Jäätte suomeen riistettäväksi nousevilla veroilla?
Muutto ulkomaille edessä huhtikuussa, mites muut?
Anonyymi-ap
63355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Raukat ne menkööt merten taa.
Höpsistä. Viisasta mennä jos vain voi. Miksi muka ei kannattaisi?
Koulutetut, kielitaitoiset ja varakkaat ihmiset häipyvät täältä, ihmettelemään jää sossuttelemaan tottunut porukka, että mihin ne maksajat katosi!
Enpä ole eläessäni sossutellut ja töitäkin olen tehnyt liki 50 v. En ole (onneksi) kuluttanut terveydenhuollon resursseja ihmeemmin, veroni ja velvotteeni olen maalle maksanut, ulosottokaan ei ole kiusannu koskaan. Pari veronmaksajaakin olen saanut aikaiseksi. Eivät loisi luukuilla vaan tekevät töitä. Valitsivat vielä duunarihommat vaikka kouluja kävivätkin. Liekö kasvatuskysymys, että olen opettanut siihen, että töitä pitää tehdä elääkseen?
Elämästään pitää ottaa jokaisen vastuu, ei se karkuun lähtemisellä parane, jos ei aio edelleenkään ottaa itsestään ja tekemisistään vastuuta. Routa porsaat kotiin ajaa
Sinulla on hyvä periaate! Mtös minä olen aina tehnyt töitä ja maksanut veroja sekä kasvattanut tänne kaksi kunniallista veronmaksajaa. Hyvä me! :D
Mihin maahan muutat?
Sinne missä sossu elättä paremmin kuin suomessa. Tarttis saada lista niistä maista, jossa valtio elättää koko kansansa. Täällä on tylsää elellä, kun täytyy juosta sossussa ja olla etsivinään töitä. Kuitenkin saa rahaa vaan senverran, että voi illalla istua baarissa.
Minne maagan muutat?
Thaimaaseen muutan Pattajalle.
Olen setämies, omillani toimeentuleva.
sveitsiin, niinkun muutkin kusettajat ...
https://www.hs.fi/talous/art-2000010234462.html
Jep.
Ei ole sellaista maata kuin Thaimaase, on kyllä Thaimaa.
Thaimaahan tekisi mieli muuttaa
Ja mikä siellä Thaimaassa on sitten paremmin?
Thaimaasessa on halpaa kaikki, ilma lämmin ja Olut viileää.
Kaikki halpaa ilmeisesti.
Ei ole sillä kaikki sairaskulut on its emaksettava kymmeniä tuhansia taaloja parin päivän sairaala reissu ja ilman vakuutusta ei todellakaan kannata pitempiä aikoja Thaimaassa olle sillä maasta et pääse poistumaan ennen, kuin kaikki laskut olet sinne maksanut. Jos et käteisellä tai vakuutuksella maks aniin passi otetaan takavarikkoon ja lentokentille menee tieto kuten maarajoille.Pääsee tietenkin viidakkoja pitkin toiseen maahan jossa voi konsulista uuden passin hankkia.
Matkavakuutus korvaa nuo... ja matkavakuutus tulee kaupan päälle ammattiliiton jäsenyydessä. Eli ei maksa käytännössä mitään.
Siinähän ne tavoitteet uudesta elämästä sitten ulkomailla. Kylmä olut ja hikiset ilmat.
Niin, mutta millä työllä siellä yleensä itsensä elättää, jos sinne muuttaa?
Siellä mitään rehellistä työtä tehdä. Kaikki siellä huijaa toisiaan, minkä kerkeävät. Käyty ja nähty on.
Samoin kuin Espanjan ja Italian turisti rantapaikoilla. Meno on armotonta. Sinne uuden tulevaisuutensa rakentamaan lähteneet nuoret usein sekoavat huumeisiin ja sitten ollaan muutamassavuodessa tehty itseistään ihmisraunioita. En muuttaisi kyllä Suomesta noihin maihin missään elämäni tilanteessa.
Samoja rahoja käytän kuin Suomessakin. Ne vaan riittää parempaan elintasoon, eikä tarvitse edes palella, saati olla jatkuvassa vitutuksessa. Pitää vaan 30 päivän välein käydä ulkomailla, niin ei tarvitse edes viisumia.
Höpöhöpö, et ole koskaan näemmä Thaimaassa käynytkään. Se maa on rehellisyyden perikuva. Jos jää lompakko vaikka johonkin, niin sen saa sisältöineen takaisin.
Kun et ole koskaan Thaimassa käynyt. Veikkaan ettet ole käynyt edes ulkomailla, koska vaikutat persulta.
Vakuutus on voimassa enintään 45 vuorokautta matkan alkamisesta.
Voi palkata oman omaishoitajan
Taitaa olla tuomiot melkoisia. Alkoholi se ongelma on.
