille kasvavasta hyödystä maksavat jatkossa entistä vähemmän veroa valtiolle. Eli lopputulos on, ettei valtio hyödy mitenkään, mutta työnantajat hyötyvät ja todellisia häviäjiä ovat kaikki palkansaajat.

    Ja olit näemmä laittanut saman märkäkorvan ja todellisen työnteon irvikuvan selittelyn, joka kävi Senaatintorillakin valehtelemassa päin palkansaajien naamoja. Perussuomalaisten jäljiltä ei ole olemassa enää mitään hyvinvointiyhteiskuntaa vaan venäläiseen yhteiskuntaan rinnastuva heitteillejättöyhteiskunta.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Kyllä poliittisten lakkojen estäminen parantaa valtion taloutta. Näillä Lakoilla on jo miljardikustannukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Kyllä niillä on tarkoitus saada toimeliaisuutta, työpaikkoja ja kuluja, menoja alas. Koita nyt ymmärtää, että sitä ostovoimaa ei voida ylläpitää velkarahalla. Mitkä suurituloisteen veroalennukset ?

    Meinaatkos, että kun työkuluja ajaa alas, niin se lisäisi toimeliaisuutta ja työntekijöiden ostovoimaa? Eihän se lihota kuin yrittäjän lompakkoa ainoastaan, koska valtaosa yrittäjistä ei maksa takuuulla yhtään sen enempää kuin on pakko ja loput eivät maksa edes sitäkään. Ei tule toimimaan tämä persun yhtälö, koska tuolainen utopia ei tue kansantalouden kasvukaavaa. Se on sillä viisiin, että koska veroja ei voi määrättömästi alentaa, niin ostovoimaakaan ei voi loputtomasti lisätä veronalennusten kautta. Siinä tapahtuu muutoin seuraava ketjureaktio:

    Palkankorotuksia vältellään -> korvataan ne tuloveroalella ostovoimaa nostamaan -> se leikataan yhteiskunnallisista palveluista -> lisää kansalaisten henkilökohtaisia menoja ja valtio köyhtyy -> yritykset tienaavat hetkellisesti enemmän, mutta alkavat lopulta menettämään asiakkaita -> tietää työttömyyttä ja konkursseja eli kiihdyttää talouden supistumista -> ja kierros alkaa alusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Kyllä poliittisten lakkojen estäminen parantaa valtion taloutta. Näillä Lakoilla on jo miljardikustannukset.

    No mistäs ne miljardikustannukset oikein johtuvat? Mikä taho alkoi leikkimään bensalla ja tulitikuilla? Se ei ollut ay-liike. Mitään miljardikustannuksia ei tule, jos työelämän asioista sovitaan neuvottelupöydissä. Niitä tulee ainoastaan hallituksen sanelupolitiikan seurauksena. Palkansaajien ei ole mikään pakko suostua oikeuksiensa polkemiseen hallituksen mielivaltaisten toimien johdosta.

    Valtio ei hyödy pennin pyörylää lakko-oikeuksien polkemisesta. Ainoastaan yrittäjät ja osinkojen kerääjät pärjäävät vaan eivät hekään loputtomiin asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Ay-liike olisi voinut hyväksyä hallituksen päätökset eikä vaatia veto-oikeutta, sek sijaan SAK marssi viime vuoden lopussa ulos palkkaneuvotteluissa.

    Tällaiset idioottimaisuudet lakot, kuten nyt haittaavat yhtesikunnan toimintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Ay-liike olisi voinut hyväksyä hallituksen päätökset eikä vaatia veto-oikeutta, sek sijaan SAK marssi viime vuoden lopussa ulos palkkaneuvotteluissa.

    ''... SAK marssi viime vuoden lopussa ulos palkkaneuvotteluissa.''

    Ei käyty:)))

    Äänestä

Suosittelen kuuntelemaan Riikka Purran puheen. Tajuaako vastaajat, että kyse on hallituksen päätöksien vastustamista ja ammattiliittojen vallasta ja veto-oikeudesta eikä työehdoista
https://youtu.be/aQ3X6Ca8GMc?si=4hMDy3Yj92t3zqSP

Äänestä

Kansaa hajotetaan. Tänne tulee DCA miehitys pitämään kansan kurissa, samoin kuin palestiinalaisten Länsirannalla Gazassa. Suomesta sotatanner.
Suomen johto on jo sota psykoosissa.

Äänestä
  • Samanlailla toimintaan kun Rytin kauttakulkusopimus.

    Äänestä

”Kun hallintokoneisto paisuu, se muodostaa yhteiskuntaluokan. Se ei enää palvele kansaa, eikä siihen pyrikään.Virkakoneisto elää omaa elämäänsä ja kansan on palveltava sitä”.

