Käsite on hyvin tunnettu suomalaisessa politiikassa.
Tällä palstalla näitä muutamia yliaktiivisia, ja sanoisin myös ylimielisiä, vaikuttaa kirjoittelevan hieman lapsellisenkin ja naivin näkyvästi ja korostetusti. Mitään perinteisen kriteerin täyttäviä "tiltuja", viittaan aktiiviseen ammatikseen propagandaa välittäviin "Aino Kallioihin", he eivät ole. Rajanveto näissä määritelmissä on tietenkin aina veteen piirretty viiva, eli selkeää erottelua yksittäisten kirjoitusten laatijoiden välillä on mahdotonta suorittaa, sillä sekaan mahtuu monenkirjavaa motiivia ja myös huvikseen hämmentäjiä on seassa.
Monien kirjoitusten taustalta, siis joko kirjoittajan tiedostaen tai tiedostamatta, löytyy kuitenkin usein oikeiden "tiltu" -kirjoittajien ehkä moneen kertaan väänneltyjä ja eri kielestä käänneltyjä lähdetekstejä, jotka sopivat ns. hyödyllisten idioottien agendaan.
Summa summarum:
Suomalainen ns."hyödylliinen idiootti" ei ole oikea ns. "tiltu".
Käsite tiltu on kärsinyt armottoman inflaation tällä palstalla ja menettänyt jo lähes merkityksensä. Kuka tahansa voi joutua nimityksen kohteeksi täysin tahtomattaan ja täysin syyttä, sillä sitä käytetään aivan kuten lapset haukkuessaan jotakin homoksi.
Ps. kaikkihan tiedämme, ettei "Nato tiltuja" ole olemassa, vaikka joku sitkeästi mielikuvituksessaan sellaisista kirjoittaa. Tiltu -käsitteellä on aivan oma luonteenpiirteensä, ja sen ainutlaatuiset juuret löytyy itänaapurimme valehtelevasta sota-ajan propagandasta.
Ns. hyödylliset idiootit
74
533
Vastaukset
- Anonyymi
Monet hyödylliset vaikuttaa olevan hyvin alttiita erilaisille salaliittoteorioille.
- Anonyymi
Niin. Jos rys................sä voittaa Ukrainan niin sitten hyökkääpi seuraavaksi Nato-suomeen?
Voi vittu tuohan oli salaliittoteoria... KÄÄÄÄK! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin. Jos rys................sä voittaa Ukrainan niin sitten hyökkääpi seuraavaksi Nato-suomeen?
Voi vittu tuohan oli salaliittoteoria... KÄÄÄÄK!Yksi puhelinsoitto Bätmänniltä ja Nato-suomi liitetään Venäjään takaisin.
- Anonyymi
Maalaisilla on aikaa puhua sekavia. Koska ovat sekavia. Koska panevat lehmiä ja kokkelia on joka mättään alla.
- Anonyymi
Tiedätkö mitä on maalaisjärki, kommentistasi päätellen et.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedätkö mitä on maalaisjärki, kommentistasi päätellen et.
Myös hyödyllisillä on puutteellinen maalaisjärki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös hyödyllisillä on puutteellinen maalaisjärki.
Järjen hyödyllisestä käytöstä voi saada vihjeitä, kun katselee tilastoja, jotka kertovat, että missä elää elämäänsä tyytyväiset ihmiset.
- Anonyymi
Maalaisjärki on pragmaattista. Joka ei ole asunut maalla ei hoksaa sen käytännöllisyyttä. Samoin maalla asuvat eivät ymmärrä kaupungissa asuneiden yksioikoisuutta.
- Anonyymi
Hienoa Jani-Petteri.
Vain 30 vuotta ala-astetta ja osaat jo melkein panna sanoja peräkkäin, muttet vielä oikein järkevällä tavalla. Maalaisjärki puuttuu?
- Anonyymi
Suomi on USA:n hyödyllinen idiootti.
- Anonyymi
Suomalaiset 🇫🇮 ymmärsivät liittoutua idän pahan valtakuntaa vastaa. Sotahullun putlerin diktatuuri ei pääse koskaan Suomeen 🇫🇮
- Anonyymi
Ammattilaisia vai harrastelijoita tiltuja vai Nato Tiltuja. Ei kai sillä väliä.
NAto Tiltut pyrkivät JUUDASTELEMAAN ja kieltämään Tiltuutensa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Yrittämällä kiistää Nato Tiltuutenne todistatte olevanne Naton LUOPIO Tiltuja.- Anonyymi
Tiedätkö, 90 % suomalaisista on noita sinun "Nato Tiltuja" ?
Turhaan viljelet väärää mielikuvaa, ei 90 % kansasta voi olla luopioita. - Anonyymi
Aikooko vähälahjainen Tiltu nyt munata itsensä monellakin tekstillä tänään 😁
Täytyy olla melkoisen Uuno Tiltuksikin kun suomalaisessa somessa lapsellisilla teksteillään käy haukkumaan yli 90 % Suomen kansasta jotka kannattavat natoa ja ovat valmiita suojelemaan suomalaista länsimaalaista kulttuuria Tiltun edustamaa itäisen dikatuurin valloitushaluja ja suomalaisille vierasta vastenmielistä kulttuuria ja rikollisuutta vastaan .
Jo 1939 -1944 meidän kulttuurin ja länsimaisen elämän tavan puolustajat laittoivat maanpetturit ja sen ajan tiltut kuriin eiköhän se tapahdu tarvittaessa nyt myös joten paina vaan ryssän hyödyllinen idiootti karvalakkia syvemmälle jos tarve tulee oveesi kyllä koputetaan 😁👍😉 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedätkö, 90 % suomalaisista on noita sinun "Nato Tiltuja" ?
Turhaan viljelet väärää mielikuvaa, ei 90 % kansasta voi olla luopioita.Niin siis 90% OMASTA päästä mutta arvatenkin alapäästäsi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedätkö, 90 % suomalaisista on noita sinun "Nato Tiltuja" ?
Turhaan viljelet väärää mielikuvaa, ei 90 % kansasta voi olla luopioita.Harhaan johdettuja suomalaisia on paljon, hyväksyvät asemansa USA:n ja EU:n narrattavina juoksupoikina
- Anonyymi
Mielestäni "oikea tiltu" kirjoittaa tietoisesti vääristeltyä tietoa Venäjän propagandan mukaisesti rahallista tai muuta etuutta nauttien tai painostuksen alla.
Ei näistä palstan sekalaisista ränkyttäjistä kovin montaa sellaista löydy, suurin osa toistaa ja jankuttaa "ammattitiltujen" luomia mielikuvia.
Ei tuota hyödyllisten joukkoa voi tiltuiksi nimittää.- Anonyymi
Juu täysin amatöörien puuhastelua tekstit aiheuttavat lapsellisuudessaan enemmän venäjä vastaisuutta kuin mitään muuta että en oikein edes ymmärrä mikä näiden vähämielisten tekstien ja Suomen yhteinäisen kansan ylettömän haukkumisen syy on koska ei nämä tekstit ainuttakaan venäjämieliseksi tee päin vastoin lietsoo ryssävihaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu täysin amatöörien puuhastelua tekstit aiheuttavat lapsellisuudessaan enemmän venäjä vastaisuutta kuin mitään muuta että en oikein edes ymmärrä mikä näiden vähämielisten tekstien ja Suomen yhteinäisen kansan ylettömän haukkumisen syy on koska ei nämä tekstit ainuttakaan venäjämieliseksi tee päin vastoin lietsoo ryssävihaa.
... outoa sakkia ovat
- Anonyymi
SUOMALAISISTA PUTINISTEISTA
"(Tuomari) Nurmio näkee (Atte) Blomin nykyisissä Ukraina-vastaisissa mielipiteissä taustalla jämähtämisen tiettyyn poliittiseen ajatteluun.
Osa kommunisteista ja muista vassareista jatkoi Venäjän hehkuttamista, vaikka Neuvostoliitto oli kaatunut ja tilalle oli tullut riistokapitalistinen oligarkia. Venäjä-myönteisyys on juuttunut takaraivoon heillä.
Nurmion mukaan Blom kuuluu 1960-luvulla aktivoituneeseen kulttuurivasemmistolaiseen ryhmittymään, jonka taiteellinen ura on rakentunut poliittisen ideologian varaan.
Heidän elämäntyönsä romahtaisi, jos he joutuisivat muuttamaan kantansa. He pysyvät mieluummin hyvien tarkoitusten liturgiassa, jonka ottivat aikoinaan tosissaan"
YLE - Anonyymi
Stallarilla on hirttänyt päälle
https://www.verkkouutiset.fi/a/yle-suomi-rockin-isahahmon-venaja-kannanotot-jarkyttavat/#d98a40ca - Anonyymi
Sanoisin että ajankohtaisin esimerkki näistä venäjälle hyödyllisistä idiooteista ovat ne poliitikot jotka vastustavat uutta rajaturvallisuuslakia. Eli siis kotimainen (ääri)vasemmisto ja vihreät. Tosin osa heistä on kyllä ihan puhdasverisiä putinisteja.
- Anonyymi
Turvallisuuden nimissä Nato-suomessa puuhastellaan kaikenlaista sio-paskaa, aivan kuin GASA:ssa.
Katsokaa tuota siviilien joukkotuhontaa!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turvallisuuden nimissä Nato-suomessa puuhastellaan kaikenlaista sio-paskaa, aivan kuin GASA:ssa.
Katsokaa tuota siviilien joukkotuhontaa!!!No mutta Pietarissakin on herätty kommentoimaan omalla omituisella tavallaan. Mitäs sinne Nevanlinnaan kuuluu?
- Anonyymi
Ette te mitään turvallisuuslakia tarvitse. Rajakoulun käyneet kertaajat olivat melkein kaikki sitoutuneet nopean toiminnan komennuksiin. Ja innokkaina kuvailivat kuinka spreijaavat ja pamputtavat tulijoita.
- Anonyymi
Tiltu tuottaa propagandaa, ja kyllä Nato Tiltukin tekee sitä samaa esim. suoltamalla Ukrainan sodasta selviä valeita päivästä toiseen.
- Anonyymi
Ja mikä "tiltu" on yleisessä suojeluksessa lähi-idässä. Ei halaistua sanaa, että toimii väärin ja tekee kansanmurhaa.
- Anonyymi
No kaikkihan varmaankin tiedämme, ettei "Nato tiltuja" ole olemassa. Ne on oikeesti kaikki Nato-HOMOJA!
- Anonyymi
Ehkä se parta vielä joskus kasvaa varhaisteinillekin 😂😂😂.
- Anonyymi
” Ne on oikeesti kaikki Nato-HOMOJA!”
Etniselle venäläiselle homppeli-Tiltulle maistuu, ihme kyllä, muiden syyttely! Ja näköjään hän kokee oman olotilansa pahimmaksi mahdolliseksi?🤡🤡🤡🤡 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Ne on oikeesti kaikki Nato-HOMOJA!”
Etniselle venäläiselle homppeli-Tiltulle maistuu, ihme kyllä, muiden syyttely! Ja näköjään hän kokee oman olotilansa pahimmaksi mahdolliseksi?🤡🤡🤡🤡Lapsi se vielä on. Teksteistä huomaa että yrittää niin olla isoa poikaa,
- Anonyymi
Aloittaja on varsin oikeassa, kuta vähemmän tietää, sitä enemmän luulee.
- Anonyymi
Tuskin täällä montaa tiltua vaan trolleja jotka esiintyvät milloin minäkin ja tarkoituksena on vain sotkea palstoja ja ärsyttää muita.
Ne saa niistä kiksejä ja ties mitä kaikkea, sus siunatkoon ;)- Anonyymi
No mitä kaikkee ... Fyrkkaa Natolta?
- Anonyymi
Koska sellainen on yksinkertaisesti parasta huvia kun hörhöt inttää keskenään :) Minä ainakin esiinnyn täällä välillä Natottajana, välillä putinistina ja vaikka minä ja ihan vaan sen takia että saan täällä porukan riitelemään, ja hyvin kyllä uppoaa kaikki paskaväitteet kohoineen koukkuineen :) Porukka peukuttaa kommentteja ihan sama vaikka mitä älytöntä laittaisi.
- Anonyymi
Miksiköhän nää Putkiloisen ja tovereitten homma päätyy aina poliisiasiaksi?
- Anonyymi
Olisko nämä ränkyttäjät noita "tiltuloisia". Siis vähä niinku sinnepäin tiltuja, mutta ei oikeita ? tai toisaalta oikeiden tiltujen loisia, eli heistä riippuvaisia kommenteissaan ?
- Anonyymi
Sitä voit taas vaan arvailla taas, mutta eiköhän ne oo niitä samoja kuin Tarkkispoika ja pikkuryssäkin, niitä siun pääs sisäisiä ongelmia. 😁
- Anonyymi
Tiltut eivät välttämättä enää pysty aukaisemaan kaikkia linkkejä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010522483.html- Anonyymi
Ja Ålantiinkin mennäkseen Tiltut tarvitsevat tulevaisuudessa viisumin. Sen voitte anoa Venäjän konsulaatista. Åland on näin ulkoistanut viisumipalvelunsa.
- Anonyymi
Ei kaikkia linkkejä kannata kuulemma avatakaan. :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kaikkia linkkejä kannata kuulemma avatakaan. :)
Eikö linkki aukene siellä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Ålantiinkin mennäkseen Tiltut tarvitsevat tulevaisuudessa viisumin. Sen voitte anoa Venäjän konsulaatista. Åland on näin ulkoistanut viisumipalvelunsa.
Joo ihan ok.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ihan ok.
Tosin Åland on Suomen maakunta, mitä tyhmä Tarkkispoika ei vaan opi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosin Åland on Suomen maakunta, mitä tyhmä Tarkkispoika ei vaan opi!
No opeta sitä. Sun päässähän se asuu Tarkkispoika. Henkes tuotos.
Sillä aikaa Ålannissa - Naton ulkopuolella:
Rauha vallitsee ja kukaan ei pelkää mitään.
- Anonyymi
"No opeta sitä"
Täytyy ymmärtää, ettei hyödyllistä idioottia voi opettaa.- Anonyymi
No koska sinä Nato Tiltu olet Tarkkispojan isäntä ja Tarkkispoika on sinun pienenpieni symbionttisi, niin jatkakaa toki eloanne edelleen SYMBIOOSISSA.
Vai onko se Naton tapauksessa SYMBI-SOOSI, eli elelkää SYMBISOSEESSA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No koska sinä Nato Tiltu olet Tarkkispojan isäntä ja Tarkkispoika on sinun pienenpieni symbionttisi, niin jatkakaa toki eloanne edelleen SYMBIOOSISSA.
Vai onko se Naton tapauksessa SYMBI-SOOSI, eli elelkää SYMBISOSEESSA.Osaatko kuvitella millaisen vaikutelman kommenttisi sinusta antaa ?
- Anonyymi
jos raja vuotaa, niin kehitysmaiden vankiloita tyhjennetään Suomeen kela lomille.
Se on kymmenien miljardien lasku veronmaksajille.
Ja rahasta ei puhu kukaan, miksi ? - Kuluista ei puhuta !!
Rikkaisen sotaa, Us - venäjä sotaa on Suomi tukenut kohta 5 miljardila !!
Verorasitus kasvaa, kasvaa..- Anonyymi
Jos sinulla ei ole rahaa, niin turhaan täällä valitat.
"Rikkaisen sotaa, Us - venäjä sotaa on Suomi tukenut kohta 5 miljardila !!
Verorasitus kasvaa, kasvaa.."
USA ei sodi Venäjää vastaan. mutta Venäjä on rikollisesti hyökännyt Ukrainaan ja Suomi tukee Ukrainaa, koska jos Venäjä voittaisi Ukrainassa, se ei pysähtyisi sinne. Ja se vasta kalliiksi Suomellekin tulisi.- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
"Rikkaisen sotaa, Us - venäjä sotaa on Suomi tukenut kohta 5 miljardila !!
Verorasitus kasvaa, kasvaa.."
USA ei sodi Venäjää vastaan. mutta Venäjä on rikollisesti hyökännyt Ukrainaan ja Suomi tukee Ukrainaa, koska jos Venäjä voittaisi Ukrainassa, se ei pysähtyisi sinne. Ja se vasta kalliiksi Suomellekin tulisi.Bugatti-autonvalmistajan työntekijän uskotaan paljastaneen, että Vladimir Zelenskyin vaimo, Olena, osti äskettäin matkallaan Ranskassa peräti 4,5 miljoonaa euroa maksavan Bugatti Tourbillon urheiluauton, joka jälleen viittaa Ukrainan korkeimman johdon massiiviseen korruptioon, samalla kun ukrainalaiset tapatetaan lännen taistellessa viimeiseen mieheen ja naiseen Venäjän heikentämiseksi.
Anonyymi kirjoitti:
Bugatti-autonvalmistajan työntekijän uskotaan paljastaneen, että Vladimir Zelenskyin vaimo, Olena, osti äskettäin matkallaan Ranskassa peräti 4,5 miljoonaa euroa maksavan Bugatti Tourbillon urheiluauton, joka jälleen viittaa Ukrainan korkeimman johdon massiiviseen korruptioon, samalla kun ukrainalaiset tapatetaan lännen taistellessa viimeiseen mieheen ja naiseen Venäjän heikentämiseksi.
Bugatti itse kiistää tiedon kaupasta ja kertoo nostavansa rikossyytteen tuon valheen levittämisestä. Teitä tiltuja on Venäjän niin helppo pyörittää valheillaan.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Bugatti itse kiistää tiedon kaupasta ja kertoo nostavansa rikossyytteen tuon valheen levittämisestä. Teitä tiltuja on Venäjän niin helppo pyörittää valheillaan.
ZelensKYYlä jäi kiinni korruptiosta. :D
Anonyymi kirjoitti:
ZelensKYYlä jäi kiinni korruptiosta. :D
Tiltu itse jäi kiinni Venäjän valheiden levittämisestä. Jälleen.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Tiltu itse jäi kiinni Venäjän valheiden levittämisestä. Jälleen.
Oletko uskottava?
Juttusi ovat KAIKKI osoittautuneet valheiksi vuosien aikana. Anonyymi kirjoitti:
Oletko uskottava?
Juttusi ovat KAIKKI osoittautuneet valheiksi vuosien aikana.Haha. Tiltu, joka yrittää täällä valehdella jopa, ettei Venäjä lainkaan olekaan hyökännyt Ukrainaan, yrittää syyttää muita valehtelijoiksi.
- Anonyymi
Venäjä on suurin pinta-alaltaan, mutta silti enemmän tarvitaan; "venäjällä ei ole rajoja", sanovat .
Siksi NATO ja idiootteja on hyödyllisiä ja hyödyttömiä. - Anonyymi
Presidentti Risto Ryti: ”Heti kesäkuun 22 päivän aamulla ryhtyivät venäläiset sotavoimat hyökkäyksiin Suomen alueelle pommittaen ja tulittaen puhtaasti suomalaisia kohteita. Klo 6.05 aamulla sanottuna päivänä venäläiset ilmavoimat pommittivat panssarilaivojamme Sottungan luona; klo 6.15 venäläiset ilmavoimat pommittivat Alskärin linnaketta Turun saaristossa; klo 6.45 venäläiset ilmavoimat pommittivat suomalaisia kuljetusaluksia Korppoon luona ja klo 7.55 venäläinen tykistö avasi tulen Hangon vuokra-alueelta ampuen Porsöhön, Storholmaan ja mantereelle. Samana päivänä avattiin Hirsilammen luona, noin 14 km Imatran itäpuolella, Neuvostoliiton alueelta tuli suomalaisia rajavartioita kohden ja Pummangista Petsamossa ammuttiin useita kymmeniä tykinlaukauksia erästä merellä kulkenutta suomalaista laivaa kohti. Näiden puolueettomuudenloukkausten johdosta ulkoministeri Witting kesäkuun 22 p:nä esitti Neuvostoliiton lähettiläälle ministeri Orloville vastalauseen pyytäen selitystä. Ministeri Orlov lupasi kääntyä hallituksen puoleen, mutta pyydettyä selitystä ei milloinkaan saatu.”
- Anonyymi
Se nyt vaan toimii niin, että kun korruptio ja PETOS on kuitilla todistettu, niin nälässä ja kurjuudessa elävä Ukrainan kansa suuttuu entistä enemmän Ukrainan korruptoituneelle juutalaiishallinnolle ja lyhtypylväs odottaa sekä Volodomyyrä Zelenskyytä, että "Bugatti" vaimoaan.
- Anonyymi
Jaa että tällä kertaa "juutalaishallinto", eikös se yleensä ole natsihallinto. Yrittäkää nyt trolliloiset saada valehteluunne jonkinlaista järkeä.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799