Itse muuttaisin lähinnä sen takia, että Suomea ajetaan tulevan sodan etulinjaan.
Mulla on niin paljon rahaa, ettei haittaa verot lainkaan.
Hyvä sinä.
Joo, eihän ulkomailla veroja kanneta. Aivan tuntematon käsite se on, vain Suomessa veroja on.
Turvapaikkaa hakee suomalainen lausumalla rajalla taikasanat "tax asylym".
Aijaanii, ketäs sä oot- demokratiaa ei riitä kaikille https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010241842.html
Aikanaan asuin ulkomailla ihan riittävästi. Kun pääsin takaisin Suomeen, niin eipä haluja enää ole ollut ulkomaille.
Nyt olen jo eläkkeellä ja on mahdollista matkustella halutessaan ja niin ole tehnytkin, mm noihin aasialaisiin suosittuihin maihin muutamia kertoja. Onhan siellä halpaa, mutta se ei ainakaan minulle riitä sinne muuttoon.
Jään Suomeen. Lykkyä vaan sulle sinne mihin sitten oletkin menossa….
...niin asuin minäkin ja kadun joka päivä kun takasin tulin.....oli kuin olisi neuvostoliittoon tullut kun etelä-ranskasta tuli suomeen.
Paluumuuttajan osa ei todellakaan ole Suomessa helppo. Ihmiskunnan edistyksen kannalta muuttoliike on ihan hyvä asia.
Samalla linjalla olen. Suomessa on tosi hyvä asua. Paras maa maailmassa.
Suomi oli hyvä maa ennen vuotta 1995, kunnes Soini perusti persut.
Nykyään Suomi on paska maa, koska persut.
Toivottavasti maahan muuttaa miljoonia Afrikan asukkaita. Se tappaa persut vitutukseen.
Jo lähdettiin kun Urpon hallitus syntyi vuosi sitten
Jipii, sain vihdoin myytyä asunnon, tosin oli pakko hintaa laskea reippaasti mutta nyt olen vapaa karistamaan tämän ankean, sotaan valmistuvan maan pölyt jaloista, henkikulta on kuitenkin tärkein.
En minäkään täältä minnekkään muuta. Maata muuttamalla ihminen muuksi muutu. Sitäpaitsi olutkaan täällä kovin kallista tienesteihini suhtautettuna.
Ketjun aloittaja ryhtyy mamuksi, vaiko oikein elintasosurffariksi?
Ryhtyy Thaimaassa huume diileriksi? Miten muuten siellä toimeen tulisi?
Kyllä rattopoikanakin voi päästä palkoille siellä.
Unohtamatta tasa-arvon vuoksi ilotyttö touhun.
Laitonta, isot tuomiot ja hirvittävät vankilat. parempi myydä esim. Suomessa ja jos onnistuu, niin muuttaa sitten muualle.
Ei edes maata vielä tiedä? Kiire on. Hmm. Noinkohan provo?
Avaaja lisää: Avaus oli VITSi. eihän kukaan matkusta, kun ay-liitot menee lakkoon
Avaaja lisää: Paskannan päälle, jos lähdön edessä on yhtään lakkoja tai lakko vahteja!
Saatan!
Muutan maaliskuussa takaisin Suomeen. Ongelmana on omistusasunto Suomessa. Kesän aikana teen asunnolleni pintaremontin ja laitan sen vuokralle. Syksyllä takaisin rikkaaseen öljyvaltioon.
Minäkin mietin ulkomaille muuttoa jos tilanne täällä eskaloituisi, mutten tiedä mihin sodat ei yltäsi.
Espanja kiinnostaisi, mutta sillä on kai ainakin Ranskan kanssa jotain kärhämää ja onhan sekin Natomaa.
Toisaalta juuri nytkin telkussa näytettiin erästä Ukrainaan jäänyttä hyväntuulista naista, joka sanoi päättäneensä ettei lähde Ukrainasta. oli todella positiivisen oloinen, näinköhän se sujuisi myös täällä?
Australiaan voisi muuttaa kun pääsee eläkkeelle.
https://www.kela.fi/suomesta-ulkomaille-sosiaaliturvasopimukset
Australia kuulostaa olevan ainakin tarpeeksi kaukana kaikesta tästä sodankäynnistä. Sinne voisin lähteä evakkoon, mutta entäs lapset..
Maksan veroja mieluummin kotimaassa kuin ulkomailla.
Minä en porvarikommunisteille maksa penninjeniä.
Palmun alla lämpimässä on mukavampi makailla.
Kuvitelma, että muuttamalla ulkomaille elämä muuttuu paremmaksi ja onnellisemmaksi on täyttä harhaa.
Mulle riittää 30 vuotta ulkomaillla.
itse olin vasta eläkkeellä; 21v ja sitten kuolin.
Toivottavasti nämä saadaan myös matkaan:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010058988.html