Aleksei Navalnyi ei edes kuulunut vankilaan.

Putinilla ei ollut pidätykseen kuin tekosyitä.

Valtio on silloin pahasti viallinen kun sillä on vankiloissa poliittisia vankeja!
Venäjä on!
20264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kyllä.

Äänestä

Putin on vastuussa Navalnyin kuolemasta.
On aivan sama mitä sekavat tutkimukset vielä väittää, tuo tosiasia ei niistä muutu.

Äänestä

Lännen tarina, että murhaaja oli Putin, ei ole uskottava. Siitä puuttuu järki, aivan kuten Nord Stream-II:n räjäytykseltä, että sen teki Venäjä. Näin siitäkin huolimatta, että sen kertovat median ”asiantuntijat” ja UPI:n ”tutkijat”, joiden tehtävä on tuottaa fakta-tietoa valtiojohtomme päätöksenteon tueksi.

Äänestä
  • He kaikki tietävät valehtelevansa, myös fiksuimmat meistä. Nämä tarinat on tarkoitettu massoille. Vaihtoehdot ovat: Zelenskyi ja/ tai länsi murhasivat Alexei Navalnyin, hän teki itsemurhan tai kuoli sairauskohtaukseen. Itsemurhaan viittaa hänen jättämänsä viesti maanpaossa elävälle vaimolleen.

    Väitteelleni ei ole todisteita, mutta ei ole sillekään, että Putin teki sen. Minun väitteelleni on looginen motiivi, median ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    He kaikki tietävät valehtelevansa, myös fiksuimmat meistä. Nämä tarinat on tarkoitettu massoille. Vaihtoehdot ovat: Zelenskyi ja/ tai länsi murhasivat Alexei Navalnyin, hän teki itsemurhan tai kuoli sairauskohtaukseen. Itsemurhaan viittaa hänen jättämänsä viesti maanpaossa elävälle vaimolleen.

    Väitteelleni ei ole todisteita, mutta ei ole sillekään, että Putin teki sen. Minun väitteelleni on looginen motiivi, median ei.

    Lännelle ja Ukrainalle Navalnyi kuoli oikeaan aikaan, juuri ennen Munchenin turvallisuuskokousta. Siellä varmistettiin ase- ja tukipaketit Ukrainalle ja 13. pakotepaketti Venäjälle. Niille tarvittiin yhtenäinen EU ja kansalaisten hyväksyntä tuleville uhrauksille. Zelenskyille se oli viimeinen oljenkorsi voittaa aikaa välttää täystuho. Navalnyin kuolema oli saavutusten hinta.

    Venäjälle Navalnyin kuolemasta ei ollut mitään hyötyä. Navalny oli jo vankilassa ja hänen järjestönsä suosio oli hiipumassa. Venäjälle Navalnyin kuolema merkitsee eskalaatiota, aseita ja tukea viholliselle, levottomuutta kotirintamalla ja 13. EU:n pakotepakettia. Shakkimestareiden maa ei pelaa näin tyhmästi. Ne olivat vastustajan siirtoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Munchenissä tuleva presidenttimme kiteytti lännen saavutukset:

    ”Putin luuli valtaavansa Kiovan kolmessa päivässä. Olemme onnistuneet jatkamaan sotaa jo yli kaksi vuotta”, Alexander Stubb sanoi.

    Palstan natohuoran lempilausahdus....stubilo on jo todettu yksinkertaiseksi tyypiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tuo ”onnistuminen” on maksanut jo puolen miljoonan ukrainalaissotilaan hengen. Lisää tätä menestystä on tulossa, kun Ukrainan armeija näyttää luhistuvan lännen avusta huolimatta.

    Ilman tätä lännen ylimielistä asennetta Ukrainan sota ei olisi koskaan syttynyt, mutta monta kertaa loppunut. Lännen pyrkimys hegemoniaan ja Naton laajeneminen ovat tämänkin tragedian juoni. Tässä teatterissa valtiojohtomme asemoi Suomen huonoimmalla mahdollisella tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Venäjä tietää, että Suomi on ryssävihassaan valmis tarjoamaan auliisti apua ja alueensa USA-Naton hyökkäykselle. Seikka, joka on ollut perimmäinen syy sekä talvisodan, että jatkosodan syttymiselle. Sotien jälkeen Venäjä (NL) saattoi luottaa, ettei Suomen aluetta käytetä hyökkäykseen sitä vastaan. Se takasi rauhan. Nyt se sodan syttyessä eliminoi Suomen ensimmäisten joukossa. Ohjukset ovat valmiina. Nato- ja DCA-sopimus ovat viimeinen naula Suomen arkkuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Venäjän armeija murskaa varmasti Suomen armeijan, niin kuin väkiluvultaan 9 kertaa suuremman Ukrainankin. Natosta on turha odottaa sotilaita apuun. Jos niitä tulisi, saisimme vielä ydinaseetkin niskaamme. Venäjä on tehnyt selväksi, että jos kollektiivinen länsi hyökkää Venäjää vastaan, se käyttää ydinaseita. Meille Venäjän uhkausta vähätellään propagandana, mutta niin tehtiin silloinkin, kun se varoitti Ukrainan ”liittämisestä” Natoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Viestit tulee peräjälkeen minuutin välein.

    Onko teillä joku tiivis läheinen putleristien runkkurinki vai yksikseskös yskiskelet pietarin trollituubaa?

    Äänestä

Aleksei Navalnyi ei edes kuulunut vankilaan.

Sama Suomen vankiloissa. Niisää ljuu vain väärin tuomittuja ja syyttömiä. :)

Äänestä

"Aleksei Navalnyi ei edes kuulunut vankilaan. Putinilla ei ollut pidätykseen kuin tekosyitä."

Putin ei osallistunut Navalnyin oikeudenkäyntiin ei edes todistajana. 😁

Äänestä

"Valtio on silloin pahasti viallinen kun sillä on vankiloissa poliittisia vankeja!
Venäjä on!"

Niin on Suomessakin.
Muista doping oikeudenkäynnit. Esko Aho kera hiihtoliiton ylimmän johdon tuomitsi STT:n toimittajat vankeuteen ja miljoonakorvauksiin.

Tuomio on todistettu poliittiseksi.

Äänestä
  • Ahon aiempi käytös ei yllätä kun muistelee hänen pankkiuraansa roistovaltio venäjällä.

    Äänestä

Diktatuurissa yksi mies avustajineen päättää miten toimitaan.Putleri on syyllinen.

Äänestä

Miksi Venäjä ei koe uhkaksi Alaskaa,siellähän on sen väittämä suurin vihollinen Yhdysvallat? Kiinan myös mahdollinen uhka tulevaisuudessa jos välit menee huonoksi.

Pienet naapurivaltiot ja oppositio on Putlerin suuret pelon aiheet.
Outoa sekoilua Venäjän käytös. Putlerin vähäinen järki näkyy tuloksissa.
Lännen valtioilla sitten toisen maailmansodan,ei ole ollut mitään kiinnostusta hyökätä Venäjälle.
Putleri omien heikkouksiensa myötä kaivoi sotakirveen esille ja aloitti Ukrainan sodan.
Myös jatkuva lännen uhkailu sodalla on järjetöntä sodan lietsontaa.

Äänestä

"Aleksei Navalnyi ei edes kuulunut vankilaan."

Nyt tuosta ei käy ilmi että mistä hän sinne vankilaan yritti huudella?

Äänestä

Jos meillä olisi sama käytäntö niin Johan Batman olisi vankilassa ja painaisi 55kg.

Äänestä

Eihän se Julian Assangekaan kuuluisi vankilaan, mutta niin vaan jopa 175 vuoden vankeus uhkaa USAssa.

Äänestä

Hienoa, Putin. Jatka tieuran suunnassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Putinilla ei ollut pidätykseen kuin tekosyitä.

Valtio on silloin pahasti viallinen kun sillä on vankiloissa poliittisia vankeja!
Venäjä on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu