mrna koronarokotetta ei ottanut lääketehtaan johtaja eikä eliitti kansalaiset

Anonyymi-ap

mrna rokoteen vaarallisuudesta kertoo hyvin ettei lääkejätin johtajakaan muun eliitin ohella ottanut kyseistä injektiota.
Valtioilta lypsettiin kansanrahat ja rokotteen myötä terveys.

Lääkejätin pääjohtaja piikitti suolaliuosta – Epäiltynä COVID-rokotepassinsa väärentämisestä eliitin rikollisliigassa


Espanjan viranomaiset löysivät massiivisen verkoston julkkiksia ja eliitin jäseniä, jotka maksoivat saadakseen nimensä väärennetyksi kansalliseen rokoterekisteriin, kieltäydyttyään piikittämästä itseään kokeellisilla koronarokotteilla. Lääkeyhtiön PharmaMarin pääjohtaja oli yksi rokotevapautetusta eliitistä.

Koronahoidon lääkityksiä valmistavan lääkejätin johtajalla on varmasti peruste ”rikokselleen”, että miksi on parempi maksaa suuria summia ja hankkia väärennetty ”aito todistus” koronarokotteesta, kuin piikittää itsensä aidolla mRNA-tavaralla.
EuroWeekly kertoi, että Verónica Echegui, palkittu espanjalainen näyttelijä, on epäiltynä väärennetyn Covid-rokotustodistuksen tai rokotepassin ostamisesta rikollisilta. Petos alkoi syyskuussa 2021 ja jatkui tammikuuhun 2022 asti. Järjestäytynyttä rikollisuutta tutkiva poliisi pääsi rokotetodistuksien väärentämisen verkoston jäljille.

Espanjan kansalliseen terveydenhuoltojärjestelmään soluttautuneen ryhmän kerrotaan käyttäneen ”sisäpiiriläistä” sairaanhoitajaa, joka avustajineen syötti väärennettyjä tietoja Espanjan kansalliseen terveydenhuollon tietojärjestelmään, jotta aidot rokotetodistukset voitaisiin antaa ihmisille, jotka eivät olleet saaneet koronarokotetta.

El Mundon mukaan maksu palvelusta riippui siitä, kuinka monta Covid-annosta heidän asiakkaat halusivat rekisteröidä annettaviksi. EuroWeekly kuitenkin raportoi: ”Tutkivan poliisin mukaan… maksu riippui sosiaalisesta asemastasi. Mitä tärkeämpi olit, sitä korkeampi oli myös hinta.”


Lääkejätin johtaja väärensi rokotetodistuksen
Viimeisin skandaaliin joutunut korkean profiilin persoona on PharmaMarin pääjohtaja Jose Maria Fernandez Sousa-Faro, jota syytetään siitä, että hän oli järjestänyt itselleen ruiskeen suolaliuosta koronarokotteen sijasta, ja hän maksoi tuhansia dollareita nimensä lisäämisestä Espanjan rokotusrekisteriin, Signs of the Times kirjoitti.

Hänen johtamansa yritys, PharmaMar, on yksi suurimmista espanjalaisista lääkeyhtiöistä ja kasvoi Zeltian sulautumisesta vuonna 2015. Vuonna 2021 sen voitto oli 92,82 miljoonaa euroa ja tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 22 miljoonaa euroa.

Muiden lääkkeiden ohella PharmaMar markkinoi Aplidinia multippelia myeloomaa sairastaville potilaille. Tätä lääkettä testataan parhaillaan, kokeiluvaiheessa, ja se odottaa terveysministeriön lupaa nimenomaan Covid-potilaiden hoitamiseksi.

Osana tähän mennessä tutkittujen tunnettujen henkilöiden listalla on PharmaMarin johtoon lukeutuvista on Trinitario Casanova, yksi Espanjan rikkaimmista miehistä, laulajia, näyttelijöitä, jalkapalloilijoita, entinen rantalentopallon olympiapelaaja sekä arvostettu lääkäri.

https://www.sott.net/article/468242-Police-charge-big-pharma-boss-with-falsifying-his-Covid-vaccination-status
https://euroweeklynews.com/2022/02/16/spanish-actress-investigated-for-buying-fraudulent-covid-pass/

11

575

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ei tietenkään fiksut ota rokotetta

      rokote on tarkoitettu tyhmille

      • Anonyymi

        Yks ” fiksu” heitti veivinsä toissapäivänä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yks ” fiksu” heitti veivinsä toissapäivänä

        kuoliko löng körönään?

        vai kaatoiko apina rutto?


      • Anonyymi

        Nohynek on fiksu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuoliko löng körönään?

        vai kaatoiko apina rutto?

        Korona tukki keuhkot


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korona tukki keuhkot

        kuolinsyy siis sama kuin kiinassa jaloilltaan kaatuvilla jalankulkijoilla


    • Anonyymi

      Ei ole järkevää ottaa rokotetta joka aiheuttaa aivoinfarkteja

      siksi moni kieltäytyi kohteliaasti rokotteesta

    • Anonyymi

      2024 eduskunta äänestää uudesta who:n pandemia sopimuksesta.
      Valtiot jotka hyväksyvät sopimuksen hyväksyvät myös kansalaisten pakkorokotukset
      pandemia epäily riittää syyksi.

      https://positv.fi/videot/whopandemiasopimus/

      taas uusi kusetus terveyden varjolla (who:n pandemia sopimus)

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Näin lampaita vedätettiin korona-aikaan:
      https://www.bitchute.com/video/tCOIRGdXLG8q/
      Nyt tämä kriisinäyttelijä on palkittu maailman parhaana kriisinäyttelijänä koronaaikaan! Kannattaa huomata, että samat näyttelijät kiertävät eri kriisien päänäyttämöillä ympäri maailman. Heitä löytyy niin Nizzan rantabulevardin "rekkasurmista", kuin Bostonin maratonin ja Christ Towin ammpumisten TV-kuvista.
      Kaivakaa nettiä haulla CRISIS ACTOR, niin hämmästytte, miten teille valehdellaan.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      32
      1658
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1311
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1261
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      13
      1106
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1055
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      959
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      92
      927
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      147
      771
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      732
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      55
      633
    12. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      624
    13. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      619
    14. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      611
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      608
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      42
      607
    17. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      587
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      576
    20. 46
      563
    Aihe