Äänestä

SDP sai Sotenkin ihan sekaisin ja teki vielä päälle 1,3 miljardin laskuvirheen. SDP kanssa ei lähde hallitusvastuuseen enään mikään puolue. Työmarkkinoita uudistetaan, että voidaan työllistää työntekijöitä enemmän. Vasemmiston täydet pösilöt ei käsitä tätä ei sitten millään vaan haluat tehdä miljardien virheitä jatkossakin. Velan korkomenot yli 3 miljardia. Lainoja pitäisi lyhentää 500miljoonaa joka vuosi, että päästäsi velkahelvetistä pois. Tuloja pitää olla valtiontaloudessa emmekä voi enään elää keksimällä menoja kilpaa. Kansanedustajista jotkut jopa huutanut ei makseta velkoja siis tuhlataan ja tehdään konkurssi.

Äänestä
  • Se meni Ukrainaan eikä riittänyt.
    Ellet homoile se on turvallisuu uhka.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Se meni Ukrainaan eikä riittänyt.
    Ellet homoile se on turvallisuu uhka.

    1,3 miljardin laskuvirheen

    Äänestä

  • Kepun maakuntahallinto sen pilasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    1,3 miljardin laskuvirheen

    Soten rahoituksesta puuttu 1,3 miljardia. No mitä tuosta sehän pikkusumma otetaan lisää velkaa ja maksetaan jos jaksetaan. Otetaan sosiaalituista pois tuo 1,3 miljardia ja paikataan sillä Soteen demareilla tullutta laskuvirhettä.

    Äänestä

Verosuunnittelusta kukaan ei puhu mitään se on, se on veronkierto teollisuutta, siis kansan kusetusta. Rosvo teollisuutta. Luottamus on anuksessa.

Äänestä

SAK tilaama kysely ei ole kuin yksi niiden medialla manipulointia ja propagandaa. Lopullinen ratkaisu tehdään vaaleissa, kuitenkin hallituksen suurimpien puolueiden kannatus on noussut.En usko SAK Hs ja Ylen juttuja. Ne yrittävät laillisen hallituksen kaatamista katsotaan miten demareiden välikysymyksen käy, keskusta ei sanonut lähtevänsä siihen. Kansalaisaloite on poliittisten lakkojen kietämisestä saanut 28300 kannattajaa
alkanut 19.1.2024. Punavihreä vähemmistö ei myönnä tappiotaan, tekee mitä tahansa päästäkseen valtaan. Maassa on laillinen hallitus.

Äänestä
  • Maassa on fasistinen hallitus.

    Äänestä

<<Hallituksen työmarkkinatoimet eivät velkaantumista vähennä. Ihmiset työllistyvät, jos on kysyntää Suomessa tai ulkomailla. Hallituksen toimet vähentävät pienituloisten ostovoimaa kotimaassa. Suurituloiset käyttävät suuret veronalennuksensa ulkomailla. Ja velka kasvaa>>

Suomessa parempituloisetkäyttävät ensisijassa asuntolainaan maksuun, toisijaisesti sijoittamiseen. Nykyisin enimmäkseen rahastojen kautta ulkomaille.

Eli hyvätuloisten lisäraha ei keskiluokasta ylöspäin vaikuta kotimarkkinoihin sitä eikä tätä.

Äänestä

Varakas oikeisto, hallitus ja EK unohtivat, että he tarvitsevat työtekijöitä säilyttääkseen asemansa.
Rikkaitten itsevarmuus ja ylimielisyys teki heille tepposet.

Äänestä

Hallitus ajaa uutta maailmanjärjestystä, Suomesta tehdään uusi Gaza. Sotilaat valvoo ja tehdään tarkastus pisteitä joka puolelle. Työläisistä tehdään muttereita, käytetään kun tarvitaan. Johan kapitalismi toimii!

Äänestä

Jokainen jolla ymmärrystä on ,on lakkojen puolella. Niin on satunnaiset haastatellut kulkijatkin.

Äänestä

Toivottavasti heti.

Äänestä

EK ja hallitus ajaa tätä arvomaailmaa.
BDSM (bondage, discipline, dominance, submission, sadism, masochism) sisältää valtavan kirjon erilaisia mieltymyksiä, joissa yksi osapuoli voi nauttia alistumisesta tai hallinnasta, kivusta tai sitomisesta. Tässä voi olla mukana erilaisia fetissejä ja mieltymyksiä.

LGBT+-yhteisön, korostaa normatiivisuuden purkamista ja haastamaan perinteisiä näkemyksiä seksuaalisuudesta ja sukupuolesta ja ylistämään perversioita.

Kaikki menee yksi yhteen: Yksi osapuoli voi nauttia alistamisesta tai hallinnasta, kivusta tai sitomisesta.

Äänestä

Hallitus ajaa stalinistista suunnitelmataloutta diktatuurisen malliin, edunsaajat on eliitti kommunistit. Näin käsitteet muuttuu mutta toiminta pysyy samana. Kuten Augusto Pinochet jutta Chilessä.

Äänestä
  • Stalin=Sdp=cccp.

    Äänestä

Olisi pitänyt kysyä poliittisista lakoista, väärin kysytty, väärät tulokset.

Äänestä
  • Höpö höpö. Kysyttiin kyllä poliittisista lakoista.

    Äänestä

Hallitus syyttää edellistä hallitusta ja niin täälläkin joku kirjoittaa. Puhutaan sotesta.

Miksi nykyinen hallitus ei oikaise havaitsemiaan sotevirheitä vaan keskittyy palkansaajan aseman heikentämiseen?

Edellinen hallitus ei parantanut palkansaajan saajan asemaa.

Logiikka?

Äänestä
  • Edellisen hallituksen aikana oli normaalit palkkaneuvottelut työnantajan ja
    työntekijöitten edustajien kesken. Niin se kuuluu ollakin.
    Hallitukseen vedottiin, mutta pääministeri Marin totesi, ettei palkkaneuvottelut
    kuulu hallitukselle.
    Ei palkat kuulu hallitukselle, joka nyt yrittää väkisin ajaa l a k i i n
    palkkaehtojakin koskevia asioita.

    Äänestä

Hymy hyytyy vielä.

Äänestä

Fake News! Fake News!

Äänestä

Kokoomus ja PS ovat niin ahneita, että ne näyttäisivät olemaan valmiita vaikka
myymään isänmaansa kunhan vain rikkaat rikastuisivat lisää.

Äänestä

Hökämies selittelee, että taloustilanne vaatii "uudistuksia" eli palkansaajan
aseman heikennyksiä. Kokoomus ja EK siis uskovat, että työntekijöitten
halveksiminen ja orjuuttaminen jotenkin parantaisi asioita ?!?

Eiköhän nyt pikemminkin kannattaisi kohdella työntekijöitä hyvin ?
Rikkaat unohtavat, että tarvitsevat välttämättä työntekijöitä säilyttääkseen
asemansa.

Äänestä

Käsky on käynyt ylempää rapakon takaa, ja valmistautukaa sotaan. - automaattiaseita on jo reserviläiset hankkineet. DCA -sopimus saa valvojat pitämään kuria kaduille.

Kaivannaiset on jo vallattu ulkomaille, ja halpatyövoima riistää loput mitä riistettävää on.

Työmies maksaa valtion velat. Velkavankeus on pallo jalassa.

Meillä on jo Afrikkalainen hallintomalli. Afrikkalaiset tulee kuin kotiansa, kohta he muttaa ojasta allikkoon.

On niin hienot suunnitelmat!

Äänestä

Hallitus lupaa työtä, mutta ei toimeentuloa.
Voi jumalauta! On siinä lerppa!

Äänestä

Ei oo sitä työtäkään. Työttömiä on 350000, mutta työpaikkoja 35000 ?
Wolt-kuskeiksi ?

Äänestä
  • Siksi työelämän muutokset ovat välttämättömiä, että helpottuu ja nopeutuu tarvittaessa työvoiman palkkaaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    Siksi työelämän muutokset ovat välttämättömiä, että helpottuu ja nopeutuu tarvittaessa työvoiman palkkaaminen.

    Persut kulkevat vakaasti valheiden tiellä. Puntti ei tutise kun persut siirtyvät askel kerrallaan vaalipetoksesta toiseen.....

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    Siksi työelämän muutokset ovat välttämättömiä, että helpottuu ja nopeutuu tarvittaessa työvoiman palkkaaminen.

    Onko alipalkatuista wolt-kuskeista kovakin pula ?

    Äänestä

Suomen kansa on laiskaa lusmu porukkaa. Tuet pois ja Suomi lähtee nousuun. Kalliissa vaatteissa juhlitaan baareissa. Rikkaat maksavat kaikki verot.

Äänestä
  • Perskokkareet ovat moukkia.

    Äänestä

  • Anonyymi00202 kirjoitti:

    Perskokkareet ovat moukkia.

    Eiköhän tuollainen palstatoimintasi täytä moukkamaisuuden ja öykkäröinnin määreet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomalaisista 63 prosenttia kertoi olevansa tyytymättömiä tai erittäin tyytymättömiä hallituksen toimintaan työmarkkinoiden uudistamisessa. Tyytyväisiä oli 31 prosenttia.

Selvä enemmistö hyväksyy lakot.

Seuraavissa vaaleissa oppositio saa valtakirjan ja tekee tarvittavat lainsäädännölliset uudistukset ja peruutukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu